Juusten-jälkeläinen tarinana

Avasin jotain varten Emma Karoliina esipolvien luettelon ja silmiin osui kommentti, että Lempi Jääskeläinn on kirjoittanut romaanisarjan Anna Juustenin toisesta avioliitosta syntyneen Johan Croëllin elämänvaiheista. Kommentin kirjoittamisesta on todennäköisesti vuosia, eikä missään vaiheessa ollut tullut mieleen tutustua kirjoihin. Korkea aika laittaa varauspyyntö kirjastoon.

Ensimmäinen osa Teikari vai kauppamies (1950) alkaa Anna Juustenin ja Hans Croëllin kodista toukokuussa 1617. Romaanin kertomuksessa Hans käyttää kylläkin nimeä Krögell ja muoto Croëll tulee Johanin ulkomaan oleskelun tuliaisena.

”Tässä porvari Hannu Krögellin talossa oli poltettu ikkunoihin vaakunat, sillä porvarin emäntä, entisen kauppiaan Henrik Stråhlmanin leski, oli omaa sukuansa Juusteen, piispa Paavali Juusten vainajan tytär ja porvari Krögell ikäänkuin sen tiimalla ylpeili talonsa arvokkuudella. Vaakunat olivat tosin hieman kömpelösti tehdyt, mutta kyllä niissä sentään voitiin selvästi erottaa alaston mies ruoska kädessä.
Tämän vanhan Juustenien talon oli porvari lunastanut emäntänsä sukulaisilta kalliilla rahalla, ja vaikka se oli kivestä ja lähellä kirkkoa, niin se ei sentään ollut niin järin näyttävällä paikalla kaupungissa, ei siellä, missä Viipurin muut varakkaat kauppamiehet ja porvarit asuivat – vaan Vallissa.”
”Tämä salihuone vaikuttaa viileältä, sillä vaikka siinä on kakluuni, josta korsteeni vie savun ulos, ei sitä ollut lämmitetty ainakaan enää kahteen viikkoon. Tästä kakluunista porvari Hannu oli kovin ylpeä.” ”Pidoissa ja kollatseissa tämä salikamari kyllä vältti. Silloin tuon raskaan ja leikkauksilla koristellun ruokapöydän ylitse oli levitetty patsaiden päälle kallis silkkidamastinen taivas, väriltänsä scharlakaani. Sellaisen oli kauppias Henrik Stråhlman aikoinansa nähnyt Tukholman kaupungissa erään korkean aatelisen virkaherran talossa ja osti oitis samanlaisen kalliilla rahalla, ylpeilläksensä sillä naapuriensa ja sukulaistensa edessä. Hänen kuoltuansa, hänen leskensä, Anna-rouva, kuljetti senkin myötäjäistensä mukana uuden herransa taloon. Sen, samoin kuin trippikankaiset, ja väriltänsä ruosteenruskeat ja jo hieman haalistuneet penkkityynyt.”

Faktaa vai fiktiota? Jääskeläinen on valinnut päähenkilökseen miehen, jolta ei jäänyt jälkeläisiä, joten hän on turvallisin mielin voinut maalailla dramaattisia käänteitä. Tarina jatkuu kirjassa Henkipatto (1951), jossa muun ohessa Anna Juusteen kuolee. Viimeisen osan nimi on Aatelisvaakuna (1952), jossa Johan saa aatelisarvon estettyään... no, en halua pilata kenenkään lukukokemusta turhaan.