Rutossa vanhempansa menettänyt

Ensinnäkin kiitokset jo kauan sitten edesmenneille oikeuspöytäkirjojen kirjoittajille, jotka tekivät puhtaaksikirjoituksiinsa hakemistot. Toiseksi kiitokset Arkistolaitokselle, joka mikrofilmautti tuomiokirjat ja on ne tällä vuosituhannella digitoimalla tehnyt kätevämmin käytettäväksi.

Tai kiroukset molemmille, sillä nyt kun vihdoin (22 sukututkimusvuoden jälkeen) olen alkanut oikeasti saanut tolkkua pöytäkirjoista, on tehtävää enemmän kuin ikää jäljellä.

Yksi hakemiston ansiosta eteeni tullut juttu on Helsingin raastuvanoikeudesta 17.2.1725. Lammin nimismies Hinrik Jöransson esittää lankonsa Axel Mattsson Wilkmanin pojan Hindrich Axelssonin asiaa. Pojan pitäisi nyt täytettyään 16 vuotta saada vuoden 1710 rutossa kuolleiden vanhempiensa perintö, johon kuului ainakin 2 hopeapikaria ja 2 hopealusikkaa.

Kyseessä on Petter Sundin ensimmäisen vaimon sukulaiset, joita selvittelin runsas vuosi sitten. Hindrichin isän patronyymi on unohtunut ja sekoittunut edelliseen sukupolveen, mutta "Axel Axelsson haudattiin 28.10.1710 ja vaimonsa yhden lapsen kanssa 11.11.1710." Käräjillä edustettu poika oli todennäköisesti kastettu 14.9.1709 Helsingissä.

Hindrichin äidin nimeä ei mainita raastuvanoikeuden pöytäkirjassa eikä seurakunnan kirjauksissa. Todennäköisesti Lammin nimismies Hinrik Jöransson oli veljensä. Hän kuoli 74-vuotiaana 5.11.1754 ja haudattiin omaan hautaansa Lammin kirkossa eli lienee ollut varakas mies. (Lammin kirkkoa kuvaava postimerkki Wikimediasta.)

Henkikirjoitusikään päässyttä Hindrichiä ei näy Hinrik Jöranssonin kotitilalla Halilassa SAY:ssä. Hän oli ollut isäntänä vuodesta 1707 ilman ilmeistä yhteyttä edelliseen isäntäväkeen. Hinrichin äidin kotitilasta ei siis todennäköisesti ole kyse.

Rutosta ja isostavihasta selvinnyt Hindrich-poika katoaa näköpiiristäni.

Valokuvauskiellot silloin ennen

Savon sanomien verkkosivuilla sunnuntaina julkaistussa STT:n jutussa oli kysytty

selfiekuvaajiin suhtautumisesta Helsingin taidemuseolta, Kiasmalta, yhtätoista museokohdetta eri puolilla Suomea ylläpitävältä Kansallismuseolta, turkulaiselta Aboa Vetus & Ars Novalta ja oululaiselta yhdeksän kohteen museo- ja tiedekeskus Luupilta. Kaikki kertoivat asennoituvansa kuvaamiseen joko positiivisesti tai neutraalisti.

Ei siis enää huolenpitoa taiteen tekijänoikeuksista? Sillä selfiessä framilla on pärstä? Ymmärtääkö kävijä selfien ja teoskuvan eron? Onko museolla selfiet hyväksyessään visio siitä, että julkaisu rajoittuu sosiaalisen median palveluihin? Onko kävijällä sama ymmärrys?

Lisäys 7:49. Kari Hintsala huomautti FB:ssä, että jutussa on myös kohta

Aboa Vetus & Ars Novasta kerrotaan, että kuvaaminen on yleensä sallittua. Tiedottaja-amanuenssi Selina Kiiskinentäsmentää, että taiteilijoilta varmistetaan vaihtuvien näyttelyiden yhteydessä, saako heidän teoksistaan jakaa kuvia sosiaalisessa mediassa.

Kas, jakaminen sosiaalisessa mediassa julkaisemisen erityisosana. Lisäys päättyy

Ennen oli niin paljon yksinkertaisempaa. Lukiessani Tuulispäästä 44/1911 seuraavan pätkän huulilleni syntynyt vino hymy ei ollut se, jota kirjoittaja oli tavoitellut. 

Seurasaaren kokoelmat ne lisääntyvät päivä päivältä. On todellakin viehättävää käydä niitä katselemassa. Allekirjoittanut kiinnitti erittäinkin huomiotaan siihen, miten jo vanhaankin aikaan kansa osasi varjella itseään liialta ja tungettelevaiselta uteliaisuudelta kiinnittäen tupapahastensa oveen jonkun levyn jossa seisoo että "Valokuvaaminen kielletty". Muuten olen sitä mieltä, että Seurasaaren museossa pitäisi olla opas, joka osaisi paljon juttuja, jotka kaikki olisivat niin tosia kuin suinkin mahdollista. Silloin ihmiset kävisivät siellä kernaasti.

Vai mitä?

Museovirasto on siis osannut valokuvaamisen kieltämisen jo kauan. Eivätkä museokävijät lakkaa toivomasta opasta "joka osaisi paljon juttuja, jotka kaikki olisivat niin tosia kuin suinkin mahdollista."

Ilmeisesti kuvauslupia on hellinnyt tai ulkokuvien otto sallittua, sillä 1900-luvun alun aikakauslehdissä on runsaasti painettuja valokuvia Seurasaaresta, mutta ei kierrätykseen paremmin soveltuvia kauniita tai hupaisia piirroksia. Pysyvästä sisustuksesta yhtä pilapiirtäjää on innostanut Karunan kirkon alttaritaulu (Kurikka 24/1913)

Vitsiä on irronnut kesällä 1912 Helkanäyttämöstä. Muuten ruotsinkielinen Fyren jakoi numerossaan 24/1912 sananvaihdon

Tuulispää, joka muutenkin tapasi esittää piirroksia teatterikappaleiden puvustuksesta, esitteli Helkanäyttämön numerossaan 22/1912.

Mutta Tuulispää ei ollut Seurasaarivastainen vaan numerossaan 28/1918 julkaisi sanat lauluun, joka ainakin pintapuolisesti kannustaa tutustumaan museoalueeseen, jossa "tuoksu pergamenttien on tyystin poissa".

Pormestarin tyttären elämä

Helsingin pormestarin Zacharias Goviniuksen vaimo kuoli lapsivuoteeseen 2.4.1761. Tuolloin syntyneet kaksostytöt kuolivat kolmen kuukauden ikäisinä, minkä jälkeen avioliiton lapsista oli elossa 9-vuotias Hinrich Jacob ja 6-vuotias Gustaf Johan. Aikuiseksi elänyt Henrik Jacob varmasti muisti lapsuuden kodin pohjoisella kadulla kauppias Teschen ja raatimies Clayhillsin tonttien välissä. Äitinsä perukirjaan lueteltiin monenlaista arvotavaraa kuten timanttisormus ja aitoja helminauhoja. Erilliset tee- ja kahvikannu viittaavat siihen, että molemmat juomat tunnettiin taloudessa.

Zacharias Govinius vihittiin toiseen avioliittoonsa Espoossa 13.4.1762 morsiamenaan Anna Elisabetha Charlotta Böstlingh/Böstling/Bössling. Tässä avioliitossa syntyi 24.9.1763 Johan Magnus, 10.9.1765 Maria Elisabeth ja 2.9.1769 Adolph Friedric. Molemmat pojat kuolivat taaperoiässä.

Maria Elisabeth ehti ehkä kokea varakasta elämää lapsuudenkodissa, mutta kun hän 23-vuotiaana 28.2.1788 menetti isänsä ei tältä ollut mitään perittävää. Velkojat olivat hellämielisiä, mikä auttoi velipuolen Henrik Jacobin pysymään kauppiasuralla. Tämä oli naimisissa kauppias Johan Burtzin tyttären kanssa ja osti vuonna 1792 apeltaan nykyisen Valtioneuvoston alle jäävän tontin.

Pormestarin leski ja tyttärensä jäivät tyhjemmän päälle. Rippikirjan perusteella äiti ja tytär asuivat varsinaisen kaupungin ulkopuolella, Goviniuksen puutarhapalstalla Kampissa. Samalla sivulla on asessorska Beckman, mikä on yhteys menneisyyteen. Naimisiin mennessään Anna Elisabetha Charlotta Böstlingh oli asunut Espoon Röylän (ruots. Rödskog) säterissä, jota isännöi tuolloin asessori Adolph Beckman. (Espoossa oli vihitty 10.1.1764 "H:r Assess. Adolp Bäckman" ja "Änckie Fruu Anna Elisabetha von Neuman". "Assessorskan Beckman" haudattiin Helsingissä 29.12.1788.)

Maria Elisabet meni Helsingissä 15.8.1793 naimisiin laivaston luutnantti Isak Otto Falkmanin kanssa. Vuonna 1794 nuoripari muutti Ruotsiin ja he asuivat rippikirjojen mukaan Falkmanin vanhempien luona Johannisnäsin tilalla Dunkerin seurakunnassa. Täällä syntyi 18.3.1795 Maria Elisabetille tytär, joka sai nimet Ulrika Charlotta, mutta käytti näistä vain jälkimmäistä. Kummeiksi merkittiin isän puolen sukulaisten lisäksi Maria Elisabetin äiti, velipuoli ja velipuolen vaimo.

Maria Elisabetin appivanhemmat muuttivat vuonna 1797 jonnekin Smålandissa. Maria Elisabetin ja miehensä merkinnät Dunkerin seurakunnassa päättyvät seuraavana vuonna.

Maria Elisabet otti 20.12.1801 muuttokirjan itselleen ja tyttärelleen Helsinkiin. Ilmeisesti avioliitossaan oli ongelmia. Maria Elisabet ja Charlotta eivät ehkä enää koskaan nähneet perheen päätä, joka erosi 22.7.1803 armeijan palveluksesta, muutti läheiseen Malmköpingin kaupunkiin ja kuoli 25.9.1817. Charlotta ei vanhuusiällään milloinkaan maininnut isäänsä ja tämän perhettä, mutta ei myöskään äitinsä perhettä.

Helsingissä Maria Elisabet asettui tyttärensä kanssa äitinsä talouteen, joka oli ilmeisesti edelleen Kampissa. Äidin kuoltua 18.2.1813 perunkirjoituksessa asuinrakennusta kuvataan vanhaksi puutaloksi, jossa on sali ja kaksi kamaria. Keittiö sijaitsi erillisessä rakennuksessa. Yksinkertaisissa oloissakin oli säilytetty runsas irtaimisto. Charlotta-tyttären muistelmien perusteella Maria Elisabet hankki rahaa tekemällä käsitöitä, joita tehdessä hän ehti ja viitsi opettaa tyttärelleen ranskan kielen. Rahaa oli sen verran, että Charlotta saattoi osallistua kaupungin teatterihuveihin.

Velipuolen rakennuttama talo Senaatintorin etelälaidalla. Pohjois-Esplanaadilla
Helsingin kaupunginmuseon kuvakokoelmat, CC BY 4.0.

Samoihin aikoihin Helsingin keskustassa Maria Elisabetin velipuoli muutti Engelin suunnitelmien vuoksi Senaatin rakennuksen alle jäävältä tontiltaan ja rakennutti 1815-1819 edelleen Goviniuksen talona tunnetun kivitalon Senaatintorin laidalle Kauppatorin kulmalle. Täysin ongelmatonta ei ollut elämä täälläkään, sillä Henrik Jacobin poika kevytmielisyydellään sekoitti isänsä liiketoimet. Nämä vaiheet saattoivat olla virikkeenä Charlotan myöhemmin kirjoittamaan kirjaan Leonna.

Maria Elisabet ilmeisesti sai taloudellista apua velipuoleltaan Henrik Jakob Goviniukselta, joka kuoli 23.1.1825. Tämän jälkeen hän sai vuodesta 1829 alkaen avustusta köyhille säätyläisille perustetusta rahastosta. Tytär Charlotta antoi jonkin aikaa kieliopetusta, mutta kuurouduttuaan hänkin ansaitsi rahaa ompelutöillään. Nämä eivät kuitenkaan vieneet kaikkea aikaansa, sillä Snellmanin toimittama Saima julkaisi hänen novellinsa Barndomsminnen och ungdomsvänner numeroissaan 25.4. ja 2.5.1844.

Maria Elisabet kuoli Helsingissä 23.10.1844.

(Charlotta Falkmanin novelli Friherrinnans berättelse julkaistiin Saimassa 3. ja 10.4.1845. Pia Forssell mainitsee kolmannen Saimassa nimimerkillä C---e julkaissun novellin, mutta ei nimeä eikä ajoita sitä. Kaikki Falkmanin 4 kirjaa löytyvät digitoituina Kansalliskirjaston Klassikkokirjastosta.)

Lähteet:

• Helsingin kastetut, vihityt ja kuolleet HisKin perusteella
• Espoon rippikirja 1758-1775
• Helsingin rippikirja 1785-1793 s. 90, 1795-1805 s. 38, 1818-1835 s. 16, 1836-61 s. 173
• Dunkerin kastetut ja rippikirja 1792-1801 s. 132
• Lill Malma haudatut
• Anon: Govenius, släkt. Svenskt biografiskt lexikon 
• Pia Forssell: Charlotta Falkman. Unohdetun kirjailijan kertomuksia hyveestä, sivistyksestä ja toimeentulon vaikeudesta. Kirjassa Lähikuvassa nainen. Näköaloja 1800-luvun kirjalliseen kulttuuriin. SKST 838. 2001, s. 43-67 (Suomennos. Artikkeli ilmestynyt myös SLS:n sarjassa Historiska och litteraturhistoriska studier 74. 1999) 
• Goviniuksen talo. Helsingin kaupunginmuseon kuvakokoelmat
• Armas Gräsbeck: Mystiken kring Ulrica Charlotta Falkman. Kirjassa Människor och minnen. Personliga hågkomster och släkthistoriska skildringar. Femte samlingen. 1952 s. 7-19 
• Bengt Hildebrand: Falkman, släkter. Svenskt biografiskt lexikon
• Kurkistuksia Helsingin kujille. Valtioneuvoston linna. 
• Jessica Parland-von Essen: Affärer, allianser, anseende. Konsten att tillhöra eliten i Helsingfors 1740-1820. 2010 
• Birger Schöldström: Kvinnobilder och kvinnoöden. Hvem var Charlotta Falkman? Idun 22/1900 (pdf), 23/1900 (pdf) 
• Birger Åkerman: Bouppteckningar i Helsingfors stad 1679-1808. SSSJ 13. 1937 s. 77-78

Sissiviljelyä Senaatintorilla?

Vuoden 1908 Flugsvampen-lehdessä julkaistu visio Senaatintorista oli pysäyttävä.

Ensimmäisenä tuli mieleen viime vuosina esillä ollut kaupunki- ja sissiviljely. Oliko sille tilausta 110 vuotta sitten? Ruokapula?

Ei sentään. Viereisille sivuille painettu runo paljastaa, että piirroksella otetaan kantaa maa- ja metsätalouden opettamiseen yliopistolla. Nyky-yliopiston sivut kertovat, että

Korkein maatalousopetus päätettiin siirtää yliopistoon jo vuonna 1896. Samalla myös perustettiin ensimmäiset oppituolit eli maanviljelystalouden ja -opin sekä maanviljelyskemian ja -fysiikan professorin virat. Tiedekuntaosasto perustettiin 1898. Opetus sijoitettiin Suomen Keisarilliseen Aleksanterin-yliopistoon. Vuonna 1902 aloitti toimintansa filosofisen tiedekunnan maanviljelys-taloudellinen osasto, johon agronomien koulutus siirrettiin syksyllä 1907.

Tuo vihoviimeinen muutos oli siis herättänyt pilalehden toimittajien runosuonen.

Rinkilä syntymäpäivän juhlistajana

Verkkohakuni usealla kielellä yhdistivät rinkilän ja syntymäpäivän vain Virossa. Mutta aikanaan ne ovat kuuluneet yhteen Suomessakin. Varhaisin löytämäni maininta Kansalliskirjaston digitoimissa aineistoissa oli lastenlehdessä Trollsändan 18/1868.

"Mutta sanokaa äiti, miten syntymäpäivää vietettiin", pitkitti tyttö.
"Se oli aina hupainen päivä. Äiti leipoi minulle syntymäpäivä-rinkelin ja isä vei meidät illalla kaupungin kauniita paikkoja katselemaan. Tavallisesti antoi hän myös jonkun syntymäpäivä-lahjan. Hänen viimeksi antama lahjansa on minulla vielä tallella." (Kristillinen kalenteri Suomen lapsille 1/1885)

Luokan ensimmäisen piti juuri selittää heidän asiansa, kun opettaja hyökkäsi poikien joukkoon ja heilutti rottinkia niin taitavasti, että huone oli puhdas parissa silmänräpäyksessä. Sitten hän huomasi rinkilän, muisti olevan syntymäpäivänsä ja katsoi sen vuoksi parhaaksi korjata nisusen haltuunsa. Hän nosti sen varovasti opettajan kaappiin ja sulki oven. (Matti Meikäläinen 24/1891)

Hiukan hämillään hieroi Valtteri unen silmistään ja naurahti. Hän tiesi hyvin, mitä kaikki tämä merkitsi: tänään oli hänen kuudes syntymäpäivänsä. [...] Salissa oli lahjapöytä, kukilla ja seppeleillä koristettu. Pöydällä oli rinkilä ja laiva, varustettu mastoilla, purjeilla, kokkapuulla ja oikealla taklingilla; tätä oli Joonas, vanha merimies, jo kauan nikkaroinut. (Zacharias Topelius: Lukemisia lapsille 2. 1893)

Oli Helmin syntymäpäivä. Äiti oli luvannut että Helmi saa kutsua luokseen Ainon ja Maijun. [...] He alkoivat leikkiä ja heillä oli niin hauska, niin hauska. Sitten tuli äiti ja kutsui heitä kahvia juomaan ja jokainen sai rinkilänsä. (Koitto 22/1898)

Vanhaan hauskaan pappilantapaan tuotiin vähän ajan kuluttua pöydälle kahvia, vieläpä kaunis rinkiläkin. Sattui olemaan jonkun lapsen syntymäpäivä. (Koti ja yhteiskunta 5-6/1911)

Koitti viimein Kiljusen poikien syntymäpäivä. Suuri rinkilä oli leivoitu, ja isä ja äiti herättivät poikansa sillä, että kaasivat kumpikin täyden ämpärillisen kylmää vettä heidän vuoteeseensa. (Jalmari Finne: Kiljusen herrasväki. 1914)

Seuraavana päivänä oli Hellä-Elinan syntymäpäivä. Hellä-Elina täytti kaksi vuotta. Vaimoni oli leiponut rinkilän ja pikkuleipiä, ja puolen päivän aikaan tulivat herra ja rouva Malinen meille vieraisille, juhlimaan toivorikkaan vekaransa merkkipäivää. (Velikulta 12-13/1917)

Huomenna on minun syntymäpäiväni, äiti, eihän sitä vain unohdeta! Niin touhuaa Maija ja Matti joka vuosi määrättynä päivänä ja on oikein jännityksessä syntymäpäivänsä johdosta. On niin kovin tärkeätä heidän mielestään, että sitä päivää "vietetään", että äiti siksi päiväksi leipoo rinkilän, että siskot ja veljet laittavat syntymäpäiväpöydän ja että naapurin lapset saadaan kutsua syntymäpäiväkahville. (Koitto 1/1919)

Tie Venäjälle tukossa

Kirjoittaessani viime vuonna esitädistäni Mellunkylässä en avannut tuomiokirjoja, mutta nyt kun tämä Petter Sundin tytär oli käsikirjoituksessa käsiteltävänä niin katsoin tarpeelliseksi. Ja hyvä näin, pääsin tekemään uusia tulkintoja, huomasin yhden lapsen hävinneen listoilta käräjäriitojen aikana ja totesin, että nuorin tytär oli yhdessä listassa täydellisemmällä nimellä Anna Catharina. (Syntynyt viimeistään vuonna 1736, sillä isänsä kuoli edellisenä vuonna.)

Näin ollen uskallan yhdistää hänet viime vuotta vahvemmin tähän Virolahden kasteeseen lokakuulta 1765.

Mikrofilmillä tuhraantunut ja osin taitteeseen jäänyt paikka on (varmaankin alkuperäisestä mustiin kirjoihin kopioituna) tulkittu Hiskissä Miehikkälän Turuksi. Kuten viime vuonnakin totesin, pariskunnasta ei näy sen rippikirjan sivulla jälkeäkään.

Mitään viitettä kastetun lapsen aviottomuudesta ei ole, joten rohkenen kutsua lapsen isää Anna Catharinan aviomieheksi. Hän oli Keisarillisen Rjasanin (Rjazanin) rykmentin luutnantti Andreas Lefebvre. Vaikuttaa eksoottiselta, mutta kummeista löytyy kaksi samaa sukunimeä käyttävää: apteekkarin vaimo Anna ja mademoiselle Maria. Ehkäpä myös luutnantti Jacob, jonka sukunimen kirjaimet ovat aika tiiviissä asetelmassa.

Venäjän armeija on niin outoa aluetta, että kysyin apua yksityisesti tuttavalta ja julkisesti SukuForumilla. Sain linkin erinomaiseen Ulla-Riitta Kaupin Genos-artikkeliin, josta selvisi, ettei luutnantin ranskalaisessa nimessä ollut ihmettelemistä eikä myöskään samannimisissä kummeissa.

Venäjän armeijassa oli suoranainen pula sivistyneistä, luku- ja kirjoitustaitoisista upseereista. Pietari Suuri oli jo 1700-luvun alussa värvännyt upseerikuntaa ulkomailta, Saksasta, Hollannista, Ranskasta ja Italiasta. Niinpä Viipurin kuvernementtiin tullut upseeri oli ylempää yhteiskuntaluokkaa ja syntyperältään usein ei-venäläinen. [...] Upseeriston piirissä oli yleisempää ottaa perhe mukaan ja siihen kuului usein puolison ja lasten lisäksi leskianoppi, naimaton sisar sekä palvelusväkeä suomalaista piioista ja rengeistä ranskalaisiin kotiopettajattariin. 

Yrjö Kaukiaisen Vironlahden historia I selostaa venäläisiä joukkoja pitäjässä sivuilla 433-436. Rjasanin rykmentti tuli Virolahdelle 1750- ja 1760-lukujen vaihteessa ja oli lähtenyt 1780-luvun alkuun mennessä, mikä sopii erinomaisesti kasteen ajankohtaan. Rykmentin 5 komppaniaa majoitettiin pitkin 300 talon pitäjää ja muodostivat merkittävän rasituksen väestölle.

Seurakunnan kastetuista ei tuolta ajalta löydy muita rykmentin upseerien lapsia enkä löydä vastaavia kasteita muualtakaan tähän aikaan, mikä jättää olon aika kädettömäksi. Oliko luutnantti Virolahdella vain hetken vai kauemmin? Oliko hän sukua samannimiselle Napoleonin marsalkalle? (Lyhyen googlailun perusteella Lefebvre on niin yleinen nimi, että eri suvut erotetaan paikannimien avulla.)

Ja mitä tapahtui Anna Catharinalle ja tyttärelleen Anna Marialle?

Huhtikuusta toukokuuhun

15.4.

• Pitääkö taas kaivaa esiin ne valokuvat, jossa jokaisella suomalaisella pikkutytöllä on huivi tiukasti päässä. "Epäkäytännöllisesti" [Kaksi kuvaa postauksessa Satunnainen sitaatti historiatietoisuudesta]

16.4.

• Pohjanmaan ruis oli brändituote Tukholmassa (Dagligt Allehanda 10.6.1791)

17.4.

• Maaseudullakin talot voivat kadota eli vanhan valokuvan arvoitus

21.4.

• Harjavallassa @ECmuseo ei aatelisia arastella vaan vapaaherran esitys keskeytyi kysymykseen "minä en ymmärrä ollenkaan". [Blogikirjoitus päivän annista]

22.4.

• Nyt on retroa esitystekniikkaa. Diaprojektori sekoilee ja jää junnaamaan kuvien välille. [Blogikirjoitus päivän annista]

26.4.

• Sarjaliput vanhenee, joten pian alkaa päivän 3. leffa Kinopalatsissa. Joka kerta sama sali ja paikka. Mainokset osaan jo ulkoa.
• Kas, kirjasta "Seksiä museossa" on ostettu @HelMet_kirjasto 5 kpl ja kaikki on varattu.

27.4.

• Kirjastotietokantojen huumorintajua ei voi moittia.

• Jotta Tallinnan kaupunginarkistoon voi lähettää tiedustelun, pitää kertoa syntymäpäivänsä tai henkilöllisyystunnarinsa?! Kui?

28.4.

• Olisi pitänyt jaksaa Tukholmassa leffateatteriin. Tuleekohan Sameblod Helsingissä edes festareille? [Kimmokkeena Varietyn arvostelu]
• 2016 KB:n kertymästä 13% omakustanteita. Mites meillä @NatLibFi ? Onko vastaavaa raportointia? [Vapun jälkeen sain vastauksen "Omakustanteiden osuus 2015 on vähintään 11,6% Tämä luku tulee omakustanne-ISBN ja Books On Demand kirjojen osuudesta painetuista kirjoista."]
• Syksyn Remes varattu @HelMet_kirjasto , olen jonossa 18. Myös muita uutuuksia varattu kustantajien luetteloiden perusteella.

29.4.

• British Museumin hyvä video ikivanhasta lautapelistä - Tom Scott vs Irving Finkel: The Royal Game of Ur
• Museoretken suunnittelu on ristiriitaisia aukiolotietoja ja rikkinäisiä linkkejä. Tänäkin vuonna. Ja alusta alkaen

1.5.

• Esitys, jonka kuuntelen uudelleen. Timothy Snyder - "What Can European History Teach Us"

3.5.

• On realistisia kuvitusideoita ja sitten niitä muita.

4.5.

• Lähetin abstraktiehdotuksen workshoppiin. #ekakerta Vastaanottaja ei ollut varsinaisesti tuttu niin kehtasin yrittää.

6.5.

• Tottakai piti tarkistaa oliko olut säilynyt! #helsinki

7.5.

• Ekaa kertaa Fazer Experiencessä. En arvannut, että kierroksia myydään oikeasti loppuun. #vantaa [Pääsin toki seuraavalle]
• Historianopettajan vastaus kysymykseen "Mitä kannattaa tietää Suomen historiasta?"

9.5.

• Arkkivahti raivostui (oikeutetusti) Hesarin Suomenlinna-jutusta
• Ekaa kertaa Finnkinon teatterissa niin, että Battery-peliä pelataan. Onpa ärsyttävä äänimaailma. (Leffa: King Arthur 2D, vika Hullari-lippu)
• Olkaa fiksumpia kuin minä ja pysykää KAUKANA leffasta King Arthur. Hirvein sekasotku, jonka muistan koskaan nähneeni. [Kamalin viime aikojen leffa on edelleen Suicide Squad, jonka rakenne on paska. King Arthur oli visuaalisesti aivan anakronistoninen - varmaan tarkoituksella. Mutta enemmän nyppi kliseiden kierrätys ilman huumoria. Tullee jatko-osia.]