Kurssissa Suomen historian linjat ja murrokset ei taiv. kiitos ollut tällä viikolla Moodle-keskustelua vaan piti kirjoittaa kahden sivun essee yhden säädyn koulutuksesta. Olisi ollut hyödyllistä ja hauskaakin tutustua kaikkiin materiaaleihin ja mietiskellä jokaista kysymystä, mutta kävi klassisesti. Ensin olin mukamas kiinni muussa ja lopulta sinä määrin kipeä, että aivot eivät toimineet. Puolikuntoisesti raavin sunnuntaiaamuna kokoon pohdinnan siitä "miten katekismusta käytettiin apuna kansan opettamisessa".
Teksti on aivan liian pitkä blogiin ja tuskin vastaa alkuperäistä tarkoitustakaan, mutta jaanpas kumminkin. Kirjoittaessa herännyt jatkotutkimuskysymys: miksi oppivelvollisuuteen ei liitetty kertauskuulusteluja?
Suomen varhaisimmat perusopetuksen opetussuunnitelmat
Nykyään opetussuunnitelmasta keskustellaan julkisesti, kommentoidaan tarpeita ja muutoksia. Myös kansakouluja perustettaessa 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa niiden tarpeellisuudesta ja opetuksen sisällöstä keskusteltiin innokkaasti. Ei ainoastaan tuvissa ja kirkolla vaan myös virallisissa kokouksissa ja sanomalehdissä.
Julkisen keskustelun historia on oma aiheensa, mutta vaikka vastaavia dokumentoivia lähteitä ei ole aiemmilta vuosisadoilta, voitaneen uskoa, että tuolloin vaaditun katekismuksen ja lukutaidon opettelun tarkoituksenmukaisuudesta on lausuttu yksityisesti mielipiteitä useaan otteeseen. Kiven Seitsemän veljestä on tästä vain yksi esimerkki.
Mutta kun vuoden 1571 kirkkojärjestyksestä keskusteltiin, ei suomalaisella rahvaalla ollut tekstiin mitään sananvaltaa. Eikä silloinkaan, kun se Uppsalan kokouksen jälkeen vahvistettiin. Uppsalassa vuonna 1593 oli muutamia pappeja Suomesta, mutta useimmat saivat sellaisenaan luettavakseen ja ääneen edelleen luettavaksi tekstin, jonka ensimmäisen luvun mukaan kansalle piti opettaa kristinuskon ohella oikea paikkansa yhteiskunnassa. Näitä toisiaan tukevia sisältöjä oli varmasti korostettu jo tätä ennen.
Samaisessa kirkkojärjestyksessä kehoitettiin kaikkia vanhempia viemään lapsensa kouluun. Jopa neuvottiin pappeja vastaamaan todennäköiseen väitteeseen lasten työpanoksen välttämättömyydestä kotitaloudessa muistuttamalla, että Jumalan tarve on tärkeämpi. Mutta näillä sanoilla on ollut hyvin marginaalinen merkitys Suomen maaseudulla, josta toki joitakin poikia lähetettiin kaupunkien kouluihin.
Tämän varhaisen opetussuunnitelman toteutus jäi siis reformaation ensimmäisenä vuosisatana lähinnä pappien suullisen esityksen varaan. Voi arvata, että opetuksen taso ja teho vaihteli huomattavasti ja ehkä siksi yhdenmukaisuuteen pyrkivä yhteiskunta alkoi entistä enemmän korostaa omaa lukemista, joka oli myös luterilaisuuden lähtökohtiin sopivaa. Vuonna 1686 hyväksytyssä ja Henrik Florinuksen suomentamana kaksi vuotta myöhemmin julkaistussa kirkkojärjestyksessä papeilta vaadittiin, “että Lapset / Drengit ja Pijcat oppiwat Kirja lukeman / ja omilla Silmillens näkemän mitä Jumala pyhäs Sanasans käske ja waati”. Opetussuunnitelmaan lisättiin myös välitavoitteet, joista ensimmäisessä “yxikertaisest taita luke Christilisen opin Pääcappalet”, toisessa “taita Ulostoimituxen Jumalan Kymmenen Käskyn / Uscon Tunnustuxen / Isä meidän Rucouxen / Casten ja Herran Ehtolisen päälle” ja kolmannessa “ulostoimituxen tygö taita käsittä ja ymmärtä Kysymyxet ja Huonentaulun / ja sijnä tykönä oppia Ramatun todistuxia / joidenga päälle meidän Uscom on perustettu“.
Tavoitteena ei siis ollut Raamatun omatoiminen tutkiminen, joka olisi ollut sekä vaikeaa että kallista. Vaan vaadittu oppimäärä vastasi jo aiemmin katekismuksissa ja aapisissa painettua. Uskontunnustuksen, Isä meidän -rukouksen ja 10 käskyn ohella näissä oli selittävää tekstiä, josta tehtiin erilaisia versioita vuosien varrella.
Tarkoituksena ei siis ollut muun tekstin ulkoaluku vaan ymmärtäminen. Tähän tavoitteeseen viittaa myös ajan multimediallinen opetus eli katekismusvirret, joiden sisältö kertasi opetuksen pääkohtia. Mutta kun tiedetään, että kuulusteluissa oppimateriaalin muuttuessa aiempaa versiota käyttäneet saivat ainakin toisinaan pitäytyä jo oppimassaan, on selvää, että odotettiin opetetun mahdollisimman tarkkaa toistoa varsinaisen oman ymmärryksen sijaan.
Koska maaseudun kansa kuulusteltiin yhdenmukaisesti ja opetusmateriaali oli rajattua, saattoi opetuksen hyvin hajauttaa eikä opettajilta vaadittu korkeampaa koulutusta. Vuoden 1686 kirkkojärjestyksessä opettajaksi ei enää oletettu kirkkoherraa itseään, vaan vanhempia ohjattiin viemään lapset kappalaisen tai lukkarin luo. Käytännössä opetusta saattoi antaa kuka tahansa kykenevä.
Vuoden 1686 kirkkolaki tarkensi oppimistavoitteen lisäksi myös siinä onnistumisen mittausta. Jo aiemmin oli tietoja kuulusteltu ja paikoin tehty kirjauksia, mutta tästä tuli järjestelmällisempää 1600-luvun lopulta lähtien. Kuulustelut olivat julkisia tilaisuuksia, joihin liittyvä häpeä saattoi motivoida opiskeluun.
Kuulusteluissa menestymätön tai niitä kokonaan välttävä ei päässyt ehtoolliselle eikä täten voinut solmia avioliittoa. Hänet saatettiin istuttaa jalkapuuhun jumalanpalvelusten yhteydessä ja häneltä saatettiin myös evätä apuja ja etuja, joiden katsottiin kuuluvan kunnollisemmille. Kuulusteluarviota ei päässyt helposti karkuun, sillä muuttoon seurakunnasta toiseen vaadittiin papintodistus, johon taidot merkittiin. Ja uudessa seurakunnassa odottivat samanlaiset kinkerit.
Näin kansaa opetettiin yhteen totuuteen kolmisen sataa vuotta samalla suunnitelmalla oppimateriaaleja ajoittain päivittäen. Melko minimaalisella panostuksella saavutettiin tuskin syvällistä kristinuskon ymmärrystä, mutta ainakin osa kansaa saatiin herran pelkoon ja muutamat lukutaitoisiksi.
Lähteet
Kircko-Laki Ja Ordningi / Jonga Suuriwaldias Cuningas ja Herra / Herr CARL Yxitoistakymmenes / Ruotzin Göthein ja Wändein Cuningas / etc. Wuonna 1686 on andanut coconpanna / Ja Wuonna 1687 prändistä uloskäydä ja cuulutta / Ynnä tähän soweliain Asetusten canssa. 1688 (näköispainos 1986) (Käytetty Vanhan kirjasuomen korpuksen tekstiä http://kaino.kotus.fi/korpus/vks/meta/lait/flor1688_rdf.xml )
Then Swenska Kyrkeordningen. Tryckt i Stocholm Aff Amund Laurentzson. Anno, Domini M. D. LXXI. (Käytetty digitoitua kappaletta https://books.google.se/books?id=VGk8AAAAcAAJ )
Kirjallisuus
Esko M. Laine & Tuija Laine: Kirkollinen kansanopetus. Kirjassa Jussi Hanska & Kirsi Vainio-Korhonen, (toim.) Huoneentaulun maailma: Kasvatus ja koulutus Suomessa keskiajalta 1860-luvulle. SKS:n toimituksia 1266:1. 2010, 258-312
Kuva käsitelty kirjan 'Finland in the Nineteenth Century' digitoinnista
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti