 |
| Kajaanin lehti 22.12.1911 |
Yksi tapa, jolla karamellit yhdistyvät jouluun, on joulukuusen koristaminen.
Hänen mieleensä palautuivat monet joulut lapsuuden ajoilta. Hän muisti, miten silloin oli joulunaattona aina paljon lunta ja kova pakkanen, metsä juhlallisena kuin valkoiseen morsiuspukuun käärittynä. Tuvan lattia oli kuurattu valkoiseksi ja sille oli levitetty olkia. Sauna lämmitetty niin aikaiseen, että kylpeminen ennätettiin suorittaa jo päivänvalolla. Joulukuusi laitettiin keskelle tupaa ja koristettiin sinisillä, keltasilla ja punasilla karamellipapereilla.(Karjala 24.12.1926)
Kerjäläistyttö: Kysyitte laitanko joulukuusen. On minulla pienoinen kuusi katsottuna kotitanhuvilla, perunapellon takana. Eikä siitä puutu koristuksiakaan. Löysin erään talon pihasta pari punaista konvehtipaperia ja entisestään on kotona kolme sinistä. Siinä kyllä meille riittää. (Joulu-ilo 1909)
 |
| HKM |
Helppo-Heikkien kaupantekotavat. Täällä paraillaan kestävien talvimarkkinain aikana on muudan helppo-Heikki antanut näytteen kaupantekotavastaan. Mainittu mies möi nimittäin eilen pienemmissä erissä "karamelleja ja joulukuusenkoristeita” saaden niistä ihmisiltä kelpo hintoja. Lähemmin tarkastellessa tultiinkin huomaamaan, että myydyissä erissä oli vain jokunen karamelli, kun sen sijaan suurin osa olikin "joulukuusenkoristeita” — karamellipapereihin käärittyjä puupalikoita. Karamellipaperissa oli etikettinä "Karamellitehdas Itä-Suomi”. Eriä ostaneet ihmiset olivat ostavinaan karamelleja, mutta saivatkin puupalikoita. (Pohjolan työmies 17.12.1924)
Vuoden 1925 lopulla asui Eino Leino Riitahuhdassa [...] Hän haki minulle jotakin tarjottavaa — jotakin erikoista. Ja olihan hänellä! Hän oli ostanut parisen kiloa joulukuusen karamellejä — tuollaisia korealla paperilla päällystettyjä enkelin- ja joulupukinkuvineen. [...] Huomautin, että lapset näistä varmaankin ilahtuisivat, kun veisin kotiin. Hehän rakastivat näitä koreita päällyksiä. [...]
Ja samassa hän oli kontallaan piirongin edessä ja rupesi hiilihangon puhtaalla päällä vetämään esille lipaston taa kertynyttä ruuhkaa. Sieltä tuli jos jonkinlaista karamellipaperia . . . enemmän tai vähemmän kokoonrypistettyjä, joukossa jokin melko sileänä säilynytkin.
— Katsohan . . . tuossakin sellainen oikein vanhan kansan joulupukki! toimesi Leino, heittäen minulle korean, vihertävän päällyspaperin, josta punaposkinen, valkopartainen ja sinisilmäinen joulupukki hymyili.
— En huomannutkaan, että lapsethan ne näitä . . . juuri näitä kiiltokuvapäällyksiä — enemmän kuin itse sisältöä ..., jutteli runoilija ja kasasi eteeni suuren tukun karamellipapereita. — Ikävä vain, että ne ovat vähän rypistyneet. [...] Ne otettiin suurella riemulla vastaan Keravan pappilassa. Koko iltapäivä niitä silitettiin ja mankeloitiin. Ja hyviä niistä tuli. (Arvi Järventaus: Kun "enkeleitä mankeloitiin" Keravan pappilassa. Kansan Kuvalehti 1/1933)
Mutta eipä kukaan aavistanut, mikä heitä oli kohtaava tänä iltana. Ei se ollut äidin aavistelema yksityissalaisuutensa eikä hänen salaa leipomansa vehnäleipä, ei myöskään se, minkä isä paljasti sanoessaan, että hänkin oli aikonut hakea metsästä joulukuusen, ei sekään, minkä Eemeli tiesi jo silloin, kun hän läheisen rautatieaseman huoneesta ja ympäristöstä oli ensimäiset karamellipaperit kerännyt ja irtoimen lattialaudan alla säilyttänyt suurimpana salaisuutenaan. Ei. Ei vielä sekään, minkä isä keksi, kun Eemeli oli saanut karamellipaperinsa kuusen oksille. Kaikki tämä, vehnäleipä, karamellipaperit ja isän veistämät päreet, jotka sidottiin pikilangalla kynttilöiksi pienen kuusen oksille, se kaikki ei ollut mitään sen rinnalla, että tuvan lumisesta eteisestä löytyi pässi, heidän oma rakas pässinsä ja lisäksi sen kaulaan ripustettuna käärö, jossa oli lihaa ja leipää ja riisiryynejä ja vaikka mitä, sillä pohjalla olevan kirjeen sisällä oli viiden markan seteliraha. (Lauri Väre: Ylellisyyttä Iikkalan torpassa. Karjala 21.12.1930)
Pienen kuusen olivat Kaisa-muori ja Kerttu yhteisvoimin läheisestä metsästä löytäneet. Se seisoi nyt keskellä pientä tupaa, pienen jakkaran toimiessa jalkana, vanhoilla karamellipapereilla koristettuna. Liisan repusta löytyi siihen pari kynttilää, ja pienen mökin asukkaista tuntui kuin heidän joulunsa olisi tullut täydellisenä. (Bertta Herttuainen: Jouluaattona. Jouluvalo 1932)
Kotia päästyään alkoivat lapset kohta touhuta juhlavalmisteluja. Kalle juoksi metsästä noutamaan pienen joulukuusen, sellainenhan näkyi olleen koulullakin. Kilvan he sitten ripustivat siihen karamellipapereita ja kiiltokuvia, joita olivat saaneet toisilta lapsilta, ja äitikin antoi leikkiin sokeripalan jokaiselle. Sekös vasta oli suuri yllätys ja teki juhlan juhlaksi. (Asto: Pikkujoulu Lapikorvassa. Aamulehti 29.11.1936)
Siinä oli nyt pieni kaunis kuusi, jossa oli viisi kynttilää, paljon kauniita karamellipapereita ja Viljon ja Yrjön leikkaamia koristuksia. (Väinö-setä: "Pyykki-Miinan pojan" joulu-urhi. Hyvän paimenen sanoma lapsille 12/1937)
Eivätpä edes vanhat karamellipaperit joudu hukkaan. Kiiltopaperit puristellaan pieniksi palloiksi ja pujotetaan .sitten helminauhoiksi joulukuusta varten. Ja kauniita joulutähtiä on valmistettu taas mehupilleistä. Mahdotonta on kuvata, kaikkea sitä hauskaa mitä jätetavaroista on valmistettu. (Askartelunäyttely Sosiaalimuseossa. Karjala 29.11.1938)
Lapsensydäntä niin sykähdyttävä lause, "Joulu on jo ovella", oli pannut mielikuvituksen ja pikku kätöset tulokselliseen yhteistyöhön. Koreista karamellipapereista oli tehty mitä herttaisimpia joulukuusen koristeita, jopa helminauhojakin semmoisista metallipapereista, joita voi mukavasti puristella ja muovata. (Maaseudun tulevaisuus 1.12.1938)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti