Nälkävuosien muistoja Hämeenlinnasta

Knut Fredrik Björkbom (23.9.1853-11.1.1943) eli pitkän elämän ja sai muistojaan talteen sekä omina kirjoituksinaan (Kellastuneita muistoja Hämeenlinnasta) että haastateltuna. Nälkävuosista 1860-luvulla hän kertoi Pekka Karungille näin:

— Suuret nälkävuodet 1867—68 ovat painuneet mieleeni synkkinä muistoina, jatkaa vanhus. Se oli surun ja kärsimysten aikaa, jota ei koskaan voi unohtaa. Puotiapulaisena tulin läheltä seuranneeksi nälkäisten vaellusta maaseudulla kaupunkiin, jossa he toivoivat saavansa apua sääliviltä kaupunkilaisilla — ja saivatkin. Aina Pohjanmaata myöten saapui puutteenalaisia Hämeenlinnaankin. Oli mieltämasentavaa katsella näitä ihmisraukkoja, jotka repaleisissa pukimissaan tulipalopakkasessa laahustivat kaupungin kaduilla. Kerron tässä erään tapauksen: Eräänä aamuna klo 6, kun avasin puodin ovet, tuli muuan Saarijärveltä kotoisin oleva vaimo kahden lapsensa kera puotiin pyytämään ruokaa. Annoin vaimolle ja lapsille kullekin puolikkaan leipää ja sillin sekä lapsille vielä voita levitin leivälle. Äiti lapsineen ryhtyi heti syömään ja hän kertoi kyynelsilmin, etteivät olleet kahteen viikkoon saaneet ruisleipää. 

— Silloinen Hämeenlinnan maaherra Claes Herman Molander työskenteli muuten siunauksellisella tavalla hädänalaisten hyväksi, muistelee haastateltavamme. Joka päivä hän ajoi parivaljakollaan kaupungilla silmäilemässä tilannetta. Ns. nälkäkuume raivosi Hämeenlinnassakin ja sairaalat olivat täynnä potilaita. Kun maaherra Molander huomasi vaunujensa ikkunasta sairaan ja nälkäisen viruvan katuliepeellä, pysähdytti hän heti hevoset, nosti ajajan kanssa sairaan vaunuihin ja käski viemään sairaalaan. Kerran näin omin silmin, kuinka maaherra nousi vaunuistaan nykyisen säästöpankin talon kohdalla ja talutti kadulle kaatuneen vaimon kahden lapsensa kera vaunuihinsa ja komensi kuskinsa heti Viemään potilaat kaupungin sairaalaan. (Seura 5/1936)

Posetiivikokoelma

Kuvituksen tuotti Copilot, Nordiska museetin valokuvan perusteella. Vielä lähempänä menneisyyden todellisuutta ovat kaksi posetiivia, jotka ovat mukana Keski-Suomessa 20. & 27.9.1879 julkaistussa hienossa kuvauksessa Markkina-kuvia:

Tuossa kohoaa sakean väkijoukon yli kiiltävä messinkinen laitos, joka on valettu samaan malliin kuin mitä on noudatettu kiinalaisia kirkontorneja rakennettaessa. Siihen on ripustettu ylt'ympäri tiukuja, jotka tornin huojuessa heleästi kilisevät. väkijoukon keskeltä kuuluu moniäänistä soitantoa. Tuotahan täytyy mennä likemmäksi katsomaan. Sepäs vasta kummain kumma on! Mustaverinen, italialainen mies, joka samalla kertaa soittaa suullaan, päällään, kädellään ja kyynärpäällään. Hänen edessänsä tanssii iloinen "Suomen poika", jolla on ohjakset vyyhdellä kaulassa. Luultavasti on hän myynyt hevosensa ja tehnyt hyvän kaupan, jonka jälkeen hän on pannut itsensä pieneen "plenskaan" ja tanssii nyt niin riemullisna kuin luulisi hän jo olevansa onnellisuuden korkeimmilla kukkuloilla. [...]

Vihdoin lakkaa soitanto. Soittoniekka lähestyy yleisöä, ottaa tiukutornin päästänsä, jota hän ojentaa yleisölle kuin kirkonhaavia. Joku pistää siihen muutaman pennin, mutta enin osa yleisöä alkaa nyt väistää suurimmalla kiiruudella etäämmälle, ikäänkuin pelkäisi se tässä pääpukineessa piilevän jonkun pommin, jonka räjähtämistä oli kaikin mokomin kavahtaminen. Soittoniekka pistää pukineen päähänsä, lausuu muutaman muukalaisen noitumasanan ja alkaa taaskin soittaa. Uudestansa keräytyy yleisö hänen ympärillensä, sillä nyt ei taaskaan enään ole mitään vaaraa. [...]

Tuossa taaskin eräs muukalainen, luultavasti saksalainen, joka vääntää vanhaa rikkinäistä positivia tuolla tunnetulla: Trararaa, trararaa, puh, puhtavalla. Positivin päällä seisoo lasinen pullo täynnä vettä, jossa pujahtelee milloin ylös, milloin ales "vesipiru" (Kartesialainen sukeltaja). Mikähän ihme tuon soittajan peukalossa mahtaa ollakaan koska "piru" kammoo sitä niin, että se sukeltaa pullon pohjaan joka kerta kun hän peukalollansa painaa pullon suuta? vai pakoittaisikohan tihennempi ilma sitä painumaan ales? Soittajalla on kaupaksi onnenlehtiä, joita erittäinkin nuoret neitoset ovat halukkaita ostamaan nähdäksensä tulevaisen naimaonnensa ja joita lehtiä kukin saa erilaisia, aina sen mukaan jos "piru" kääntää nenänsä pohjoiseen tahi etelään, itään tahi länteen. Nyt seisoo tässä nuori talonpoikaisnainen nuorenläntä miesi rinnallansa. Hän antaa takasin äsken ostetun onnenlehtensa lausuen: "Kysykääpä vielä kerta, sillä ei tämä sovellukaan minulle." Soittaja katselee naista tarkoilla silmäyksillä, painaa sitten peukalonsa pullon suulle, silmäilee "vesipirunsa" kujeita ja lausuu vihdoin: "Te olette naimisessa; te saatte kaksi perillistä ja elätte aina onnellisna." Nainen hymyilee miehellensä, ottaa häntä kädestä, ja tyytyväisenä lähtee pariskunta soittajan luota. 

 Aiempia kohtaamiani posetiiveja

• Posetiivarit pappiloissa ja muuallakin (28.9.2013)
• Posetiivien paluu (7.11.2014)
• Täydennysosissa (21.1.2015) muistiinpano: Elina Eestin kertomus Posetiivin soittaja (Uusi Kuvalehti 22/1901)
• Poikamiehen menot Turussa 1700-luvun lopussa (19.2.2019) sisälsivät 12 killinkiä "itävaltalaiselle, jolla erikoinen positiivi".
• Pohjanmaa siellä ja täällä (20.6.2019) huomauttaa, että laivan viimeisellä matkalla elokuussa 1874 "oli myös seitsemän italialaista posetiivaria, jotka onnistuivat pelastumaan apinoineen mutta menettivät posetiivinsa." 
• Rööperin lapsen maailmassa 1880-luvulla (17.3.2021) "Saksalaiset kulkivat soittamassa torvea ihmisten pihoissa, italit väänsivät posetiiviansa. Marakatti keikkui posetiivin päällä ja soittajan hartioilla, ristinokkalintu nosti onnenlehtiä." 
• Helsinkiläisen ajurin muistelmissa (21.3.2023) positiivari oli keskeinen hahmo yhdessä tapauksessa.
• Vuoden 1859 uutistarjonnasta nostin esiin kuopiolaisen valituksen positiivareista marakatteineen (29.7.2023).  (Tällaista kirjoittelua ruotsalaisissa sanomalehdissä on tutkinut Leif Runefelt tieteellisessä tekstissään Threat or Nuisance? Foreign Street Entertainers in the Swedish Press, 1800–1880.)
• Kalle Sandell, Tampereella esiintynyt taiteilija (12.5.2025) oli poikkeuksellinen suomalainen positiivari.
• (Olen myös tarttunut Markku Karvosen kirjaan Pyörii kuin posetiivin sokka : tarinoita soittajista ja soittokoneista ja näköjään hän on tehnyt myös kirjan Merkillinen Mirtelli : "näillä seuduin liikkui eräs posetiivari".)
  

Helsinkiläisistä tunnetuimpia: Ida Maria Sagulin, o.s. Lang

Edelleen maanantain katsauksesta ponnistaen palaan V. F. Sagulinin "nimettömään" vaimoon. Genissä Ida Maria Langilla on ilman lähteistystä ja syntymäpaikkaa vanhemmat Adam Davidsson Blank ja Lena Kaisa Johansdotter. Koska isän sukunimi ei täsmää, epäilin tietoa epäonnistuneeksi Hiski-poiminnaksi, mutta se vahvistui Helsingin kirkonkirjoista.

Ida Maria siis syntyi Asikkalan Viitailan Lumialassa 28.8.1862 rengin tyttäreksi. Isänsä Adam Davidsson Blank (s. 17.11.1831 Asikkala) kuoli 34-vuotiaana 17.8.1865 Viitailan Rauskalan renkinä. Äiti Lena Kaisa Johansdotter (s. 3.4.1831) oli sitten kirkonkirjoissa Viitailan irtoväkeä, kunnes hänet marraskuussa 1875 kuulutettiin avioliittoon helsinkiläisen muurarinoppilaan Otto Hellmanin (s. 2.2.1838) kanssa. Lena siirsi kirjansa Helsinkiin virallisesti toukokuussa 1876, mutta hän on hyvin voinut olla kaupungissa jo vuosia aiemmin. Ida Marian vaiheet ovat yhtä epäselvät. (Asikkala RK 1863-1871 II, 375; 1872-1879, 1019)

Sukunimeä Blank käyttäen Ida Maria pääsi ripille 1879 ja hänellä on ehtoollismerkintöjä Helsingissä samalta vuodelta. (Helsinki RK 1870-1881 I, 544) Muistokirjoituksensa mukaan Ida oli aloittanut jo syksyllä 1878 puutarha-alan oppilaana M. G. Steniuksen kauppapuutarhassa Leppäsuon huvilassa keskittyen kukkien sidontaan. Kun Stenius 1.6.1879 avasi Kluuvikatu 1:ssä Helsingin ensimmäisen varsinaisen kukkakaupan, tuli Idasta sen myyjä. (Trädgårdsodlaren 3/1930)

Osoitekalenteri 1901

Vaikka Ida Maria oli töissä keskustassa, hänellä oli edelleen yhteyksiä Leppäsuon työväkeen. Sen johtoon kuului puutarhamestari Volter Ferdinand Sagulin, jonka kanssa Ida Maria sukunimellä Lang solmi avioliiton 11.7.1885. Kun aviomies ryhtyi vuonna 1888 Arkadian puutarhan vuokraajaksi, pari todennäköisesti muutti sen rakennuksiin. Oman viljelmän, johdosta perustettiin 1.8.1888 kukkakauppa Aleksanterikatu 48:aan. Kauppa ja kukka-asetelmat erilaisissa näyttelyissä esiintyvät V. F. Sagulinin nimen alla, mutta Ida Maria Sagulinin syntymäpäiväkirjoituksissa ja muistosanoissa tulee selväksi, että kauppa oli hänen vastuullaan. Se siirtyi vuonna 1906 viereiseen taloon eli Aleksanterinkatu 46:een.

Satamarata eli nykyinen Baana vei Arkadian istutusmaista merkittävän siivun, joten Sagulinit siirsivät viljelyn vuonna 1908 Huopalahden aseman tienoille ja ilmoittivat osoitekalenterissa 1910 asuvansa Mikonkatu 11:ssa, vaikka sen kivitalon väitetään valmistuneen vasta pari vuotta myöhemmin. Pariskunta asui samassa osoitteessa loppuelämänsä. 

Finska trädgårdsodlaren 7/1910

Vaikka Helsinkiin tuli kukkakauppoja lisää, Sagulinien kauppa pysyi ykköskaartissa. Tämä näkyy esimerkiksi Leo Mechelinin hautajaisten edellä helmikuussa 1914 otetusta kuvasta, joka tarjoaa myös harvinaisen sisäkuvan kukkakaupasta.

Finska trädgårdsodlaren 3/1914

Vuonna 1920 järjestetyn puutarhanäyttelyn painokuvista saa jonkinlaisen käsityksen Sagulinien kukkatuotannon runsaudesta.

Veckans Krönika 18.09.1920

Finska trädgårdsodlaren 10/1920

Hbl 21.3.1930

V. F. Sagulin luopui viljelyksistään vuonna 1925 ja kuoli lokakuussa 1928. Tämänkin jälkeen Ida Maria Sagulin jatkoi kukkakauppaansa. Se muutti kesäkuussa 1929 Mikonkatu 4:ään, jossa Ida Maria Sagulin sai 19.3.1930 halvauskohtauksen, joka johti kuolemaansa.(Trädgårdsodlaren 3/1930) Se noteerattiin monessa sanomalehdessä lyhyellä muistokirjoituksella.

"Kauppapuutarhan" sijoitus

Eilisessä tekstissä valitin, ettei huomautukseni mukainen muutos Helsingin kaupunginmuseon kuvailutietoihin oli jäänyt tekemättä. Kaikki Töölö-hutkimusten lomassa tehdyt palautteeni eivät toki ole lentäneet roskiin, eli valokuvassa "Kasvihuoneita ja avomaan viljelmiä kauppapuutarhassa" ei enää väitetä, että kyseessä olisi Arkadia, vaikka Finnan kuvailutiedoissa kummittelee edelleen osoite "Suomi, Uusimaa, Helsinki, Kamppi Helsinki, Mannerheimintie 26 - 28".

Iso rakennus ei muistuta mitään Arkadian tunnettua rakennusta, joten ilmeisesti tunnistus perustui käsinkirjoitettuun "Thölö"ön, vaikka Töölössä on toki useita muitakin puutarhoja. Mutta onko tämä edes Töölössä?

Google Lens löysi samantapaisen kuvan ruotsinkielisen Wikipedian sivulta Carl Theodor Ward. Mielenkiintoisesti sekin on kaupungimuseon kokoelmista, josta se löytyy nimellä "Puutarhayhdistyksen puutarha Eläintarhan alueella, mahdollisesti nykyisen kaupunginpuutarhan kohdilla". 

Pörssitieto-sivuston mukaan Aktiebolaget Finska Trädgårdsföreningen vuokrasi vuonna 1875 Töölönpuistosta 10 hehtaaria ja vuonna 1892 lisää maata Meilahdessa. Kuvassa "Töölönlahden pohjukka, Eläintarhan puistoa" pilkottava rakennus antoi uskoa siihen, että kuvat olivat Töölönpuistosta, joten siirryin kaupunginarkiston rakennuspiirustusten läpikäyntiin. Täysosuma tuli vastaan polulla Helsingin maistraatti...866/4 Hammarskjöldintie 1, kaupungin puutarha-alue, julkisivupiirustus

Oppilasrakennuksen piirustuksia oli käsitelty kaupunginhallinnossa vuonna 1881 eli rakennuksen suunniteltu sijainti selviää samaan aikaan tehdystä asemapiiroksesta (866/1 Hammarskjöldintie 1, kaupungin puutarha-alue, asemapiirros). Ylimmässä valokuvassa oppilasrakennuksen vasemmalta puolelta pilkottaa asemapiirroksen mukaisesti toinen rakennus ja molempien valokuvien etualalla on taimilavojen ja kasvihuoneiden alue, joka on merkitty karttaan kasvihuoneen taakse.

Ilmeisesti kyseistä kasvihuonetta ei kiirehditty rakentamaan sillä rakennusmassa puuttuu vuonna 1891 tehdystä kartasta, jossa oppilasasuntola on muuttunut johtajan asunnoksi (866/19 Hammarskjöldintie 1, kaupungin puutarha-alue, asemapiirros).

Wikipedian mukaan nykyinen talvipuutarha valmistui vuonna 1893. Jos se olisi ollut valmiina, valokuvien ottajat tuskin olisivat jättäneet sitä huomiotta, joten vaikuttaa todennäköiseltä, että molemmat valokuvat ovat otettu ennen vuotta 1893.

Kaupunki otti alueen haltuunsa vuonna 1907. Ilmeisesti tähän liittyvät seuraavan vuosikymmenen uudelleenjärjestelyt, joissa puurakennus ja aiemmat tiemuotoilut katosivat. Rakennus hahmottuu vielä Helsingin karttapalveluun ladatusta vuoden 1909 opaskartasta, joten vertailu nykykarttaan kertoo, ettei paikalla ole enää rakennusta.

Terveisiä bittihautausmaalta

1) Perjantaina sain spostia, joka alkoi: "Vuonna 2017 avattu Helsinkikuvia.fi palvelu on teknisen käyttöikänsä päässä ja sen jatkaminen vaatisi suurta päivitystä Helsingin kaupunginmuseolta..." Kuvat eivät mene minnekään, mutta tutkimuskäyttöön keräämäni albumit pitää siirtää kuva kerrallaan Finnan suosikkilistoiksi. Jee!

Arkadian listaa siirtäessäni huomasin, että toivettani V. F. Sagulinin vaimon nimen lisäämiseksi valokuvan kuvailutietoihin ei ole otettu kuuleviin korviin kaupunginmuseolla. Onnistuin toki itsekin kirjoittamaan tekstin Kauppapuutarhuri V. F. Sagulin mainitsematta vaimoa, mutta esim. Wikipedia kertoo, että "Sagulin oli naimisissa vuodesta 1885 Ida Maria Langin (1862–1930) kanssa". Melko varmasti kaupunginmuseon kuvan voisi myös sijoittaa Haga trädgårdiin, jota Sagulinit viljelivät vuodesta 1908. Lehtikuvassa sen kasvihuoneessa on nimittäin samanlaiset hyllyt (Finska trädgårdsodlaren 12/1908).

2) Jokin aika sitten verkossa huomautettiin, että vanha kuvasivusto Arkistot auki oli hävitetty, kun sille ei löytynyt ylläpitäjää. Valitettavasti en kopsannut tekstiä talteen, joten detskut ovat hukassa. Wikipedia kertoo, että "Vuonna 2016 Albumit auki -kokoelma siirtyi Finnaan." Lähteenä on Kansalliskirjaston tiedote, jossa on linkki "Albumit auki -arkisto Finnassa". Siitä avautuu virhesivu, jonka yläreunassa lukee "Poistettu käytöstä". Tiedotteessa on myös linkki Albumitauki-sivulle, joka ohjautuu Tampereen musiikkijuhliin.

Mitä on tapahtunut kansalaisten albumeista kerätyille kuville?

3) Vuonna 2021 otsikoin blogijutun Edesmennyt (?) Kansalaismuisti. Sittemmin sain yksityisesti tietää, että tiedostot olivat tallella. Jotain sekin.

4) Arno Forsiuksen kuoleman myötä sivustonsa katosi verkosta. Artikkelien pitäisi ilmaantua Päijät-Hämeen tutkimusseuran sivustolle, mutta toistaiseksi siellä on vasta linkki Wayback Machineen.

5) Viime syksynä tajusin, että syystä suurella melulla markkinoitu Luistari-sivusto oli hävinnyt bittiavaruuteen. Yksityiskeskustelussa jäin käsitykseen, että kyseessä oli - ylläri-pylläri - projektirahan loppuminen. Järki hoi! Internet Archiven Wayback Machinessa voi nähdä esim. tilanteen syksyllä 2022.

6) Rahan loppuminen hävitti myös Artefacta-sivuston, jonka tieteelliset artikkelit ovat sentään tallessa Doriassa. 

7) Jyväskylän yliopiston tutkijoiden vuonna 2010 tuottama virtuaalikylä Toivola on edelleen verkossa, mutta sen virtuaalimallin vaatimaa softaa ei moni enää käytä.

8) Jostain kopioin kommentin

Nyt en pääse enään KirjastoVirma sivustolle kuviin ollenkaan.Lukee että poistettu käytöstä.Jossain oli että tarvivat rahoitusta mutta digiaineistoa voisi katsella mutta ei näköjään.Henkilökuvia oli pohjoispohjanmaalta jonkin verran.Mummuani en löytänyt. 

Oulun kaupunki tiedotti keväällä 2021, että 

Kirjastovirma.fi on pohjoispohjalaista kulttuuria, paikallishistoriaa ja perinnetietoa sisältävä tietokanta. Siihen on tuotettu sisältöä vuosina 2000–2012, jolloin työtä rahoitti Euroopan sosiaalirahasto ja rahoittajaviranomaisena toimi Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Paikallisina toimijoina ovat olleet pohjoispohjalaiset kirjastot yhteistyössä kotiseutuyhdistysten ja muiden kulttuuritoimijoiden kanssa.

Kirjastovirma ei kuitenkaan täyttänyt kaikilta osin nykyisiä saavutettavuusvaatimuksia, myös tietoturvan tuki päättyi tänä vuonna. Näin ollen Kirjastovirman ylläpito lakkautettiin 30.11.2021. Palvelun sisältämä aineisto on kuitenkin kopioitu ja tallennettu. Avustusta sisältöjen läpikäymiseksi ja siirtämiseksi uudelle alustalle on haettu ja hanketuen päätöstä odotetaan.

9) Montako muuta aineistopakettia odottaa julkaisua ja ehtii mahdollisesti hävitä tai tuhoutua ennen rahoituksen järjestymistä? 

Ruotsalaisten kuvia Suomesta 1868

Huippuvuoden jälkeen Ny illustrerad tidning julkaisi vuonna 1868 vain neljä kuvaa Suomesta eikä mikään liittynyt nälkään. Numerossa 5/1868 oli sivun kuva Nikolainkirkosta, joka perustui valokuvaan, joten ehkä ihmishahmotkin olivat realistisia?

Numerossa 18/1868 portaali Turun tuomiokirkosta esitettiin osana Ruotsin taidehistoriaa. Myös numeron 29/1868 kuva Kaarina Maununtyttären hautamonumentista liittyi Ruotsin historiaan.

Numeron 41/1868 kuva Kastelholman rauniosta perustuu jälleen C. Janssonin piirrokseen.

Hieno sukunimi ei tuota taloudellista onnea

Kiteeltä käsin kuulutettiin Posttidningarissa kolme kertaa, viimeiseksi 22.8.1801, esteettömyyttä kersantti Peter Niclas Munterin suunnittelemalle avioliitolle Hörning-nimisen lesken kanssa. Munterin sijaan hän käytti nykyään isänsä mukaan sukunimeä Bergholtz. (Bergholtz oli liivinmaalaisen aatelisuku, jonka miehiä oli Ruotsin armeijassa oli 1700-luvun lopulla upseereina. Oletettavasti Petter Niclas oli avioton lapsi.) 

Ilmoituksen mukaan Munter/Bergholtz oli tullut Kustaa III:n sodan aikana Gotlannista Helsinkiin ja kirkonkirjojen mukaan hän oli syntynyt 1.7.1760[1]. Kyseessä voisi siis olla Gottlannissa lokakuussa 1785 katselmoitu tykistörykmentin Petter Munter, joka oli ollut armeijan riveissä jo 11 vuotta ja kolme kuukautta, vaikka oli syntynyt Kalmarissa vain 25 vuotta ja neljä kuukautta aikaisemmin.[2] Hän oli naimisissa tuolloin ja oli ollut naimisissa jo kaksi vuotta aiemmin, jolloin syntymäpaikaksi kirjattiin Öölanti.[3] Nimen tavanomaisuuden ja positioiden nopeiden vaihtelujen vuoksi en onnistunut löytämään samaa miestä sotavuosina tai niiden jälkeen.

Syksyjen 1801 ja 1802 välillä Munter/Bergholtz erosi armeijasta ja maaherralta nimityksen Ilomantsin, Suojärven sekä Enon kappelin siltavoudiksi ja muutti Ilomantsin kirkonkylään. Ehkä muutos vaati uuden kuulutuksen Inrikes Tidningarissa 15.2.1803. Nyt ei mainittu aiemmin käytettyä sukunimeä, mutta selviää, että mies oli tullut Helsingistä tykistönjohdon kanssa Savoon. 

Häitä pehtoorin leski Brita Hörningin (s. 1767) kanssa vietettiin Ilomantsissa 26.10.1803. Hörningin aiempi aviomies oli Gabriel Snellman (1724-1792). 

Pari asui ensin Ilomantsissa ja sitten Tohmajärvellä, jossa Brita Hörning kuoli 13.1.1810. Peter lähti seurakunnasta pari kuukautta myöhemmin ja päätyi Iisalmen maaseurakuntaan, jossa hän 10.10.1810 avioitui itseään 25 vuotta nuoremman palveluspiika Maria Mustikkakankaan (s. 1785) kanssa. Hänen sukunimekseen merkittiin jatkossa Mustelin. Tytär Maria Serafia syntyi 22.1.1812

Peter Niclas Bergholtz toi Kuopioon 1814 Rautalammelta saamansa muuttokirjan. Kuopiossa hänestä tuli kaupunginvouti, mutta toimi ei ollut pitkäikäinen, sillä hän sai muuttokirjan Iisalmelle 1816.  Henkikirjaan 1820 hänet merkittiin rutiköyhäksi Tohmajärvellä.[4] Muutama vuosi myöhemmin hän muutti Kiteelle, jossa hänet vedettiin yli rippikirjasta vuonna 1840.

Ainoa tytär Maria Serafia Bergholtz avioitui torppari Matti Pirhosen kanssa ja sai useita lapsia. [5] Hän kuoli 19.3.1876 ruotilaisena.

[1] Ilomantsi RK 1803-1809, 381; Tohmajärvi RK 1808-1818, Kemie ; Kitee LK 1814-1832, 480; Iisalmi LK 1790-1828, 379 (Ollickala N:o 6); Iisalmi RK 1816-1826, 342 (Ollickala N:o 6); Kuopio RK 1816-1823, 21; Kitee RK 1821-1832, B; Kitee RK 1833-1838, 97; Kitee RK 1839-1852, 262.

[2] Generalmönsterrullor - Artilleriregementet 1727 (1785) Bild 550 / sid 85 (AID: v482265.b550.s85, NAD: SE/KrA/0023)

[3] Generalmönsterrullor - Artilleriregementet 1723 (1783) Bild 2790 / sid 81 (AID: v482261a.b2790.s81, NAD: SE/KrA/0023) 

[4] KA. K:12 s. 333

[5] Tohmajärvi LK 1841-1851, 96