Väitöskirjojen laadusta

(Eräänlaisena jatkona vuosi sitten julkaistuun kirjoitukseeni Väitöskirjojen laadusta ajatuksenpuolikkaita.)

Alkukuusta tutustuin (eli luin itselleni relevantit osat ja selasin loput) ruotsalaisessa yliopistossa tammikuussa hyväksyttyyn väitöskirjaan. Olin alusta asti pöllämistynyt käytetystä sanasalaatista, jolla arvatenkin oli pyritty oppineeseen vaikutelmaan. FB:ssä jakamiini esimerkkeihin yksi hyväsydäminen tuttava totesi "Pitää aina muistaa se, että väikkäri on nimenomaan opinnäytetyö. Se ensimmäinen juttu, joka tehdään tieteellisellä uralla. Siihen tulisi suhtautua myös niin." Pitää(hän?) työhön kuitenkin myös suhtautua tieteellisenä tutkimuksena. 

Toki voi olla kiltti ja todeta tekijän tehneen mielettömän määrän duunia. Tulee mieleen vuodenvaihteen väikkärikäsikseni lukeneiden lausunnot: molemmissa todettiin minun tehneen "valtavan" paljon duunia. Mutta vaikka Opinahjoni määrittelee väitöskirjan laajuuden kalenterivuosien työnä, sen pitää myös olla "tutkimukseen perustuva eheän kokonaisuuden muodostava tieteellinen esitys väittelijän tutkimusalalta. Se on näyttö opiskelijan kyvystä soveltaa itsenäisesti ja kriittisesti tieteellisen tutkimuksen menetelmiä ja luoda uutta tieteellistä tietoa."

Lukemassani väikkärissä oli toki uutta tietoa, sillä se oli varsin laaja. Laajudesta syntyi epäyhtenäinen rakenne, mikä vie jälleen ajatukset omaan käsikseeni, jota olen yrittänyt rajata minimiin, mutta silti toinen alkuvuoden arvioija oli sitä mieltä, että olin yrittänyt tehdä kaikkea mahdollista. Mahdollisesti olen siis sortunut samoihin laajuudesta seuranneisiin ongelmiin, jotka näkyivät ruotsalaisessa väitöskirjassa selvinä virhepäätelminäkin.

Rajaus perustui aikaan ja paikkaan. Aikaväli oli (liian) pitkä, joten aineisto (sanomalehdet) muutti muotoaan useampaan kertaan. Väitöskirjantekijän ymmärrys lehdistä jäi täten (erityisesti minun mielestäni tietenkin 1700-luvun osalta) ohueksi. Kontekstointi näytti kevyeltä myös poimittujen aiheiden käsittelyssä, mikä juontunee aiheiden määrään. Jo vertaamalla tutkittua aluetta johonkin muuhun samassa aineistossa olisi analyysissä päästy pidemmälle ja vältetty virheitä. On mahdotonta sanoa, mikä on erityistä, ellei ole jotain mihin verrata. 

Jäin jälleen miettimään väitöskirjaprosessia toimijoineen. Aihe oli viime viikonloppuna tapetilla siksi, että Ruotsissa (ilmeisesti poikkeuksellisesti) hyväksyttiin väitöskirja, josta kolmihenkinen arvosanalautakunta antoi erimielisen lausunnon. Ottamatta kantaa työhön, jonka julkisuuden taannut aihe ei minua kiinnosta, muutama poiminta Twitter-keskusteluista.

Koska valtamedioissa oli käsitelty myös väitöstilaisuutta professori Agnes Wold selitti, ettei työn laatua voi päätellä suoraan kysymyksistä: "Jo, men det är deras jobb att ställa kritiska frågor. Hur kritiska deras frågor är säger ingenting om ifall avhandlingen blir godkänd. Är det en riktigt svag person som disputerar är alla påfallande snälla för man märker snabbt att frågor ger ganska konstiga svar". Olen itsekin seurannut yhden tällaisen kiltin vastaväitöksen. 

Loppusanat historiantutkija Björn Lundbergiltä: "Här en sista tanke om Egyptsons disputation. Ja tror den illustrerar problemen som uppstår när underrättelsearbete akademiseras. Vetenskaplig metod är i grunden väsensskild från underrättelseverksamhet även om båda syftar till att inhämta och bearbeta information. Vetenskaplig metod bygger på öppenhet och saklighet. Det är bara så resultatens tillförlitlighet kan garanteras." Hmmm... erottaako tieteenteon erottaa selvityksestä pelkkä lähteiden luonne?

Kommenttiketjussa Lundberg totesi myös (klassisesti): "Ja, men jag tycker också historiker borde tala mer om metod." Historiantutkija Brita Planck tarttui tähän "Ja verkligen! Om jag förstått det hela rätt är vår usla förmåga att faktiskt reflektera över metod något som gör att vi får mindre anslag än vi borde. (Maria Åberg skrev om det i någon HT har jag för mig.) Dvs att när vi söker forskningsmedel är vi (inte alla historiker!) lite luddiga i våra metoddiskussioner, vilket sänker oss inför representanter från andra vetenskaper. Jag är definitivt medskyldig! "Äh vadå. Jag läser lite brev och memoarer och så excerperar jag något slags diskurs" är inte så pregnant, kan man säga."

Aivan. Mutta se, että käytännön tekemistä pyrkii kuvaamaan mahdollisimman monimutkaisesti ja uusilla sanoilla ei vie asiaa mitenkään eteenpäin.