Pilalaulu Kuopion tyttökoululaisista

Tampereen sanomissa 7.12.1910 julkaistut nimimerkki Civiksen muistelmat Kuopion lyseosta sijoittuvat yhden tapahtuman perusteella 1870-luvun alkupuolelle. Civis haluaa esittää lukiolaiset hyvässä valossa, mutta hän on kuitenkin kertonut ikävämmän tapauksen.

Herrastyttöjä varten oli kaupungissa ruotsinkielinen tyttökoulu, joka, samoin kuin suomalainenkin kansan lapsia varten, alussa lienee syntynyt yksityisten alotteesta, mutta oli jo kuuskymmenluvun alussa joutunut valtion huostaan ja saanut siitä syystä nimen ruununkoulu. Toisina niminä oli rouvasväen koulu ja tipokoulu. Tämän perin siivon oppilaitoksen oppilaista syntyi lukion viimeisen edellisenä talvena kaksikielinen pilalaulu tai oikeammin ruotsinkielinen, vaikka siihen sinne, tänne oli siroiteltu suomalaisiakin säkeitä sekä loppuvärssy kokonaan suomeksi:

Laulu on tehty monista 

Tyttöraukoista somista 

Minulta, sinulta, häneltä 

Kaikilta kolmelta hyvältä

Mitään vaarallista tai häpeällistä ei laulu tytöistä tiennyt kertoa, mutta kun siinä mainittiin laulettavat oikeilla nimillään ja arvosteltiin ilkeällä tavalla heidän näköään ja esiintymistään, herätti se kylläkin apeata mieltä ei wain asianomaisissa itsessään, vaan myöskin heidän vanhempainsa ja ylipäänsä ruotsitaitoisten kaupunkilaisten kesken. Tyttökoululaiset pukeutuivat mustiin pukuihin ja palvelija pantiin saattelemaan, kun he kulkivat kouluun tai muuten liikkuivat kaupungilla. Laulua levitettiin ainoastaan muutamia kirjoitettuja kappaleita, joten sen sisällys ei saattanut tulla yleisesti tunnetuksi eikähän se ruotsinkielisenä olisi yleiseksi levinnytkään, vaikka sillä olikin kaikki yleislaulun, rekiveisun ominaisuudet. Kaikki, jotka sen tulivat tuntemaan, olivat yksimielisiä sen tuomitsemisessa halpamaiseksi ilkityöksi.

Kauppiaiden ja käsityöläisten määrä Suomen (Ruotsiin kuuluneissa) kaupungeissa 1801-1805

Tukholmassa ilmestynyt Handels Tidning julkaisi 30.3. ja 2.4.1802 listan Ruotsin kaupunkien kauppiaiden ja käsityöläisten määrästä vuonna 1801. Lähteenä olivat maistraattien kauppakollegioon lähettämät tilastot ("Utdrag ur de till Kongl. Kommerse-Collegium af Magistraterne insända Tabeller"), mutta joukosta puuttuu useita Suomen kaupunkeja, kuten esimerkiksi Helsinki ja Porvoo.

• Björneborg: 11 Bodhandlande, 9 andra Handlande, 82 Borgare, 76 Handtwerckare
• Brahestad: Handlande 35, Handtwerkare 17 med 15 Gesäller och 7 Lärlingar
• Cajana: 2 Handlande, och 8 Handtwerkare
• Cristinestad: 32 Handlande, 27 Handtwerkare med 2 Gesäller och 2 Lärlingar
• Ekenäs: 6 Handlande och 5 Bodswenner, 55 Handtwerkare med 11 Gesäller och 28 Lärlingar
• Gamla Carleby: tillsammans 85 Handlande och Handtwerkare, 19 arbets och Förwars-karlar samt 237 Sjömän
• Jakobstad: 29 Handlande, 38 Handtwerkare, 15 Gesäller och 7 Lärlingar
• Kaskö: 7 Handlande, 14 Handtwerkare och 1 Lärlinge
• Lovisa: 17 Handlande, 51 Handtwerkare med 23 Gesäller och 47 Lärgossar
• Nystad: 106 Borgare, 9 Borgare Enkor, 2 Kryddkrämare, 25 diverse Handtwerkare
• Wasa: 23 Handlande och 86 Handtwerkare med 36 Gesäller och 47 Lärgossar
• Åbo: 41 Handlande, 202 Handtwerkare med 315 Gesäller och 294 Lärlingar 

Myös vuoden 1802 tiedot julkaistiin epätäydellisinä, mutta eritellen erilaiset käsityöläiset:

• Handels Tidning 30.8.1803 (69): Borgo, Brahestad, Cajana, Christinestad
• Handels Tidning 2.9.1803 (70): Ekenäs, Gamla Carleby
• Handels Tidning 6.9.1803 (71): Jakobstad, Kaskö
• Handels Tidning 9.9.1803 (72): Lovisa
• Handels Tidning 13.9.1803 (73): Uleåborg, Wasa
• Handels Tidning 16.9.1803 (74): Åbo

Vuodesta 1803 ei julkaistu yhdenkään B:llä alkavan kaupungin tilastoja

• Handels Tidning 19.10.1804 (84): Cajana, Christinestad
• Handels Tidning 23.10.1804 (85): Jakobstad, Kaskö, 
• Handels Tidning 26.10.1804 (86): Ny Carleby, Nådendal
• Handels Tidning 30.10.1804 (87): Wasa
• Handels Tidning 2.11.1804 (88): Uleåborg, Åbo

Vuoden 1804 tilastoja julkaistiin entistä useammasta kaupungista, mutta ei edelleenkään Helsingistä.

• Handels Tidning 23.8.1805 (68):
• Handels Tidning 30.8.1805 (70): Brahestad
• Handels Tidning 13.9.1805 (74): Björneborg, Borgo
• Handels Tidning 20.9.1805 (76):
• Handels Tidning 24.9.1805 (77):
• Handels Tidning 27.9.1805 (78): Ekenäs, Gamla Karleby
• Handels Tidning 1.10.1805 (79):
• Handels Tidning 4.10.1805 (80): Jakobstad, Kaskö
• Handels Tidning 8.10.1805 (81): 
• Handels Tidning 11.10.1805 (82): Ny Carleby, 
• Handels Tidning 22.11.1805 (94):
• Handels Tidning 26.11.1805 (95): Wasa, Åbo

Vasta vuoden 1805 tilastoissa on mukana Helsinki:

• Handels Tidning 2.9.1806 (N:o 70): Björneborg, Borgo, Brahestad, Cajana, 
• Handels Tidning 5.9.1806 (N:o 71): Christinaestad, Ekenäs
• Handels Tidning 9.9.1806 (N:o 72): 
• Handels Tidning 12.9.1806 (N:o 73): Gamla Carleby, Helsingfors
• Handels Tidning 14.10.1806 (N:o 81): Jacobstad, Kaskö, 
• Handels Tidning 14.10.1806 (N:o 82):
• Handels Tidning 17.10.1806 (N:o 83): Lovisa
• Handels Tidning 31.10.1806 (N:o 87): Ny-Carleby, Nystad
• Handels Tidning 7.11.1806 (N:o 89): Nådendal, Raumo
• Handels Tidning 18.11.1806 (N:o 92):
• Handels Tidning 28.11.1806 (N:o 95):
• Handels Tidning 12.12.1806 (N:o 99):

Käsityöläisperheen monivaiheinen ja liikkuva elämä

Turun tullimiehen poika Carl Gustaf Ström syntyi Turussa 16.9.1776 ja asui äitinsä ja sisarustensa kanssa vielä 1780-luvun lopulla (RK Turku I Aa1:14, 290; I Aa1:11, N:o 130; I Aa1:15, N:o 162). Seuraavalla vuosikymmenellä hän päätyi Porvooseen ja tuli sieltä muuttokirjan kera Tampereelle vuonna 1801 (RK Tampere 1801-1807, 60). Hän oli nyt värjäri.

Tampereelta löytyi morsiameksi Maria Christina Sahlstedt (s. 1783, oik. 10.3.1782 Kustavi), joka ennen avioliittoa oli palveluksessa leskikenraalitar Helena Catharina Ramsayn taloudessa (RK Tampere 1795-1800, N:o 83; 1801-1807, 45). Häät vietettiin 15.7.1802. Esikoistytär Maria Charlotta syntyi 1.6.1803 ja sai muutama päivä myöhemmin kastekummeikseen muun muassa kapteeni ja parooni P. W. Carpelanin ja leskikenraalitar Ramsayn. 

Nousujohtoiselta vaikuttanut yhteiselämän alku kariutui alkuvuodesta 1805, kun Carl Gustaf Ström vaimoineen lähti luvattomasti Tampereelta jättäen taakseen velkoja ja rakentamattoman tontin. Maria Charlotan kummina ollut Tampereen järjestysmies luutnantti E. F. Tihlman kuulutti pariskunnan perään koko valtakunnassa. Turun läänissä kuulutus lähti liikkeelle 1.5.1805.

Ehkä asiat Tampereella tulivat hoidetuksi, sillä perhe oli Mikkelin kirkonkirjoissa vuotta myöhemmin, kun tytär Ulrica Amalia syntyi 10.7.1806. Hänkin sai kummeikseen upseereja vaimoineen.

Kolme vuotta myöhemmin Maria Christina Sahlstedt tuli vanhempiensa suutari Anders Simonssonin (s. 1759) ja Maria Eriksdotterin (s. 1756) luo Taivassaloon tyttäriensä kanssa. Hänet merkittiin kirkonkirjoihin leskenä. (RK Taivassalo 1805-1810, 512). Hän muutti yksinään Kustaviin vuonna 1814 ja isän kuoltua seuraavana vuonna muuttokirjan ottivat myös äitinsä ja tyttärensä (RK Taivassalo 1811-1821, 426; Kustavi 1814-1820, 57, 38). Nuorempi tyttäristä lähti palvelukseen Turkuun jo 12-vuotiaana ja palattuaan vuoden kuluttua Kustaviin, jatkoi uraansa (RK Kustavi 1814-1820, 33),

Kustavissa Maria Christina Sahlstedt merkittiin rippikirjaan värjäri Strömin vaimoksi ja muutettuaan Turkuun karanneen värjäri Strömin vaimoksi. Turusta hän otti vuonna 1820 muuttokirjan Lemuun (RK Turku I Aa2:8, 195). Lemusta hän tuli virallisesti vuonna 1826 Kustaviin ja asui jälleen äitinsä ja tyttäriensä kanssa (RK Kustavi 1821-1827, 40). 

Seuraavassa rippikirjassa Maria Christina Sahlstedtin titteli hustru vedettiin yli ja tilalle kirjoitettiin enka (RK Kustavi 1828-1834, 40, 33). Kustaviin saatiin siis tieto Carl Gustaf Strömin kuolemasta Mäntsälässä 24.4.1832, vaikka tämä oli merkitty haudattujen listaan naimattomaksi. Tietämättömyyttä selittänee se, että muuttokirjansa Porvoosta vastaanotettiin vasta kuolemansa jälkeen! Tästä huolimatta hänet oli kirjattu Mäntsälän ripppikirjaan. (RK Mäntsälä 1830-1840, 677)

Yhteisiä merkkipäiviä vuosina 1818-1825

Alexandra Feodorovna, 
Alexander ja
Maria Nikolaevna
Wikimedia

Ruotsin vallan aikana kiitosjumalanpalveluksia oli erityisesti vietetty kuningasperheen lapsien syntyessä. Venäjän vallan aikana tilanne oli toinen. Ensimmäisinä vuosina Aleksanteri I:lle ei syntynyt aviolapsia, joten ilmeinen kruununperijänsä oli veljensä Nikolai. Tämän solmi avioliiton 13.7.1817, mitä ei ilmeisesti Suomessa huomioitu. 

Nikolain esikoispojan Alexanderin syntymä 29.3.1818 tuotti kiitosjumalanpalvelumääräykset, jotka lähtivät Turun tuomiokapitulin kiertokirjeessä 2.6.1818 ja Porvoosta päivää myöhemmin. Mukana oli kiitosteksti Kaiken hywyyden Isä ja kaiken siunauxen Jumala! Sinun etees kannamma me iloisilla ja kiitollisilla sydämillä nöyriä kiitosuhreja siitä uudistetusta armosta, jonga Sinä taas olet andanut tapahtua meidän Isänmaallemme. Hänen Keisarillisen Korkeudensa Suuren Ruhtinaan NICOLAI PAWLOWITSCIH korkiasti rakastettu Puoliso, Hänen Keisarillinen Korkeudensa ALEXANDRA FEODOROWNA on onnellisesti kirwoitettu raskaasta synnyttämisen Kiwusta: Sinä 29 päiw. wiimein kuluneesa Huhtikuusa on meillen syndynyt poikainen Suuri Ruhtinas, joka pyhäsä Kasteesa sai nimen ALEXANDER. [1]

Perheeseen syntyivät vielä Maria 18.8.1819, Olga 11.9.1822, Alexandra 24.6.1825, Konstantin 21.9.1827, Nicholas 8.8.1831 ja Michael 25.10.1832, jotka kaikki selvisivät aikuisikään. Ainoastaan Alexandralle löytyi tuomiokapitulin kiertokirjeissä määrätty kiitosjumalanpalvelus, josta ilmoitettiin Turusta 19.10.1825 ja Porvoosta 14.9.1825.[2]  Hän on myös ainoa lapsista jonka lisääminen esirukouskaavaan mainittiin kiertokirjeissä.[3] Joissa ei kertaakaan mainittu hallitsijan tai vallanperijän puolison raskauden puolesta lausuttua esirukousta, jotka olivat vakiokäytäntö Ruotsin vallan aikana.

Alexandran syntymää edeltäneenä vuonna esiruokoukseen oli lisätty kiertokirjeellä keisari Aleksanteri I:n Michail-veljen uusi vaimo [4] sekä juuri ennen Alexandraa heidän esikoistyttärensä [5].

Virallisen totuuden mukaan Aleksanteri I kuoli 19.11.1825. Turun tuomiokapituli ilmoitti seurakunnille 14.12.1825 kaavan uskollisuudenvalasta seuraajalle.[6] Neljä päivää myöhemmin määrättiin sekä Turusta että Porvoosta käsin kiitosjumalanpalvelus, josta alkaen soitettaisiin päivittäin kirkonkelloja tunnin ajan (12-13).[7] 

Lähteet:

[1] ÅCB 187, IV:305; Sammandrag af Domkapitlets i Borgå härförinnan otryckta Cirkulärbref (1725-1829) i alfabetisk och kronologisk följd utarbetadt af A. J. Hornborg. Borgå 1872 s. 251
[2] ÅCB 217, VI:467; Sammandrag af Domkapitlets i Borgå härförinnan otryckta Cirkulärbref (1725-1829) i alfabetisk och kronologisk följd utarbetadt af A. J. Hornborg. Borgå 1872 s. 252
[3] Sammandrag af Domkapitlets i Borgå härförinnan otryckta Cirkulärbref (1725-1829) i alfabetisk och kronologisk följd utarbetadt af A. J. Hornborg. Borgå 1872 s. 141
[4] ÅCB 210, VI:427; Sammandrag af Domkapitlets i Borgå härförinnan otryckta Cirkulärbref (1725-1829) i alfabetisk och kronologisk följd utarbetadt af A. J. Hornborg. Borgå 1872 s. 141[5] Sammandrag af Domkapitlets i Borgå härförinnan otryckta Cirkulärbref (1725-1829) i alfabetisk och kronologisk följd utarbetadt af A. J. Hornborg. Borgå 1872 s. 141
[6] ÅCB 218, VI:471
[7] ÅCB 219, VI:473; Sammandrag af Domkapitlets i Borgå härförinnan otryckta Cirkulärbref (1725-1829) i alfabetisk och kronologisk följd utarbetadt af A. J. Hornborg. Borgå 1872 s. 252

Varjokuvien Frimanit

Hämäläinen 28.9.1887

Satakunta 7.11.1891

Viimeistään vuonna 1887 Suomessa liikkui varjokuvia näyttänyt K. Fr. Friman, Marraskuun 1891 alussa hän oli Porissa, kuten oheinen ilmoitus todistaa ja pari viikkoa ilman etukirjaimia Haminassa (Fredrikshamns Tidning 19.12.1891). Kaksi vuotta myöhemmin hän sai Sortavalassa tekstimainoksen:

Varjokuva-näytäntöjä (Laterna Magica) antaa täällä Kaupungintalossa huomenna hra K. F. Friman. Ohjelma on erittäin runsas, sisältäen maisemakuvia Wenäjältä, Ruotsista, Norjasta, Tanskasta, Saksasta, Itävallasta, Englannista, Ranskasta, Sveitsistä, Italiasta, Etelä-Euroopasta sekä muista maan-osista. Sitä paitsi kuuluu ohjelmaan kuvauksia Robinson Crusoen historiasta ja lopuksi sarja leikillisiä vaihtokuvia. Kaikkiaan on ohjelmassa lähes 100 kaunista ja opettavaista kuvaa, jonka vuoksi varsinkin nuorison sopisi käyttää tilaisuutta hyväkseen. Ja sopiipa vanhainkin pistääntyä tuohon tilaisuuteen. Onhan siitä iloa heillekin. — Viime torstaina näytteli hra Friman varjokuviansa seminaarin nuorisolle. (Laatokka 9.12.1893)

Sortavalasta matka jatkui Käkisalmeen (Wuoksi 13.1.1894). Vuoden lopussa Poriin saapui J. Friman, jonka esityksessä

Uuden kansakoulun juhlasalissa lukuisalle yleisölle. Pimeän salin keskelle oli asetettu kehyksien varaan valkonen palttina-kangas pingotukseen; ja siihen ohjattiin valoa pienestä koneesta salin perällä. Kun sitten koneesen pantiin läpinäkyviä kuvia, niin muodostuivat nämätkin, samoin kuin valokin, palttinakankaalle ja esiytyivät hyvin kirkkaina ja monin kerroin suurennettuina. — Maisemakuvat ovat hyvin sieviä ja hullunkuriset kuvat naurattivat yleisöä kelpolailla. (Satakunta 2.10.1894)

Vaasassa kolme vuotta myöhemmin esiintyi Friman ilman etukirjaimia (Wasa Nyheter 6.2.1897). Samoihin aikoihin Hämeenlinnassa vierailleen ulkomaisen taikurin esityksen arviossa todettiin, että loistonumeroiksi mainostetut elementit "on täällä ukko Friman yhtä suurella menestyksellä näytellyt monta monituista kertaa 15 pennin sisäänpääsymaksusta" (Hämeen Sanomat 4.3.1897) Samana vuonna Tampereella "Varjokuvia näytteli P. Friman viime sunnuntaina täkäläisen kansakoulun voimistelusalissa kahteen otteeseen tai klo 5—7 ja 8—10 j. pp. Katsojia oli hänellä riittämään asti, varsinkin lapsukaisia, joita etenkin pilakuvat näyttivät suuresti huvittavan. Nähtävää siellä oli aikaisillekin, sillä näytellyt maisemakuvat olivat hyvin onnistuneita" (Tampereen Uutiset 16.11.1897) P. Friman esitti varjokuvia myös Pellavatehtaan uudessa juhlasalissa (TU 20.11.1897).

Vuotta myöhemmin Lappeenrannassa esiintyi K. Fr. Friman ja seuraavana vuonna Heinolassa K. Friman (Lappeenrannan uutiset 4.5.1898, Jyränkö 19.12.1899). Vuonna 1907 "Hra K. O. Frimanille annettiin lupa näytellä kansakouluoppilaille eriaiheisia varjokuvia samoin kuin ennenkin"(Aamulehti 24.10.1907). "Kuin ennenkin" sopii muistelmaan, jonka olen arvioinut käsittelevän 1880-luvun loppupuoliskoa tai 1890-luvun alkua. 

Samoihin aikoihin näytteli Friimanni varjokuvia kaupungin kansakouluissa. Ne olivat hyviä kuviä, ja pääsymaksu oli sen mukainen - kymmenen penniä. Mielenkiintoisin oli räätälikuva. Siinä iloinen räätäli nähtiin pukilla ajamassa. Kun yleisö oli sitä tarpeekseen katsellut, sanoi Friimanni: "Nyt herrasväki saa nähdä, miksi kuva muuttuu". Ja silloin tapahtui ihme. Räätälille ilmestyi äkkiä pukin pää, ja hän oli hyvin hullunkurisen näköinen prässirauta kädessänsä. Pukki sai vuorostaan kraatarin pään, ja se katsoi hyvin ihmeissään taaksensa muuttunutta isäntäänsä. (M —i L—a: Vanhan Tampereen huumoria. Posetiivareita, "traakeja" ja nappikuoppaa. Aamulehti 10.5.1936) 

Tämä oli siis yksi leikillisistä vaihtokuvista, jotka Sortavalassa mainittiin. Sanomalehti-ilmoituksiin tehdyt sanahaur eivät kuitenkaan paljastaneet kaikkia esityksiä. Frimanin tai Frimanien kierrokset ulttuivat myös Hankoon, jossa haastateltiin 80 vuotta elokuussa 1944 täyttänyttä Mia Koslowia.

- Sen fanns det också en fin herre, som hette Friman. Han var från Tammerfors, och hade varit så rik men nu var han fattig. Och han förevisade någonting som kallades "Lanternana manika".

- Var det inte laterna magica?

- Nej, nog hette det så minns jag. Det var skuggbilder på en vit duk. Alldeles som på bio nuförtiden. (Då Hangö växte upp till stad. Intervju med en som upplevat det. Hangö 19.8.1944)

Muisto ei valitettavasti auta erottelemaan Frimaneja toisistaan tai edes löytämään lisätietoa eniten mainitusta K. Fr. Frimanista. Juuri ennen ensimmäisiä ilmoituksia sanomalehdissä tosin esiintyy kihlakunnan konttoristi Karl Fredrik Friman, jonka esteettömyyttä avioliittoon kuulutettiin Kalvolasta (FAT 21.8.1871), joka oli kesällä 1879 jonain virkamiehenä Kuhmoisissa (Keski-Suomi 30.8.1879),  Kuhmoisten nimismiehen sijaisena pari kuukautta (Hämäläinen 26.8.1879), Janakkalan nimismiehen sijaisena kolme kuukautta (Hämäläinen 27.9.1884), Lopen nimismiehen sijaisena (Tampereen Sanomat 12.7.1886, Hämeen Sanomat 15.10.1886) ja Hämeen linnan päällikön sijaisena runsaan kuukauden (Hämäläinen 2.8.1886). Koko nimellä löytyi hänen muistokirjoituksensa, joka yhdistää mieheen myös P. Frimanin. "K. O." lienee painovirhe ja "J." jää epäselväksi.

Kuolleita. Marian sairaalassa Helsingissä on ummistanut silmänsä viimeiseen lepoon ent. kihlakunnankonttoristi Karl Fredrik Friman 81 vuoden ikäisenä. Vanhuksen varsinainen olinpaikka oli Hämeenlinna, missä hän — omituista kyllä — oli tunnettu "Paavo" Frimanina, mutta hyvin muistettanee hänet kaikissakin maamme kaupungeissa.

Friman oli syntynyt kaartinkasarmissa Helsingissä; äiti kuoli v:n 1831 kuuluisaan kolerakulkutautiin lapsen ollessa 10-viikkoisen, isä taasen läksi aliupseerina jo ennen tämän syntymää n. s. Puolan sotaan ja hävisi sille tielle. Frimanin otti hoitoonsa eno, kauppamies K. G. Hultman Tampereelta, ja täällä F. kävi al. alkeiskoulun. Seitsentoistavuotiaana lähdettyään maailmalle hän vaihtelevien vaiheiden jälkeen rupesi kihlakunnankonttorin toimiin ja avitteli 40 vuoden ajan kruununvouteja, henkikirjureita ja nimismiehiä, usein myös hoidellen heidän viransijaisuuksiaan. 

Muuttuneet olosuhtet pakottivat F:n sitte toiselle elämänladulle; hän alkoi esittää taikalyhtykuvia, saaden siitä ammatista elantonsa 20 vuodeksi, kierrellessään Suomen ristiin rastiin ja käydessään moneenkin kertaan sen kaikissa kaupungeissa. "Elävät kuvat" tekivät kilpailun vanhukselle mahdottomaksi, ja viime vuodet hän vaatimattomana ja aina hyväntuulisena eleli varattomana ja yksinäisenä, viimeisetkin ystävänsä manan majoille menettäneenä, odotellen pääsyä rakenteilla olevaan Helsingin ukkokotiin, mutta sitä kesää ei koskaan tullut. (Aamulehti 15.9.1912)

Lumisota vuoden 1872 paikkeilla

Karl August Tavastjernan kokoelman Kertomuksia ja kuvauksia (suomentanut Juhani Aho) minämuotoinen kertomus voisi olla lapsuudenmuistelmansa, sillä ennen isänsä uutta avioliittoa vuonna 1872 kotina oli Ryttylän kartano Hausjärvellä. Ote:

Kävin parhaallani kahdettatoista, luin kotiopettajan edessä maalla pohjois-Hämeessä ja valmistauduin suorittamaan pääsötutkintoa latinakouluun seuraavana syksynä. Talvi kului kuitenkin enemmän lumilinnojen rakentamiseen kuin klassillisen opin temppelini perustuksien panemiseen. Niistä on tuskin mitään mieleeni jäänyt. Sitä vastoin on siihen ijäksi päiväksi painunut tapaus, joka kamaluuteensa nähden on ainoa elämässäni ja levittää kauhuansa kaikkiin senaikuisiin muistoihini.

Puolen peninkulman päässä isäni maatilalla oli seurapiirini — kaksi saman mielistä ja saman ikäistä poikaa. Me tapasimme säännöllisesti toisemme useamman kerran viikossa ja kävimme syksyn pitkän hyvin järjestettyä lakkaamatonta kolmekymmenvuotista sotaa, jonka suuret tappelut ja tärkeät käännekohdat ratkaistiin aina sitä mukaa kuin vierailimme toistemme luona. Olimme juuri siihen aikaan saaneet ruveta lukemaan Topeliuksen "Välskärin kertomuksia" ja kaikkien meidän synnynnäinen sotilasurhoutemme leimahti ilmituleen siitä, mitä olimme lukeneet.

Oli vähän vaikea sopia siitä, kuka saisi sodassamme leikkiä Kustaa Aadolfia. Hänen jaloutensa, hänen voittonsa ja sankarikuolemansa houkuttelivat meitä kaikkia yhtä voimakkaasti, samalla kuin meistä jokainen olisi ollut innostunut suorittamaan hänen suurta isänmaallista tehtävätään.

Kun minä olin voimakkain ja muita yrittelijäämpi, niin anastin minä Kustaa Aadolfin osan yksinomaan itseäni varten — toistaiseksi. Toiset saivat nurpeilla mielin tyytyä siihen, että joutuivat kahden edustamaan katoolista ylivaltaa. Minä vein voiton, ja historian menon mukaan täytyikin minun viedä voitto heistä, vaikka heitä olikin kaksi. Luulen sitäpaitse, että jo paljas tieto siitä, että esitin kuuluisaa sankarikuningasta, vahvisti voimiani kaksinkertaisesti ja vähensi vastustajieni voimia yhtä paljon, sillä melkein aina minä vaan voitin ja vuodatin urhona kaatuessani punaisimman nenävereni ruokasalin matolle — Lutzenin tantereelle — varmasti vakuutettuna siitä, että se tapahtui uskonvapauden pyhää asiata puolustaessa.

Mutta kun alituiset voittoni lopulta kävivät vastapuolueelle kärsimättömiksi, vetosivat he vanhempiemme korkeimpaan tuomioistuimeen ja saivat heidät tekemään sen Salamonin päätöksen, että meidän olisi kunkin vuorollamme esitettävä sankarikuninkaan osaa, ettei voitto aina kallistuisi minun puolelleni. Seuraus siitä oli se, että kun minä ensikerran leikin Tillyä, minä tein sen samalla innostuksella kuin olisin leikkinyt Kustaa Aadolfia ja hyökkäsin niin raivosasti ruotsalaisten rintamaa vasten, että Kustaa Aadolfin täytyi täydellisesti tappiolle joutuen vetää väkensä pöydän alle. Katoolilaiset riemuitsivat, minä aloin uhata historiaa ja oikeutta, ja kolmekymmenvuotisessa sodassa olisi luultavasti käynyt ohrasesti uskonvapauden asialle, ell'ei vanhempien valta taaskin olisi tarttunut ohjaksiin ja hankkinut hyvitystä totuuden ja ruotsalaisten oikealle asialle. Ja täytyihän minunkin myöntää, että menettelyni kokonaan soti järkeä ja kaikkien isänmaallisten historioitsijain kertomuksia vastaan.

Ja niin täytyi siis Kustaa Aadolfin voittaa, vaikka minä olinkin Tillynä ja Pappenheiminä, mutta nämä historian totuudelle tekemäni myönnytykset kostin minä taas hirvittävän verisesti, kun tuli vuoroni polvistua ja pitää rukous ruotsalaisten joukkojen eturivissä ennen Lützenin tappelun alkamista.

Ylipäänsä olimme me kaikki kolme hyvin jaloja, kun olimme Kustaa Aadolfina ja voitimme, mutta huolimatta omavaltaisesta, häpeällisestä sotaonnestani, silloin kun esiinnyin Tillynä, olin minä kuitenkin ehkä kaikista jaloin, kun tiesin, että voitto oli kotiin vietävä. Sillä minä muistan, että tuon tuostakin ryhdyin jatkamaan kolmekymmenvuotista sotaamme aivan yksinänikin. Kun se ylivoima, joka olisi ollut voitettavanani, silloin tietysti minulta puuttui, niin nimitin kartanokoiramme Kastorin liittoutuneiden katoolisten valtain edustajaksi.

Taistelumme Kastorin kanssa olivat tulista tulisemmat. Etuvartijataistelut alkoivat useimmittain keskeltä lattiaa, mutta kun sotataitoni oli hänen sotataitoaan niin paljoa etevämpi ja kun minä samalla aikaa ahdistelin liittoutuneita sekä edestä että takaa, onnistui minun sijoittaa kiivain, ratkaisevin käsikähmä pöydän alle — enimmäkseen kyökin pöydän alle — sillä Kastorilta oli ankarasti kielletty pääsö muihin huoneihin, joissa pehmeät huonekalut, matot ja varsinainen herraskomeus alkoi.

No niin — tottahan on, että minulla taistellessani Kastoria vastaan oli tuntuvana etuna jotenkin navakat nyrkkini, jotka milloin tahansa olisivat voineet auttaa minua vastustajaani voittamaan, mutta minä katsoin häpeäksi Kustaa Aadolfille käyttää näin epäväkisiä aseita. Mitä minä silloin tein? Tein sen, että keskellä kiihkeintä käsikähmää pistin kädet taskuun ja ahdistelin katoolista sotajoukkoa sen omilla käyttämillään aseilla: — hampailla!

Kun tappelu oli päättynyt, kuningas kaatunut ja kun hänen hevosensa tyhjänä laukkasi rintaman edustalla, ryömivät rohkeat sotajoukot esiin pöydän alta, katoolilainen pudisti nahkaansa ja ruotsalainen syleksi koirankarvoja suustaan.

Voiko ajatella jalompaa taistelua ja yhtäväkisempää aseiden valintaa?

Sillä tavalla jatkui kolmekymmenvuotinen sota sotaonnen vaihdellessa ja sankariosan muuttuessa, ja se oli aina yhtä innostunutta ja kiivasta, käytiinpä sitä sitten pöydän alla Kastorin kanssa tai ruokasalissa naapurin poikain kanssa. Ja kun kahakat olivat olleet oikein veriset, niin houkuttelimme sisartamme suomaan voitolle kunniansa ja soittamaan pianolla Te Deum s.o. joku koraalikappale, jonka hän osasi ulkoa.

Kaarenojasta Potiloiksi

Sukututkija kyseli minulta eilen puhelimitse Kokemäen Kaarenojan tilahistoriaa, joka ei ollut tuoreimmassa muistissani. Puhelun jälkeen kaivelin blogia ja totesin yli vuosikymmen sitten selvitelleeni 1600-luvun alkua SAY:stä ja loppua muistakin lähteistä. Lopetin virkkeeseen "Isonvihan aukon jälkeen Kaarenojaa hallitsi nimismies Henrik Boge (s. 1694)."

Wallan virkamiesmatrikkelissa miehen syntymävuosi on 1697. Lisäksi selviää, että Boge oli nimismiehenä pitkään, vuodet 1722-1759 eli kuolemaansa asti. Suhteensa Boge/Båge-sukuun näkyvät ikivanhasta Täysin vastuuttomasta Båge-katsauksestani. Kuolinvuonnaan rustholli oli kartoittajalle nimeltään Kaarenoja, mutta viereinen koski Potila.

RA. Finska handritade kartor. "Geometrisk Carta öfver Potila Fors..."

Henkikirjassa 1770 (KA 7660:497) Kaarenoja on jakautunut kahteen osaan, joista ensiksimainitussa on edelleen isäntänä nimimies Henrik Båga. Kyse ei ole vanhentuneesta tiedosta vaan edellisen Henrikin pojasta, joka oli käynyt kääntymässä Turun akatemiassa ja oli nimismiehenä 1759–1788. Toista puolikasta isännöi komissaari Jacob Lackman, josta Kotivuoren ylioppilasmatrikkelissa viimeinen elonmerkki on asuminen Kokemäellä vuonna 1768. Genin perusteella miesten välillä ei ollut läheistä sukulaisuussuhdetta, eli ilmeisesti poikamieheksi jäänyt Henrik on myynyt puolet tilasta Lackmanille. 

Virallisesti tila oli edelleen yhtenäinen eli kun naapurikylässä Kakkulaisissa tehtiin vuonna 1773 isojakoa, jossa Potilana kirjattu Kaarenoja ei vaatinut toimenpiteitä. 

A41:15/3 Kakkulainen; Kakkulaisen jakokunnan tilusselitys, koskien taloja N:o 1-9 Kakkulaisen kylässä, N:o 1-3 Huivon ja N:o 1 Kaarenojan (Potilan) kylässä 1773-1773

Henkikirjassa 1787 (KA 7746:467) Kaarenojan rusthollin puolikkaita isännöi kaksi Johan Potilaa. Näistä toisen, Lasse Iso-Iivarin isäntäluettelon perusteella Yli-Potilan, tilalla asui arvatenkin syytingillä Henrik Båge. Kyseinen Johan-isäntä oli syntynyt 26.12.1733 Honkilahdella ja Lisa-vaimonsa Köyliössä 27.9.1730. Ali-Potilan isännän syntymäpaikka ja syntyperä on Iso-Iivarille tuntematon. Vaimo löytyi Kokemäeltä.

Tämän kummallisempaa tietoa ei pelkillä henki- ja rippikirjoilla selviä ja tilan puolittuminen ei näytä liittyvän sukulaisuussuhteisiin tai perintöihin. Lainhuudatuskortistossa päivämäärät olivat liian myöhäisiä, mutta harjoituksen nimissä kaivoin esiin kummankin puolikkaan varhaisimmat kaupat. 

Talvikäräjillä 6.2.1852 rusthollarin poika Jakob Wilhelm Johansson Potila esitti kauppakirjan, jolla hän oli vaimonsa Wilhelmina Andersotterin kanssa ostanut Kaarenojan puolikkaan ja osan Ruka(?)järvestä vanhemmiltaan eli Johan Johansson Potilalta ja Maria Jöransdotterilta. Lisäksi hänellä oli Keisarillisen senaatin talousosaston 17.2.1848 päiväämä vero-oikeus eli tätä aikaisempia asioita pitäisi kaivella immissioista. 

Vastaavasti talvikäräjillä 22.2.1856 Erland Andersson Ylikaarenoja esitti kauppakirjan toisesta puolikkaasta ja Kynsijärven osasta. Myyjinä olivat vanhempansa Anders Johansson YliKarenoja ja Anna Andersdotter, joiden syytinkiehdot oli kopioitu oikeuden pöytäkirjaan. Tila oli ostettu verolle 7.5.1846.

Mutta minne Lackman ja vaimonsa Johanna Tollet hävisivät? Kiitos Familysearchin jälkimmäiseen kysymykseen löytyy vastaus. Johanna Tollet muutti Kokemäeltä Loimaalle, jossa hän oli vapaa uuteen avioliittoon eli todennäköisimmin (muttei varmasti) aviomiehensä oli kuollut (Loimaa RK 1770-1775, 2). Kokemäeltä saatu esteettömyystodistus mainitaan myös rippikirjassa 1792-1797.