Pudasjärven runsasväkinen Hiltula

Muutama vuosi sitten löysin Åbo Tidningarissa vuosina 1800-01 julkaistun anonyymin hauskan matkakertomuksen Resebeskrifning öfwer Finland af en Stockholmsbo. Jälkikäteen minulle selvisi, että kertomus on usein attribuoitu Frans Michael Franzenille, mikä tuolloin mietitytti ja mietityttää edelleen, vaikka nyt ymmärrän enemmän ajan lehtien joustavasta faktan ja fiktion suhteesta. 

Osin kirjoituksen taustan epäselvyyden ja osin suomentamislaiskuudesta olen jättänyt kertomuksen makeita kohtia jakamatta. Tilanne muuttui jälkimmäisen osalta, kun Joel Lehtosen suomennos löytyi kirjasta Suomen kansalliskirjallisuus VI (1931). Näyte Pudasjärven kohdalta

Laajuudeltaan on tämä pitäjä oikea ruhtinaskunta, mutta täynnä soita ja metsiä. Kuitenkin on täällä tiloja, joiden väkiluku on suorastaan ihmeellinen. Eräässäkin talossa, nimeltä Hiltula, joka on ainoastaan 1/8 manttaalia, asuu 36 henkeä. Ohi mennen täytyy kumminkin huomauttaa, että koko Pudasjärven pitäjä on alhaisesti verotettua. Tämä 1/8 manttaalia vastaisi suunnilleen yhtä kokonaista, jos se olisi ankarasti verotettu. Joka tapauksessa on sen asukasluku huomattava. 

Tarkoitettaneen Hiltulaa, joka on osa Pudasjärven kirkkomaisemaa "etelärannalla kirkkoa vastapäätä peltomaisemassa". 

Talon asukkaat polveutuvat kolmesta veljeksestä, joista nuorin jäi naimattomaksi. Toiset uskoivat hänelle isäntävallan, koska hän, jota vaimo ja lapset eivät olleet sitomassa, saattoi helpoimmin olla niin itsenäinen ja puolueeton kuin tällaisen monista henkilöistä muodostuneen pikku tasavallan esimieheltä vaaditaan. Nuo ukot kuuluvat vielä elävän, ja heidän lastensa lapset, jotka voivat mennä toistensa kanssa naimisiin, pitävät heidän johdollaan edelleen yhteiskuntaa pystyssä. 

Kaikki syövät samassa pöydässä yhteisestä padasta ja tottelevat yhteisen emännän käskyjä. He käyttävät tavallisimmin liemiruokia: kullakin on oma kuppinsa tuossa pitkässä pöydässä; ja kun he kaikki yht'aikaa, ukot, miehet, nuorukaiset, naiset ja lapset, hörppivät kupeistaan, syntyy siitä sellainen pöytämusiikki, että se kuuluu kauas pihamaalle, - näin kertoi minulle eräs nuori kauppias, joka oli talossa käynyt. 

Tällaisia taloyhteiskuntia kuuluu olevan paljonkin Pohjois Suomessa; mutta moinen yhteiskuntamuoto, vaikka se onkin sinänsä niin patriarkallisen kaunis ja kartuttaa eräiden sukujen hyvää toimeentuloa, ei kuitenkaan yleensä ole edullinen maan asuttamiselle. 

Merkillisen esimerkin siitä kurista, jota näissä yhteiskunnissa noudatetaan, kertoi minulle myöhemmin eräs luotettava henkilö. Kiimingin kylässä Iin pitäjässä on erikoisen väkirikas ja varakas talo nimeltä Käriö; sen isäntä meni toisiin naimisiin ja sai pahasisuisen vaimon. Isännän vaimona joutui emäntävalta hänelle, mutta hän sai aikaan riitaa ja epäjärjestystä, joten koko tasavalta oli hajota. Miehellä ei lopulta ollut muuta keinoa kuin rangaista vaimoaan koko perheen läsnäollessa ja alen taa hänet emännästä karjapiiaksi. Emännänvirka ja siitä koituva kunnia uskottiin juhlallisesti nuoremman veljen vaimolle. 

AS12: Pudasjärven esineitä

Ajaessani Kajaanista pohjoiseen tulin juuri sopivasti Pudasjärven kotiseutumuseolle sen viimeiseksi aukiolotunniksi. Museo mainostaa kotisivullaan olevansa "yksi maamme laajimpia, monipuolisimpia ja parhaiten hoidettuja kotiseutumuseoita", joten pitihän moinen katsastaa.

Edellisenä päivänä Pöljällä ja Asutusmuseossa minua oli hemmoteltu yksityisopastuksella, minkä jälkeen kiertely yksin talokartan kanssa tuntui valjulta. Ja tätä museota ei kukaan voi kutsua tekstipainotteiseksi, sillä useimmista esineistä puuttui nimikylttikin, joten merkitykset ja tarkoitukset menivät arvailuiksi. Selvänä poikkeuksena sirppi.

Pöljän piimäleilit ja niiden määrä palasivat mieleen kun katselin interiööriin aseteltuja esineitä. Miten kävijä erottaa milloin esitys edustaa menneisyyden käyttöä ja milloin kyse on vain tavararyhmästä, joka on sijoitettu yhteen paikkaan. Kuten kalaverkot kala-aittaan. Onko tämä realistinen määrä? Kenelle?

Museoalueella on 24 rakennusta ja kaikissa taisi olla jotain (tai erittäin paljon) sisällä, joten kokonaiskatsaus on mahdoton blogitekstin puitteissa. Joten vain huippukohdat alla.

"Tavanomaisen" arkeologian joukossa vitriinissä oli

oli rautakautisen suksen kärki, joka on löydetty suosta.

Jos metsänsilmässä ei olisi ollut lappua, esineen merkitys olisi jäänyt minulle arvoitukseksi. "Auttaa löytämään metsään kadonneen lehmän."

Tavanomaisen koulumaterian sijaan museo esitteli laajahkolla kokonaisuudella kouluruokailun historiaa.

Vaatteita oli esillä paljon (ja toivottavasti asianmukaisissa oloissa), mutta useimmista puuttui kaikki tiedot. Hienoin oli minusta kirkkoon (ja juhlakäyttöön?) tarkoitettujen silkkihuivien ryhmä. Silkillähän koreiltiin talonpoikaisissa yhteisöissä jo 1700-luvulla vastoin yleellisyysmääräyksiä, mutta tämä puoli unohtuu, kun korostetaan yksinkertaisuutta ja kotikutoisuutta.

Huivien käyttötapaa ei tarvinnut jäädä arvailemaan, sillä vieressä oli kirkkoasuun puettu mallinukke. Mutta milloin Pudasjärvellä (vielä) kuljettiin näin, jäi arvoitukseksi.

Mitään ajoitusta ei ollut myöskään rahapulkassa, joka englanninkielisen tekstin mukaan oli tarkoitettu plooturahojen kuljetukseen.

Myöskään komean matkalaukun iästä tai käyttötarkoituksesta en saanut tietoa.

Marjapoimureista isoimman kerrottiin (jälleen vain englanniksi) olevan vuodelta 1892.

Tämän hakkausalustan käyttötarkoitus taas oli hämmästyttävän rajattu. Lappunsa mukaan se on ispinätalin hakkausruuhi. Minä en tiedä ispinätalista mitään (eikä googlekaan), mutta englanninkielisen tekstin mukaan käsiteltävä aine on eläinten sisäelinten rasvaa, josta tehtiin keittoa. (Kännykkäni päätti omatoimisesti kuvaa ottaessani vaihtaa asetukseksi "gourmet".)

Keittoa saatettiin sitten syödä tälläisen korokkeen päälle asetetusta padasta. Tai ainakin hämärästi muistan kansatieteellisen tekstin, josta moisesta käytännöstä (lapsille?) mainittiin.

"Kauppavene Soho"

Jostain kohtaa museota löysin tämän minimalistisen kirjahyllyn.

Ja minimalismissa jatkaakseni. Kuvassa etualalla oleva rakennus, joka on merkitty numerolla 22 on museokartan mukaan "ruotusotamiehen torppa". Luin sanat toiseenkin kertaan, sillä rakennus on pikkuriikkinen. Taustalla oleva aitta on länsisuomalaisittain lähes normaalin kokoinen, mutta ei mitenkään iso.

Mihin lie sitten perustuu sisustus tässä ehkä 4 neliön miniasunnossa? Museoesitteestä asiaa tuntematon saattaa jäädä käsitykseen, että sotamies asui täällä yksin, mutta hänellähän piti olla vaimo ja lapset torppaa viljelemässä.

Mistä päästään aiheeseen, jonka alusta unohdin. Tämä torppa ei ole oikeassa kontekstissa, sillä eihän se olisi toisten asuinrakennusten vieressä. Kai? Ja sillä olisi sauna ja ehkä aittakin? Museoalue ei käsittääkseni pyrkinyt esittämään yhtä kokonaisuutta vaan oli enemmänkin kokoelma erilaisia rakennuksia. Mukana oli myös 1900-luvun metsätöitä ja asumista, jotka eivät otoksiini tarttuneet.

Mainoslauseet eivät olleet aiheettomia. Jos yhteen kotiseutumuseoon matkallaan haluaa mennä, niin Pudasjärvi on hyvä valinta. Mutta aikaa menee ainakin tunti.

Magdalena Jäneslampi

Helmi-tietokannasta löytyy ylläoleva muotokuva Magdalena Jäneslammesta. Hän asui Pudasjärvellä kun hänen (nenänsä?) leikattiin 18.11.1803. Lienee sama Magdaleena, joka sai lapsia Pudasjärvellä 1804 ja 1806, joten leikkaus onnistui.