Yksinhuoltajana Leena Sohvi ei voinut pitää Aatu-poikaansa toimettomana. Hän toi pirttiin toisen rukin ja selitti: "Toin sen sinulle; sinun täytyy ruveta ansaitsemaan lisää elatusapua. Minä vanhenen päivä päivältä eikä minun rukkini enää voi elättää meitä molempia, sinun täytyy siis ruveta kanssani kehräämään. Olen sopinut Takalan emännän kanssa siitä että sinä kehräät hänelle tappurat, minä aivinat ensi talvena".
Kahdeksanvuotias poika ei pystynyt naisten työhön, joten aikansa katsottuaan Leena Sohvi sanoi "Ehkä on parasta, että lähdet maailmalle, koska se rukin polkeminen on niin raskasta sinusta. Saat lähteä ensin villoja keräämään, että saat itsellesi sukkia ja tumput. Laitan teinin ja kaulapussin valmiiksi niin voit lähteä jo huomenna. Lähde ensiksi sinne Kärkölän puoleen, siellä on paljon rikkaita taloja ja kuuluvat olevan kovin anteliasta väkeä."
Pojan palattua kehruuta yritettiin jälleen. Liekö Leena Sohvi ymmärtänyt ottaa tosissaan pojan puheet Helsinkiin lähdöstä. Lumien sulaessa huhtikuussa poika huikkasi oven suusta "Hyvästi, nyt minä lähden" uunin ääressä istuvalle äidilleen, joka ei lähtenyt pojan perään. Turhaa se olisi ollutkin, sillä poika palasi oltuaan ihmeteltyään kaupunkia vain muutamia päiviä. Mieli teki takaisin ja kuukauden päästä Leena Sohvi saattoi poikansa päätielle. Tämän palatessa ilman luvattuja tuliaisia sanoi "No, johan sinä tulit". Mutta seuraavaksi kesäksi järjesti pojalle paimenen paikan.
Seuraavana talvena pirttiin pärepuumatkalla ollut Heinilän isäntä ehdotti, että poika sopisi suutarin kaipaamaksi oppipojaksi. Leena Sohvi tarttui mahdollisuuteen kysymättä pojaltaan mitään.
Eräällä kirkkomatkalla poikkesimme pitäjän suutarimestarin Kalle Kuulan luo ja siellä äitini minun puolestani teki suutarin kanssa suullisen kontrahdin viideksi ja puoleksi vuodeksi.
Ehdot olivat: kolme kertaa päivässä ruokaa, vapaa asunto, yhdet rohtimiset housut, kaksi varttista paitaa ja nahka-aineet yhteen pariin saappaita, jotka itse saisin valmistaa. Muista tarpeista lupasi äitini pitää huolen.
Se puolivuosi lisättiin niinkuin kaupanpäällisiksi ja siitä lupasi suutarinemäntä minulle puolivillaiset vaatteet.
Niin oli kauppa tehty ja siihen oli minun tyytyminen. Sellainen on elämän laki.
Äitini oli kaupasta kovasti mielissään, sillä olinhan minä nyt leipähuolilta turvattu moneksi vuodeksi eteenpäin.
Oppivuodet olivat loppumassa kun Suomi kohtasi nälkävuodet. Pirttiin tuli Aatu-poika tyytyväisenä kun vapaus oli koittanut puoli vuotta sovittua aikaisemmin, kunhan oli luopunut luvatuista puolivillaisista vaatteista. Leena Sohvi hymähti "Vai niin, vai ovat ne nyt huonojen aikojen tultua ajaneet sinut maantielle. Hyvinä vuosina et saanut päivääkään lomaa. Kylläpä se suutarin muori keksi keinon, millä päästä eroon siitä puvun lupauksesta." Kuitenkin Leena Sohvi vastusti pojan lähtöä Helsinkiin, mutta sinne 17-vuotias kuitenkin lähti muutamaa päivää ennen juhannusta 1868.
Leena Sohvi lähti jälleen saattamaan ja hyvästeli poikansa sanoin "Jumalan haltuun. Minä aavistan, että emme enää koskaan tapaa toisiamme tässä maailmassa… Muista ettet koskaan petä etkä tee vääryyttä kenellekään, sillä taivaallisen isän silmä näkee kaikkialle". Hän istui kivelle kuivaamaan kyyneliään esiliinan nurkalla ja tämän poika näki vielä tiellä kääntyessään. Hän kuitenkin jatkoi Helsinkiin.
Syyskuun alkupäivinä tuli kotipuolestani eräs tuttava poika Helsinkiin työnhakuun. Hän toi minulle sen surullisen uutisen että äitini oli elokuussa muuttanut ikuiseen lepoon. Hän kertoi että tämä oli löydetty kuolleena pellon ojasta, läheltä sisarensa taloa, jonne hän varmaankin oli ollut matkalla.
Kuumetauti ja puutteellinen ravinto olivat nähtävästi heikontaneet hänen voimansa ja ehkä halvaus sitten teki lopun.
Tiedot ja lainaukset Aatu Koskelaisen muistelmasta Leivän ja seikkailun haussa. Hämäläisen mökinpojan tarina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti