Lounaan jälkeen oli keynote Arppeanumin auditoriossa. Kaksi muuta olin jättänyt väliin, mutta onneksi tähän menin ja sain nähdä oikein kunnon vanhan ajan luentosalin. Heti pänni ettei ollut kameraa mukana.
Hollantilainen Pieter Spierenburg puhui otsikolla Exploring the Global History of Homicide and Organized Murder. Viimeisistä sanoista tuli mieleen mafiatyylinen "organized crime", mutta Spierenberg tavoitteli "tavallisen murhan" vastakohtaa: kansanmurhia ja joukkosurmia. Nämä ovat useiden esitysten perusteella nimenomaan 1900-luvun ja 2000-luvun ilmiö. Spierenburg hahmotteli syitä sille, miksi aikaisemmat ajat eivät ole mukana. Järkevältä kuullosti kuolleiden määrän suhteellistaminen tuolloiseen väkilukuun.
Tieteiden talolle palattua oli tarjolla kahdessa sessiossa viiden esityksen verran lisää rikollisuutta. Riitta Laitinen puhui 1600-luvun kaupunkielämän tutkimuksen yhteydessä esiin tulleista varkaiden karkottamisista. Yhdessä esittelemässään tapauksessa varas tuli kerta toisensa jälkeen takaisin. Jäin miettimään, että minne muualle hän olisi voinut mennä? Tuolloin oli työvoimapula eli oliko toivoa, että pitäjään ilmaantuva vieras olisi voinut saada uuden elämän?
Riikka Miettinen tutkii 1600-luvun itsemurhatuomioita. Siis sitä, että tuomittiin itsemurhan tehnyt, ruumis. Rangaistuksena oli ruumiin käsittely. Ankarimmillaan poltto metsässä ja lievimmillään hiljainen hautaus kirkkomaahan.
Jari Eilola oli käynyt läpi Uudenkaarlepyyn oikeuspöytäkirjoja vuosilta 1660-1700 ja etsinyt mainintoja lapsista. He eivät olleet rikoksentekijöitä vaan vanhempiensa puolustettavia, tapettavia, holhottavia, satunnaisesti todistajia. Mielenkiintoisimmalta kuullosti juttu, jossa esiintyivät koulupoikien perässä (konkreettisesti!) kulkevat tytöt.
Anu Koskivirran otsikkona oli Maantielle surmatut aviottomat lapset Venäjän vallan alkupuolella. Kyseessä on osa isompaa perhesurmatutkimusta, jolle veikkaan medianäkyvyyttä valmistuessaan. Jo tässä osiossa oli rinnastusmahdollisuuksia politiikan kehityksen kauhukuviin: 1800-luvun alun au-äidit jäivät tukiverkkojen ulkopuolelle ja näkivät ainoana ratkaisunaan imeväisikäisen lapsensa murhaamisen. (Kyse ei siis ollut vastasyntyneistä.)
Viimeisenä Pasi Saarimäki kertoi 1930-luvun avioerohakemuksissa näkyvästä väkivallasta. Vieressäni sattui istumaan Arkistolaitoksen työntekijä, joten tarkistin aineiston saatavuutta. Vain käyttölupa-anomuksella, minkä hyvin ymmärrän.
(Reija Satokangas kertoi omasta päivästään (osittain) samassa tapahtumassa blogissaan.)
4 kommenttia:
Arppeanumin luentosalissa tosiaan tuntuu siltä, että siirtyisi vähintään 150 vuotta ajassa menneisyyteen. Olen siellä istunut luennolla joskus 90-luvulla, kun se vielä oli geologian laitoksen hallinnassa (tosin en geologian vaan maantieteen luennoilla).
Kyllä sinun rapotointisi HiTu-päivistä on paljon omaani laadukkaampaa...
Olitkos eilen aamulla Biografia-sessiossa? Arvelen että ehkä sinut tunnistinkin, mutta kun oli riennettävä jo toiseen saliin, en tullut nimikylttiäsi tarkistamaan.
Arppeanumissa minäkin kirosin kamerattomuuttani; historian havinaa salissa kyllä oli.
Kaikkinensa hyvin onnistuneet tiedepäivät nuo olivat.
Reija, olin kyllä lauantain biografia-sessiossa ja katselin että oikeassa laidassa saatoit olla sinä. Jos sinä tarkastelit tumman harmaaseen neuleeseen pukeutunutta takapenkkiläistä vasemman puoleisessa takapenkissä, niin se olin minä.
Tämä on jännää... Kyllä, olin oikeasa reunassa, vaaleansininen villatakki ylläni. Mutta ehkä minä paikallistinkin sinut väärin... Seuraavassa konferenssissa sovimme tapaamisen jottei tarvitse arvailla ? :)
Lähetä kommentti