torstai 27. lokakuuta 2011

Kaksi iltaa arkeologiaa

Kuva kaapattu kirjasta Mästerstycken i Statens historiska museum. Häfte 1. Tarjolla myös Andra häftet .

Maanantaina kuuntelin työväenopistossa ensimmäisen osan Eero Muurimäen Arkeologian ABC:tä. Käytiin läpi kaivauksien perusteita. Minua kiinnostaneet tekniikat posotettiin sellaisella vauhdilla ohi, etten ehtinyt omaksumaan niistä mitään. Muistiin jäi kyllä maininta Googlen ilmaisten ilmakuvien käytöstä prospektoinnissa. Se palasi lähimuistiin kuunnellessani BBC:n tämän viikon Making history -jaksoa: veden alla ollut puolustus(?)rakenne erottui Googlen kuvissa vesikasvien suorana rivistönä.

Loppukysymykseeni sain vastaukseksi (monettako kertaa?), että pronssi- ja rautakauden asumusten paikantaminen on vaikeampaa kuin kivikauden, sillä merkkejä jäi vähemmän, jopa keramiikasta. Menisiköhän jo jakeluun?

Metodipuolesta poimin myös tiedon, että Suomessa ei ihmisen toiminnasta ole syntynyt vastaavia kerroksia kuin ulkomailla eli kaivauksia ei tehdä näitä tällaisia seuraten. Mutta palokerroksia sentään jossain ollut? No, tätä voin "soveltaa käytäntöön" kun Britanniasta tilatut kaivaus-DVD:t saapuvat postilaatikkooni. Vaikka maiden välillä on eroja, jotakuta voi kiinnostaa sikäläinen (=BBC) Arkeo/historiapeda verkkosivujen/pdf-tiedostojen muodossa:
Tiistai-iltana Helsinki-sarjassakin oli arkeologiaa. Kaupunginmuseon Markku Heikkinen selosti puolentoista viime vuoden aikana tehtyjä pelastuskaivauksia Senaatintorin ympäristössä. Kuuntelin mielenkiinnolla toivoen lisätietoa Petter Sundin elämästä. Ei tullut tärppejä vaikka lähellä liikuttiinkin. Hänen aikalaistensa ja naapureidensa kellariromua oli löytynyt.

Ilmeisesti näillä tuoreilla tuloksilla ei ole täydennetty sivusta Kurkistuksia Helsingin kujille, jota olen myös Sundia ajatellen aikanaan hartaasti tavannut. Markku Heikkisen teksti tämän vuoden alun kaivauksista löytyy museon sivuilta. Esitelmän aloittaneen Ritaripuiston kaivauksen pikarilöydöstä on samoilla sivuilla Heini Hämäläisen kirjoitus.

Ei kommentteja: