Tieteellisten iltahuvien paluu 1858-59

Vuonna 1857 J. V. Snellman muisteli haikaillen aikaa jolloin hopeahiuksinen valtioneuvos Ehrenström (1762-1847) oli säännöllisesti istunut ylimääräisenä kuulijana yliopiston luennoilla. Hän kuitenkin toivoi, että vielä palaisi aika, jolloin helsinkiläiset löytäisivät tiensä yliopistosivistyksen piiriin. (Litteraturblad 1.4.1857)

Tähän tuli uusia mahdollisuuksia vuonna 1858, jolloin professori Arppe muutaman vuoden tauon jälkeen uusi yleisöluentosarjansa, joka tällä kertaa keskittyi kokeelliseen kemiaan. Kuuntelijaksi pääsi 3 hopearuplalla yksi tai 6 hopearuplalla koko perhe. (FAT 21.1.1858, HT 23.1.1858)

Myös tieteellisen iltahuvit (Litterära Soiréer) tekivät paluun samana vuonna. Ne olivat tälläkin kertaa yliopistolaisten järjestämiä, mutta konseptia oli muutettu. Kunakin iltana oli nyt vain yksi esitelmä ja sen ohessa esitettiin lausuntaa ja kuorolaulua. Tilaisuuksista tuli myös maksullisia, sillä niiden tarkoituksena oli kerätä varoja ylioppilastaloon. (HT 17.4.1858) 

Ensimmäisessä illassa oli noin 600 kuulijaa professori Törnegrenin esitelmälle runoilija Atterbomista, ylioppilas Ilmoni lausui runon "Grafwen i Perho" ja ylioppilaskuoro lauloi (HT 28.4.1858). Toisessa iltamassa professori Greanfelt esitelmöi Lutherin elämästä (HT 5.5.1858). Kolmannessa tilaisuudessa professori v. Willebrand selosti hengityselimiä (HT 12.5.1858) Neljännen esitelmän piti maisteri C. G. Estlander keskiaikaisesta runoudesta, erityisesti Arthurin tarusta (HT 19.5.1858). Kevään viimeisessä iltamassa puhui professori Topelius muinaisajan myyteistä, keskittyen Pohjolan pimeyteen ja valoon (HT 2.6.1858).

Syksyn aloituksessa professori Schauman vertaili kristinuskoa ja panteistisia näkemyksiä (HT 13.10.1858). Seuraavassa iltamassa professori Törnegren käsitteli Kaarle XII:n kuolemaa runoudessa ja historiantutkimuksessa (HT 20.10.1858). Kolmannessa iltahuvissa professori Elias Lönnrot puhui (tietenkin) suomalaisesta kansanrunoudesta (HT 27.10.1858). Neljännessä tohtori Grönblad esitteli suomalaisen kansan historiallista erinomaisuutta ja nosti esiin sen osallistumisen ruotsalaisten sotiin (HT 10.11.1858). Viidennessä maisteri Borgström puhui ylellisyydestä ja mainitsi vanhat verot ja rajoitukset (HT 17.11.1858). Kuudennessa lisensiaatti Ehrström käsitteli vankiloiden historiaa (HT 24.11.1858). Seitsemännessä lisensiaatti Rosenborg puhui sotivan vallan oikeudesta ottaa vastapuolen ihmisiä ja omaisuutta (HT 1.12.1858). Kahdeksannessa maisteri J. Chydenius esitelmöi n. k. materialismista (HT 8.12.1858). Materialismin aika oli aiheena myös professori Snellmanin esitelmässä (HT 15.12.1858).

FAT 22.1.1859

Vuoden 1859 alussa yliopiston kirjastohoitaja Törnegren, jonka yliopistoluentojen suosiosta ja ulkopuolisesta yleisöstä on ollut jo aiemmin puhetta, päätti alkaa rahastamisen ja ilmoitti pitävänsä maksullisen iltaluentosarjan Ruotsin kirjallisuushistoriasta yliopiston juhlasalissa. Aloitusluennolla oli noin 500 kuulijaa (HT 12.2.1859) Maaliskuussa oli ehditty jo rouva Lenngreniin (HT 12.3.1859). Törnegrenin terveysongelmien takia luentosarja jäi kesken (HT 11.5.1859) 

Kuusikymmentä vuotta myöhemmin Wilhelm Bolin muisti luentosarjan sijoittuneen seuraavaan talveen ja päättyneen Törnegrenin kuolemaan 19.2.1860. Kuvauksensa kuitenkin sijoittuu vuotta aiemmaksi.

Talvella 1859–1860 hän kutsui kaupungin sivistyneistön kuuntelemaan ruotsalaista kirjallisuutta käsittelevää iltakurssia yliopiston juhlasaliin, joka oli siihen aikaan vielä lämmittämätön. Samalla kun kuulijat istuivat talvivaatteissaan, puhuja seisoi frakissa. Tämän seurauksena hän sai kolmannen luentonsa jälkeen vaikean keuhkokuumeen, joka vei hänet ennenaikaiseen hautaan. (*)

Herra Jaccottet tarjosi Helsingissä maksua vastaan luentoja Ranskan kirjallisuushistoriasta, mutta niiden yleisö oli oli pienempi. Törnegrenin luentosarjan piti täyttää yliopiston juhlasali sekä maanantaisin että torstaisin, joten alkuvuodesta Tieteellisten iltahuvien järjestäjät todennäköisesti pelkäsivät yleisökatoa. Ensimmäinen iltama järjestettiin helmikuussa ja Elmgren puhui äskettäin julkisuuteen tulleesta Kalevipoegista, mutta myöhempiä tilaisuuksia siirrettiin keväälle, kun Törnegrenin luennot olisivat ohi (HT 16.2.1859, ÅU 18.2.1859). Näiden esitelmissä maisteri Lavonius kertoi saksalaisten vapaussodasta ranskalaisia vastaan 1813-14, maisteri K. Collan kuvasi Ludwig van Beethovenin elämää, tphtori R. Lagus selosti oikeuden symboleja, lisesiaatti Polén esitelmöi ruotsin kielen historiasta (HT 30.3.1859, HT 13.4.1859, HT 4.5.1859, HT 18.5.1859)

Tieteellisten iltahuvien sarja jatkui syksyllä ja sarjan aloituksessa prodesseori Rein esitti työn alla olleesta käsikirjoituksesta katkelman, joka käsitteli Kustaa III:ta ja oppositiotaan (HT 5.10.1859). Seuraavassa sessiossa professori Liljestand selosti kansantaloutta tieteenä (HT 5.11.1859). Kolmannessa tilaisuudessa arkkiatri ja professori Bondsdorf esitelmöi hengitysprosessista (HT 23.11.1859). Joulukuussa konsuli R. Frenckell kuvasi inhimillisiä tarpeita teollisuustyön perusteena (HT 7.12.1859). 

Näin oli koulutetut ja ruotsinkieliset helsinkiläiset perusteellisesti totutettu kuuntelemaan yleisöluentoja.

(*) En upplevelse som universitetsbibliotekarie (Hufvudstadsbladet 08.09.1922). Bolinin muita muistelmatekstejä: Hågkomster I (Finsk Tidskrift 3/1920), Hågkomster II (Finsk Tidskrift 5/1920),  Hågkomster III (Finsk Tidskrift 6/1920), Från min studentliv I (Hufvudstadsbladet 04.06.1922), Från min studentliv II (Hufvudstadsbladet 11.06.1922) ja Från min studentliv III (Hufvudstadsbladet 02.08.1922) 

Avoimen yliopiston ituja 1849-1855

Joulukuussa 1850 päättyneet yliopistolaisten esitelmätilaisuudet eivät olleet ainoat aikansa tieteen popularisointiyritykset. Jo ennen Tieteellisten iltahuvitusten sarjaa oli tammikuussa 1849 E. J. Bonsdorff ilmoittanut anatomiaa ja fysiologiaa käsittelevän luentosarjansa, jonka kuuntelijat kokoontoisivat kahdesti viikossa yliopiston juuri valmistuneeseen anatomiseen auditorioon. Bonsdorff ei houkutellut yleisöä kammottavuuksilla ja sisältö oli sopivaa sekä naisille että miehille. Ylioppilaat voisivat osallistua ruplan maksulla ja muut kahdella ruplalla. Kyseessä ei ollut rahastus Bonsdorffin kukkaron hyväksi, vaan varat oli tarkoitettu anatomisen kokoelman täydentämiseen. (MB 15.1.1849) Luentoja ilmoittautui kuuntelemaan 112 henkeä eikä saliin mahtunutkaan enempää (HT 14.2.1849).

Selkeämmin omaa etua ajaen Castrénin kanssa matkaamisesta mainetta saanut J. M. Bergstadi ilmoitti tarjoavansa yksityisopetuksen ohella jonkinlaista kurssia suomen kielessä, mutta hankkeen käynnistymisestä ei ole tietoa. (HT 10.1.1849; FAT 26.1.1849; HT 3.2.1849) 

Vuotta myöhemmin dosentti Berntson tarjosi ylioppilaille sekä muille kaupunkilaisille kymmenen luennon sarjan, jossa hän pyrki avaamaan ihmissielun luonnetta ja toimintaa. Koko sarja maksoi kaksi hopearuplaa muille, mutta yhden ylioppilaille. (MB 4.2.1850). Kokoontumistilana oli yliopiston filosofinen auditorio (MB 18.2.1850) Sisältö oli tarkoitettu sopivaksi naisille, joita oli ensimmäisellä luennolla, muttei toisella (MB 28.2.1850).

Syksyllä 1850 Z. Cajander kutsui kaupunkilaiset kuuntelemaan kahdeksan esitelmää maataloudesta. Tällä ei ollut mitään tekemistä yliopiston kanssa ja tilaisuudet järjestettiin Seurahuoneen suuremmassa salongissa (HT 9.10.1850).

LB 1/1852

Vuodelta 1851 ei löytynyt aktiviteettia. Kevätlukukaudella 1852 professori Edv. Arppe ilmoitti pitävänsä ainakin 20 luennon yleisökurssin luonnontieteistä kemian auditoriossa. Ylioppilaille ei tarjottu alennusta ja hinta koko kurssille oli 3 hopearuplaa, mutta auditorio täyttyi silti sekä miehistä että naisista. (Litteraturblad 11/1851, 1/1852; MB 19.2.1850; FAT 20.2.1852; HT 3.3.1852)

Molempia sukupuolia näkyi myös ylimääräisenä yleisönä yliopistolla professori Törnegrenin Ruotsin kirjallisuuden luentokurssilla, jossa alkuvuodesta käsiteltiin kustaviaanista aikaa (HT 3.3.1852).

Zacharias Cajander uusi maatalouskurssinsa helsinkiläisille ainakin vuonna 1855, jolloin hän puhui esimerkiksi ojituksesta ja skottilaisaurasta 20 kopeekan kertahintaan (HT 10.1.1855, 27.1.1855, 3.2.1855)

Tieteellisiä Iltahuvituksia Helsingissä 1849-1850

Syksyllä 1849 Helsingissä koettiin jotain uutta: sarja tieteellisiä iltahuvituksia eli alkuperäiseltä nimeltään Litterära Soiréer. Malli yliopiston opettajien ja muiden korkeakoulutettujen pitämiin esitelmätilaisuuksiin oli saatu ulkomailta.

Ulkomailla on jo kauvan tiedolta ja opilta vaadittu, että sen pitää käydä ulos pesistään ja näyttää vaikutustansa ja hyötyänsä joka miehelle, niin että sen joka henki käsittää. Se aika on jo männyt, jona mies ei tarvinnut kuin yöt ja päivät istua tuvassaan kirjojen nojassa, ja ihmiskunta katseli häneen ihmehtien, pitäen häntä puoli-jumalana, taikka ehken toteisempi — tonttuna. Mutta aika on tullut epäileväksi, nyt ei enään uskota kuin mitä nähdään ja käsitetään; joka ei voi tehdä itsensä selkiäksi, jääkään selittämätä. (Suometar 2.11.1849)

Tilaisuudet olivat ilmaisia ja avoimia koko "koulutetulle yleisölle" (HT 13.10.1849). Ensimmäinen tilaisuus keräsi suuren yleisön, joka koostui sekä miehistä että naisista. Ohjelman avasi yliopiston rehtori Cygnæus, joka myös esitelmöi jesuiittojen toiminnasta kuningatar Kristiinan Ruotsissa. Toinen puhuja oli valtioneuvos von Nordmann, joka humoristisesti ja saksaksi kertoi opiineiden hypoteeseista koskien taivaankappaleiden, erityisesti kuun, asukkaista, eläimistä ja kasvillisuudesta (HT 31.10.1849)

Yliopiston juhlasali promootiossa
oli ehkä täydempi kuin iltahuvituksissa
Museovirasto

Seuraava tilaisuus osui Porthanin päiväksi eli 9. marraskuuta. M. A. Castrén piti tuolloin tunnetun esitelmänsä "Missä oli Suomen kansan kehto?". Von Willebrand puhui sähköstä ja galvanismista historiallisesta näkökulmasta. Jälkimmäinen puhui lukematta paperista samoin kuin Cygnæus edellisellä kerralla, mikä noteerattiin uutisoinnissa. (MB 15.11.1849; HT 14.11.1849) Kolmannessa tilaisuudessa Berntson esitelmöi Michael Franzénilta ihmisenä, tiedemiehenä ja runoilijana sekä amanuenssi Tengström selosti Jaavan kasvillisuutta. (HT 24.11.1849) Molemmissa marraskuun 1849 tilaisuuksissa yliopiston juhlasali oli ollut täynnä kuulijoita (HT 5.12.1849). Yleisöä ei puuttunut myöskään neljännestä tilaisuudesta, joka oli viimeinen ennen joulua. Törnegren puhui Suomen (ruotsalaisista) runoilijoista reformaation jälkeen, erityisesti kreivi Creutzista ja lehtori C. A. Gottlund kuvsi Ruotsiin ja Norjaan asettuneita suomalaisia. (HT 8.12.1849)

(Kansalliskirjasto on digitoinut: Litterära soiréer i Helsingfors under hösten 1849. Andra soiréen, Tredje soiréen ja  Fjerde soiréen.)

Morgonbladet 13.12.1849

Yleisön suosio jatkui kevätlukukaudella, jolloin esitelmäsarja jatkui professori Gyldénin luennolla kaunotieteiden synnystä ja merkityksestä ja Grönbladin kuvauksella Tanskan kuningatar Carolina Mathildasta ja Struenseestä (HT 9.2.1850) Helmikuun toisessa tilaisuudessa professori F. L. Schauman puhui luonnontieteen uusien tulosten suhteesta Raamatun luonnontietoon ja Wilhelm Lagus selosti antiikin teatteritaidetta ja sen myöhempää imitointia (HT 23.2.1850). Maaliskuun alussa Edvard ad Brunér puhui niin vaimealla äänellä Rooman yleiskuntaelämästä, että sisältö selvisi vasta tekstin tultua julkaistua. Professori A. A. Laurell puolestaan esitelmöi miesten ja naisten sielunelämän eroista. (Litteraturblad 4/1850) Kevään neljännessä tilaisuudessa protokollasihteeri V. Falck puhui myyttisistä eläimistä kuten lohikäärmeistä ja teologian kandidaatti Elmgren pietismin saapumisesta Suomeen (HT 6.4.1850).

Viidennen istunnon toinen puhuja oli estynyt esiintymästä, mutta dosentti Kellgren sai tilaisuuden kertoa "indogermaanisista" kielistä ja kansoista, sanskritin kielisestä kirjallisuudesta ja Intian kulttuurista (HT 20.04.1850). Kevään viimeinen tilaisuus 3.5.1850 oli sarjan kymmenes. Siinä Törnegren kuvasi eteläeurooppalaista, erityisesti espanjalaista runoutta. Zachris Topelius vertaili muinaisajan skandinaavista ja suomalaista naista. (HT 4.5.1850) 

HT 11.5.1850

Toukokuun loppupuolella ilmoitettiin, että sarjaa voitaisiin jatkaa myös seuraavana lukuvuonna, sillä tarvittava määrä esitelmöijiä oli ilmoittautunut. (MB 23.5.1850) Samoihin aikoihin ilmestyi viimeisen session esitelmät osajulkaisuna, jonka jälkeen kevään sarjasta oli tallessa 332 sivua tekstiä. 

Syyslukukaudella 1850 yliopiston ulkopuoliset täyttivät auditoriota Törnegrenin luennoilla modernin runouden historiasta, mutta he saivat myös luvattuja tieteellisiä iltahuvituksia, joista ensimmäinen järjestettiin tosin vasta marraskuun puolivälissä.(Litteraturblad 10/1850) Tuolloin lähes täydelle juhlasalille puhui asessori Rabbe isänmaan väestönlaskennan tuloksista ja protokollasihteeri Falck lintujen älykkyydestä.(MB 18.11.1850). Rabben esitelmä julkaistiin Litteraturbladissa 11/1850. 

Myöhäisen aloituksen vuoksi syyslukukaudella ehdittiin pitää vain kaksi tilaisuutta. Jälkimmäisessä arkkiatri Törnroth jakoi huomioita unessakävelystä, ekstaasista ja taikuudesta sekä Cleve puhui hengestä ja luonnosta käyttäen Hegelin käsitteitä ja filosofisia ilmauksia, joita yleisö tuskin ymmärsi. (Litteraturblad 12/1850) Tosin naisen kirjeistä ja päiväkirjaotteista koostunut ja Helsinkiin sijoitettu jatkokertomus Julia päättyi jälkikirjoitukseen: 

Jag har i qväll bivistat första litterära soiréen. Hvad jag högaktar dessa män, som äro nog fördomsfrie att vilja meddela äfven oss, stackars fruntimmer, några strålar af sitt lärdomsljus. I qväll höll assessor Rabbe ett föredrag, som jag vet att många skola stöta sig vid. Men jag tyckte om det; ty jag fann der varma sympatier för vårt tillbakasatta kön. (Morgonbladet 9.12.1850. Olen tänä iltana osallistunut ensimmäiseen kirjalliseen iltamaan. Kuinka suuresti kunnioitankaan näitä miehiä, jotka ovat tarpeeksi ennakkoluulottomia halutakseen jakaa meillekin, poloisille naisille, muutaman säteen oppineisuutensa valosta. Tänä iltana asessori Rabbe piti esitelmän, josta tiedän monien pahoittavan mielensä. Mutta minä pidin siitä, sillä havaitsin siinä lämmintä myötätuntoa meidän syrjään työnnettyä sukupuoltamme kohtaan.)

Helmikuussa 1851 uskottiin, että tieteelliset iltahuvitukset jatkuisivat samassa kuussa, ja elokuussa 1851 oli ennakkotieto kolmesta tilaisuudesta ennen joulua. (MB 3.2.1851; Litteraturblad 8/1851). Uudelleenkäynnistymistä toivottiin vielä tammikuussa 1852 (MB 22.01.1852). 

Rikinan (turha) katumus

Savitaipaleen kirkonkirjat ovat 1800-luvun osalta palaneet, mutta sukututkijat ovat onnistuneet selvittämään Hömpin perheen sukupolvet. Regina Taavetintytär Hömppi on selvityksen mukaan syntynyt vuonna 1813 ja saanut aviottoman Maria-tyttären vuonna 1839. Elämänkulustaan tämän jälkeen kertoo kuolemansa jälkeen kirjoitettu uutinen:

Savitaipaleessa vaipui kuolon uneen Rikina Taavetintytär Hömppi tämän kuun 10 päivänä, lähes 80 vuoden vanhana. Noin 40 vuotta elämästään vietti hän yksinäisessä maakuopassa, jossa olivat multaiset seinät ja vähäinen lasinruutu laen rajassa, mistä hiukkasen valoa pilkoitti päivän sydämellä. Sisälle savuava kiuas antoi lämmintä tähän halvimpaan ihmisasuntoon, joka koskaan lienee löytynyt sivistyneessä maailmassa. Maailmasta erotettuna etsi Rikina lohdutustaan Jumalan sanassa ja vakuutustaan synteinsä anteeksi saamisesta, siitä nuoruutensa erhetyksestäkin, jonka seurauksena oli hänelle syntynyt tyttö, joka eli noin kymmenkunnan vuotta. 

Hän oli varallisen isän tytär, vaan isän kuoltua ja tytön synnyttyä rupesivat hänen veljensä vaimot kohtelemaan häntä mitä tylyimmällä tavalla, joten Rikina oli pakotettu erkanemaan kotoaan ja itse kaivoi sen maakuopan, jossa vietti monta yksinäistä vuotta tyttärensä kuoleman jälkeen. Kuoppansa ympärillä oli hänellä pienet pellot ja läheisestä joesta nouti hän vetensä ja sulasi sitä lumestakin. 

Hän oli aina tyytyväinen oloonsa ja Jumalalle kiitollinen vähimmistäkin maallisista tanaroista. Aikaansa ei hän viettänyt laiskuudessa, eikä hänen paikkansa saarnastuolin läheisessä penkissä milloinkaan ollut tyhjänä. Ollen kirkon läheisyydessä, on hänen asuntoansa useat matkustajatkin käyneet katsomassa ja ihmettelemässä sen vaatimatonta yksinkertaisuutta. Joku Raamatun lause tahi tyytyväisyyttä ilmaiseva virrenvärsy oli hänellä aina vieraalleen lausuttavana.

Pitäjänsepän toimet ja saavutukset

Carl Gustaf Gronberg syntyi Porin maaseurakunnan Vähä-Rauman kylässä 1.9.1816. Isänsä Johan Grönberg oli suutari, mutta pojasta tuli seppä. (RK 1816-1823, 103; 1824-1829, 104; 1829-1835, 119; 1836-1842, 127)

Carl Gustaf toi Nakkilasta 3.4.1842 vaimokseen Serafia Johansdotterin. Heille syntyivät lapset Eva Christina (s. 30.1.1843), Carl Albert (s. 18.9.1845), Sofia Wilhelmina (s. 3.11.1849, k. 29.12.1852) ja Anna Sofia (s. 1.6.1854). Kaikki eloon jääneet lapset olivat siis nuoria, kun he menettivät äitinsä 30.6.1856. Carl Gustaf ei kuitenkaan solminut uutta avioliittoa. (RK 1843–1849, 138; 1850–1857, 151)

Eva Christina lähti Helsinkiin vuonna 1864 ja pikkusisko Anna Sofia lähti perään 8.11.1869. Heidän isänsä kuoli joulukuun lopulla 1869. (RK 1858–1864, 144; 1865-1871, 144). Kuusi vuotta myöhemmin hänestä kirjoitettiin:

Pitäjän seppänä Vähän Rauman kylässä pari virstaa Porin kaupunkista, ei Kaarle Kustaa Grönberg'in jalo ja korkea henki voinut tunkeuta maailman suurille taistelu tanterelle; mutta pitkät ajat voivat kulua, ennenkuin hänen lempeä ja rauhallinen luonteensa, hänen verraton ihmis-rakkautensa unohdetaan niillä seuduilla missä hän eli. Vihamiestä ei hänellä ollut yhtäkään, joka muuten on lähes mahdotonta maan päällä.

Jo senkin tähden on hän muistossa pidettävä. Älynsä sen lisiksi oli mitä tarkempia. Työnsä teki hän aivan hitaasti ja halpaan hintaankin, mutta erinomaisella taidolla. Hän keksi lukkoja rahalippaisiin, pankkeihin, tavara-aittoihin, y. m., joita ei tuntematoin avaimillakaan avannut, joissa ei avainta tarvittukaan vaan joku salainen laitos, näkymätön vieteri eli nuppi usein hyvinkin kaukana itse lukosta. Senmoisia ja muita taidollisia laadelmiansa löytyy useammissa Suomenmaan kaupunkeissa, vieläpä ulkomaillakin, aina Espaniassa asti. Niiden laatua ja levenemistä kertoa tulisi kuitenkin ahtaille palstoillemme pitkäksi. 

Ettei K. K. Grönberg, koulua käymättömänä, ollut ihan taidoton ja haluton kirjallisissakaan kokeissa on varma. Kirjallisuuden Seuran ja yksityisten huostassa löytyy koolta (noin 80) hänen tekemiänsä ja kokoomiansa satuja kertoelmia ja taruja. Lauluja laati hän melkoisen määren. Ne ovat jo suurimmaksi osaksi kadonneet. Muutamia niistä on painettukin, joko erityisesti eli sanomalehdessä esim. Sanomissa Turusta, entisessä Postin Sanomissa Suomen Kuvalehdessä ja Työmiehen Ystävässä (nimimerkillä: G. G. G.). Kuvalehdessä mainittiin jo vähän vainajan elämästäkin (n:rossa 20. 1873)

Suomen Kuvalehdessä julkaisiin Carl Gustaf Grönbergin ruo Naisista (15.10.1873 no 20). Työmiehen Ystävässä julkaistut runot olivat Sateessa (08.10.1875 no 40), Puolisoni haudalla (24.09.1875 no 38) ja Elämästä (17.09.1875 no 37).

Hänen vaiheistansa on muuten tuskin muuta sanottavaa, kuin alituinen köyhyytensä, erittäinkin loppu-ijällänsä, koska monia vuosia oli kivulloinen ja 4 eli 5 vuotta virui vuoteella, siksikuin kuolema lopetti köyhyydeltä ja sairaudelta rasitetun elämänsä. Syntynyt oli hän samasa kylässä, missä kuolikin ja enmmät päivänsä eli. Vaimonsa Serafina Paulsson kuoli jo 15 vuotta ennen, jättäen 3 vähäistä oppia jälkeensä mitkä nykyisin elävät Helsinkissä. Kunnia kaikille maanmiehille, jotka, omaa etuansa katsomatta kukin parhaan kuntonsa ja tilaisuutensa mukaan, työskentelevät yhteisen rakkaan isäinmaamme eduksi. (Työmiehen ystävä 19.11.1875)

Todennäköisesti nämä tiedot ja runot toimitti julkisuuteen Carl Gustaf Grönbergin poika Carl Albert, joka Wikipedian mukaan oli Työmiehen Ystävän toimittaja vuosina 1874–1876.

Dublin vs. Turku

Aloitin heinäkuun Dublinin pyrähdyksem Dubliniasta, mikä osoittautui oikeaksi valinnaksi. Kyseessä ei ollut pelkäämäni turistirysä vaan perusmuseo viikinki- ja keskiajasta. Se perustui ensisijaisesti tekstitauluihin, mutta esillä oli joitakin arkeologisia löytöjä, kaupungin kehitystä kuvaavia lavasteita ja yksi mittava animaatio. Alla olevat tiedot olen poiminut museoteksteistä. 

Museon kertomus alkoi vuodesta 830, jolloin Dublin ei ollut autio alue Liffeyjoen varrella. Samaan aikaan Turun alueella keskityttiin viljelyyn, mutta Dublinin kohdalla oli maallinen asutuskeskus ja luostari, jonka alueen viikingit todennäköisesti valtasivat. He perustivat sinne pysyvän tukikohdan vuonna 841, jolloin Turun seudulla ei ilmeisesti ollut mitään vieraita houkuttelevaa.

Viikinkien olo 800-luvun Dublinissa on todennettu arkeologisin tutkimuksin, joissa on löytynyt 81 hautaa ja parisataa rakennuksen pohjaa. Esillä oli yksi kokonainen soturiluuranko, mutta museo oli korrektisti ohjeistanut ettei sitä saanut valokuvata. Rakennustiedoista visioidussa lavasteessa ehkä interiööri muistutti saman ajan Turkua?

Ajanjakso 952-1170 oli museossa otsikoitu "kauppapaikasta keskiaikaiseksi kaupungiksi". Jakson päättyessä Turussa ei ole merkkejä edes kauppapaikasta. Meiltä tunnetusti puuttuu myös tiedot alueellisista hallitsijoista, kun taas Dublinissa oli kaupunkia vuodesta 952 kehittänyt kuningas, jonka irlantilais-skandinaavinen ja kristitty poika otti ohjat 989. Hänen hallintokaudellaan Dublinissa lyötiin ensimmäiset tunnetut kolikot. Hieman myöhempiä Dublinissa lyötyjä penninkejä on tusina Kansallismuseomme kokoelmissa, mutta Finna ei kerro niiden löytökontekstista mitään. Muita kolikkoja oli Suomen Turussa toki 900-luvun lopulla nähty, mutta asukastiheys oli kaukana Dublinista, jossa oli yli 4500 asukasta.

Kaupungin kasvu ja taloudellinen menestys teki siitä potentiaalisen hyökkäyskohteen. Kuuluisin Clontarfin taistelu hyökkääjiä vastaan käytiin vuonna 1013 ja se tuli vastaan Dublinian jälkeen vielä kansallismuseon arkeologisessa osassa ja molempien kirjakaupoissa. Kaupunki ei näyttänyt taistelusta suuremmin kärsineen, mutta puolustus oli tärkeää. Vuoteen 1100 mennessä kaupunkia ympäröi kivinen puolustusmuuri. Jollaista ei koskaan ollut Turussa, jonka ympäristössä tähän aikaan mah-dol-li-ses-ti oli joitakin kirkkoja, kun taan. Dublinin kaupungissa itsessään oli useita kirkkoja.

Kaupankäynti tarkoitti myös yhteyksiä normanneihin, jotka valtasivat Englannin vuonna 1066. Kuningas Henrik II antoi vuonna 1169 tukensa hyökkäykselle Dubliniin ja kaupunki sai vuosisataiseksi ristikseen Englannille lojaalin hallinnon, joka vasta myöhemmin laajentui koko Irlannin saarta koskevaksi. Ja hyökkäyksen aikaan Ruotsin valtakunta laajeni Turkuun ja Suomeen ja jäi tänne vuosisadoiksi.

Museon loppuosa muistutti muita Euroopan keskiaikaisten kaupunkien museoita faktoineen ja esineineen. Museokäynti päättyi isolle "kankaalle" heijastettuun animaatioon, jossa yhden miehen (oletettavasti kuvitellun) elämän kautta kuljettiin eestaas 1400-luvun Dublinissa. Jos jostakin ilmaantuisi rahaa, niin vastaava esitys voitaisiin tehdä Aboa Vetukseen.

Neiti Hufvudstadsbladet

Gustava Mathilda Helander syntyi Turussa 6.2.1835 porvari Gustaf Helanderin (s. 4.2.1801 Orivesi) ja Helena Margaretha Ginmanin (s. 12.7.1806) tyttäreksi. Hän oli alle vuoden ikäinen ja ja isoveli Albert Gustaf (s. 17.1.1834) alle kaksi vuotta, kun he menettivät äitinsä 11.11.1835, mutta isä ei solminut tavalliseen tapaan uutta avioliittoa. Isä menetti porvarin aseman 1840-luvun alkuun mennessä.[1]

Perhe muutti vuonna 1851 Uuteenkaupunkiin. [2] Gustava Mathilda Helander muutti sieltä vuonna 1855 Raumaan, jossa hän oli mamselli kirkkoherran perheessä noin vuoden. Hän muutti vuonna 1856 Kemiön Västanfjärdiin, jossa hän oli kappalaisen mamselli, kunnes otti 12.10.1857 muuttokirjan Turkuun, jossa isoveljensä oli merimies. Sisarusten isä kuoli Turussa 3.4.1856.[2]

Helsingfors Dagblad 9.12.1862

Gustava Mathilda Helander otti Turusta muuttokirjan Helsinkiin 5.1.1860. Viimeistään kaksi vuotta myöhemmin hän käytti nimeä Thilda Helander ja tarjosi puhtaaksikirjoituspalveluita Pikku-Roobertin- ja Korkeavuorenkatujen kulmassa. Vuoden 1866 osoitekalenteriin hän ilmoitti osoitteekseen Kasarmikatu 44 ja seuraavan kahden vuoden kalenteriin Aleksanterinkatu 26.[3] 

Kesällä 1866 Mathilda Helander teki puhtaaksikirjoitustyötä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralle, joka tuskin oli ainoa asiakkaansa. Hän toimi Helsingin yksityisen kansankirjaston "lainanantajana" eli kirjstonhoitajana viisi vuotta kevääseen 1870.[4] Vuonna 1869 hän oli asettunut asumaan Etelä-Esplanadi 14:een, jossa hän viihtyi muutamia vuosia. Henkikirjassa 1871 hän kuului ompelimonjohtaja Maria Grapen talouteen.[5] (Grapesta: Ylioppilaslakin muotoilijasta ja veljestään vale(?)opettajasta & Maria Grapen paluu)

Näitä vuosia on muistellut Rudolf Åkerblom (1849-1925):

Neiti Grapen herrainvaatettamo sijaitsi Kasarmikadun ja Eteläisen Esplanadikadun kulmassa. Hänen luonaan asusti konttoristina neiti Mathilda Helander, jota kutsuttiin ”Hufvudstadsbladetiksi”, sillä hän jakeli kyseistä lehteä päivätöikseen August Schaumanin aikoina, jolloin paino ja konttori sijaitsivat Fabianinkadulla. Hän, kuten muutkin neiti Grapen luona olleet, olivat vahvasti emansipoituneita naisia, minkä näkeminen oli siihen aikaan melko epätavallista. Heillä oli oma aitionsa teatterissa, ja he söivät illallista kotonaan, joivat rohkeasti totinsa sekä polttivat sikareita ja savukkeita. Neiti Helander pukeutui tummanharmaaseen sakettiin, jonka sivuilla oli suuret taskunkannet, ja talvisin hän käytti miesten mallisia, messinkilukoilla (?) varustettuja nahkagalosseja; hän oli kaikin puolin miehekäs nainen.[6]

Vuoden 1872 osoitekalenterissa Mathilda Helanderin osoite on Kasarmikadun toisella puolella, Etelä-Espa 12. Hänet mainitaan myös "yleisten osoitteiden" osiossa ylläpitämässä osoitekonttoria (adresskontor) Hufvudstadsbladetin konttorissa. Uudesta yrityksestä oli myös ilmoitus Hufvudstadsbladetissa.[7] Helanderin taloudellinen asema oli niin hyvä, että hän pystyi lahjoittamaan helmikuussa 1872 kansankirjastoon 14 kirjaa.[8]

Osoitekonttori oli Mathilda Helanderin hoidossa vuoteen 1876.[9] Kesällä 1876 hän perusti uuden yrityksen, villatavaraan keskittyvän kaupan, joka toimi osoitteessa Kasarmikatu 48. Mathilda asui samassa osoitteessa, kuten myös Maria Grape.[10]

Hbl 17.6.1876

Mathilda Helanderin ja Maria Grapen yrityksillä saattoi olla taloudellisia yhteyksiä, sillä molemmat hakeutuivat konkurssiin yhtäaikaa syksyllä 1881.[11] Vuoteen 1886 mennessä Mathilda Helander selvisi jaloilleen, sillä hän maksoi kunnallisveroa 4 äyristä. Tuolloin hän asui Kasarminkatu 27:ssä.[12]

Hbl 11.06.1913

Vuonna 1889 Mathilda Helander muutti Helsingistä Tukholmaan ja samana vuonna sinne muuttivat myös pitkäaikaiset asuinkumppaninsa Antoinette Johanna Holmgren (18.1.1840 Artjärvi) ja Maria Mathilda Holmgren (s. 18.3.1839 Artjärvi).  Samassa puulaakissa asunut Carolina Flodin toimitti seuraavan vuosisadan puolella kaikkien kolmen kuolinilmoitukset helsinkiläiseen sanomalehteen. Gustava Mathilda Helander kuoli 7.6.1913.[13]

[1] Turun suomalainen seurakunta, kastetut; Turun suomalaisen seurakunnan rippikirjat, I Aa1:58, 1832-1838, Qv 11, N:o 1; Turun suomalaisen seurakunnan rippikirjat, I Aa1:72, 1842-1845, Nystad Qv 4;
[2] Turun yhteisen seurakunnan rippikirjat, I Aa3:4, 1847-1853, Qv 5, 3; Rauman kaupunkiseurakunnan Rippikirjat, I Aa2:3, 1854-1860, 219; Västanfjärdin rippikirjat, I Aa:10, 1851-1857, 78; Turun ruotsalaisen seurakunnan rippikirjat, 1856-1865, stadsdel 7, Qv 5, 3
[3] Turun ruotsalaisen seurakunnan rippikirjat, 1856-1865, stadsdel 7, Qv 5, 3; Turun yhteisen seurakunnan rippikirjat, I Aa3:8, 1854-1860, 7:5:3; Helsingfors Dagblad 9.12.1862; Adresskalender för Helsingfors stad 2/1866; Adresskalender för Helsingfors stad 1867; Adresskalender för Helsingfors stad 1868
[4] Suomi 7/1868, 347; Suomalainen Wirallinen Lehti 14.06.1867; Hufvudstadsbladet 26.05.1870[5] Adresskalender för Helsingfors stad 1869; Adresskalender för Helsingfors stad 1870; Adresskalender för Helsingfors stad 1871
[6] Rudolf Åkerblom: Anteckningar om Helsingfors under 1800-talet. Tre Helsingfors skildrare. Helsingfors i forna tider II. 1958, 41
[7] Adresskalender för Helsingfors stad 1872; Hufvudstadsbladet187206.01.1872
[8] Uusi Suometar 04.03.1872
[9] Adresskalender för Helsingfors stad 1873; Adresskalender för Helsingfors stad 1874; Adresskalender för Helsingfors stad 1875; Adresskalender för Helsingfors stad 1876
[10] Hufvudstadsbladet 17.06.1876 no 138; Kansallisarkisto. U:87 Henkikirja 1880-1880, 224
[11] Helsingfors 20.09.1881 no 216
[12] HKA. Gp:48 Kunnallisverojen kantokirja 1886, 3. kaupunginosa, 2260 

[13] Finska församlingen AII:14 (1887-1897), 304; Finska församlingen AII:15 (1898-1908), 144; Finska församlingen (AB) AII:16 (1909-1926), 88; Hufvudstadsbladet 21.10.1901; Hufvudstadsbladet 29.09.1907; Hufvudstadsbladet 11.06.1913