Lokalahtelaisen torpparin poika Paavo (s. 9.1.1848) ei mainitse lampaiden paimentamisen lisäksi muita kotitalouden hyväksi tehtyä työtä. Kuvauksensa viljelyn aloituksesta vaikuttaa täysin omaehtoiselta.
Pienenä poikasena katselin kerran kuinka naiset kotonani istuttivat kaalia ja lanttuja. Pyysin yhtä tainta istuttaakseni, vaan äitini sanoi: "et snä viel os istutta". Minua ei vastaus miellyttänyt. Yhä tarkemmin katsoin kuinka naiset muodostivat kädellään maahan pienen syvennyksen, pistivät sen keskustaan etusormellaan reijän, johonka taimen juuri asetettiin ja puristettiin sitten reikä umpeen. Koettelin tehdä samoin vaikka ilman tainta.
Sattuipa äitini käteen taimi, jonka juuri oli suurimmaksi osaksi katkennut. Hän viskasi sen hylkynä minulle. Sen istutin ja kastelin, eikä se jäänyt unhotuksiin koko kesänä. Syksyllä oli se melkein suurin lanttu mikä meidän maassa kasvoi.
Seuraavana keväänä muodostin pienen pyöreän kukkapenkin, onka keskelle istutin auringonkukan taimen ja ympärille sormuskukkia. Taimet olin kasvattanut tuohiropeessa akkunalla. Syksyllä polttamani risuläjän pohjan olin kuokkinut naurismaakseni. Isäni oli vanhan karviaismarjapensaan syksyllä ottanut maasta ja jakanut sen moneen eri osaan. Niiden juurille kannoin lantavettä läävän takaa. Pidin kaikki rikkaruohoista puhtaana. Kukat alkoivat kauniisti kukkia, marjapensaat tekivät jo sinä kesänä niinpaljon marjoja, että sain niistä ison korillisen myödä ja vielä itse kyllälti syödä. Naurismaani kasvoi koko säkillisen kauniita, maukkaita nauriita. Seuraavana kesänä kasvoi minulle jo perunia, sipulia ja porkkanoita. Sadon sain myödä ja rahat itse pitää. Näin juurtui ja kasvoi minussa maahenki. (Paavo Pajumaa: Loruja Lokalasta. Vakka-Suomi 15.03.1913)
Muistelmatekstit on tunnistettu Paul Widemarkin (1848-1924) kirjoittamiksi asiakirjojen, sanomalehti-ilmoitusten ja Laatokan historiikin (Laatokka 30.11.1911) avulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti