torstai 29. tammikuuta 2015

Lotta, Aurora ja Kaisa

Virka Gallerian lastenkirjanäyttelystä poimituista vinkeistä löysin kolme kirjaa lainattavaksi ja niistä riitti ajanvietettä yhdeksi illaksi.

Ensimmäiseksi otin käteeni Kerttu Juvan kirjan Vuorilinnan Lotta. Kertomus vuodelta 1848. Se on uudelleenjulkaistu Lasten toivekirjastossa ja olen lukenut muita kirjailijan kirjoja (kuten Kesäsaaren), mutta mielestäni en tätä aikaisemmin. Kyse oli hyvin perinteisestä tyttökirjasta, jossa löydetään ystäviä ja koetaan pieniä seikkailuja. Ajankuva oli minusta melko uskottava lajityypilleen. Pidin erityisesti markkinakohtauksesta ja tyttökoulun kuvauksesta.

Pirkko Pekkarisen Aurora ja Pietarin serkut on jatko-osa kirjalle Aurora, Vaahteralaakson tyttö, jota en ole lukenut. Tämä ei suuresti haitannut Bulevardin varrella syksyllä 1905 asuvien ihmisten vaiheiden seuraamista. Päähenkilöinä ovat 13-vuotias Olga ja 17-vuotias Aurora, joista erityisesti ensiksimainittu on onnistunut tavanomaista elävämpänä hahmona. Ajan poliittista henkeä on mukana sivujuonessa ja päähenkilöt on työnnetty myös suurlakon joukkojen puristukseen.

Kolmas kirja erosi edellisistä, sillä se oli lapsuuden muistelua eikä fiktiota. Aivan viimeisellä sivulla paljastetaan, että kertomuksen Kaisa oli Karin Bolinder, joka kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1917. Kun saman niminen henkilö on verkkolähteiden mukaan avioitunut erään Kihlmanin kanssa, luulen, että kirjan Kaisa keisarin Helsingissä tekijä Karin Kihlman on samainen Kaisa. Takatekstin mukaan hänen varhaislapsuudestaan kertoo kirja Kultainen lapsuus Impilahdella.

Vuodesta 1907 alkava Helsingin muistelma on yksinkertaisesti, mutta hyvin kirjoitettu. Nimiösivua tarkemmin katsoen se onkin Laura Voipion tekstiä "Karin Kihlmanin haastattelun perusteella". Herkullinen kuvitus sen sijaan on Karin Kihlmanin 1980-luvun puolivälissä tekemää. Kuvissa yhdistyy realismi ja huumorintaju hienosti.

Olisinko voinut löytää tämän helmen Helmet-hauillani? Näköjään pitää laajentaa historiallisista romaaneista ja menneisyyden lapsuudesta vuosilukuvälien haravointiin. Hitusen työlästä.

1 kommentti:

Anna Amnell kirjoitti...

Ilokseni huomasin, että olet kirjoittanut kirjastani Aurora ja Pietarin serkut, joka ilmestyi jo vuonna 1993 (nimellä Pirkko Pekkarinen).

Kokosin vuonna 2014 kolmesta ensimmäisestä Aurora-kirjasta yhteisniteen ja omakustansin sen BoD:n avulla. Voit saada sen varmaankin BoD:lta arvostelukappaleeksi, mikäli haluat. Ensimmäinen ja kolmas osa kertovat siirtolaisuudesta Kanadaan ja Torontosta. Voin lähettää sen, mikäli BoD ei enää lähetä arvostelukappaleita.
Terveisin
Pirkko Anna Amnell (vuoteen 1998 Pekkarinen)

Anna Amnell: Vaahteralaakson Aurora. Aurora 1-3. ISBN 978-952-286-355-3
Olen kirjoittanut myös 1500-luvusta
http://amnellinlucia.blogspot.fi