maanantai 15. elokuuta 2011

Agricolaa etsimässä

Kesäisessä linkkisiivouksessa löytyi (uudelleen) Wäinön aikakone, joka oli tv-sarjan Risti ja siniristi -tukimateriaalia. Nimestä voisi kuvitella kyseessä olevan tuoreiden 1918-tutkimusten esittely, mutta valtion ja kirkon suhdetta esitellään siinä koululaisille hieman laajemmin. "Arkemme on täynnä asioita, joiden emme ehkä tiedäkään olevan kirkon meille tuomia. Niistä ja kirkon 850 vuoden historiasta Suomessa kertoo viisiosainen ohjelmasarja Risti ja siniristi." Ottamatta kantaa ev. lut. kirkon intressiin kontribuoida tällaiseen ja siitä mahdollisesti seuraaviin vinoutumiin, aikakoneesta voi lukea jutut Skandaali piispantarkastuksessa Helsingissä vuonna 1691, Kuopion rytyjoulu vuonna 1760 ja Ulstadius haukkuu pappeja Turun tuomiokirkossa vuonna 1688.

Sivusto on niin vanha, että kaikki ulos vievät linkit eivät toimi. En siis pässyt pukemaan Lallia ja Henrikiä sopiviin vaatteisiin. Mutta päädyin sivustolle Agricolan kaavussa, josta selvisi, että juhlavuonna 2007 oli tehty Agricolasta ohjelmaa. Historian elävällä kuvalla esittämisestä innostuneena ryntäsin oitis Kirkkohallituksen sivulle tilaamaan DVD:n. Se saapui aikanaan ja tuli katsottua saapumispäivänään.

Koulu-tv:stä ei ollut minulla kovin auvoisia muistoja, mutta ohjelma oli ihan hauskaa katseltavaa. Ehkä koulu-tv on aina vedonnut eniten aikuisiin? Jotka eivät joudu pakertamaan verkkosivuilta löytyvien tehtävien kanssa
7. Missä Agricola kävi koulunsa?
Vastaus: Viipurissa.
8. Mitä Agricola opiskeli koulussa?
Vastaus: Latinaa, logiikkaa (päättelytaito), retoriikkaa (puhetaito) ja musiikkia.
9. Kuvittele, että koulusi alkaisi viideltä aamulla ja jatkuisi viiteen iltapäivällä. Mitä hyvää/huonoa siihen mielestäsi liittyisi?
Paljon kivempi oli verkkosivujen kuuden kysymyksen testi, jossa pärjäsin hyvin jo ennen ohjelmien katsomista. Kolmessa vartin jaksossa käytiin läpi Agricolan elämän päävaiheet roolileikein. Rakenne, jossa tekijät olivat tekemässä omaa filmiään, toimi ihan mukavasti. Trailerista saa käsitystä tyylilajista. Kaikki oleellinen tuli sanottua eikä mukana ollut pelkäämääni kristillistä kerrostumaa. Tarkoituksellisen lavastetut kohtaukset "sit se niinku tekee peltotöitä" toivat hyvän etäisyyden todellisuuteen. Oltiin havainnollistamassa esim. Agricolan ja Kustaa Vaasan välistä suhdetta eikä tekemässä yhdestä kohtaamisesta tarkkaa rekonstruktiota. Siis impressionistinen ote.

Ei kommentteja: