tiistai 29. marraskuuta 2022

Turusta länteen päätynyt

Margaretha Blom syntyi vuosien 1679 paikkeilla Turussa tai sen ympäristössä. Isänsä Jakob Blom (aik. Florinus) aloitti samoihin aikoihin Turun meritullikamarin tullikirjurina. Margaretan äidinpuoleinen isoisä oli Nousiaisten kirkkoherra Albert Spensenius

Äitinsä Margaretha menetti 13-vuotiaana. Kolme vuotta myöhemmin eli vuonna 1696, kun veli aloitti yliopisto-opintojaan,  Margaretha solmi ensimmäisen avioliittonsa Raision kappalaisen Henric Wasteniuksen kanssa. Tämä kuoli suuren Pohjan sodan aikana Raisiossa 3.5.1713. 

Tätä seuraa Margarethan elämänkohtalossa pitkähkö aukko. Kotivuoren ylioppilasmatrikkeli tietää, että hän "asui leskenä Ruotsissa 1756". Kyseinen aviomies oli rusthollari J. Larsson Berg Lohäradin pitäjän Nyckelbyssä. Tämä selviää Margarethan 14.10.1763 kohdanneen kuoleman jälkeen laaditussa kuulutuksessa, joka ilmestyi Inrikes Tidningarissa 26.7.1764.


Valitettavasti Roslagenissa sijaitseva Lohärad ei kuulu seurakuntiin, joissa olisi tallella varhaisia rippikirjoja tai jossa olisi harrastettu informatiivisia hautauskirjauksia. Margaretha on voinut päätyä Ruotsin puolelle jo isonvihan pakolaisena. J. Larsson Bergillä oli aiemmasta avioliitosta tai aiemmista avioliitoista poikia, jotka olivat ainoat tunnetut perijät Margaretan vaatimattomalle 270 kuparitaalarin kuolinpesälle. Ellei joku sitten ilmoituksen perusteella herännyt vaatimaan osuuttaan.

Varsinaisessa köyhyydessä Margareta ei ollut elänyt vaan pesän pienuutta selittää ikänsä ja asemansa. Perukirjan (Lyhundra häradsrätt (AB) FII:1a (1739-1788) Bild 1510 / sid 29 (AID: v161127.b1510.s29, NAD: SE/SSA/1472)) aloittaa kaksi kultasormusta, hopeapikari ja kaksi hopealusikkaa.

Perukirjasta selviää myös poikapuolten nimet. Toinen heistä on Vittingen kirkkoherra Lars Lyman joka kuoli 76-vuotiaana 16.6.1777 oltuaan pappina 51 vuotta (Inrikes Tidningar 26.6.1777). 

Ei kommentteja: