Pekka Ohtonen (1806-1905)

Pekka Ohtonen syntyi 25.1.1806, vaikka häntä haastateltiin ja valokuvattiin 100-vuotiaana Pielisjärvellä vuonna 1904. Tuolloin tallentui Helsingin Kaikuun 5-6/1904 elämänsä päälinjat:

Kuhmoniemen seuduilla kasvoi Pekka 9-vuotiaaksi, sitten siirtyi Tuulijärvelle Venäjän puolella. Naimisiin mentyään heräsi Pekassa oman kodin kaipuu ja hän muutti 24 v. vanhana vaimonsa ja lapsensa Tiinan kanssa korpea raivaamaan sille Kivivaaran mäelle, jossa hän tänäkin päivänä asuu, mukanaan lehmä ja lammas. 

Se oli aikana, jolloin harvoin käytetty kahvinaula maksoi 1/2 riksiä eli 60 kop, ja oli viinatuopin arvoinen ja jolloin kauppa kävi Ouluun, sen sijaan kvin se nyt käy Joensuuhun päin. 

Siellä he sitte työskentelivät, kaatoivat kaskea, kokosivat metsänriistaa ja veden antimia, niin eläen päivästä toiseen ja vähitellen edistyen niin, että myöhemmin voivat lunastaa koko paikan omakseen. 

Monta kovaa on ukon kuitenkin pitänyt kokea. Kivikkomäki ei helpolla viljaa anna, tuskin parainakaan vuosina riittäviin. Kävipä kato ja hallakin, kuten tavallista näillä seuduilla, tiheään vieraana, Eikä karjakaan vielä nytkään siellä pyri säilymään metsän pedoilta. Karhu ja susi siitä veronsa kantavat. Kertoi ukko sattuneen niinkin, että talo talven tullessa oli hallan ja muun vahingon kautta elämisaineista melkein tyhjänä. Silloin oli täytynyt vieraalta milloin rajan tuolta milloin tältä puolen apua hakea ja sitä metsänriistalla korvata. Kaikista vastuksista, joita elämän näin syrjässä ja tiettömillä tienoilla täytyy tuottaa, on ukko pereineen voitolle päässyt. Kun tuli v. 1844 isojako, niin talo lunastettiin "perinnöksi" 1/8 manttaalin alaltaan ja viljelyksiä on laajennettu, niin että siinä ukko un tullut toimeen ison pereensä kanssa. 

Ukko sanoi Kaisastaan, että hän oli pieni, mutt' pysty ja antoipa hänelle 12 lasta, jotka muiden töiden ohessa hoiteli ja kasvatti.

Muutamia näistä lapsista asuu vielä kotona ja nuorin Juhana, n. 60 vuotias, hoitaa isännyyttä. Muut ovat hajonneet kotoa mikä minnekin, mutta kuitenkin melkein kaikki lähitienoihin; ja nyt on Kivivaaran tienoissa useassa mökissä ja talossa ukon lapsia, lapsenlapsia ja lapsenlapsenlapsia isäntinä, emäntinä ja palvelijoina. Eipä ukko äkkiä kysyttäessä jaksanut edes muistaa montako jälkeläistä hänellä on elossa. Vaimonsa kuoltua meni ukko toisiin naimisiin, josta vieläkin jäi leskeksi. 

Sen jälkeen tuli ukolle elämänsä kovin isku. Hän menetti näkönsä ja on nyt ollut yli 20 vuotta upposokeana, jonka jälkeen ukko on elellyt lastensa hoidossa omassa hänen hoteissaan olevassa tuvassa. Sitä hän vielä aikansa kuluksi lämmittyäkin omalla omituisella tavalla käyttäen hajuaan näkönsä asemesta. 

Huvikseen on ukko soitellut 8 kielistä kanneltaan ja sitä hän vieläkin vähin näkyy osailevan. Hiljaista puhetta hän ei kuule, mutta tavallisen kovan puheen hän vielä kuulee. Kooltaan on hän lyhyenläntä; samoin hänen perillisensäkin. Ukolla on niin vähän ruumiissaan vanhentumisen merkkejä, ettei häntä ikäisekseen uskoisikaan. Sitäpaitsi on hänellä hyvä muisti, selvä ajatuksen juoksu, ymmärtääpä leikin ja laskee lomaan leikkiä itsekin. Hän on läpi elämänsä säilyttänyt iloisen mielen. 

Juttuun sisältyi ylle leikattu muotokuva, muttei kuvaa Ohtosten kotipiiristä. Ehkä se muistutti Helsingin kaiussa 2/1909 julkaistua kuvaa Pielisjärveltä.