Perjantaina minun piti olla tutkijaseminaarissa Opinahjossa, mutta VR jätti puolimatkaan Tampereelle. Koska oli paluumatka ostettuna alkuiltaan, katsoin järkeväksi unohtaa harmituksen ja viettää rauhallisen museopäivän. Todella rauhallisen eli kävin vaan kahdessa museossa. Olin niin ruosteessa, että vasta seuraavana päivänä muistin, että Milavidaan olisin voinut ehtiä myös.
Aloitin Vapriikista, joka oli jäänyt kesän seminaarivierailulla hyvin heikon katsauksen varaan. Nyt suuntasin uudella tarmolla näyttelyyn Tampere Liekeissä ja onnistuin tekemään seuraavat huomiot.
Ensinnäkin tarkistin uudelleen ja kaikella mahdollisuudella alun aikajanan kaupunkitulipaloista. Mistään ei löytynyt selitystä sille, millä perusteella tulipalot oli valittu. Esimerkiksi Oulun kaksi isoa tulipaloa vuonna 1773 puuttuvat. (Yksi piste sille, joka arvaa, mistä lähteestä nämä tulipalot vahinkoineen tunnen.)Moderni tiedonvälitys eli Twitter kehoitti tutustumaan esitettyyn museopaloon. Tämä vitriinikäytävä oli jäänyt minulta kokonaan huomaamatta edellisellä kerralla.
Palon hyvä puoli oli Vapriikin perustaminen. Myös elokuvateatteri Imatran palo esitettiin kyltissään positiivisen kautta: traaginen tulipalo kiinnittää huomiota turvallisuuteen. Mutta muistan keväisen harhailuni Kalevankankaan hautausmaalla ja surun tunteen, kun ymmärsin mistä muistomerkissä oli kyse. Näyttelyssä pyöri filmi muistomerkin paljastuksesta (tms.), mutta en jäänyt odottamaan vuoroani.
Näyttelyn kuvakioskille ei ollut mitään jonoa. Olisi ollut ihan kiva, jos joku olisi näyttänyt esimerkin siitä, miten vanhaan kuvaan oli tarkoitus luontevasti asettua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti