Koska edellinen yritykseni päästä Jyväskylään jumittui VR.n kaluston ansiosta Tampereelle (Vierailu Tampereen liekkien keskelle, Postimyynti näyttelynä, Werstaassa havaittua) lähdin tällä kertaa päivää aikaisemmin liikenteeseen ja näin jäi aikaa käydä useassa Jyväskylän museossa. (Liian myöhään huomasin, että museokierrokseen kannustettiin leimakeräilyllä, jonka kannustelahja jäi näin lunastamatta.)
Lähdin junalta taivaltamaan kohti Aalto2-nimen saanutta museokeskusta, mutta kävellessäni muistin reitillä olevan Toivolan pihan, jonka museo ei ole millään aiemmalla ohituksellani ollut auki. Nyt pääsi ilmaiseksi Kuparisepän taloon vuodelta 1842, mutta jäi epäselväksi milloin (jos milloinkaan) viereinen Puusepän talo vuodelta 1844, jonka seinä on kuvan oikeassa reunassa, on auki.
Astuessani sisään rakennuksessa ei ollut opasta/vahtia, joten sain ihan itse ihmetellä keittiötä, jossa ainoa kyltitetty esine oli kaapin ja lieden välissä oleva jäätelökone 1800-luvun loppupuolelta.
Katselin tarkasti ympärilleni ja löysin seuraavasta huoneesta prujun, jossa oli epätavallisen paljon tietoa talon alkuperäisistä asukkaista ja sisustusratkaisuista. Todennäköisesti sitä ei oltu tarkoitettu kävijöiden käsiin, sillä opaspoitsun saavuttua taloon hän katseli sitä kuin ei olisi aiemmin nähnyt. Pienellä edauksella ja nätillä taitolla ainestosta saisi vaikka pienen kirjan.
Museo itsessään ei ollut mitään sen kummempaa kuin muutkaan mukamas-tämän-koti-sisustukset. Kovin moni ei välttämättä huomaa sivustavedettävän sängyn nurkkaan upotettua nukkea, sillä ainakin minulta jäi ekalla kierroksella näkemättä. Mukava idea olivat vanhan mallin mukaan tehdyt puulelut matalalla penkillä mahdollisten lapsiasiakkaiden iloksi.
Tärkein yksityiskohta itselleni olivat kuitenkin parilla pöydällä esillä olleet Kyläkirjaston kuvalehdet, sillä näitä olen selannut vain digitaalisina.
Sitten oli aika siirtyä Aalto2:een, jossa Aalto-museon uusi tuleminen näytti aivan samalta kuin millaisena muistan vanhan perusnäyttelyn,
josta en vuonna 2008 kirjoittanut mitään, maailmanperintönäyttely oli loputon määrä plansseja ja saunaperinnenäyttely samoin ja jopa samalla näyttelyarkkitehtuurilla. Keski-Suomen museon jukebox toki pelitti ja pidin jo perinteeksi muodostuneen tanssituokion (A4 N3 S3 V3 N2 U2). Sillä kerroksessa ei ollut ketään muuta.
Aalto2:sta lähtiessä aulan seinän mainostaulussa vilahti jotain mielenkiintoisen oloista, joten seisoin kärsivällisesti, kunnes kuvakaruselli tuli uudelleen samaan kohtaan. Huomioni oli kiinnittänyt Überhund – Taiteen kiehtovat koirat Jyväskylän taidemuseossa. (Tätä kirjoittaessa kävin museon sivuilla ja selvisi, että alkuperäinen versio koirataiteesta oli Salon taidemuseossa syksyllä 2022 ja näyttely on vielä kiertämässä Mikkelin ja Kuopion taidemuseoihin.) Olisin todennäköisesti poikennut taidemuseoon muutenkin, mutta nyt otin sen varsinaiseksi kohteeksi. Ihastuin suuresti, vaikka en koirista välitä hiukkaakaan. Eri aikojen ja tekniikkojen taiteen yhdistelmä oli vaikuttava.
Jatkoin sitten Suomen käsityönmuseoon, jossa jätin lasitaiteen näyttelyn huomiotta, mutta jututin kaarnaseppä Raimo Mutasta, jonka pienoisveistokset olivat saaneet alakerran etuosan käyttöönsä. Jyväskyläläinen Mutanen on vuodesta 2014 veistänyt itse kehittämällään tekniikalla enimmäkseen erilaisia aluksia, joita ei todellisuudessa ole olemassa. Muutamat kuitenkin perustuivat Mutasen omiin muistoihin, kuten "Vanha lossi noin 1950-1960-luvulta". (Mutanen huomasi valokuvaukseni ja antoi luvan jakaa kuvia.)
Kävin sitten tietenkin alakerrassa neulomassa muutaman kerroksen, sillä perinteistä pitää pitää kiinni.
Päätin kierrokseni Jyväskylän yliopiston Lähteeseen, jossa minulla oli mahdollisuus naputella tämä teksti tietokoneella ja myös katsastaa seminaaripuiston juhlanäyttely. Sen valokuvia katsoessa alkoi taas harmittaa se, etten ole saanut aikaiseksi tarkistaa Helmi-mummoni seminaarivuodesta arkistoitua materiaalia. Ja se hämärä muisto, että häntä haastateltiin johonkin opinnäytteeseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti