Kesän käytännön oppia (Venäläiset 1800-luvun henkikirjoissa, esimerkkinä Matrosoff) vahvistaakseni lainasin kirjastosta Antero Leitzingerin kirjan Ulkomaalaiset Suomessa 1812-1972 (2008). Se osoittautui kultakaivokseksi aineistoesittelyineen ja suosittelen lämpimästi ulkomaalaisia hakeville. Itselleni oli uutta (tai unohtunutta) esimerkiksi Leitzingerin kokoama tietokanta Suomen kansalaisuuden vuosina 1832-1946 ottaneista. Se on osa Siirtolaisuusinstituutin tarjoamaa eli vaatii maksun. Vanhaan tapaan pääsee toki ilmaishaulla näkemään ovatko nimet mukana. Ja Matrosoffeja oli.
Leitzinger kirjoittaa sivulla 21, että henkikirjoihin ja seurakuntien kirjanpitoon yleensä "merkittiin kuitenkin vasta pysyvästi Suomeen asettuneet ja siten Suomen kansalaisuuden saaneet, joiden oli pakko kuulua johonkin seurakuntaan." Seuraavalla sivulla on esimerkki Leitzingerin omasta sukututkimuksesta. Sakkolan henkikirjaan oli 1828 merkitty sveitsiläinen juustontekijä, vaikka hän samana vuonna sisäistä passia saadessaan todettiin Sveitsin kansalaiseksi.
Eli kirjausta henkikirjaan henkiveroa maksavana voinee pitää indikaatiota Suomen kansalaisuuden ottamisesta ja Leitzingerin tietokanta antaa nopean mahdollisuuden tarkistukseen ja helpohkon tien arkistoon. Tosin epäilen vahvasti, että Matrosoffien paperit on kirjoitettu venäjäksi...
Leitzingerin kirjasta löytyi myös tuttua asiaa eli Antero Wareliuksen kesän 1847 tutkimusretkeä, joka oli olennainen osa taannoista verkkoartikkeliani. Helsingin venäläisisistä Warelius kirjoitti:
Kolminaisuuden kirkon seurakunnassa Helsingissä on vakinaisesti asuvia jäseniä 367 (189 miestä, 178 naista), jotka ovat pastori Alexander Molosemoffin mukaan kauppiaita, käsityöläisiä ja eron saaneita sotilashenkilöitä vaimoineen ja lapsineen. Näistä on suuri osa sekaverisiä. Vielä näiden lisäksi asuu Helsingin kaupungissa joitakin virkamiehiä ja muita, jotka ovat venäläisiä tai sekaverisiä...
Mitäköhän Warelius on tarkoittanut sekaverisyydellä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti