Sekä aivot että ulkonäkö!

Sarjassa kuvia miehistä, joista en muista mitään kuulleeni: Jakob Tengström, jolla on todella upeat kutrit! Eikä pää ollut silkkoa sisältä, sillä Turun piispana parhaiten tunnettu mies oli Kyläkirjaston Kuvalehden B-sarjan numeron 31.7.1889 (josta kuva) mukaan ehtinyt kunnostautua tavoilla, joita kunnioitan kirkollista uraa enemmän:

Tengström oli ensin tullut tunnetuksi kaunokirjailijana ja sittemmin niistä suosituista kokoelmista, jotka hän kirjoitti lapsiaan varten. Mutta tieteen alalla on hän saanut muistettavampia aikaan. Vaikka hänen aineensa yliopiston opettajana oli siveysoppi ja jumaluusoppi, niin hänen mielitieteensä siltä oli historia. Hänen kirjoittamillansa piispojen Terseruksen ja Rothoviuksen elämäkerroilla on suuri arvo, muita mainitsematta. Sanomalehti-kirjoittajana on Tengström, yhdessä Porthanin ja Franzenin kanssa, ollut tienraivaajana maassamme, kirjoittamalla "Åbo Tidningar"-eissa vuosina 1782—1822 noin 200 eri kirjoitusta. Kansan valistuksen alalla hän painatti erityisen kirjasen ja varsinkin näemme hänen kiertokirjeistään papistolleen, että hänelle oli kansanvalistus kallis asia. Erittäin on mainitseminen hänen piispana olostaan, että hän on tehnyt uuden kirkkolaki-ehdotuksen ja parannellut suomalaista virsikirjaa. Ihmeteltävä oli tämä suuri monipuolisuus ja toiminta, ja sen lisäksi on vielä mainittava, että hän on itse menestyksellä harjottanut maanviljelystäja tällä alalla kirjoittanut "Opetuskirjan maanviljelemisessä Suomen yhteiselle kansalle", jolle Suomen talousseura määräsi korkeimman palkintonsa, vaikka Tengström ei suostunut ottamaan sitä vastaan.

Tähän vielä kuorrutukseksi Wikipediasta lähdeviitoitettu tieto, että "Historiantutkijana Tengström pyrki perustamaan tutkimuksensa autenttisiin lähteisiin ja katsomaan niitä objektiivisesti ja kriittisesti." niin eihän tästä puutu enää mitään!

PS. Kansalliskirjasto on digitoinut Tengströmin suomeksi käännetyn ja toimitetun kirjan Uusi aapelus eli Opetuskirja lapsille, jonka takakansi vasemmalla. Painettu vuonna 1847.

PS2. Kirjahyllyni kaipasi väljentämistä. Potentiaalisimmat lähtijät ovat kirjoja, joiden edellistä lukukertaa en muista. Tähän kategoriaan sopii Henrik Tikkasen katuosoite-sarja, josta minulla oli kaksi osaa suomennettuna ja kolme ruotsiksi. Aloitin kakkososaa Majavatie 11 Herttoniemi ja totesin edelleen arvostavani kielen ja tarinan kulkua. Mutta en sitä jaksanut pitkään lukea eli kaikki kirjat menivät kierrätyskassiin.

Siitäkin huolimatta, että sain tekstistä nyt varmasti enemmän irti kuin 90-luvulla tai milloin sitten näitä luinkaan. Kiitos yllä olevan jutun kirjoittamisen tajusin, että kappaleiden

Kauan häntä oli pidetty petturina. Hän solmi rauhan toivottomassa tilanteessa, kun venäläinen oli jo edennyt Pohjanmaalle saakka. Tyhmänrohkeus loi sankareita joita kunnoitettiin, mutta viisautta joka pelasti maan ei voitu antaa anteeksi. [...]
Ja nyt me lyötyämme taas kerran Sven Dufvan hengessä otsamme veriin venäläistä vastaan olimme vihdoinkin valmiit, sata vuotta piispan kuoleman jälkeen, tunnustamaan hänen viisautensa ja hänen kaukonäköisyytensä suhteessa itäiseen naapuriimme, kohtaloomme.

piispa oli Tengström! Hänestä oli Henrik Tikkasen veljiensä kanssa pitämässä perinnönjaossa jäljellä muutakin kuin muotokuva:

Sen sijaan hämmästyttävän hauraat esineet saattavat läpäistä vaurioitta uskomattomia onnettomuuksia. Posliinikahvikupit, jotka me kolme kaoimme keskenämme, olivat olleet mukana Turun palossa ja löydetty vahingoittumana tuhkasta siltä paikalta missä piispan talo oli ollut.

Henrikin perintöosaan kuului myös hopeinen antiikkinen hedelmäkori, josta hän kirjoittaa

Ehkäpä ohuiden hopealankojen silmukkoihin kutoitui jotakin vielä kallisarvoisempaa kuin itse kori, ja se jokin oli estänyt isää myymästä koria niin kuin hän oli myynyt kaiken muun. Hyvä oli että minä en tuntenut korin salaisuutta, silloin en ehkä olisi raatsinut vaihtaa sitä rahaksi [...]