Seppä, jota tultiin hakemaan sulhaseksi

Benjam Björklöf syntyi 15.3.1803 Hämeen Koskella. Saman niminen isänsä oli seppä, jota

oli pidetty paikkakuntansa viisaimpana miehenä. Hänen sanansa sanotaan olleen yhtä teräviä kuin hänen hyviksi tunnetut veitsensäkin. Ne olivat höystetyt milloin viattomalla leikillisyydellä, milloin valituilla raamatun- tai muiden viisasten lauseilla, ja aina oli niillä opettavainen tarkoitus.

Nimen lisäksi nuorempi Benjam peri isänsä ammatin ja työn Padonmaan kylässä. 

Älykkäisyytensä ja ystävällisen luonteensa sekä rehellisen käytöksensä kautta hän voitti työnteettäjäinsä suosion ja luottamuksen niin, että kyllä olisi voinut kyläkunnan seppänä elää ja kuolla, kuten isänsäkin. Mutta erityinen rakkaus maanviljelykseen, hyvien hevosten hoitoon ja omantakeisempaan elämän toimintaan vaikutti ettei Björklöf aikonut ainaisesti ahjon ääressä viihtyä.

Päätymisestään isännäksi kerrottiin myöhemmin seuraavaa tarinaa.

Kun tiedettiin Hollolassa sellainen vävyn paikka, jossa heti pääsisi isännäksi, uskallettiin Björklöfiä toimittaa sinne. Ja kun sellainen toimi oli alkanut Björklöfin siihen mitään tekemättä, piti hän sitä Korkeimman sallimuksesta tulleena viittauksena.

Sellaisen viittauksen johdosta lähtikin Björklöf kosintamatkalle. Se seikka tosin häntä hieman arvelutti, että hänen ja kosittavansa ikäraja oli liki puolentoista vuosikymmentä. Mutta luottaen siihen, että kaikkivaltiaan oikea käsi voi kaikki muut-

taa, jatkoi hän matkaansa iloisilla toiveilla, ja perille päästyään hänen toiveensa vahvistuivat. Suora ja kohtelias vastaanotto. Lempeä sinisilmä ja punaposki kaunotar. Se lumosi sydämen. Kaikki tuntui myötäiseltä, hauskalta ja kodikkaalta. Mutta ratkaisevana päätöksenä kuului pikkuinen sana: "ei". Sehän oli kun odottamaton salamanisku pilvettömältä taivaalta. Oli masentava asian käänne. Niinpä luulisi. Mutta niin ei käy miehelle, jolla on mieltä ja malttia.

"Erinomaisen viisas tyttö, vaikka nuori. Hän huomaa paremmin kyin puolentoista vuosikymmentä vanhempi kosijansa luonnottomalle ikärajalle antaa arvoa. Onnellinen se nuorimies, ken hänen saa. Viisaus on enempi kuin kaikki muut hyvät avut nuorella neitosella." Näin ajatteli Björklöf, ja siitä hän vasta oikein oivalsi kosittavansa tärkeimmän hyvän ominaisuuden.

Lempeällä mielellä, vaikka hieman alakuloisena, palasi Björklöf ensimmäiseltä kosimisretkeltänsä nokisen ja vanhan alasintukkinsa ääreen. Hyvin kummalliselta tuntuu se päätös, minkä hän teki tämän matkansa jälkeen. Päätös oli tämä: "Ei kosintamatkalle ennenkuin kosittava itse tai hänen isänsä tahi laillinen holhojansa tulee kutsumaan." Entistään ehommin helähteli Björklöfin alasin tätä päätöstä miettiessä.

Kun herastuomari Klemola, jonka sana usein — hänen naapurinsa Säyringin myötävaikutuksella — ratkaisevana päätöksenä pidettiin Hollolan "kirkonkäräjissä", sai kuulla Björklöfin rukkaisten-saannin, teki hän varta vasten matkan kosittavan kotiin. Sen arvoinen oli asia hänestä, että hänenkin tuli siihen lausua pari kolme sattuvaa sanaa. Ja sattuvat ne olivatkin. Ne kuuluivat tähän tapaan: "Olen kuullut, että teillä on käynyt kosijoita ulkopitäjästä asti, mutta että olette tehnyt tyhmyyksiä tässä kaupassa. Sillä ei toistain tule teidän tuvan kynnyksen yli sellaista sulhasmiestä kuin se oli, jonka nyt kuulutte hyljänneen. Sen ottaminen olisi ollut onni. Sen hylkääminen on onnettomuus. Minä olen se mies, joka itse olen kehoittanut Björklösiä teille tulemaan. Ja sillä olen tarkoittanut teidän ja koko pitäjäi ne parasta. Mutta te ette nyt omaa onneanne oivaltaneet."

Mitä neuvoja Klemola vielä antoi asian oikealle tolalle saamiseksi, se selviää seuraavasta.

Björklöf oli juuri saanut hiilet hehkumaan ahjossa ja rauta oli kohta nostettava alasimelle. Vähän lisää hiiliä oli vielä lämpenemään pantava, ennen kuin raudan taukominen alkoi. Hiili-kessille kummartuessa sattuivat Björklöfin silmät kurkistamaan selkävän seinähirren alaisesta raosta Padonmaan kujalle päin. Sieltä sepän asunnolle päin ajaa helkytteli mies, joka näytti ennen nähdyltä. Mutta hevonen oli aivan vieras. Senpä vuoksi saikin rauta kuumana ollessaankin vähän odottaa takojaansa. Ehkä on joku uusi töiden tilaaja? Sopiihan vähän miettiä jo edeltä, miten pian voisi luvata tilauksen täyttää. Mutta tuossapa Björklöf taas tahtomattansa muisti tuon kummallisen päätöksensä. Siihen lienee ollut syynä kujalta tulevan matkustajan tunnusteleminen.

"Hyvää päivää! Terveyksiä Hollolasta." Näin kuului kujalta tulevan nöyrällä ja ystävällisellä äänellä lausuttu tervehdys.

Nyt saivat rauta ja hiilet jäädä jähtymään. Hevonen oli heinitettävä ja vieras oli vietävä kammariin.

"Tulin vielä, jos se vaan olisi mahdollista, jatkamaan sitä asiaa, jota varten meillä viimen kävitte."

"Jaa, jos se on itse asianomaisen tahdosta, eikä vaan yksinomaan teidän, niin kyllä asian jatkaminen minun puolestani on mahdollista."

Ei monta viikkoa kulunut tämän tapauksen jälkeen kuin Padonmaan kylä oli sepättä ja Björklöfiä nimitettiin Aikkalan Sipiläksi. (US 26.5.1891)

Benjam Björklöf muutti Aikkalan Sipilän isännäksi maaliskuussa 1835 (RK 1829-39, 2) ja 26.7.1835 hänet vihittiin avioliittoon Vesalan Jussilan Eeva Maija Antintyttären (s. 3.4.1819) kanssa. 

Ruotsalaisten kuvia Suomesta 1876

Kirjoittaessani kesän 1876 yleisestä näyttelystä kävi ilmi, että Ny illustrerad tidning oli julkaissut siitä kuvia, mutta vasta nyt pääsin katsomaan alkuperäisiä kuvia suomalaisten kopioiden sijaan. Numerossa 21/1876 esitetty ulkokuva perustui Helsingistä lähetettyyn valokuvaan. Numeron 29/1876 avajaiskuva perustui Carl Larssonin piirrustukseen eli hän oli Helsingissä! Myös sisäkuvat numerossa 30/1876 perustuivat Larssonin piirroksiin samoin kuin numeron 33/1876 puutarhanäyttelykuva, jota muistaakseni ei julkaistu Suomessa. Numerossa 39/1876 oli vielä yksi kuva kansatieteellisestä näyttelystä.

Numerossa 42/1876 julkaistiin Tampereelta setti kuvia, joiden tuotanto todennäköisesti liittyi Yleiseen näyttelyyn.

Frenckellin paperitehdas:

Pellavakehräämö:

Kaupunginkirkko, joka taitaa olla oikeasti Hämeenlinnasta:

Valokuvaan perustuva näkymä kaupunkiin.

Viinikanojan rautatiesilta:

Helsingin hankalin pelto

Helsingin keskustan länsipuolen peltojen ja puutarhojen setviminen on jatkunut jo vuoden ja loppua ei vaan näy... Isot palat ovat kohdallaan, mutta jäljellä on ainakin yksi mysteeri: Preståkern.

Sanomalehtien vuokrahuutokauppailmoituksissa sen rinnakkaisnimenä on Förra Collinska åkern eli entinen Collinin pelto, jonka sijainti on niinkin epätarkka kuin "Espoon tullin ulkopuolella Kampissa" (FAT 5.1.1826). Tämä kattaa Espan länsipään, Bulevardin sekä kaiken Turun tien varrelta, kunnes ollaan (jossain kohtaa) Töölössä. 

Vaikka ilmoitukseen oli kirjoitettu "Förra Collinska åkern" maistraatin pöytäkirjan kirjoittajalla oli mielessään Prestegården ja jälkijättöisesti mukaan on ahdettu Collin/Wetter (Mpk 16.1.1826 §5). 

Vuokraus kaupattiin 10 vuodeksi, mutta jo kolme vuotta myöhemmin ilmoitettiin huutokaupasta, jossa haettiin vuokralaista alueelle Collinska åker (HT 7.1.1829). Pöytäkirjassa sillä on rinnakkaisnimi Präståkern ja tällä kertaa rivien väliin on ahdettu tieto alueen koosta: 1 (?) tynnyrinala ja 23,5 kapanalaa (Mpk 14.1.1829 §9)

Pellon vuokrahuutokauppaa ehdittiin ilmoittaa vielä kertaalleen, nyt nimellä "Collinska eller Prest åkern" (FAT 4.1.1839).  Pöytäkirja kertoo, että alueen suuruus oli "1 tynnyrinala ja 23,5 kapanalaa, oikeastaan 2 tynnyrinalaa ja 2,5 kapanalaa". Sen vuokrausta ei kuitenkaan huutokaupattu, sillä edellinen vuokraaja käytti tilaisuuden vaatiakseen vuokranalennusta, kun kaupungin kaavoituksen myötä hänelle ei ollut jäänyt mitään viljeltävää vuonna 1838. (Mpk 12.1.1839 §13)

Ainoa toinen lähde, jossa Collinin pelto on tullut minua vastaan on Veikka Kilpeläisen väitöskirja Kaupunki yhteisenä tilana : kaupunkitilan käyttö kustavilaisen ajan ja autonomian ajan alun Helsingissä (1770–1820), jossa kerrotaan syksyllä 1799 kämnerinoikeudessa käsitellystä tapauksesta, jossa  "Collinin perunamaalta ilmoitettiin varastetuksi puolen tynnyrin verran perunoita". Perunamaan sijainnista ei selviä enempää kuin että se oli "Espoon tullin ulkopuolella, Töölön puoleisella osalla kaupunginmaata"(s. 79-81). 

Varastetut perunat kuuluivat pastori Fredrik Collinille, joka oli tuolloin pellon vuokraaja (Hko 7.10.1799 §1). On toki mahdollista, että hänellä oli useampia vuokra-alueita. Collin sai viran Helsingistä 1783, joten ei ehtinyt saada nimeään uudistuskartan myöhempäänkään nimiluetteloon. 

Tarkkaavaisuudelle on tarvetta

Väikkäriä tehdessäni annoin vinon pinon "palautetta" (lue:virheilmoituksia) Kungliga Biblioteketin sanomalehtiportaaliin. Yhden lehden kuvat saattoivat olla epäjärjestyksessä tai puolet kuvista kuulua aivan toiseen numeroon. Sivustolla on edelleen pätkä Inrikes Tidningaria merkittynä Posttidningariksi (tai toisin päin) ja osun niihin harmittavan usein.

Mutta silti unohdin pitää silmät auki, kun tällä viikolla diedeellistä artikkelia varten hyödynsin Alankomaiden Delpher/Kranten-sivustoa. Näin, vaikka käytin sitä vaarallisimmalla mahdollisella tavalla eli avaamalla satunnaisia numeroita tekstihaun perusteella. Eli kopsasin muistiinpanotiedostooni mekaanisesti osumasivun yläreunasta sanomalehden nimen sekä päivämäärän, URL:n ja relevantin tekstipalan. Sitten sama seuraavalle.

Vasta kun hyödynsin näitä tekstissä ja aloin kirjoittamaan Pariisista huhtikuussa raportoitua tietoa syyskuun lehdessä, tajusin että jotain oli pielessä. Jep. Kun tarkastin kuvista lehden painopäivän, huomasin näiden heittävän satunnaisesti osassa lehdistä.

Korjasin tietenkin muistiinpanoni ja viitteeni, mutta tätä kirjoittaessani tajusin, etten tarkistanut oliko lehden nimi(kään) oikein.

Sopimaton uutinen kirkkoherrasta

Savonlinnassa ilmestyneen sanomalehti Savonlinnan lukijat saivat 29.8.1889 lukea otsikon Kaikenlaista alta seuraavaa.

Kuinka sielun paimen muuttui sikain paimeneksi. Eräässä lähipitäjässä, joku aika takaperin suurella äänienimmistöllä valittiin ja saatiinkin oivallinen ja useammankin mieluinen sielun paimen seurakuntaan. Vaan ei aikaakaan kuin sielun paimen julisti seuraavan säännön: "Teidän tulee tietää, että se on minnn sääntöni jos pappilan maalle tulee sika sen lunastus maksaa 50 penniä. Ja jos tapaan lehmän, siitä saa maksaa 1:den markan." 

Säännöistä huolimatta meni kuin menikin eräs köyhän vaimon sika pappilan maalle ja joutuikin heti arestiin. Ei muuta neuvoksi kuin vaimon mennä pappilaan toivossa että saada sikansa pois sielun paimenen valvonnan alta. Hän menee sielun paimenen luo murheellisenä itkien ja nyhkien, kuten tavallista onkin sielustaan huolta pitävälle ristitylle. Sielun paimen huomattuaan murheellisen ja vaikeroivan vaimon heti juhlallisesti kysäisee: (luullen vaimolla olevan tunnon vaivat oman sielun suhteen) mikä sinun on ettäs niin itket ja valitat? Armollinen herra rovasti sitä itken ja valitan kuin oltiin siinä luulossa ja erehdyksessä että oltiin huutavinaamme seurakuntaamme hyvä sielun paimen vaan saatiinkin sikain paimen. Tuostakos sielun paimen suuttui silmittömäksi ja antoi akalle aika kyydin sikoineen päivineen ilman penniäkään lunastusta maksamatta.

Kuvauksesta tunnisti itsensä Rantasalmen kirkkoherra G. A. Westerlund, joka nosti kanteen sanomalehden päätoimittaja Maria Ramstedtia vastaan. Uutisoidessaan tämän lehti aiheellisesti totesi "Mitenkä kirkkoherra vesterlund tuon jutun itsellensä omistaa, on todellakin käsittämätöin." (Savonlinna 1710.1889). Jutun käsittelyä tietenkin seurattiin sanomalehdessä istunto istunnolta. Vaikka kirkkoherra syytti herjauksesta päätoimittajaa, hän "epäili kirjoituksen sepittäjäksi koulumestari V. Kilpeläistä, sillä V. K. oli Rantasalmella asiata levitellyt ja jutellut" (Savonlinna 28.11.1889)

Tästä todisti sääminkiläinen talollinen Abel Mielonen, "että viime kesänä kerran kunnallishuoneessa odottaessaan muiden kanssa jumalanpalveluksen alkamista, oli koulumestari V. Kilpeläinen kertonut soman jutun tapahtuneen Rantasalmen pappilassa kun akka sanoi seurakuntaan sieluupaimenen sijasta, saadun sikainpaimenen; tuopa ei olisi hullumpaa Savonlinnan lehdellekään ja sinne minun se pitää toimittaa, oli koulumestari sanonut. Muutaman ajan kuluttua olikin samanlainen kirjoitus ollutkin painettuna lehdessä, ja vierasmiehen sittemmin kerran kysyessä josko Kilpeläinen sen oli kirjoittanut ei tämä ollut myöntänyt eikä kieltänyt. Vierusmies ei voinut valallensa ottaa, josko koulumestari Kilpeläinen oli kysymyksessä olevan kaikenlaisen kirjoittaja tahi ei." (Savonlinna 19.12.1889)

Kilpeläinen itse kiisti kirjoittamisen, mutta "Abr. Pesonen kertoi kerran Elokuulla tulleensa Kilpeläisen taloon Abr. Reinikaisen kanssa. Kilpeläinen istui juuri jotakin kirjoittamassa; kirjoitettuansa oli hän lukenut ääneen vieraillensa melkein samanlaisen kirjoituksen, kuin sitten parin viikon jälkeen Savonlinnan lehdessä oli ollut painettuna. Kilpeläinen oli tuumannut, todistajan luulon ja huhun mukaan kirjoituksen tarkoittaneen Rantasalmen rovastia, jonka luona vierasmies oli jo sitä ennenkin kuullut huhuna kerrottavan että muka semmoinen tarina olisi tapahtunut."(Savonlinna 30.1.1890)

Westerlund vaati tämän perusteella "Kilpeläiselle ankarinta edesvastausta kunniansa loukkaamisesta, ainakin kuritushuonetta".(Savonlinna 30.1.1890) Raastuvanoikeus vapautti Kilpeläisen näytön puutteessa ja tuomitsi Maria Ramstedtin maksamaan 75 markan sakon ja oikeudenkäyntikulut (Savonlinna 6.3.1890). Westerlund ja Ramstedt olivat tyytymättömiä päätökseen, mutta eivät saaneet kokoon uutta todistusaineistoa, joten hovioikeus piti tuomion ennallaan, mutta tästä lähti vielä valitus Senaatin oikeusosastoon. (Savonlinna 20.11.1890). 

Ongelmallinen sulhanen Lohtajalla

Johan Jacobsson syntyi jossain 4.7.1781. Ehkä. 

Inrikes Tidningar 9.10.1804

Hän saapui Lohtajaan Halikon ruukilta saamansa todistuksen kanssa. Reittinsä ei ollut suoraviivainen, joten kun hän suunnitteli avioliittoa Alaviirteen kylän Yrjänän talontyttären Anna Michelsdotterin kanssa esteettömyytensä varmistaminen vaati sanomalehtikuulutuksen. Sen mukaan Johan oli Halikosta lähdettyään oleskellut useita kuukausia Tukholmassa ja siellä ottanut pestin lohtajalaisen Erik Niemen reservimieheksi. 

Valitettavasti Lohtajan kirkkoherra ei päivännyt ilmoitustaan, sillä vuonna 1804 tapahtui paljon. Ensinnäkin Lisa Eriksdotter Lassila synnytti 18.1.1804, jonka isäksi merkittiin kihlattunsa Johan Dahlström. Rippikirjassa Johan Dahlström on Erik Niemen reservimies ja kohdallaan on huomautus Halikosta saadusta todistuksesta (Lohtaja RK 1803-1809, 194). 

Johan Dahlström vei Lisa Eriksdotterin (s. 13.11.1782 Kälviä) vihille 2.7.1804 eli ennen sanomalehti-ilmoitusten julkaisua. Samana vuonna hän ehti vielä rippikirjamerkinnän perusteella karkaamaan. 

Anna Michelsdotter Yrjänä ei mennyt kenenkään kanssa naimisiin, hän kuoli 30.8.1806 (Lohtaja RK 1803-1809, 88)

Muutama kuva Pariisista 1878

Pariisin maailmannäyttelyssä 1878 Suomella ei ollut ikiomaa osastoa, mikä ehkä selittää niukahkoa kuvastoa Finnassa: Suomen ja Venäjän osaston esineistöä, Suomen osaston esineistöä, Suomen osaston esineistöä, Suomen osaston esineistöä. Kauppatavaran lisäksi esillä oli kansatieteellinen näyttely, josta on Finnassa yksi valokuva.

Museovirasto

Jonkinlaista lisäarvoa on siis Ny illustrerad tidningin 7/1879 julkaisemilla valokuviin perustuvilla kuvilla. Vaikka toinen niistä perustuu juuri yllä olevaan valokuvaan.

Kerstin Smedsin kirjasta Helsingfors-Paris : Finlands utveckling till nation på världsutställningarna 1851-1900 selviää, että Pariisiin lähetettiin kesän 1876 yleisen näyttelyn kansatieteellisen osan Säkylän ja Alahärmän interiöörit, savolaisvene ja mallinukkeryhmät Tenholasta, Askolasta sekä Viipurin läänistä.