Runo kahvesta

Koivistolaisen talonpojan runo kahvista julkaistiin Suomettaressa 19.9.1859. Runon lähettänyt H. S. oli sitä mieltä, että "sopis soimata niitä, jotka ylen aikaa istuvat kahve-kattilan ääressä, josta aina puolen tunnin kuluttua kallistavat pisaran huulillensa. Löytyypä semmoisiaki, jotka eivät juo muuta kuiin kahveta: aamuisella kuin panevat kattilan tulille, se seisoo uunissa koko päivän, ja sitä ryyppivät leipänsä särpimeksi."

Ja itse runo kuuluu näin.

Voi tämä kahve kallis juoma
Ja raskas rahojen surma,
Alkoi ensin Aasiassa,
Kasvoi maassa kaunihissa,
Pikkuisissa pensahissa,
Pienten palkojen sisässä;  

Tuosta alkoivat osata
Keittää jaloimman juoman,
Jota herrat herkkunansa
Siniviitat siivonansa
Ensin keitit kestissänsä
Sitten joivat joutessansa.  

Sieltä Suomeen levisi,
Kuljettivat kauppamiehet.
Heti kohta Suomen herrat
Tunsivat tämän hyväksi,
Joill' oli napit nutussa,
Silmät saipuulla siivotut,
Käet oli pesty puhtahaksi.  

Mutta nyt on päässeet pienet pannut
Törky-turpaen tupihin,
Likasilmäen liiuksille.
Isännällä on huonot housut,
Emännällä on paikka paita,
Noen kanssa tuhrattuna,
Parta on porossa piipun,
Mihin kahveen kaateleepi,
Kumoaa kuuman juoman.  

Tupa on tukien nojassa,
Räystäät räpälöittelevät,
Viiään viimeinen vasikka,
Ainoa emännän lehmä
Ruunulle henki-rahoista;
Kyllä paukkaapi vasara
Avisionis aika-lailla
Kahve-juojan kartanossa.  

Eipä tuota ennen tietty:
Viina oli vieraan varana.
Ruokana rukiinen leipä,
Silakkoi oli särpimenä.
Keitto oli kuvusta kaalin
Ruoka raavahan lihasta,
Ja oli siinä siankin lihaa.
Oli tuossa olutta tuoppi —
Pappilassa oli kahve-pannu
Vaan ei löytty Lukkarissa
Eikä huonossa hovissa —

Kuva Aamurusko 34/1857