Kluuvinlahden länsiranta (Pellosta kaupungiksi)

Vuonna 1776 Helsingistä piirretyssä kartassa varsinaisen kaupunkialueen luoteispuolella on muutama viljelyspalsta: pohjoisimpana apteekkari Damin Pelto (4), keskellä kauppias Sederholmin pelto (4) ja eteläisimpänä porvari Karbergin pelto (5) Grönbergin tuulimyllyn vieressä. Sederholmin alueesta on myös tarkempi kartta (HKM), jossa Karbergin pellon ja Kluuvinlahden välillä on Grönbergin pelto. Vuonna 1784 apteekkari Damin ja porvari Karbergin pelloilla viljeltiin tupakkaa, juurikasveja ja mausteita.

Vuonna 1810 piirretyssä kartassa samalla kohdalla on Lampenius plantage, mutta muutamaa vuotta myöhemmin puutarhamestari Erik Lampeniuksen piti selvittää maistraatissa, millä oikeuksilla hän käytti Kluuvinrannassa sijainnutta Grönbergin peltoa (Mpk 19.3.1817 §3).

Vuoden 1829 lopussa tarjottiin vuokralle puutahamestari Lampeniuksella elinikäisesti vuokralla olletta kokonaisuutta "Dahmske plantagen jemte i sammanhang dermed varande Grönbergska åkern". (Mpk 14.12.1829 §7). Näin vaikka kaavoitus oli juuri siirtymässä alueelle. Kaksi vuotta myöhemmin piirretyssä Charta öfver Trädgårdsmästare Enkan Maria Lampenii innehafde s.k. Dahmska och Grönbergska plantager (HKM) viljelysten päällä on kortteli Kameli (38).

Lampeniusten rakennus puolestaan on Orava-korttelin (40) puolella. Kiinteistökortistosta ja perukirjasta (HKA 1345) käy ilmi, että Maria Lampenius osti syksyllä 1829  kaupungilta kyseisen korttelin tontit 3 (Vilhonkatu 5 ja Vuorikatu 18), ja tontin 4 (Vilhonkatu 7 / Mikonkatu 21).

 Kameli-korttelia ei rynnätty rakentamaan vaan jäljellä olleet Damin ja Grönbergin puutarha-alueet olivat vuokrattavissa vielä keväällä 1832. Tarjoukseen tarttui Lampeniusten poika, raatimies Gustaf Lampenius. (Mpk 2.4.1832 §3).

Vuoden asemakartassa Kluuvinlahden ranta on jo kaukana.

P. S. Pohtiessani aiemmin Lampeniuksen viljelmää keskitin katseeni Erottajan seudulle, enkä huomannut ollenkaan Kluuvinlahden länsirannalla sijainnutta osaa. 

Suomenmaan asukkaista ja niiden tavoista 1850: tervehtiminen ja juhlinta

Pietari Hannikaisen toimittaman lehden Lukemisia maamiehille numerossa 3/1850 ilmestyi artikkeli Suomenmaan asukkaista ja niiden tavoista. Kyseessä on lyhennelmä Antero Wareliuksen vuonna 1847 julkaistusta tutkimusraportista Bidrag till Finlands kännedom i ethnographiskt hänseende. Huomioitaan käytös- ja juhlakulttuurista:

Suomalaisen talonpojan tavat, ehkä erillaiset eri maakunnissa, ovat säilyneet yleisesti puhtaina ja yksinkertaisina. Rantamailla ja suurempain kaupunkein tienoilla ne ovat enemmin sivistyneet taikka oikeemmin, pahenneet, mutta sisempäisissä maakunnissa on sen siaan suurempi raakuus ynnä luonnollisuus. Tervehtäissä annetaan herrasväelle kumarrus eli nyykäys, vaan talonpoikain kesken annetaan vaan kättä eli likistetään. Hattua eli lakkia ei kohoteta ulkona eikä huoneessa muutoin kuin herrasväelle. 

Tansseissa ja kokouksissa annetaan Satakunnassa naisväelle parempipuoli tupaa ja miehet istuvat ovipuolella eli lavanalustalla, muualla Suomessa on se juuri vastahakaan. 

Häitä pidetään eritavalla kussai maakunnassa; pisimpään pidetään niitä Satakunnassa, jossa ne usiasti kestävät 5 eli 6 päivää. Se kiiltävä morsiusruunu on usiammissa paikoin vaihettu kukkasiin eli vaan vatteesen. — 

Joulu on niin kuin muissai Lutheruksen uskoisissa maissa suurin juhla; silloin pidellään tanssia ja muita leikkiä talonpojissa niin kuin valloissaki. 

Helluntaiksi poltetaan Satakunnassa ja Hämeessä ilovalkioita, eli Helkavalkeita mäkilöillä. Turun tienoilla ja muualla Suomessa poltetaan sellaisia keskkesää eli Johanneksen päivää vasten yöllä, ja kutsutaan kokoksi eli kokkovalkeiksi. Pohjanmaalla sellaisia ei tunneta. Siellä asetetaan sen siaan pihalle suuri koivu, jonka ympärillä tanssitaan koko Johannesyö, ja joka sitte jätetään pihalle koko kesäksi. 

Tanssi tapahtuu Pohjanmaalla, ja muuallaki sisämaakunnissa laululla eli rallatuksella, joka vielä viime vuosisadalla oli tapana Turuntienoillaki. Runolaulu elää enimmän Karjalaisissa, on vähemmin tuttu Savolaisille, Turun ja Hämeen puolelta on se jo lopeti katoomassa. Satakunnassa kuullaan sitä vielä lapsen viihytyslauluina. Suomalaisten ominainen soitto, kantele, jo on hävinnyt koko Länne puolella Suomea; ainoastaan Karjalassa tavataan sitä vielä yhteisemmästi..

Auringonpimennyksiä Suomessa

Äskettäin tartuin Petrus Magnus Gylleniuksen päiväkirjaan ja muuta hakiessani huomasin hänen merkintänsä 25.10.1649

Och samma affton förmörcktess Soolen emoot hon skulle gåå nedher, och när halffparten alt henne war förmörckat gick hon undher.

Yliopistossa opiskeleva mies ei näytä suuremmin ihmetelleen osittaista auringonpimennystä. Jännää siinä mielessä, että ainakin vuosisadan lopulla myös yliopistossa koulutetut tyypit katselivat komeettoja lahkeet tutisten eli tulkiten ne pahan enteeksi. Ursan julkaisussa Auringonpimennykset on yksi luku kansanperinteesstä, jossa on mukana suomalaistakin aineistoa.

Näiden ajatusten lisäksi heräsi mieleen kysymys Suomessa koetuista täydellisistä auringonpimennyksistä. Oma kokemukseni kesältä 1990 on edelleen muistissa, joten luulisi vastaavien jättäneen ajatuksen aihetta menneissä sukupolvissakin.

Eli heräsi hinku saada eteen auringonpimennysten lista. Valmiina sitä en löytänyt, joten tein itse.

Jakobstads tidning väitti 7.7.1945, että edellisen kerran Pietarsaaressa oli koettu täydellinen auringonpimennys vuonna 1708. NASAn laskennan perusteella kyseessä oli nykykalenterin päivä 14.9.1708.

Wikimedia

Ruotsissa aheretussa listassa varhaisin tieteellisesti havainnoitu täydellinen auringonpimennnys koettiin Tukholman seudulla, kattaen Uppsalan, 22.4.1715 (nykykalenterissa 3.5.1715). Suuren Pohjan sodan katastrofissa ei ehkä tuntunut miltään ja Wikipedia-tekstin perusteella Uppsalassakaan ei odotettu pimennyksen olevan täydellinen. Pimennys on niin laaja tai merkittävä, että sillä on oma Wikipedia-sivu. Jos tulkitsen sen kaavion oikein, koettiin auringonpimennys täydellisenä eteläisessä Suomessa. 

Ruotsin listassa seuraavana on päiväys 2.5.1733 (nykykalenterissa 13.5.1733), jonka pimennys osui auringonlaskun aikaan, joten kokemus ei varmaankaan ollut järisyttävä. Gustav Holmbergin blogitekstistä selviää koottu havaintoverkosto, jonka lähettämiä raportteja Holmberg ei ollut tekstiä varten lukenut. Käytössään oli Anders Celsiuksen yhteenveto Acta Literaria et Scientiarum Sveciaessa, jossa oli havaintoja noin 60 paikasta. Nykyistä Suomea edustaa Kalajoki ja Kokkola eli ilmeisesti pimennys koettiin ainakin läntisessä Suomessa.

Wikipediaan kopsatun NASAn laskelman mukaan tämä pimennys kesti 4 minuuttia 6 sekuntia, sijaintikoordinaatti oli 67.9°N 99.5°W ja polun leveys 339 kilometriä. Positiopiste on Pohjois-Kanadassa, joten kovin helposti tätä en olisi Ruotsiin ja Suomeen yhdistänyt. Ongelmana ei ollut ainakaan typo, mutta hieman yllättävästi lähteessä tarkkuus on vähäisempi: 68N 99W. 

Ruotsalaisessa listassa ei ole ilmeisesti osittaisia auringonpimennyksiä, jotka Fredric Mallet raportoi artikkeleissaan "Solens förmörkelse den 17 Oct. 1762, observerad i Upsala" (KVAH 1764) ja "Solförmörkelse d. 1 April 1764, observerad i Upsala" (KVAH 1764). Jälkimmäisen pimennyksen havainnoi myös Anders Hellant Pellossa ja kirjoitti raportin "Observationer på solförmörkelsen den 1 April 1764, anställda i Pello" (KVAH 1764). Raportteja kirjoitettiin myös Hernösandissa, Tukholmassa, Karlskronassa ja Landskronassa.

Keskipäivällä 4.6.1769 auringonpimennyksen havannoi Jacob Gadolin Liedon Vanhalinnassa   ja raportoi tämän artikkelissaan "Observationer på Venus i solen den 3 Junii 1769, anställde vid Åbo" (KVAH 1769). Anders Johan Lexell esittää (käsittääkseni) artikkelissaan "Några svenska orters geographiska longituder, uträknade af observationer öfver solförmörkelserna åren 1764 och 1769" (KVAH 1773) vuoden 1769 auringonpimennyksen kokemista:

Paikannimien perusteella osittainen pimennys on koettu ainakin Turun ja Kajaanin välisellä kaistaleella. 

Turussa 15.6.1787 koetun pimennyksen havainnoista Johan Henric Lindqvist kirjoitti artikkelin "Solförmörkelse den 15 Jun. 1787, observerad i Åbo" (KVAH  1787). Sama pimennys koettiin Lundissa ja Tukholmassa. 

Samoista paikoista kerrottiin auringonpimennyksestä 4.6.1788 ja Turussa raportoijana oli jälleen Johan Henric Lindqvist (KVAH 1788). 

Myös 3.4.1791 koetun auringonpimennyksen mittasi Turussa Lindqvist ja muut tieteelliset havainnoijat olivat Tukholmassa, Skarassa, Strängnäsissä ja Bollnäsissä (KVAH 1791).

Vain Turusta havainnoitiin auringonpimennys 28.8.1802, josta Gustaf Gabriel Hällström kirjoitti raportin "Solförmörkelse den 28 Augusti 1802, observerad i Åbo" (KVAH 1804) . Tällä pimennyksellä on Wikipedia-sivu, jonka kaavion perusteella kokemus Suomessa oli osittainen.

Hällström raportoi myös turkulaisen auringonpimennyksen 17.8.1803 ja tästä oli havaintoja myös Lundissa (KVAH 1804). Wikipedia-sivun perusteella kokemus Suomessa oli taas osittainen.  

Edelleen Hällström mittasi Turussa auringonpimennyksen 11.2.1804 (KVAH 1806)

Auringonpimennyksen 28.7.1851 täydellisen pimennyksen polku kulki Wikipedia-sivun kaavion perusteella Suomen eteläpuolella.

Suomen matkailijayhdistyksen vuosikirjassa 1896 muistettiin hyvällä auringonpimennystä 15.3.1858, vaikka kuu oli tuolloin niin kaukana maasta, että täydellisimmänkin pimennyksen hetkellä näkyvissä oli korona. Vaikutus oli silti suuri, sillä pimennys osui iltapäivään ja se näkyi tiheästi asutulla alueella Vaasan seudulta Vienanmerelle. Kyseisen vuoden almanakassa maamerkeiksi poimittiin Isokyrö, Alahärmä, Kortesjärvi, Kaustinen, Piippola, Säresniemi ja Suomussalmi 

Teema oli vuosikirjassa 1896 ajankohtainen, sillä auringonpimennys oli odotettavissa aamuvarhaisella 9.8.1896 Enontekiön ja Utsjoen Lapissa. Tälläkin pimennyksellä on oma Wikipedia-sivunsa.

Suomenkielisessä Wikipediassa on 1900-luvun tiedot: "Suomessa näkyi edellinen täydellinen auringonpimennys linjalla Helsinki–Joensuu aamuyöllä 22. heinäkuuta 1990. Lisäksi 1900-luvulla sattui täydellinen auringonpimennys 21. elokuuta 1914 maan lounaisimmassa osassa, 29. kesäkuuta 1927 maan pohjoisimmassa osassa ja 9. heinäkuuta 1945 linjalla Kokkola–Kerimäki."

Helena Sofia Segerrothin elämästä

Helena Sofia syntyi Espoon Vanhakartanossa 26.5.1827 vanhempinaan pitäjänräätäli Eric Johan Segerroth ( s. 8.3.1785 Espoo) ja Sofia Väck (s. 14.11.1802 Espoo), jotka olivat avioituneet tapaninpäivänä 1825. Eric Johan oli myös syntynyt espoolaisen pitäjänräätälin pojaksi Bembölessä eli perheellä oli juuret Pohjois-Espoossa.

Siellä syntyivät myös Helenan sisarukset Maria Vilhelmina 9.3.1830, Fredrik Wilhelm 31.7.1836 ja Anders Johan s. 4.5.1842. Mutta Anders Johanin syntymän jälkeen koko perhe muutti Helsinkiin. (Espoo RK 1825-1832, 402; 1833-1839, 174; 1840-46, 159) 

Teini-ikäinen Helena Sofia meni todennäköisesti heti palvelukseen ja alkoi elää itsenäistä elämää. Hän synnytti 9.12.1858 pojan, joka sai nimen Alexander Edmund Segerroth. Lapsi kastettiin vasta 28.12.1858, joten ehkä isää oli yritetty saada tunnustamaan lapsi. Avioton lapsi ei rikkonut Helena Sofian välejä perheeseensä. Veli Fredrik Wilhelm oli kummina ja Helena Sofia henkikirjoitettiin seuraavana vuonna Uudenmaankadulla, josta vanhempansa olivat vähän aikaisemmin ostaneet puolet Pöllö-korttelin (89) tontista 13. (Helsinki RK 1838-1853, 265 (S), 1856-1869, 409; KA. U51:891 (1859))

Kauppakirjanpitäjänä toimineen Fredrik Vilhelmin häitä taloudenhoitajatar Maria Vilhelmina Kreanderin kanssa vietettiin keväällä 1865 (Hbl 15.5.1865). Loppuvuodesta Fredrik Vilhelm oli yksi monista viinan vähittäismyyntilupaa hakeneista (Helsingfors Dagblad 5.12.1865). Taisi jäädä saamatta, sillä häntä kutsuttiin useimmiten vahtimestariksi. Fredrik Vilhelm asui Jääkärinkatu 7:ssä, joka vaurioitui joulukuun 1866 ruutiräjähdyksessä (SWL 1.3.1867)

Vuonna 1869 Helena Sofia sai tai otti palveluspaikan insinöörieverstin N. Lialin taloudessa. Palvelussuhteen kestettyä kymmenen vuotta Helena Sofia sai Keisarillisen Suomen talousseuran palkintona kaiverretun hopeakellon (Sanomia Turusta 1.3.1879). 

Pikkuveljellä Fredrik Wilhelm meni huonommin, hänet haettiin holhouksenalaiseksi (FAT 10.7.1873). Puoli vuotta myöhemmin Helena Sofian isä kuoli 88-vuotiaana 30.11.1873. Hänen jättämänsä perinnön arvokkain osuus oli tontti ja asuintalo, jonka sisustukseen oli riittänyt kaappi, sänky, 3 tuolia, 2 arkkua ja hylly. (HKA 6009). Vähäinen perintö jaettiin, kun Fredrik Wilhelm oli päässyt holhouksesta (HKA 6255, FAT 29.9.1875)

Kun Helena Sofian äiti kuoli 75-vuotiaana kolme vuotta myöhemmin, perunkirjoitusta ei katsottu tarpeelliseksi (Hbl 24.3.1878). Sellaista ei tehty myöskään, kun työttömäksi jäänyt Fredrik Wilhelm löydettiin kuolleena Fabianinkatu 7:n tallinvintiltä 2.8.1884. Hänet oli nähty humalassa edellisenä päivänä (Hbl 3.8.1884).

Sanomalehtien varassa Helena Sofian loppuelämä näyttäytyy sarjana lähiomaisten kuolemia. Poikansa Alexander Edmund kuoli 31-vuotiaana työmiehenä syksyllä 1890 (Päivälehti 28.10.1890). Sisarensa Maria Vilhelmina kuoli 82-vuotiaana vuoden 1912 lopulla (Nya Pressen 5.11.1912). 

Helena Sofia Segerroth kuoli lettyään 94 vuotta ja 7 kuukautta (Svenska Pressen 3.1.1922).

Vuonna 1904 hävinnyt Helsinki

- Helsingin huutokauppakamarin toimesta myytiin eilen julkisella huutokaupalla Rauhankadun 11:ssä olevat puurakennukset eri henkilöille yhteensä 4,287 markasta. Rakennukset, joihin kuuluu 2 yhteensä 19 tulisijaa sisältävää yksikerroksista asuinrakennusta ja 2 ulkohuonerakennusta, tulevat purettaviksi ja pystytettäviksi uudelleen kaupungin läheisyyteen. Tontille ruvetaan kesällä tekemään suurta kivirakennusta. (US 31.3.1904)

- Mikonkadun 6:ssa oleva vanha kivinen piharakennus, jonka omistaa Atlas yhtiö, puretaan ja rakennetaan paikalle tiilestä uusiaikainen neli-kerroksinen rakennus työ- ja varastohuoneiksi. (US 4.6.1904)

- Eilen myytiin Helsingin huutokauppakamarin välityksellä julkisella huutokaupalla Fredrikinkadun tontilla 22 olevat rakennukset sekä myymälän sisustus yhteensä 2,026 mkasta 50 p. (US 26.4.1904)

- Helsingin Huutokauppakamarin välityksellä myytiin eilen Maariankadun 19:n puurakennukset 2,347 mksta. Tontille tulee tänä kesänä rakennettavaksi suuri kivitalo. (Päivälehti 31.5.1904)

- Hakasalmenkadun 4:ssä oleva katurakennus, jossa ravintola „Haga" on ollut, myydään huutokaupalla t. k. 14 p:nä. Rakennus tulee purettavaksi ja sijalle piakkoin rakennettavaksi komea kivitalo. (US 11.9.1904) Kaupunginmuseon valokuvan kuvailutiedoista selviää, että Hakasalmenkatu 4 on nykyinen Keskuskatu 6.

Arkeologian opinnäytteitä

Tänään puolustaa Jan Fast väitöskirjaansa  "Deutsches Lager Hanko 1942-1944 - The Modern Conflict Archaeology and History of a German Second World War Transition Camp in Hanko S. Finland"

Perinteiseen tapaan tilaisuus toimii aasinsiltana tyhjentää linkkivaraston, joka arkeologian osalta näköjään saanut olla rauhassa jo useita vuosia.

• Mantere, Ville: The relationship between humans and elks (Alces alces) in Northern Europe c. 12 000–1200 calBC
• Pesonen, Petro: Continuity and discontinuity in Early, Middle and Late Neolithic pottery types of eastern Fennoscandia – reflections from Bayesian chronologies
• Macāne, Aija: Stone Age Companions: Humans and animals in hunter-gatherer burials in north-eastern Europe
• Pääkkönen, Mirva: Changes in prehistoric food cultures in Finland and North Norway: Examining the absorbed organic residues found in archaeological pottery
• Hakonen, Aki: Local communities of the Bothnian Arc in a prehistoric world 
• Skantsi, Lauri: Kivikauden kylät Keski-Pohjanmaalla : Kollektiivisten kyläyhteisöjen synty, kukoistus ja hajoaminen
• Saipio, Jarkko: Lapp Cairns : Spatial and Cultural Context of Early Metal Period Stone Structures in the Finnish Lake District
• Hennius, Andreas: Outlanders? : Resource colonisation, raw material exploitation and networks in Middle Iron Age Sweden
• Bennerhag, Carina: Steel Making Hunter-Gatherers in Ancient Arctic Europe
• Tolvi, Akseli: Maximum Entropy Modeling of the Iron Age Settlement Distributions in River Valleys of Turku Region, Southwest Finland
• Mäkelä, Saara: Löytökeskittymiä savimailla : Rautakautisten asuinpaikkojen tutkimus pelloilta
• Nordström, Emma: Iron Age Keys, Locks, and Chests: Exploring Locking Practices and Social Identities at Birka, Helgö, Lovö, Sanda, and Vallhagar
• Moilanen, Ulla: Variations in Inhumation Burial Customs in Southern Finland (AD 900–1400) : Case studies from Häme and Upper Satakunta
• Puikkonen, Olli: Viikinkien idäntien vaikutus Suomessa : Miekkoja ja hopeaa
• Sallinen, Inka: Värttinänkehrien tunnistaminen arkeologisesta löytöaineistosta
• Kaukametsä, Turkka: Savumerkkejä? Hämeen ja Satakunnan maakuntien väliset rajapaikat Kangasalan Saarikylien Oinonkiven ja Punkalaitumen Yhivuoren välillä
• Hörkkö, Henna: Archaeological Clothing Fragments from Turku
• Tienhaara, Helmi: Saumaluiden esiintyminen Iin Haminan keskiaikaisissa kalloissa
• Melasniemi, Elisa: Kirkkolöydöt kertovat : Neljän Varsinais-Suomen keskiaikaisen kirkon arkeologisten löytöjen vertailu
• Korte, Alina: Luukampojen proteiinianalyysi : Turun keski- ja uuden ajan luukampojen materiaalien lajitunnistus
• Härmä, Saara-Veera: Kuolaimista, kannuksista ja jalustimista Turun arkeologisissa kokoelmissa : esineet lajienvälisessä kommunikaatiossa
• Anttila, Marika: Tekstiilit ja pukeutuminen 1600–1800-luvuilla Suomessa : tarkastelussa Oulun kaupunkikaivausten tekstiililöydöt
• Hyttinen, Marika: Ajan multaamat muistot : historiallisen arkeologian tutkimus Oulun Pikisaaren pikiruukista, ruukkiyhteisöstä ja maailmankuvasta 1640-luvulta 1890-luvulle
• Välimäki, Jenni: Vaurautta ja uhrikäytäntöjä? : Paikkatietoanalyysi Hailuodon kirkkokaivausten 1985-1987 löytöjen levinnästä
• Sairanen, Oskari: Kaakelit arkeologisen tutkimuksen lähdemateriaalina
• Leskinen, Suvi: Hiilimiilut Näljängän tuotantoalueella : miilunpohjien analysointi laserkeilausaineistosta
• Savilakso, Sirpa: Kolarin markkinakentän tulisijat paikallisen rakennusperinteen valossa
• Ranta, Tanja: Tilattoman väestön historiallisen ajan arkeologiset kohteet Suomessa - luokittelu ja merkitykset
• Kaasinen, Maria: Lappeenrannan ja Luumäen ensimmäisen maailmansodan maalinnoitteet ilmalaserkeilausaineistossa
• Hepoaho, Aino: Oulun Vaakunakylän syksyn 2021 kaivausten kahden jätekuopan eläinosteologisen aineiston analyysi
• Puska, Jasmin: Oulun Hiirosen vanha eläinten hautausmaa : aikalaisarkeologinen tutkimus 
• Heikkilä, Aimo: Tarkan ilmalaserkeilausaineiston käyttö toisen maailmansodan aikaisen harjoitusalueen tutkimuksessa Oulun Pyykösjärvellä

• Mettälä, Helen: Tahallista vai tahatonta? : Luvattomat kajoamiset kiinteisiin muinaisjäännöksiin vuosina 2010-2019 Pirkanmaalla
• Leppänen, Jere: Metallinilmaisinlöydöt rautakautisen toiminnan lähdeaineistona : Paikkatiedon ja löytökoostumuksen analyysi läntisessä Varsinais-Suomessa

• Laitinen, Katja: Lasten iän arviointi arkeologisessa luuaineistossa alahampaiden puhkeamisen perusteella : kahden menetelmän vertailu
• Laitinen, Katja: Lasten iän arviointi hampaiden ja alaleuan mittojen perusteella suomalaisessa arkeologisessa aineistossa 
• Soininen, Nea: Sukupuolen määrittäminen Iin haminalaisten alaleuoista (hu)MANid ohjelman avulla kahta menetelmää vertaillen
• Turunen, Meeri: Ihmisen sukupuolen määrittämiseen liittyvien luuston piirteiden ja osien säilyvyys fragmentoituneissa lonkkaluissa
• Savola, Kaisa: Ihmisen silmäkuopan koon ja sijainnin variaatio ja symmetira Oulun seudun luuaineistossa
• Nurmi, Jarno: Sievin Kiurunkankaan kaivausten kvartsilöytöjen alkuperän kartoitus

Monipuuhaisen miehen perhetaustasta

Nimimerkki T. R. luonnehtii elämänkertansa Monipuuhainen mies. Kasper Hällström (Karjalan Sanomat 7.& 9.6.1918) päähenkilöä miehenä "joka puuhasi, mitä muut eivät puuhanneet, ja uskalsi, mitä eivät toiset uskaltaneet". Toiminnastaan Joensuussa on kerrottavana monipuolista tietoa, mutta "Kukaan ei onnistunut pääsemään oikein selville hänen suvustaan eikä entisyydestään, eipä liioin mielipiteistäänkään." Mielipiteisiin ei ole nykyajasta käsinkään pääsyä, mutta onnistuisiko suvun selvitys?

Toki, kiitos FamilySearchin hakumahdollisuuksien. Kasper Hällströmin lapsuuden perhe on esillä Kankaanpään rippikirjoissa (1793-1798, 48; 1799-1804, 51; 1805-1810, 66; 1812-1817, 62).

Äidinäitinsä Ulrica Eleonora Dykander/Dukanderin sukunimi on niin erikoinen, että yhdyn SukuForumilla esitettyyn näkemykseen, että kyseessä on kersanttina kuolleen Karl Ducanderin ja Anna Margareta Gödingin 31.10.1739 Sääksmäellä syntynyt tytär, joka synnytti Janakkalassa kolme aviotonta lasta Anna Sofia (s. 24.12.1762), Benjamin (s. 9.10.1767) ja Jonas Reinhold (s. 14.10.1769). Vuonna 1771 Ulrica Eleonora Dycander ilmoitti muuttavansa Janakkalasta Turkuun ilman lapsiaan (RK 1761-67, 58; 1770-75, 79; 1770-82, 71).

Seuraavien vuosien aikana hän löysi sulhasekseen Johan Hellströmin. Parin yhteiselämä alkoi Ikaalisissa, jonka rippikirjassa 1770-75 on Leutolan sivulla merkintä, että valvoja Hällströmin tiedot olisivat kirjan lopussa, mutta kyseiset sivut taitavat puuttua. Ikaalisissa kastettiin salpietarinkeittämön valvojan Johan Hellströmin ja Ulrica Eleonora Dykanderin kaksi lasta: Eleonora Lovisa s. 12.5.1773 ja Friedericus 11.11.1774. 

Perhe kasvoi Kankaanpäässä. Adolph syntyi 20.2.1778 ja Margareta Elisabet 23.9.1779. Elias Jeremias syntyi 24.12.1781, mutta kastemerkintäänsä löytynyt. Perheen isä Johan Hällströmin kuoltua Ulrica Eleonora merkittiin leskeksi Ikaalisissa, josta tytär Margareta Elisabet lähti Tukholmaan (RK 1784-1789, 186).Vuoteen 1785 mennessä Ulrica Eleonora merkittiin Porin kirjoihin kolmen nuorimman lapsensa kanssa (RK 1783-88, 286). 

Vuoteen 1793 mennessä perhe oli Kankaanpäässä, josta Tukholmasta palannut Greta Lisa lähi Turkuun. Muutkin olivat muuttaneet niin moneen kertaan, että kahden vanhimman sisaruksen syntymäpäivät olivat täysin uudessa muodossa. Leskiäidin ja aikuisten lasten perheeseen liittyivät Lovisa Eleonoran aviottomat lapset Adolph Fredric (s. 13.4.1798 Kankaanpää k. 16.6.1799) ja Casper (s. 1.5.1801). 

Casper Hällström oli vielä vuonna 1817 kirjoilla Kankaanpäässä (RK 1812-1817, 62). Kaksi vuotta myöhemmin eli 18-vuotiaana hän muutti kirjansa Köyliöstä Tampereelle. Siellä hän vei 31.12.1824 vihille itseään 10 vuotta vanhemman lesken Johanna Catharina Salmelin (s. 13.5.1791). Uusperheen lapsipuolista vanhin oli vain 10 vuotta Kasperia nuorempi ja solmi oman avioliitonsa vuonna 1831. (RK 1825-1831, 111).

FAT 11.3.1852

Casper Hällström lopetti ehtollisella käynnin Tampereella vuonna 1833 (RK 1832-1838, 118). Kun merkinnät alkavat uudelleen vuonna 1844, huomautuksiin on kirjoitettu, että rouva asuu Nilsiässä. Merkintä oli kuitenkin vedetty yli. (RK 1839-45, 129). Pariskunta siirsi kirjansa Joensuuhun 26.5.1850 (RK 1846-1852, 329). Helmukuuhun 1852 mennessä vaimo oli karistanut Joensuun pölyt helmoistaan ja peräänsä kuulutettiin avioliiton päättämiseksi.

Casper Hällström solmi toisen liittonsa Elisabeth Mutreichin kanssa Vehkalahdella 29.1.1856.

... 21 p:nä syyskuuta 1876 ummisti Kasper Hällström silmänsä ijäiseen uneen ja haudattiin sitten kaupungin kalmistoon. Mananmajoille muutti hänessä mies, joka yritti yhtä ja toista, eli ja työskenteli niin muiden mukana kuin heistä erilläänkin, ollen tuttu melkein kenelle hyvänsä, mutta kenenkään varmasti tietämättä mitä hän oikeastaan oli miehiään.