Havaintoja matkalla Viipurista Kuopioon 1817

Jaakko Gummeruksen artikkeliin John Patersonin vaikutus Suomessa : päiväkirjamuistiinpanoja ja kirjeitä (Suomen Kirkkohistoriallisen Seuran vuosikirja II 1912. 1914) on suomennettu englantilaisen raamattuseura-aatetta edistäneen John Patersonin kuvausta matkustuksesta Viipurista Kuopioon tammi-helmikuun vaihteessa 1819. Matka oli jatkumassa Tornioon, joten piti ottaa runsaasti evästä mukaan:

Raakaa lihaa emme ottaneet mukaamme yhtenä kappaleena, vaan palasina, niin että se oli valmiina otettavaksi ja tulelle pantavaksi, koska lihaa on mahdoton leikata sen ollessa jäätynyttä. Otimme mukaamme hyvän varaston keitetyitä häränkieliä, se kun on ainoa lihalaatu, joka rasvaisuutensa takia ei jäätyneenäkään kovetu; samoin hyvän varaston näkkileipää, joka ollen kokonaan kuivaa ei jäädy niinkuin pehmeä leipä. Naiset ystävällisyydessään tarjosivat jonkun määrän joulutorttuja; niitä nautimme vain kerran, ne kun olivat liian raskaita vatsalle. Meillä oli myöskin ruukullinen hienoksi hakattua vasikanlihaa, jonka huomasimme erinomaiseksi lämmitettynä; sitten hyvää kuljetettavaa soppaa ja lisäksi runsaasti hyvää viiniä ja viinaa. [...]

Eos 1/1855

Illalla lähdimme liikkeelle pyrkiäksemme suoraan Kuopioon, joka on noin 200 (engl.) penikulman päässä Viipurista. Tie seuraa kaiken matkaa ihanaa järvijaksoa. Järvet olivat nyt kovassa jäässä ja muodostivat erinomaisen tien, joka oli aivan tasainen ja sileä kuin lasi. Kun meillä oli pieni suomalainen hevonen kunkin reen edessä, niin me jouduimme eteenpäin hyvin nopeasti. Yö oli kylmä, mutta me emme siitä kärsineet, koska olimme täydellisesti suojatut sitä vastaan. Kun meillä oli mukanamme niin paljon suomalaisia Uusia testamentteja kuin saatoimme ottaa, niin käytimme hyväksemme joka tilaisuutta jakaaksemme niitä ihmisille, jotka kaikki osaavat lukea. Ne otettiin vastaan ilokyynelin. 

Oikeat suomalaiset talot ovat kaikkea muuta kuin mukavia, etenkin talvisaikaan. Niissä on tavallisesti vain yksi ainoa hyvin suuri huone, jossa on penkit pitkin seiniä; niillä asukkaat istuvat päivisin ja nukkuvat öisin, nuoret ja vanhat, miehet ja naiset. Niissä ei ole ikkunoita, vaan ainoastaan muutamia suorakaiteen muotoisia seinään hakatuita reikiä, ja kun niissä ei ole mitään uuninpiippuja, niin savukin menee ulos näistä reijistä. Niitä pitää lämpimänä suuri kivinen tai tiilinen uuni, joka on sijoitettu keskelle huonetta; siihen työnnetään vankasti polttopuuta, jota on yllin kyllin kaikkialla. Kun nuo nelikulmaiset, seinissä olevat reijät ovat hakatut noin neljän jalan korkeudelle lattiasta, niin savu ei laskeu alemmaksi, mutta ylempänä on kaikki sakeana pilvenä. Siinä missä me istuimme, oli ilma selkeä ja siedettävän puhdas, mutta kun nousimme ylös, olivat päämme pilvissä. Savu pysyy tarkalleen samalla tasolla sekä liikkumatonna, kun siihen ei kosketa, mutta ei tarvitse muuta kuin kättä heilauttaa, niin on kaikki liikkeessä. Siinä oli kaunis esimerkki taivaan pilvistä ja se näytti noudattavan samoja lakeja. Luulenpa melkein että kivihiiiltemme savu olisi laskeutunut aukkojen alapuolelle, se kun on raskaampaa kuin puusta syntynyt savu. Tällä tapaa he pitävät kaiken lämmön sisällä, ja varma onkin että heidän talonsa ovat lämpimiä kovimmallakin pakkasella.  

 Pimeän aikaan he kynttiläin tai lamppujen asemesta valaisevat huoneitaan ohuella pihkaisen männyn liuskalla, jonka he kiinnittävät jonkunlaiseen puiseen kynttiläjalkaan ja sytyttävät toisesta päästään; se antaa heille sen verran valoa, että he voivat jatkaa työtänsä. Heillä on työtä tehdessään vierellään nipullinen näitä, ja kun yksi on palanut loppuun, pistetään toinen sisään. Siitä syntyy vielä hyvän joukon savua lisäksi. - - Meitä huvitti aikalailla nähdä kaikkien ihmisten istuvan työssänsä näiden alkuperäisten kynttilöidensä ympärillä pitkinä, pimeinä iltoina, sillä pitkiksi ne tosiaankin kävivät sitä myöten kuin etenimme pohjoista kohti. Niin pian kuin aamu valkeni ja tapasimme ihmiset valveilla, pysähdyimme aamiaista syömään. Pian meillä oli palamassa räiskyvä valkea, jolla olisi voinut vaikka härän korventaa; saimme kiehuvaa vettä ja valmistimme oman kahvimme väkiviinalampulla ja otimme ulos niin paljon lihaa kuin luulimme tarvitsevamme; se oli aivan kovaksi jäätynyt, mutta kun se heti paistettiin pannussa räiskyvän valkean päällä, niin sillä ei ollut aikaa mädätä, niinkuin se olisi tehnyt, jos se olisi sulanut vähitellen lämpimässä paikassa. Aamiaisen jälestä ajoimme partamme ja peseydyimme sekä laitoimme olomme mukavaksi siksi päivää. Sitte jatkoimme matkaa pimeän tuloon saakka, jolloin pysähdyimme syömään päivällistä ja illallista ja juomaan teetä, kaikki yhteen perään. Ellemme keittäneet teetä, valmistimme kuljetettavaa soppaamme ja lämmitimme hienonnettua vasikanlihaamme, ehkäpä paistiakin, sekä otimme lasillisen tai pari viiniä, joka meidän oli sulatettava ennenkuin saimme sen ulos pullosta, koska se tavallisesti oli jäätyneessä tilassa, vaikka ei niin jähmeänä kuin vesi olisi ollut, sillä viinissä oleva väkiviina ei voinut jäätyä, vaan oli kuplina jäätyneen massan keskellä. Viini oli aina hyvää huolimatta siitä että se oli ollut jäätyneenä. Jos tarvitsimme jotain keskellä päivää tai keskellä yötä, niin meillä aina oli se käsillä reessämme. Noin viiden aikaan aamulla meistä tavallisesti tuntui vähän kolakalta, mutta ottamalla noin puoli lasillista viinaa saimme verenkierron joutuisammaksi, ja ruumiin lämpö säilyi aamiaisaikaan saakka. Täten matkustamalla yötä päivää pääsimme nopeasti eteenpäin, ja 48:ssa tunnissa Viipurista lähdettyämme me saavuimme Kuopioon myöhään lauantai-iltana, helmikuun 1 päivänä.