Uusimaa keskiajalla, 6. luento

Kuten kuvasta (jälleen Charles Harrisonin kirjoittamasta ja kuvittamasta kirjasta A Humorous History of England) voi arvata, tänään aiheena oli keskiajan talonpojat ja maaseutu. Haggrén aivan oikein näki tuoreen ja tulevan tutkimuksen riskinä nykysukupolvien vieraantumisen maataloudesta ja omavaraistaloudesta. Kärsin siitä itsekin, mutta päivän pääkäsitteeseen minulla on pitkä ja problemaattinen suhde. (Pahoittelen, jos seuraava stoori on tullut jo aiemmin täällä kerrottua.)

Lapsukaisena pyöräilin mummoni kanssa pitkin ja poikin Kokemäkeä. Kerran olimme pohjoispuolen tiellä ja mummoni alkoi selostaa ohittamiamme kyliä. Vuoltee, Villiö, Haistila,... Minä olin aivan pöllämystynyt. Pari polkaisua ja olimme uudessa "kylässä", joka ei näyttänyt alkuunkaan kirjojen kyliltä. Vasta sukututkimuksen myötä käsite sai sisällön.

Siis nimenomaan sen kameraalisen, josta luennolla aloitettiin ja olin sen hetken kärryillä. Sitten puhuttiin pitkät pätkät asiaa, joka tuntui istuvan paljon paremmin isoihin englantilaiskyliin kuin minun tuntemiini paikkoihin.

Jos kylä voi olla yksinäistalon tai iso kirkonkylä, niin mikä tekee asutuksesta kylän eikä jotain muuta? (Flashback kesän SuomiAreena keskusteluun, jossa kyläasuminen kattoi kaiken paitsi isot kaupungit.)

Kylä esitettiin yleiseurooppalaisena mallina. Mikä on olennainen ero afrikkalaisiin, aasialaisiin ja muiden maanosien kyliin? Jonkinlainen ryppääntyminen lienee lajiominaisuutemme.

Koosta riippumatta kylien muodostuminen prosessina kiinnostaisi. Vähän Suomessa tutkittu, sanoi Haggrén.