Lisäoppia voudintileistä

Sitten viime kirjoittaman olen selannut lisää tilejä ja oppinut lisää.

1) Olisi kannattanut tarttua pitäjänhistoriaan aikaisemmin. Minulla ei itseasiassa ollut käsillä edes oikea kirja, mutta Perttelin historiasta löytyi varsin hyödyllistä tietoa pitäjän rakenteesta ja kyläluetteloita, joiden avulla olisin löytänyt Hämmäisen tileistä huomattavasti vähemmällä vaivalla.

Pitäjähistoriasta selvisi myös, että vuotta 1601 oli tiliin signumilla 1610 kirjattu karjamääristä tietoa. Ellen tätä olisi havainnut olisi Halikon voutikunnan apuveroluettelo 1601-1601 ehkä jäänyt avaamatta. Ellen tosiaan käy läpi joka ainoata tiliä. Joka ei ainakaan tässä välissä ole tarkoituksena.

2) Otin hyllystä Anneli Mäkelä-Alitalon käsialakirjan, jossa vakuutettiin kymmenysten olevan parhaat tilit isäntien seuraamiseen.

3) Istuin Kansallisarkistossa, jossa senioripäivystäjän ohjauksella tartuin pääluetteloon, josta sai listan signumeita per vuosi ja per kihlakunta. Mikä olisi ollut todella hyödyllinen, jos digitaaliarkistossa voisi hakea signumilla. Mutta kun ei voi.

4) Jatkoin istumista KA:ssa ja selasin voudintilien luetteloa verraten sitä digitaaliarkistosta tekemiini poimintoihin ja toisaalta kohdassa 3 saatuihin tietoihin. Heräsi kysymys "Mikä on Etelä-Suomi?", johon junioripäivystäjä ei osannut vastata. Kotona selaillessani Suvianna Seppälän väitöskirjaa vastaus löytyi: Suomen (eli Varsinais-Suomen) Aurajoen eteläpuolinen osa. Olisi pitänyt osata arvata. Ja kyllä, Halikon alue kuului siihen ja hakemalla uudella merkkijonolla, sain liudan lisää tarkastettavia tilejä.

5) Joiden otsikot Digitaaliarkistossa auttavat vain rajallisesti. Kymmenysluettelo 1616 oli yksikössä, jonka nimi on tilikirja. Eli joko istuttava KA:ssa lukemassa käsin ja ruotsiksi kirjoitettu voudintilien luettelo huolellisesti läpi tai sitten avattava jokainen tili... ilmeisesti aidan matalaa kohtaa ei tähän hätään löydy.

6) Mutta voin olla kiitollinen siitä, että Hämmäisissä on vain kaksi taloa ja niiden maanluonto erilainen eli viljelijöiden vaihtumista on jokseenkin yksinkertaista seurata. Mutta mielelläni näkisin sos. turv. tunnuksen tai edes patronyymin vahvistamssa sitä, että edellisen vuoden Antti on sama kuin seuraavan.

(Kuvitukseksi napattu alkukirjain yhdestä avatusta tilistä. Kirjurilla ollut jonkin asteista työniloa askarrellessaan koristeita.)

Epäuskottavaa eilistä

Amazonin lukija-arviot Tim Mooren kirjasta I believe in yesterday. A 2000-year tour through the filth and fury of living history eivät olleet kovin positiivisia, mutta ostin sen silti. En muistanut, että olin jättänyt ainakin kaksi aikaisempaa Mooren kirjaa kesken ja mahdollisesti tämä oli ihkaensimmäinen jonka luin alusta loppuun. Kirja jätti epäselväksi miksi Moore lähti kiertämään 7 historianelävöittämiskokemusta. Hän ei tuntunut olevan niistä innostunut, ei kiinnostunut historiasta eikä saavan kokemuksista paljoa irti. Enkä minä kirjasta.

Mielenkiintoisimmat jaksot olivat sodattomat ajat. Vuotta 1578 elettiin Kentwell Hallissa, jossa järjestetään vuosittain kaupallinen paluu menneeseen. Osa ihmisistä tulee eläytymään ja osa päivälipulla katsomaan päältä.

Lähimpänä suomalaista elämää oltiin vuonna 1775, jota ei edustanut silkkissä koketeeraava yläluokka vaan Kentuckyn metsässä härkävankkurin ajoa testannut mies. Jokseenkin vastaavalla kulkuvälineellähän siirrettiin Suomessa tavaraa siitä lähtien kuin teitä oli ja pitkälle 1800-luvulle. Kirjan kuvauksen mukaan vaarallista puuhaa.

Vankkureita ajanut Gerry Barker on Vietnamin sodan veteraani, jolle fyysiset olot ja teot eivät tuota vaikeuksia. Mooren tekstin mukaan Barker on testannut onnistuuko pystymetsästä 1700-luvun välineillä kaksikerroksisen hirsitalon rakennus kolmessa kuukaudessa (onnistuu) ja kauanko perheeltä menisi pellon raivaamiseen, pellavasadon kasvatukseen ja käsittelyyn paidaksi (vuosi ja 120 tuntia työtä per henkilö). Tällaisesta lukisi mielellään lisää...

Verkkosivujen mukaan Barkerin artikkeleita on ilmestynyt Muzzleloader-lehdessä, jota tuskin löytyy Suomen kirjastoista.

Jotain näkyy, jotain ei

Vietin suurimman osan viikonlopusta ja vielä maanantainkin sängynpohjalla, sairastaen. Kun olin jonkin verran hereillä katselin kännykästä tuoreimpia syötteitä. Luetuksi tuli merkittyä melko suuri määrä Digitaaliarkiston tuoreita tuotoksia "Valtiokonttorin korvausasiaintoimiston arkisto, Kortisto lisäkorvauslain tililtäottokorttien jäljennöksistä, Lisäkorvauslain tililtäottokorttien jäljennökset". Kuullostivat jokseenkin eksoottiselta ja siltä ne myös näyttivät, kun vihdoin pääsin isomman ruudun ääreen.

Otos vasemmalla on leikattu niin ettei siinä näy nimet. Jotka kyllä ovat mukana. Vaikka kyse on 1950-luvun asioista? Mistä asioista, siitä ei kylläkään tule tolkkua. (Pekka Henttonen kertoi vastauksen, kiitos.)

Enkä tolkkua saa myöskään näistä näkyvyyssäännöistä. Mitä erityistä on aineistossa Suomen passivirasto -> Suomen passiviraston arkisto > Pitäjänkirjat ,Pitäjänkirja 1848-1869 (Bab:4) kun sieltä ei saa mitään auki? "Aineisto ei ole vapaasti käytettävissä.", joka etusivun tekstiin perustuen tarkoittaa käyttörajoitusta kevyemmän näyttörajoituksen sijaan. Johtuu joko "lainsäädännöstä tai luovutussopimuksista"? Portti-näkymiin ainakin mahtuisi jonkinlainen selitys ihmettelijöille. (Tällä hetkellä siellä on Passivirastosta vain linkki suoraan Digitaaliarkistoon. Samoin Valtiokonttorin kohdalla.)

Haa, osiosta Suomen passivirasto > Suomen passiviraston arkisto >
Passiviraston organisaatiota ja toimintaa koskevat aktit ja asiakirjat > Passiviraston aktit 1819-1901 (Fg:1) löytyy jotain mitä saa nähdä: Johan Skyttän matkustuspassi vuodelta 1819 ! No, tämäkin arkistoyksikkö saanee tiedotteensa arkistolaitoksen sivulle tultuaan valmiiksi.

Laskiaisena oli tosi hyvät bileet

Viime perjantain Helsingin sanomien NYT-liite kertoi pääkaupungin menneistä laskiaisista:

Kuvitelkaa tällaista laskiaisriehaa: Puistoon jäädytetään valtava jääkoulu mäenlaskua varten. Rakennetaan myös puinen kaksoistorni, josta tulee lomittain alas kaksi liukumäkeä.
Torvisoittokunta soittaa.
Värivalot loistavat.
Kioskit myyvät hehkuviinejä ja blinejä. (teksti: Tuija Pallaste)

Ennen oli erilaista.

Arthur Readen vuonna 1917 julkaistussa kirjassa Finland and the Finns kerrotaan Helsingissä olleen talvella läheisiin saariin kuusen oksilla merkittyjä jääteitä, joita kuljettiin autoillakin. Satama-alueille tehtiin ainakin viisi luistelualuetta, joita jäädytettiin erikseen tasaisiksi. Illalla näillä oli sähkövalaistus ja orkesterimusiikkia. Taitoluistelijoille oli varrattu erillinen alue muuten ruuhkaisesta radasta.

Hiihtäminen oli suosittua, erityisesti meren jäällä. Kunnon mäkien puutteessa kelkkailu jäi lasten huviksi. Mutta aikuisten hupia oli "ice-yachting". Siinä maattiin vatsallaan ja huomattavaa vauhtia ilmeisesti tuli purjeesta.

Nopeasti kartalle

Hämmäisten tilien kanssa kamppailu jatkuu, mutta tarkastellaan välillä karttoja. On tullut tehtyä (täälläkin) aiemmin, mutta kertaus on opintojen äiti?

Kansalaisen karttapaikasta perussijainti.

Heikki Rantatupa historialliset kartat portaali tarjoaa tekstihaulla Hämmäinen maakirjakartan, joka on ajallisesti oleellisin. Haulla Uskela tulee 15 tulosta, joista monet muita maakirjakarttoja. Joukossa myös kolme osaa Kalmbergin kartastosta R V : List 9, R VI : List 9 (tässä Hämmäinen selkeästi näkyvissä), R V : List 10. Yleiskarttaa ei saa edellisellä haulla esille, mutta Salo antaa Karta öfver Finland : Sektionen F2 : sydvestra delen af Åbo län med vestligaste delen af Nylands län. Lupaavan oloisesta päiväämättömästä kihlakunnankartasta puuttuu Hämmäinen, mutta siitä näkyy selvästi rantaviivan muutos (olettavasti) myöhempiin karttoihin verrattuna. Ja 1500-luvun lopulla rantaviiva oli vielä jossain vielä ylempänä.

Digitaaliarkistossa on esillä Venäläiset topografikartat 1:21 000. Hyvällä tuurilla oikea kartta voi löytyä vapaasanahaulla, mutta harvemmin ei. Jokaisella kartalla on järjestysnumero, mutta näillä ei voi toistaiseksi hakea vapaasanahaussa. Eli selaamaan 365 karttaa eli 37 sivua läpi... josta näkyy että Halikon kihlakuntaa, voisi toimia. 26 tulosta ja jos tietäisin alueesta enemmän, osaisin varmaankin annettujen paikannimien perusteella avata suunnilleen oikean kartan. Mutta kun en tunne... olisi pitänyt vaan aloittaa ensimmäisestä, joka sattui olemaan oikea (Turun ja Porin lääniä, Halikon kihlakuntaa. 123,448 km2. [Salo] (VIII 21)). Samalla koodituksella toimii Senaatinkartasto (Maanmittaushallitus -> Maanmittaushallituksen historiallinen kartta-arkisto (kokoelma)) josta [Muurla] (Senaatin kartasto VIII: 21).

Maanmittaushallituksen historiallinen kartta-arkisto sisältää myös pitäjänkartastot ja jos haluaa voi selata 2217 karttaa läpi. Jollei, niin tässä vapaasanahaku toimii kohtuullisesti. Uskela tuottaa ensimmäisiin tuloksiin 8 karttaa, joista yhdestä Hämmäinen löytyy sieltä mistä kaikista muistakin.

Kalastettua

Nimimerkki Ilarios kirjoitti tieteen popularisoinnista: "Äkkiseltään minulle oli kuitenkin vaikea käsittää, miksi joku haluaisi mahduttaa itsensä stereotypiaan norsunluutornissa istuvasta faustilaisesta tiedemiehestä, joka panttaa tutkimuksensa kateellisena itsellään. Ei tiede ole sellaista."

Nimimerkki suncolourfairy on on todennut: "Pelkkä Wikipedia-tasoinen asioiden tutkiskelu paljastaa kahdenlaisia ilmiöitä: 1) sellaisesta tuoreesta historiasta, jonka tunnen omakohtaisesti (sen eläneenä ja myöhemminkin läpikäyneenä) esitetään todella vinoutuneita näkökulmia; 2) kun sinänsä mainiota linkityssysteemiä käyttää hyväksi ja yhdistelee asioita, löytää historiasta kuin historiasta näkökulmia, joista tulee ihan hämmentäviä vaikutelmia."

Katja on miettinyt koulutusasioita: "Olisin tässä vaiheessa elämää paljon vastaanottavaisempi ihan kaikelle sivistykselle. Olen jopa suunnitellut kahlaavani Suomen historian läpi ihan silkasta mielenkiinnosta - tällä hetkellä en paljon muuta muista kuin Pähkinäsaaren rauhan. Miksi ihmeessä yleistietoa syötetään lapsille silloin, kun (isoille) asioille ei ole minkäänlaista viitekehystä? Kaikki on yläasteikäiselle vain ja ainostaan teoriaa vielä 10 vuoden ajan." Olen täysin samaa mieltä.

Matti Mattila kirjoitti joulukuun lopulla valokuvien tunnistamisesta ja mainitsi Museoviraston hankkeesta, jossa ollaan digitoimassa 40 000 kuvaa internettiin. En moista tiedotetta itse kyllä Museoviraston sivuilta löydä, mutta Kuva-arkiston verkkonäyttelyissä on kyllä Tuhat tuntematonta.

Obeesia reflektoi muistoja.

Hedonisminvastaisessa Kansankokonaisuus-blogissa muisteltiin Elias Simojokea.

Reijo Valta oli lukenut kirjan kotimaisista kummituksistamme.

Martti Linna luki Heikki Peuraniemen kirjan Oksan takaa ja toteaa "Omasta elämästä päiväkirjamaisesti kertovassa teoksessa ei välttämättä ole sitä sankaria eikä hänen varjoaan. Ei ole rinnalla kulkevaa veijaria tai auttajaa. Alku, keskikohta ja kliimaksi jäävät puuttumaan. Elämä soljuu, eikä jakaudu episodeiksi." Linna kirjoitti myös Ian Kershew'n Adolf Hitler elämänkerrasta ja aiheiden uudelleen käytöstä.

Kershaw'n kirjan oli lukenut myös Esa Pesonen.

Nimimerkki Telle on miettinyt historian naistaiteilijoita ja Marie Antoinettea.

Uusin villitys näyttää olevan kirjojen lukeminen kirjoittajien mukaisessa aakkosjärjestyksessä. Historianopettajaksi esittäytynyt nimimerkki Amma on aloittanut melko historiallisissa merkeissä: Aristofanes: Kolme komediaa ; Minna Canth: Köyhää kansaa; Jörn Donner: Petollinen sydän (suku- ja yrityssaagan päätös); Carita Forsgren: Kolmen kuun kuningatar (historiallinen romaani)

Sunnuntaiksi Suomesta kuvia

Talvisia kuvia Lapista löytyi Carl Siewersin matkakertomuksen kuvituksena. Julkaistu lehdessä The Graphic 26.4.1884