Miten houkutellaan tutustumaan arkistoaineistoon?

Eilen (strategisesti ja järkevästi vasta Astian huoltotauon päätyttyä) Kansallisarkisto houkutteli FB:ssä tuoreiden digitointien pariin:

Nyt on kutkuttavaa aineistoa kilahtanut Astiaan!
Kansallisarkisto ja Jyväskylän yliopisto ovat digitoineet kumppanuushankkeessa Suomen kulttuuri- ja sivistyshistorian kannalta merkittävää Jyväskylän seminaarin arkistoaineistoa.
Digitoidut aineistot tarjoavat ainutlaatuisen näkymän suomalaisen kansakoulun, opettajankoulutuksen ja suomenkielisen sivistyksen kehitykseen. Seminaarin aineistoista löytyykin tuttuja nimiä kuten Minna Canth (o.s. Johanson), Anni Swan ja Lucina Hagman.
Lue lisää tiedotteestamme:https://kansallisarkisto.fi/.../suomalaisen-sivistyksen...

Saatetekstissä on siis käytössä varovainen partitiivi, mutta kuvituksessa ei. Tiedotteessa ollaan hieman tarkempia: "Hankkeessa on digitoitu merkittävä osa Jyväskylän seminaarin arkistoaineistoista.". Lisäksi kerrotaan, että

Nyt digitaalisesti saatavilla olevat aineistot sisältävät muun muassa opetusohjelmia, vuosikertomuksia, oppilasmatrikkeleita, opetusaineistoja sekä oppilaiden tuotoksia, käsitöitä ja piirustuksia. Ne kertovat, miten ensimmäisiä suomenkielisiä opettajia koulutettiin, millaista koulun arki oli ja millaisille ihanteille koulutusjärjestelmä rakentui. Aineistot tarjoavat poikkeuksellisen kokonaisuuden suomalaisen koulutuksen, sivistyksen ja yhteiskunnan tutkimukselle.

Tällä alustuksella olin valmis painamaan linkkiä tiedotteen lopussa. Näin päädyin Astian toimijan Jyväskylän seminaari (1863 - 1937) sivulle. Tähän päättyi kutsuvuus, sillä tarjolla oli 71 sivua varsin sekalaisen oloista listausta:

Ainakin ensimmäisellä sivulla jokainen rivi päättyy (Arkistonmuodostaja). Mitähän tämä tarkoittaa? Että Jyväskylän seminaari on toiminut arkistonmuodostajana? Mitkähän näistä on nyt digitoitu? 

Ajan ja hermojen säästämiseksi hyppäsin Digihakemistoon ja tein oletuksen, että suurin osa digitoinnista on kohdistettu Jyväskylän seminaarin arkistoon. Tuttuun tapaan Digihakemisto tarjosi siihen selvän arkistorakennenäkymän, jonka väritys kertoi, missä osissa on digitoitua materiaalia. Ja ilman turhia klikkauksia selviää, minkä materiaalin käyttö on estetty. Näköjään raja on vedetty 100 vuoteen, vaikka (valitettavasti) tuskin yksikään seminaaria esim vuonna 1930 käynyt on enää elossa eli kyseessä tuskin on lain tarkoittama henkilörekisteri.

Valituksistani huolimatta, digitoiduksi on tullut materiaalia ja tietoa, jota olen monta pienelämäkertaa kirjoittaessani kaivannut. Enkä voi nyt väittää, etteikö olisi olisi uusia kohdehenkilöitä, joista kirjoittaa lisää. FB-päivitykseen oli tätä kirjoittaessani ehtinyt tulla sukututkijalta kommentti "Oli mielenkiintoista löytää isoenoni hakukirje ja siihen liityneet suositukset."

Helsinkiläisessä kirjakaupassa 1849

Suomettaressa 6.7.1849 julkaistu A. K. Öhmanin kirjakaupan mainos keskittyi tietenkin suomenkielisiin julkaisuihin, joita on hämmentävän monta. Muuten aakkosiin järjestetyn listauksen alkuun on nostettu Matthias Castrénin tuotannosta Kalevalan käännös ja kaksi kirjaa suomalais-ugrilaisista kielistä.

Kuudella kopeekalla oli myynnissä neljä vuotta aiemmin painettu Aapis-Kirjoituksen Oppi Suomalaisille, jonka teki Pehr Gustaf Svinhufvud (1803-1866). Samaan hintaan sai "Almqwistin Naapurit Merensaaristossa". Kirjastotietokantojen mukaan kyseessä oli suomennos Otto von Feilitzenin tarinasta Grannarne i skärgården, joka on luettavissa Litteraturbankenissa. Sarjasta Annikka. Suomennoksia ulkomaalaisten kauniista kirjallisuudesta oli myynnissä osa 1 "Kappeli, Tarina Almqwistiltä" ja osa 2 "Eräkäs, Jutelma Öhlenslägeriltä", molemmat 15 kopeekan hintaisia.

Arpakirja eli Onnenpyörä 14 kopeekalla lienee jo viime vuosikymmenellä ihmettelemäni  H. E. Hornburgin Onnen-ratas eli yksi uusi ja lysti Arpa-Kirja. Genoveva, Yksi kauniimmista kertomuksista (25 kopeekkaa) on yksi useimmin mainituista kirjoista 1800-luvun alkupuolelta, joten kirjoitin siitä tekstin Kauan suosittu Genoveva.

Mittauden oppi-kirja : jossa löytyy ensimmäinen kirja Eukliideksen alkeista : enennetty muistutuksilla ja lisäyksillä kuin myös sovittamisilla maksoi myös 25 kopeekkaa. Kirjastotietokannan mukaan saksankielisestä alkutekstistä mukailtu Kertomus kuinka Heikki Tamminen oppi Jumalata tuntemaan ja rakastamaan maksoi vain 8 kopeekkaa. Kristopher Kolumbuksen elämän vaiheet, eli, Historia hänen purjennoista ja Amerikan löytäminen oli vielä halvempi vaikka siinä oli kuvallinen kansi. 

Lukemisia Suomen kansan hyödyksi 1 ja Lukemisia Suomen kansan hyödyksi 2 olivat minulle uusia tuttavuuksia. Lyhykäinen kertomus taiwaasta ja maasta, kuusta ja tähdeistä ja n. e. : omistettu kunnioitettawalle talonpojan säädylle Ruotsin maalla, ja nyt suomeksi käätty kunnioitettawain maanmiestemme hyödyksi oli 23 osa sarjassa Lukemisia kansalle, jonka aikoinaan kävin otsikkotasolla läpi.

Petoeläinten metsästys ei tunnu aiheelta, jota opetellaan kirjoista, mutta myynnissä oli Osoitus kuinka kettuja ja susia pyydetään 10 kopeekalla. Täydellinen tieto voin teosta maksoi vain 3 kopeekkaa. Myynnissä oli myös suomennos Yhteinen historia (25 kopeekkaa). 

Hupaisampaa luettavaa oli ehkä Robinpoika Kruusen elämän vaiheet (20 kopeekkaa) ja Wareliuksen Wekkulit ja Kekkulit (15 kopeekkaa). Jälkimmäinen on Project Gutenbergissa ja osoittuu näytelmäksi. Näyte alusta:

VARONEN: Tuo Sorvi on sentään helkkarin kelpo poika; ei hän yhtään suuresta suvustansakaan isottele, niinkuin muut köyhät aatelismiehet. Moni hänenä olisi jo aikaa mennyt tarkkampujaksi, joiden joukossa semmoisten vapaasukuisten ei tarvitse kauvan kivääriä kantaa, vaan kohta pääsevät upseeriksi "niinkuin pyssystä vaan", sanoi Laukelan lukkari — sitten saavat helposti pankeistakin rahaa ja elävät kuin huhdassa. Mutta Sorvi hän eleskelee vaan täällä omilla vähillä varoillansa, tekee ehtimiseen työtä talonsa parannukseksi, ja on tyytyväinen ja iloinen, kuin muutkin peltomiehet.

PALOVIINUS: Kyllä! Mutta isännäksi ei hänestä sentään ole. Kumminkin kolme hetkeä (katsoo kelloansa) olemme jo luonansa olleet ja tuskin suutamme avanneet. Olisi minulla nyt jo niin uljas kartano ja paljo varoja, kuin toivon tästä viiden vuodenkin jälkeen olevan, kas minäkös polttaisin viinaa ja panisin olutta, että vieraani saisivat vaikka uida. — Mitä tämmöisestä kuivasta elämästä?!

RINNUSTELIAIN: Hama hänen kuivuudestansa niin huoli! mutta pahin, kun hän on niin liian nuhjusmainen ja ujokin. Olisin, piru vie! minä niinkuin hän omalla kannalla, en suinkaan niin nöyrästi kumartelisi kaikille vallesmanneille, enkä myöskään eläisi noin itsekseni. Näittekö kuinka siivo hän oli tuolla Sutelan hyppy-pidossa?! — Ei! reippiämmän pitää nuoren herran oleman. — Hissutella niin hiljaksensa, kuin hän, ja rakastaa yksinäisyyttä — — —

Kerjäämään lähteneet pojat

Michel Grönholmin vaimo Catharina Lind sairastui pahoin Lappväärtissä keväällä 1775. Hän ei pystynyt huolehtimaan 10-vuotiaasta pojastaan Isak Michelssonista ja tämä lähti äitinsä tietämättä kerjäämään toiseen pojan kanssa. Kun Catharina parantui hän kulki etsimässä poikaa tuloksetta. Lopulta hän syksyllä kääntyi Kokemäellä viranomaisten puoleen ja asiansa esitettiin Turussa 20.12.1775 laaditussa kuulutuksessa.

Kolme vuotta myöhemmin 11.8.1778 laaditussa kuulutuksessa haettiin kahta poikaa. Kalannin pitäjänsuutari Jöran Wellinin 14-vuotias poika Jonathan ja 9-vuotias Mathias olivat jättäneet vanhempansa tammikuussa etsiäkseen ravintoa. Heistä ei ollut saatu sittemmin mitään tietoa.

Tällä tapauksella oli onnellinen (tai siltä vaikuttava) loppu, sillä Kalannin rippikirjassa (1776-81, 276) Mathiaksella on merkintöjä vielä vuonnna 1780. Jonathanille sukututkijat ovat koonneet elämäkertaa, joka päättyi vasta vuonna 1851. 

Viinanpolttajan tyttären elämästä 1700-luvun Tampereella

Inrikes Tidningarissa haettiin 29.4.1776 Turun linnaan ja Tampereelle perustettaviin kruunun viinanpolttimoihin vastuuhenkilöitä. Luulin ensin, että tämä ilmoitus liittyi siihen, että viinamestari Henrik Wilthausen (s. 1745), mutta muuttonsa Tampereelle tapahtui muutamaa vuotta myöhemmin..

Ennen Tamperetta hänellä ei ole ilmeistä yhteyttä viinanpolttoon. Vuonna 1761 hän oli etunimillä Hindrich Gotfried 17-vuotias Turun rykmentin Perniön komppanian vapaaehtoinen. Turussa syyskuussa 1768 suoritetussa katselmuksessa syntymäpaikakseen merkittiin Pommeri, iäkseen 23 vuotta ja palvelusvuosiksi 8 vuotta ja kuukausi. Vuoden 1775 katselmukseen mennessä Henrik Gustafiksi nyt kutsuttu mies oli mennyt naimisiin ja siirtynyt soittajaksi (pipare). Hän erosi armeijasta kesäkuussa 1782.(*)

Ilmeisesti Henrik Wilthausen oli joutunut täydentämään elantoaan muilla toimilla, sillä häntä kutsutaan rengiksi, kun esikoispoika Henric kihlatun Elisabet Johansdotterin kanssa syntyi 7.4.1768. Avioliitto solmittiin 16.5.1769. Siinä syntyneitä lapsista kastettiin Turun suomalaisessa seurakunnassa Fredrich (s. 1.2.1770, k. 28.10.1770), Carl Petter (s. 15.4.1773) ja Eric Johan (s. 20.3.1775). Kiskon Villikasta vietiin kasteelle Ulrica (s. 25.10.1777). Villikkasta lähdettiin 1778 ja Gustaf (s. 12.11.1779) sekä  (Brita Lisa s. 18.12.1781) kastettiin jossain muualla.

Kun perhe merkittiin Tampereella 1789 aloitettuun rippikirjaan tontille 93 Henrikiä kutsutaan viinamestariksi (brännmästare). Hän oli menettänyt vaimonsa ja joitakin lapsiaan. Jäljellä olevat lapset puolestaan menettivät isänsä 7.5.1790. Vanhin tytär Ulrica oli siis vain 13-vuotias jäädessään orvoksi vieraaseen kaupunkiin, jossa tuskin oli ehtinyt muodostua vahvaa tukiverkostoa. 

Verkostot vaikuttavat heikoilta vielä, kun Ulrican esikoispoika Fredric Ferdinand syntyi 22.1.1799, sillä kummeiksi tarvittiin Henric-veli vaimoineen sekä pikkusisko Brita Lisa. Tämä voi liittyä myös siihen, että Ulrica ei ollut naimisissa vaan vasta Fredrik Hultmanin kihlattu morsian. Tilanne oli sama, kun seuraavaksi syntyi 30.11.1800 poika Gustaf. (RK  1795-1800, 36 (N:o 31))

Fredrik Hultman oli palvellut Kustaa III;n sodan aikana Mayerfeldtin ampujakaartissa, mutta sen katselmuslistat eivät kerro mitään taustastaan.(**) 

Avioliittoa ryhdyttiin yrittämään tosissaan vuonna 1801, mutta sen esteenä oli Fredrik Hultmanin liikkuminen ja puuttuvat todistukset, joten Inrikes Tidningarissa julkaistiin 12.5.1801 yllä näkyvä kuulutus, joka toistettiin vielä kaksi kertaa. Mitään esteitä ei ilmaantunut ja häät vietettiin 17.6.1802. Niiden jälkeen syntyivät ainakin lapset Carl Gustaf (s. 28.1.1803), Catharina Ulrica (s. 15.3.1805), Lovisa Cecilia (s. 2.8.1807), Eric Joël (s. 7.7.1809), Bror (s. 1811) ja Selma Fredrika (s. 15.6.1815). (RK 1801-1806, 18 (N:o 31); 1813-24, 11 (N:o 23))

Tampereelle haettiin Inrikes Tidningarin lyhytsanaisella ilmoituksella 12.3.1806 uutta kaupunginviskaalia. Todennäköisesti tässä rekrytoinnissa paikan sai Fredrik Hultman, sillä hänet mainitaan toimessa Suomen sodan aikana (***) Hän oli kaupunginviskaali myös kuollessaan 22.1.1818, jolloin nuorin lapsensa oli 3-vuotias. Taloutensa jäi selvitystilaan, mikä käy ilmi Åbo Allmänna Tidningin ilmoituksista 25.6.1818, 25.7.1818 ja 8.5.1819

Pari vuotta myöhemmin Ulrican pikkusisko kuoli 39-vuotiaana kirkonvaivaisen. Ulrican tilanne ei välttämättä ollut parempi, vaikka kuollessaan 11.12.1831 hän oli hautauskirjauksessa kaupunginviskaalin leski. 

(*) Generalmönsterrullor - Åbo läns regemente 1013 (1761-1768) Bild 5750 (AID: v997847.b5750, NAD: SE/KrA/0023); Generalmönsterrullor - Åbo läns regemente 1013 (1761-1768) Bild 3050 / sid 300 (AID: v997847.b3050.s300, NAD: SE/KrA/0023); Generalmönsterrullor - Åbo läns regemente 1014 (1775-1778) Bild 2470 / sid 242 (AID: v997848.b2470.s242, NAD: SE/KrA/0023); Generalmönsterrullor - Åbo läns regemente 1015 (1782-1790) Bild 3590 (AID: v997849.b3590, NAD: SE/KrA/0023) 

(**) Generalmönsterrullor - Meyerfeldtske friskyttekåren 1504 (1789-1791) Bild 200 (AID: v998006.b200, NAD: SE/KrA/0023); Generalmönsterrullor - Meyerfeldtske friskyttekåren 1504 (1789-1791) Bild 930 (AID: v998006.b930, NAD: SE/KrA/0023); Generalmönsterrullor - Meyerfeldtske friskyttekåren 1504 (1789-1791) Bild 1660 (AID: v998006.b1660, NAD: SE/KrA/0023)

(***) Väinö Wallin (myöh. Voionmaa): Venäläiset Tampereella v. 1808. Kyläkirjaston Kuvalehti 10/1900 (s. 117-120) & 11/1900 (s. 132-133)

Ruotsin ajan muistomerkeistä

Vuonna 2014 kirjoitin: "Päädyin sivustolle Svenska minnesmärken i utlandet, jossa on kolme kohdetta Suomesta. Yksi näistä on Kupittaan ruotsalaiskylä. Eli siteemme Ruotsiin eivät sitten niin kovin tiukkoja kuitenkaan?" Tuolloinen linkki ei toiminut, mutta pienellä askartelulla kehittynyt sisältö löytyi uudesta paikasta.  

Nykyään 1632 muistomerkin joukossa on 15 Suomesta. Näistä 10 on postimerkkejä. Varsinaisempia muistomerkkejä ovat Adolf Fredrikin kivihakkaus vuodelta 1752 Turun saaristossa, majakka Gustaf Dalén, Stackelbergien hautakappeli Vehmaalla, patsas Tapaaminen Turussa 1812 ja Kupittaan ruotsalaiskylä. Joukkoistamalla aikaansaatu kokonaisuus on kertakaikkiaan epätäydellinen.

Toinen muistomerkkejä listaava sivusto on Svenska Militära Minnesmärken. Sen takana on nimenomaan sotamuistomerkeistä kiinnostunut ja Ruotsin puolustusvoimien rahoittama yhdistys, joten kattavuudelta voi odottaa enemmän. Ulkomaita, joista muistomerkkejä on kartoitettu on pitkähkö lista. Suomesta mukana on 189 kohdetta. Satunnaisesti avattujen sivujen perusteella useimmat kohteet ovat dokumentoineet Claes ja Eva Grafström. Kohteet on järjestetty muistettavan tapahtuman vuoden mukaan eikä niitä voi hakea pstytysvuoden mukaan, mikä itselleni olisi ollut tässä välissä merkityksellistä. 

Hauska olisi myös tietää, kuinka täydelliseen listaan on päästy. Vasta tätä tekstiä kirjoittaessani huomasin, että vuonna 1998 on ilmestynyt Antero Tuomiston yli 300-sivuinen kirja Suomalaiset sotamuistomerkit : sotiemme muistomerkit Pähkinäsaaren rauhasta 1323 nykypäivään 1998. Se ei siis ole käsillä, mutta ainahan meillä on Wikipedia. Siellä on pitkähkö Luettelo Suomen sodan muistomerkeistä Suomessa, jossa on esimerkiksi neljä kohdetta Kemiöstä, joita ei löydy ruotsalaisesta listasta. Ruotsalaiset puolestaan ovat esittäneet esimerkiksi Kauhajoen Nummijärveltä kaksi kiveä, joita ei näy Wikipediam listassa. (Tarkempisilmäiset saavat kommentoida vastaan.)

(Kirjoitus kuuluu sarjaan "tietokannat eivät koskaan ole täydellisiä".)

Sunnuntaina: Ruokaturvasta ja historiantutkimuksesta

Sarka-museon tulevan sunnuntain tilaisuudessa juhlistetaan vielä kesällä ilmestynyttä Historiallisen Aikakauskirjan teemanumeroa ja keskustellaan ruokaturvasta ja historiantutkimuksesta. Koska teemanumerossa oli minunkin artikkelini, pidän lyhyen esitelmän "Korvikeleivän kauhistelu ja käyttöön opastus 1700-luvun Ruotsin valtakunnassa" ja osallistun paneelikeskusteluun. Ohjelmaa voi seurata myös verkon kautta.

Tuokio esivanhempien Riiassa

Kiertomatkan viimeinen kohde oli Riika, mutta siellä oltiin vain ilta ja aamu, joten ymmärrykseni kaupungista ei suuremmin kohentunut. Onnistuin kuitenkin muutaman mutkan kautta löytämään tieni ruotsalais-suomalaisen seurakunnan käytössä olleeseen kirkkoon vanhassakaupungissa. Kävelin kirjaimellisesti sen ohi, joten kiitokset moderneille suunnistusvälineille eli kännykän karttasovellukselle.

Kannatti kyllä käydä kokemassa sisätila, joka oli huomattavasti pienempi, kuin keskiaikaiselta kaupunkikirkolta odotin.

Aivan kirkon vieressä oli pari rakennusta, jotka (suurennettuja ikkunoita lukuunottamatta) ovat varmaankin olleet saman näköisiä myös 1700-luvun ensimmäisinä vuosina, jolloin esivanhempani kaupungissa muutamia vuosia asuivat.

Aiempia tähän liittyviä tekstejä:

• Riian ruotsalais-suomalaisesta seurakunnasta (12.12.2015)
• Virtuaalisesti latvialaisessa kirkonarkistossa (6.1.2018)
• Riian ruotsalais-suomalaiset papit (14.6.2024)