Valmistuttuaan David Tuominen lähti Mustialasta 3.10.1861. Hän matkasi
Lopelle, jossa ei ollut mitään erinäistä silmään pistävää koko matkalla ja pimeyskin himmensi näköalani jo Portaan kestikievarissa. Maanantaina 4 p. oli kulkuni läpi Nurmijärven ja Helsingin pitäjän Suomen pääkaupunkiin Helsinkiin. Tällä välillä en nähnyt mitään erinäistä paitsi pitkiä kylättömiä taipalia Lopen pitäjässä ja aina Nurmijärven kirkolle asti. Tästä alkoi korkeampia mäkiä ja vuoren nyppäleitä, joiden välissä loisti erinomaiset kauniit laihot, aina Helsinkiin. Päästyäni samana päivänä kello 2 jpp. sanottuun kaupuntiin, vavauntui huomaamattani eteeni varsin ihana näkö-ala, jota en vielä ennen ollut koskaan silmäillyt. Täällä pisti silmääni monta ihmistaidolla rakennettua komeata laitosta, niinkuin tuo uusi ja mahtava Nikolain kirkko kauniine torninensa ja varsin sievästi vuoltuilla ruusuilla ja kuvauksillansa, rakennettuna mäen nyppylälle, korotettuna avaroilla ja kaunistetuilla kivi-patterilla, johon saat ikäväksesi astua noita sata syltä leveitä, kivestä hakattuja rappuja, ennenkuin pääset sen päällystä silmäilemään. Tätä alempana seisoo se julkinen ja syksyllä 1828 täyteen toimeen rakennettu Suomen yliopisto eli universiteetti. Edellä-sanotuissa laitoksissa ei kuitenkaan ollut tilaisuuteni nähdä sisäpuolta.
Tästä Suomen pää-kaupunnista otimme jäähyväiset tiistaina 5 p. ja matkustimme Porvoon kautta Lappeenrantaan, kulkien pitkin Saimaan ranta-harjun selännettä, joka on merkillinen siitä, että koko harju ja siinä löytyvät kivet on ihan poltetun kiven muotoiset, niin että siitä voipi kangilla helposti murentaa siksi kuin tahtoo. Lappeenrannasta menimme Lauritsalaan, joka on juuri Saimaan kaivannon suulla, nähdäksemme sekä sitä kuuluisata kartanota, että myöskin samassa sitä mahtavata kaivantoa. Tultuamme kartanoon tapasimme täällä työnhoitajana yhden vanhoista Mustialan oppilaista, jonka kanssa lähdimme silmäilemään tuota ensimmäistä Suomen jaloa työtä, joka avasi tien laivain kuluille Saimaan vesiin v. 1856 ja yhdisti samassa Savon sekä Karjalan yhteiseksi kauppa-toriksi muulle maailmalle. Tämä upea laitos antaa katselijan silmälle ihan huvittavan nä'ön. Tässä oli ensimmäinen lussi, tahi veden portti, josta päästetään vettä sitä myöten kuin tarvis vaatii, malmiraudasta varsin sievästi valettu, sekä myöskin hakatuista kivistä kauniisti rakennetut pylväät, joiden päällä on poisvedettävä silta raudasta j. n. e.
Viipurissa pysähdyimme ajaksi katsahtamaan sitä vanhaa Viipurin linnan ja kaupunnin muotoisuutta. Tässä näkyi jo kansa paljon sekaantuneen Venäen luontosuuteen vaatteen parressa ja muussa elämän laadussa. Paljon täällä onki jo Ryssän kauppiaita, sekä niiden mallin mukaan rakennettuja kauppapuotia. Jopa täällä kuulet Venäjän kieltä niin paljon kuin suomeakin. Tekipä mieleni käydä Neitsyniemen etukaupunnissa katsomassa, jos siellä olisi jo malmista siltapalkit, niinkuin Sanan-Lennätin v. 1857 määräsi, syystä että siellä paljon sanoi tanssattaman. Mutta ei tuo vieläkään lie toimeen tullut, koska en nähnyt muuta kuin puiset permannot; tahi enkö liene osannut tanssi-huoneeseen? Naishurpaleita vaan näkyi erinomaisen vilkkaasti olevan liikunnossa.
Viipurista virstan muutaman päässä katsastimme Maaskolan maaviljelyskoulua. Kartanon rakennus huoneiden puolesta näytti olevan ulkoa=katsoen hyvin sievästi tehty; mutta pellot olivat epätasaset ja muuten huonossa järjestyksessä.
Nyt aloimme taas matkallamme Pietariin-päin nähdä yhtä ja toista erilaatuista muotoisuutta, kuin muualla Suomessa. Poikettuamme erääseen taloon, saadaksemme juotavaa ja samassa tutaksemme Viipurin kansallisuutta, oli ulkonainen huone-järjestys sekä rakennus täällä jo sen mallin mukaan, joka on yleinen Venäen maalla talonpoikain asunnoissa. Sitä vastaan kuin muualla Suomessa asunhuoneet ovat sivuttaisin maantielle, ovat täällä suuret kyläkunnat yhdessä rypäässä, joissa tuvat ovat päättäisin ja rivittäin asetetut tiellepäin, joissa kussakin on kolme, neljä akkunaa tien puolella rinnan, mutta muissa sivuissa tuskin ollenkaan. Huoneet ovat mataloita, jyrkkä-kattoisia ja seinät pyöreistä hirsistä, niinkuin Suomen vanhoissa huone=jäännöksissä näet. Tultuamme tässä sisään, näytti puhtaus hyvin huonolta. Täällä oli kanoja aika lailla ihmisten seassa sekä muuta rojua ja roskaa lattialla. Pärevalkeasta tullut tinkerä savu pisti tuikasti silmiin, josta savusta ja karsi-miilusta oli talonväkikin varsin mus tettuneita. Ruoka- ja huone-kalut olivat kaikenlaiselta lialta paksusti tahrettuneet, eikä muutenkaan sievässä järjestyksessä.
Tultuamme Rajajoella Venäen keisarikunnan maahan alkoi, erittäinki likempänä Pietaria, ilmestyä meille paljo uutta ja outoa. Kapakoissa, joita löytyi tien varrella, oli tavatoin kansan tunku ja hähinä, ja illan pimetessä oli semmoinen kansan tunku maantiellä vastaamme, että vaivalla läpi pääsi, jota kesti aina Pietariin asti. Peninkulmaa lähellä Pietaria alkoi jo kaasuvalolla kaunistettu tie, jossa ei enää tuntunut matka pitkälle, vaan silmäten sinne ja tänne tulimme huohmaamatta Nevajoen sillalle, jossa jo avauntui eteemme se avara ja komea, koko Ryssän keisarikunnan pääkaupunti kauniine katuineen ja mahtavine laitoksineen. Siinä unhottui kaikki koko vaivaloinen matkamme nähdessä kaasun valossa loistavaa keisarillista linnaa, joka seisoi juuri Nevajoen rannalla, valaisten koko Nevajoen siltä kohtaa ihan kuin kirkkaalla päivällä.
Pietarin erinomaisuuksia koimme käyskennellä katselemassa niin paljo kuin aikamme myöten antoi. Vaan kuin kertomukseni niistä kuitenki tulisi puuttuvaiseksi, en siihen puutu ollenkaan, jonkatähden vaan mainitsen, että sunnuntaina Marraskuun 10 p:nä pyrimme päästä höyryvaunussa rautatietä lentämään tänne Tverin kaupuntiin. Saimme siis kapineinemme rautatien seisoituspihaan, missä kuitenki oli semmoinen väen pakko ja ahdinko, jotta ihmiset vihan kiivaudessa työnsivät toisiansa tieltänsä ja se, jolla ei ollut täyttä rohkeutta tahi hävyttömyyttä, jäi siihen odottamaan uutta höyryvaunuin lähtöä. Niinpä kävi meillekin, että k:lo 11:sta saimme seisoa odottamassa k:lo 2:teen eli kolme tiimaa ennenkuin pääsimme vaunuun, höyry-hevoisen lennätettäväksi silmän-huikaisevalla vauhdilla. Istuessa pienessä vaunussa, jonka akkunat pakkanen oli senlisäksi vetänyt jäähän, ja kulkiessa niin erinomaista vauhtia, ei meillä ollut tilaisuutta silmäillä mitään läpikulettavassa maassa. Höyryvaunussa olivat myös matkakumppalimme paljaita Venäläisiä, joiden kieltä emme ymmärtäneet, niin ett'emme kuulleet koko matkalla ainoatakaan suomen eikä ruotsin sanaa emmekä päässeet puhuttelemaan matkakumppaliamme; kuului kuitenki muutama Saksalainenkin olevan joukossa. Höyryvaunun pysähdyspaikoissa olivat huoneet hyvin komeita, vaan ei niissä niin kauvan saatu viipyä, että olisi voinut niissä täydemmästi tarkata Venäenmaan ominaisuuksia. Muutoin oli elanto höyryvaunussa hiljainen ja rauhallinen, paitsi että muutama Ryssä ramputteli soittokaluansa, ja niin pääsimme jo seuraavana eli maanan tai-päivänä Tverin pysähdyspaikkaan, josta kuitenkin on virstan matka itseensä Tverin kaupuntiin. Tänne viemään otimme issikan eli isvosikan, josta heti havaitsimme, millä kannalla rehellisyys ja oikeuden hoito on tässä maassa. Issikalle oli tingitty maksettavaksi 30 kop. tältä matkalta, ja perille päästyä luvimmekin hänelle käteen tämän summan. Vaan sisälle mennessä majapaikkaamme tuli hän perästä ja sanoi meidän antaneemme ainoastaan 25 kop. Rahat luvettiin uudestaan, ja niistä todella puuttuikin 5 kop., vaan koko salaisuus oli siinä, että issikka oli sukkelasti pistänyt ne lakkariinsa. Majapaikassa oli kuitenki vastaamme edellämme tulleita Suomalaisia maamiehiämme, jotka jo tunsivat tämän maan tavat, ja ne, tutkittua asian, työnsivät ukon huoneesta ulos, ja hän olikin partaansa hivellen tyytyväinen tähän laki-hoidon muotoon.
Niinkuin tuossa sanoin, otti meitä täällä Tverissä ystävällisesti vastaan parikymmentä Suomalaista nuorukaista ynnä kollegian asessori Th. Mollin, jonka palvelukseen me kaikki olimme tänne tulleet. Hän on maamittari täällä ja hänen asiansa on mitata ja arvioon ottaa maita sekä jakaa ne hoviherrain ja talonpoikain välillä. Siinä työssä tulemme häntä auttamaan.[1]
Tämän matkakertomuksen David Tuominen päiväsi Tverissä 12.11.1861. Hän lähetti Starkovan kylästä uuden kirjeen 2.12.1861, mutta julkaisemisen sijaan toimitus tiivisti sen omin sanoin:
Jo Marraskuun 22 p:nä oli Tuominen lähtenyt Tveristä ja oli monen pulan nähtyä tullut siihen Starkovan kylään, Valdai-nimisen maaselän seljänneellä, missä hän sanoo tulevansa olemaan siksi kunne lumelta voivat aivottua maamittaus-työtä aloittaa, jolloin hän taas palajaa Tverin kaupuntiin. Venäenkielen taitamatoinna on hänen tämä matkansa ollut ikävä ja hän joutunut itsekuhunki välikäteen.
Työpaikka mainittiin myös David Tuomisen muistokirjoituksen elämäkerrassa
Mustialasta päästyään meni T. Venäjälle maanmittaustöihin, joita siellä silloin toimittivat monet suomalaisetkin maanmittarit, kun oli paljon maata jaettava vapautettujen talonpoikien välillä; nämä maanmittarit, näetten, eivät tulleet toimeen venäläisten apurien kanssa, vaan tilasivat itselleen miehiä Suomesta. Palattuaan vuoden päästä kotimaahan... [2]
Tverissä oli siis useita suomalaisia ja Tapio julkaisi kirjoituksia nimimerkeillä Saarela, Suomalainen ja Pikku Outonen.[3] Mahdollisesti omalla nimillään kirjoittanut Pehr Määttänen kuvasi oloja huonoiksi.
Tverin läänissä oleskelin 2½ kuukautta; työni toimitus oli maanjakoa Venäjän aatelin ja talonpoikain välillä. Sillä Venäjällä kuin orjat vapautettiin, niin pitää talonpojan saada maata myös aateliltakin eli niin kutsutuilta Pomessikoilta. Yksi henki, joka on kirjoihin kirjoitettu, saapi maata 960 venäjän nelikulmasyltä, johon kuulu pelto, niitty ja metsä. Tämä jako tehdään kylälle yhteisesti, niin että jos kylässä on 10 nimiä niin saavat yhteiseen 9600 syltä. Kelvottoman maan saavat ilmaseksi; kompromin oikeutta on joka kuukausi ja riitelevät kovasti. Tämän jako-työn päälikkönä on Tverin läänissä kolme mittaria Suomesta kotosin kollegia-asessorin arvosta; ja heillä on usiammat apulaiset Suomesta Suomalaisia ja Ruotsalaisia. Asessori Molinin laviat ja suuria rikkauksia lupaavaiset kirjoitukset on heitä tänne saattanut, vaan sitä rikkautta ja niitä suuria rahoja eivät he koskaan näe. He näkevät semmoista köyhyyttä jota ei Suomessa yksikään näe. Jos suomalainen kuolee, niin ei ole maata haudaksi; usein joutuu hänen ruumiinsa kirkko-aidan ulkopuolelle matalaan kuoppaan, jossa ei voi arvata madotko vai korpitko sen lopettavat. Ja jos Suomalainen sairastaa, niin ei ole kuka häntä auttaa, kuin se raaka ja sivistymätöin venäjän talonpoika ei tiedä muusta kuin rahasta. Sillä kumppani ei voi toveriansa auttaa kuin ei ole hänelläkään rahaa. Niinpä näytti minusta kurjalliselta ja juohtu mieleeni "uuden Jerusalmin" asukkaat Pohjais-Amerikassa kymmenkunta vuosia takaperin, johonka yksi Ruotsin maamies oli vietellyt paljon kansaa suurta kurjuutta ja nälkää kärsimään. [4]
[1] Suometar 03.01.1862 no 1 & 17.01.1862 no 3
[2] David Tuominen. Suomen maanviljelyslehti 10/1897
[3] Tapio 10.05.1862 no 19, Tapio 28.06.1862 no 26, Tapio 23.08.1862 no 34, Tapio 11.10.1862 no 41,
[4] Suomen Julkisia Sanomia 15.12.1862 no 96
.jpg)
.jpg){kind=link}