Virsikanteleesta

Maanantaisessa Heikki Laitisen esityksessä vilahti virsikannel, joka "ei ole kannel". Laitinen selitti, että virsikannel oli 1800-luvun ruotsalainen kehitelmä, jolla pyrittiin saamaan virrenveisuu yksiäänisemmäksi. Arvatenkin soitin on mainittu jossain musiikin koulukirjassani, mutta kun ei tule mitään mieleen niin, tarvitaan hutkimusta.

Kuva oikealla on Wikipediasta ja esittää norjalaista virsikannelta. (Suomenkielinen kuvahaku tarttui useampaankin museokantaan, mutta yhdessäkään ei ollut selkeästi kuvien käyttöehtoja esillä.)

Jousen ja soittimen välissä on nuottikirja, joka oli oleellinen osa soittamista. Tutun nuottikirjoituksen sijaan virsikannel käytti numerojärjestelmää, joka oli helposti omaksuttavissa. Näin virsikannel tuli suosituksi, syrjäytti kannelta ja sanomalehdistä näkyy, että Laitisen harmittelema nimi oli tosiaan johtanut harhaan. Suupohjan Työmiehessä kirjoitettiin 27.11.1884 "Eipä meidän suloisessa Suomessammekaan vielä kaikin paikoin, paha kyllä, tunneta tuota Väinämöiseltä jääneen sorean soiton painavaa pontevuutta."

Varhaisimmat suomenkieliset sanomalehtimaininnat ovat 1860-luvun alusta. Suomettaressa 31.1.1862 julkaistussa kirjoituksessaan Kirkko-Veisusta D. N:nen aloittaa

Kaunis ja sopiva kirkkoveisu on mitä kauniinta kuulla saattaa, niin ettei mitkään soittokoneet ole somemmat kuin se. Vaan tämän taito valitettavasti on maamme monessa seurakunnassa perin huonolla kannalla, jonka saa useasti yhteisessä jumalanpalveluksessa tulla tuntemaan siitä taidottomasta moniäänisestä huutamisesta ja rääkymisestä.

ja lopettaa

Sitäkään en luulisi kovin mahdottomaksi, jos nuorukaisilta vaadittaisiin rippikouluun tullessa se todistus että osaavat virsikanteleen avulla virsien nuotit puhtaasti soittaa. Sillä tarvitsevathan ihmiset yhteisessä jumalanpalveluksessa niin hyvin lauluakin, ja sitten kuin kerran näin olisi nuottikirjan perustukset (skala) selväksi opittu, niin voisi jokainen jo kotonansa nuottikirjasta virsikanteleen avulla muistiinsa nuottia teroittaa. Sitte saisimme kuulla kauniisti helisevän ja hartauteen kehoittavan veisun kirkoissamme. Vaan milloin koittaa maassamme tämä ihana aamurusko?

Heti kirjoituksen jälkeen on oheen leikattu laulu, jonka numerointi ehkäpä juuri tuota nuottikirjoitusta? 

Sanomia Turusta mainosti  27.11.1863 julkaisua "Kukkasela, kirkko-veisun neuvoja ja opetuksia, ynnä suomalaisten virtten nuotti-kirjan ja messun sekä virtten luokka-laskun, että virsikanteleen ja vioolin-soitannos johdatuksien kanssa."

Nurmeksesta kirjoitettiin syksyllä 1865. "Näytteeksi mitä opilla ja esimerkillä voidaan vaikuttaa olkoon mainittu, että virsikantele muuan vuosi takaperin oli täällä aivan tuntematon jokaiselle, vaan sattui pehtori P. Ikonen Kuopiosta käymään täällä entisillä kotomaillaan ja toi mainitun kanteleen muassaan ja neuvoskeli muutamia nuorukaisia tätä soittamaan. Tuosta sitten yltyvät kaikki kanteleita tekemään ja soittamaan. Vaan nyt on puutos nuottikirjoista ja ne ovat nin kalliita, ettei kykene vähä varaset ostamaan." (Päivätär 14.10.1865)

Tampereelta kirjoitettiin marraskuussa 1865 pitkästi nuottikirjoista  ja todettiin myös, että "useissa perhekunnissa löytyy täällä virsikanteleita ja enämpi niitä olisi, jos ei nuottikirjain puute estäisi." (Sanomia Turusta 8.12.1865) Enonkoskelta sanoma oli samanlainen: "Virsikannel (Psalmodikon) riippuu useamma talon naulassa; mutta monessa täydellisen numero-nuottikirjan puutteessa ei käytetä." (Suomalainen Wirallinen Lehti 10.3.1866) Porvoon hiippakunnan pappeinkokouksessa 1866 oli todettu, että "muutamissa paikoissa niinkutsuttu "virsikantele" löytyy milt'ei jokaisessa hökkelissä." (Pohjan-Tähti 17.10.1866)

P. S. Musiikista kun oli puhe niin linkitettäväksi mahtuu kaksi AMK-opinnäytettä
Soranta, Juha: Sadan vuoden hiljaisuus : Saksalainen urkuromantiikka Suomessa
Lustig, Tiina: Emilie Mechelin : oopperalaulajatar ja pedagogi autonomian ajan Suomessa