Menneenä kevät-talvena [1869] tulin tänne Tornioon, työtä, ruokaa eli palvelusta etsimään. Sitäpä en saanutkaan, kuin olin kaikille outo ja muukalainen. Kukaan ei tahtonut huoneesensakaan ottaa, tahi jonkun hyvän neuvon eli avun antaa. Näin olin orpo ja turvaton, ilman kaikkea apua, oudon ja tuntemattoman kansan keskellä. Tässä tilassa, hätäisenä ja suruisena, etsin lämmintä ja suojaa, ja niin ilman mitään pahaa aavistamatta tulin tuohon Eva Leena Hammarin huoneesen 4:nessä korttelissa.
Tämä otti minun kernaasti vastaan huomaansa ja suojeluksensa alle. Jonkun aikaa suosiollsesti ja hyvästi suositteli hän minua, niinkuin äiti. Mutta eläpäs huoli; eipä kauvan tuota teeskenneltyä hyvää kestänyt, ennenkuin hän eräänä päivänä suloisilla sanoilla ja monilla imartelevilla viekotuksilla houkutellen vaati minua menemään oudon ruotsalaisen herran kansa tuohon häpiälliseen ja synnilliseen huoruuden työhön. Nyt vasta näin ja oikein ymmärsin, minkäkaltaiseen paikkaan nuoruudessani joutunut olin.
Siihen syntiin kun en ensinkään ssuostunut, tuli Hammari heti vihaiseksi ja kaikin puolin pirulliseksi minulle, haukkuen, kiroillen ja pieksämisellä pakottaen, vastoin tahtoani, tuohon häpiälliseen menoon, jota tunnossani kokonaan kauhistuin. Turha oli tahtonsa ja toransa, niin tällä kuin vielä toisillakin kerroilla, saada minua siihen. Hammari huusi ja kirosi: "sinä sen vietävän — — p—keleen laiska koira, kelvoton j. n. e,, et viitsinyt mennä tuonkaan Ruotsin herran kanssa, noin helposti tienaamaan itselles ruokaa, rahaa ja vaatteita. Toteen olen sinua suojellut ja elättänyt; tuollako lailla sinä sen sulju maksat hyvän-tekoni minulle."
Minä lähdin poijes hänen tyköänsä; mutta tuo rietas henki houkutteli kavaloilla ja imartelevilla lupauksillaan minun turvattoman taasen jäämään luoksensa vähäksi ajaksi. Erään toisen kerran hän taas makioilla sanoillaan ja viekotuksillaan koetti saada minua erään oudon muukalaisen herran kanssa; vaan en siihen myöntynyt. Minulle juotettiin humalluttavia juomia, olutta ja punssia, josta tulin juurikuin tainnoiksiin. Ja voi päiviäni — — — niin tässä tilassa tähän päivään asti puhdas tuntoni ja vielä nuori viattomuuteni piti ikipäivikseni tuolla tavalla tulla synnin ja saastaisuuden alttarilla uhratuksi.
Hammari kun näki, että tuolla herralla oli paljo rahoja muassaan, ja kun outo oli vielä vähin humalassa, niin vielä päälliseksi viekotteli minun niitä varastamaan, kuiskutellen korvaan näin: "kuule Emma rakas, lypsä, lypsä, lapseni, tuolta herralta noita sadan markan seteleitä, koska sillä niitä näkyy kosolta olewan. Minä laitan sinulle uudet, kauniit, koreat vaatteet." Minä tein niinkuin neuvottu ja käsketty oli; liukkahasti livatuhin herran taskusta raha-tukon, ja niin nämät kuin kaikki muullakin tavalla tienatut rahat heti annoin emännälleni, joka ne joutuisasti pisti hameensa taskuun, mujussa suin lausuen näin: "hyvä, hyvä — — lapseni, se on oikein." Kuinka paljon näitä rahoja oli, sitä en ensinkään tiedä, eikä niistä minulla penniäkään ole, ne ovat kaikki Hammarin hameen taskussa.Emma sai tuomion varkaudesta, mutta koska hän oli sen (ja kaiken edellä mainitun) aikaan alle 15-vuotias, hän ei saanut tavanomaista rangaistusta vaan lähetettiin takaisin Tervolaan.
Näkymä Tornioon kirjasta Finland framstäldt i teckningar.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti