Kun museossa on esineitä

Maaliskuun lopulla oli asiaa Lundiin ja kaupunkiin päästyäni ryntäsin oitis YouTube-videoista "tutuksi" tulleeseen Lundin yliopiston historialliseen museoon. Esihistorialliseen näyttelyyn astuessani olin vähällä purskahtaa nauruun.

Näyttely oli tarkoituksellisen vanhanaikainen. Paikalla oli arkeologiopiskelijoiden ryhmä ja joutessani haastattelin ohjaajansa, joka selitti, että näyttely tälläisenä palveli opetusta erinomaisesti. Opiskelijat pääsivät vertailemaan esinetyyppejä muutoksineen. Varmasti näin, mutta vaikka itselläni oli jotain lähtötietoa, en saanut esityksestä mitään irti. Hienoimpia esineitä osasi sentään tuijottaa, sillä niissä oli kyltti osallistumisesta taannoiseen Ruotsin historian tv-sarjaan.

Yläkerran keskiaikaisen kirkkotaiteen joukossa kävellessä tuli mieleen, että esitystapa vastasi alakertaa. En minä ollut kiinnostunut patsaista yksityiskohtineen tai eroineen. Heräsin ainoastaan, kun tajusin, kirkkojen rakennuksen alkaneen Skoonessa niin varhain, että ne olivat tyyliltään romaanisia eivätkä goottilaisia.

Mutta kun esineitä on esillä paljon, on todennäköisempää, että löytyy jotain itseä kiinnostavaa. Pienessä nurkkauksessa oli kuriositeetteja: René Descartesin kallon pala ja 1600-luvulla kerättyjä esineitä. Jälkimmäisiin kuului joukko riimusauvoja, joista yksi oli Suomesta.

Vasta seuraavana päivänä ehdin juoksemaan läpi isomman museon Kulturen i Lund. Kun jaoin sieltä jonkun päivityksen FB:hen, historianelävöitystä harrastava kaverini kommentoi "Jossain siellä näyttelyn kellarissa on ihania typologisia esineseiniä" ja toinen vastaava jakoi kuvan omalta käynniltään. Keskiajan näyttelyssä oli tosiaan pitkä käytävä, jossa esineiden puuttumista ei päässyt valittamaan.

Tämä esillepano palveli vertailua samaan tapaan kuin edellispäivän näyttely, mutta oli antoisa myös katsauksena, joka paljasti erilaisten esineiden määrän keskiajan Lundissa ja Skoonessa. Itseäni sykähdytti kuitenkin enemmän noin vuonna 1050 pystytetyn sauvakirkon jäänteet, jotka näkyvät alla kirkon mallin taustalla. Sillä pääasia on, että museoissa on kohdattavissa menneisyyden materiaaliset jäänteet.

Ilmestynyt: Lars Romell (1795–1847) ja suomalaiset antikviteetit

Maanantaina ilmestyi Kalmistopiirissä artikkelini Lars Romell (1795–1847) ja suomalaiset antikviteetit. Romell löytyi sivulauseesta ja elämäntarinaansa ei ilmeisesti ole aiemmin kerrottu. Nationalistinen  suhtautumisensa Suomen menneisyyden tutkimukseen ja vapaa lähdetulkinta on toki monesta myöhemmästä pseudohistorioitsijasta tuttu ilmiö.

Aprillipiloja yli sadan vuoden takaa.

Toissa vuonna julkaisin Uusitun aprillipäivän pohjoisen historian ja viime vuonna julkaistiin artikkelini Sanomalehtiemme varhaisia aprillipiloja. Mutta vielä riittää menneisyydestä (lue: digitoiduista sanomalehdistä) tietoa jaettavaksi. 

Kuinka kauan se lienee suomalaisella maaseudulla ollut tunnettu, emme voi taata. Aikaisin tuntemamme tieto on 1850- t. 1860-luvulta, jolloin Laihialla erästä tyttöparkaa juoksutettiin aprillia sillä onnettomalla seurauksella, että hän lähetettynä paikasta toiseen turhanaikaisille valeasioille vihdoin joen poikki mennessään, hukkui kevätjäihin. (Uusi Suometar 2.4.1902)

Viime huhtikuun alkupäivinä saapui kirje eräälle talonmiehelle Parikkalan Tyrjän kylässä. Kirje oli olevinaan hänen eräässä Etelä-Karjalan kunnassa palveluksessa olevalta sisareltaan, joka ilmoitti, että hänellä on siellä sulhanen oikein rikkaasta talosta, leskimies, jolla on 2 maatilaa, 2 myllyä y. m. hyvyyttä kyllin. Samalla sisar käski valmistamaan sukkia ja kintaita sekä ilmoitti kohta tulevansa sulhastaan näyttämään. Kotonapas kiire tuli lahjuksia puuhattaessa. Laitettiin sukkien ja kinnasten neuloksia useampaan paikkaan kylällekin neulottavaksi ja äiti paikalla lähetti onnittelukirjeen tyttärelleen. — Vaan muutamain päiväin perästä tuli taaskin kirje tyttäreltä, jossa ei sanallakaan mainita sulhasista, joten alettiin aavistaa petosta. Ja pian saapuikin tytöltä vastine onnittelukirjeestä, ettei ole asiat niin päinkään, sen oli narri sieltä lähettänyt tytön tietämättä. Kirje olikin kömpelösti lyijykynällä muovailtu ja päivätty 1 p:nä huhtikuuta. (Wiipuri 11.5.1895)

Eräässä Mikkelin pitäjän sydänmaan kylässä oli tämän Huhtikuun 1 päivänä eli aprillipäivänä menty toistensa narraamisessa niin pitkälle, että muutamassakin talossa saatiin talon ukot saunaan kylpemistä varten vaikka saunaa ei oltu edes lämmitettykään. Asia oli näet semmoinen, että talon naiset, joita miehet jo olivat jollakin tavoin narranneet, menivät iltaselle pirttiin, jossa ukot jo työstään päässeinä istuskelivat, ja hyvin tosissaan juttelivat että miksei miehiä ole käsketty saunaan. Miehet kun tuon puheen kuulivat, läksivät pitemmittä käskyittä ja riisuivat saunassa vaatteet päältään ja kapusivat lauteille. Mutta kun saunassa ei tällä kertaa tuntunut olevan oikeaa lämpeyttä, alkoivat ukot koetella saunan kiuaslaitosta, jolloin huomasivatkin, että tänään oli aprillipäivä ja heitä oli tuolla tavalla narrattu. (Mikkeli 11.4.1896)

Liputettuina olivat eilen jonkun aikaa moniaat rakennukset Katariinankadun varrella. Tämä aprillipila johtui siitä, että erään talon naispalvelijat olivat narranneet talonmiestä nostamaan ylös talon liput, koska päivä muka oli joku keisarillinen pyhä. Naapurien talonmiehet tämän huomattuaan kiiruhtivat seuraamaan esimerkkiä ja yht'äkkiä oli monta taloa liputettuna, kuten keisarillisina päivinä ainakin. Pian olivat talot kumminkin taas arkiasussaan. (Wiipuri 2.4.1897)

Täällä kulkee huhuna nykyään, että olisi muka niitä, jotka maksavat kokonaista 5 mk. v. 1864 lyödystä markan kappaleesta. Ostajat olisivat muka harvinaisten rahojen kokoojia. Ja olisihan se hyvä affääri myyjille. Onkin sen tähden niitä jotka ahkerasti katselevat kukkaroansa että olisiko siihen mistä tipahtanut tuollainen kultamuna, ja ovat suuressa etsinnän touhussa. Olipa eräänäkin päivänä miekkosia pariinkymmeneen käynyt Suomen Pankinkin virkamiehiä kysymyksillään vaivaamassa. Kaikki tämä on kuitenkin jonkun ilveilijän toimeenpanemaa "aprilli-pilaa"! Asianlaita on näet se, että v. 1864 ei ole lyöty ainoatakaan markan kappaletta. Kelpaa niitä sitten hakea. (Uusi Suometar 25.4.1897)

Liiallista aprillipilaa harjoittivat erään kylän pojat Kaukolassa kirjoittaessaan eräälle eukolle tämän sisaren nimessä kutsu-kirjeen sis on luo tupakaisiin Käkisalmeen, minkä johdosta eukko astua talsikin 15 kilometrin matkan aprillia. Ikävämpää oli vielä se, että kirjeessä annetun kehoituksen mukaisesti eukko leikkasi puolivalmiin huivikankaansa poikki, toivossa saada huiveja täällä kaupaksi. (Itä-Karjala 3.4.1906)

Huhtikuun jumalanpalveluksissa luetut lait

Kansalliskirjaston digitointeihin kuuluu Yhteenweto njistä kuning. asetuxista, plakateista, kirjoituxista ja päätöxistä, iotka sarnastoleista pitä kirkoisa, osittain ylitze koko waldakunnan, ja osittain erinomaisisa paikkakunnisa ylösluettaman, ynnä tiedon kansa, millä ajalla wuodesta, njin myös paikkakunnasa, josa ylöslukeminen kustakin asetuxesta tapahtuman pitä. Hänen kuning. maj:tins armollisimman käskyn jälken kokoonpandu ja präntistä ulosannettu (1800). Tästä siis selviää ikivihreät tekstit, joita papit joutuivat toistuvasti lukemaan ja seurakuntalaiset kuuntelemaan. Kaiken muun kuulutettavan ohella.

Kuning:sen Maj:tin Armollinen Asetus Maan-Viljelemisestä annettu sinä 25:nä päiwänä Maaras-Kuusa 1740 pointtina oli "Soiden, Rahkain ja muun Kylmän Maan tekeminen hedelmitä kandawaisixi maixi" ja tätä seuraava verovapaus. Asetusta täydensi Kuning:sen Maj:tin Armollinen Selitys Asetuxen ylitse sjitä 25:stä päiwästä Marras-Kuusa 1740, Maan-Wiljelemisestä. Annettu sinä 17:nä p. Heinä-Kuusa 1747.

Kuning:sen Majt:in Armollinen Asetus Juopumusta wastan. Annettu Stockholmisa Raadi-Kammarisa sinä 17.nä p. Huhti-Kuusa 1733 on juuri sitä, mitä otsikko antaa ymmärtää. Rangaistus oli luvassa kun "Kuka ikänäns itsens juomisella niin rasitta, että jokainen kuin hänen näke, taita hawaita, että hän on juopunut".

Kuning:sen Maj:tin Armollinen Asetus Wäen lisämisen edesauttamisexi Waldakunnasa. Annetu Stockholmisa Neuwo-Kamarisa sinä 8:nä päiwänä Malis -Kuusa 1770 vapautti "kaikki Maanwiljelät eli Werollelasketut Torparit", joilla oli "Neljä Lasta Mantal-kirjasa", "kaikista personal- eli hengi-Ulosteoista". Samoin "Giärningimiehet, niin myös Köyhät, ynnä, Työmisten, Kalastajain Kaupungeisa ja muiden kanssa, jotka ei ole sisällekirjoitetut Borwarit, Ryttärit, Sotamiehet, Dragonat, Båtsmannit ja heidän vertaisens" "njin kauwan kuin heillä on Neljä Lasta elosa eli sen ylitse, ja sixi että se nuorin on täyttänyt Kahdexan wuotta". 

Lyhyt asetusteksti herättää nytkin kysymyksiä, joten ei yllätä, että luettavana oli myös Kuning:sen Maj:tin Armollinen Selitys, Hänen Armollisen Asetuxens ylitse, Wäen lisämisen edesauttamisesta Waldakunnasa sijtä 8. p. Maalis-Kuusa 1770. Annettu Stockholmin Linnasa s. 19 p. Helmi-Kuusa 1773. Se tosin ei vastannut epäselvyyksiin ja sekoitti pakkaa ottamalla mukaan kivirakennusten tekemisen.

Huhtikuulle osui usein myös toinen rukouspäivä, jolloin piti lukea Kuning:sen Maij:tin Armollinen Asetus, Arpain uloslähettämisestä ja kandamisesta ymbärinsä Maakundia sijtä 1 p. Heinä-Kuusa 1743. Siinä ei ole kyse arpajaislainsäädännöstä vaan erilaisista käskykirjeistä.

Yhteisiä merkkipäiviä vuosina 1844-1849

Lukuunottamatta edellisessä osassa mainittua (oletetun) kruununperijän syntymää, keisarillisten  perhetapahtumien johdosta ei järjestetty evankelisluterialisissa kirkoissa tiettävästi mitään ohjelmaa. Niistä annettiin keisarillisia julistuksia (manifesteja), joita painettiin myös suomeksi.[1] Oletettavasti niitä luettiin seurakuntien kuulutuksina, enkä jaksa uskoa, että tätä koettiin erityisen merkityksellisenä.

Helsingistä raportoitiin loppuvuodesta 1844, että keisarin valtaannousun vuosipäivää 2.12. vietettiin tavanomaisella valaistuksella ja samana päivänä oli "picknick" ja porvarilliset tanssiaiset [2] Seuraava yhtä lyhyt maininta on vuodelta 1851. [3]

Kiitosjumalanpalveluksen aihe oli keisarin pojan, suuriruhtinas Konstantin Nikolajewitschin 21.9.1847 saavuttama täysikäisyys. Ohjeistus lähti kiertokirjeessä Turun ja Porvoon tuomiokapitulista 23.2.1848.[4] Sanomalehdistä ei löydy yhtään mainintaa kiitosjumalanpalveluksen viettämisestä tai oheistoiminnasta.

Itävallan keisarin pyynnöstä Venäjän armeija hyökkäsi keväällä 1849 Unkarin vallankumouksellisia vastaan. Nämä voitettiin ylivoimalla ja sotatoimet päättyivät elokuussa 1849. Tämän johdosta määrättiin kiitosrukous [5], jonka suomenkielisen version nimeke kuului

Kiitos! Ijäinen! Kaikkivaltias! Sinä meidän Jumalamme ja taivaallinen Isämme! Tällä Sinun Juhlalliseen palveluksees pyhitetyllä päivällä ja ynnä kiitos-uhrimme kanssa niiden hyväin tekois edestä, jotka Sinä meille joka päivä osotat, tuomme Sinulle myöskin sen nöyrän ylistyksen ja kiitollisuuden, jolta meidän sydämemme täytetään ajatellessamme sen siunauksen päälle, jonka Sinä, kaikkein Kuningasten Kuningas ja Herrain Herra! olet lahjoittanut Armollisimman Keisarimme päätökselle, että sotajoukolla auttaa niiden, vastoin kaikkea laillista oikeutta ja järjestystä vihollisten, juonten estämistä, jotka ollen tekevinänsä kaikkia kansoja osallisiksi täydellisimmästä hallitusmuodosta, joku aika sitten ovat uhanneet kukistaa Euroopan hallitus-istuimia, yhtä toisensa perästä.

Kruununperijän nimipäivänä 11.9.1849 Helsingin ortodoksissa kirkoissa vietettiin rauhan johdosta varsinainen kiitosjumalanpalvelus ja Viaporista ammuttiin 101 kunnialaukausta. Iltapäivällä promenaadilla (Esplanaadi?) sai kuunnella venäläistä sotilasmusiikkia ja kaupunki oli illalla juhlavalaistu. Lisäksi Hesperian puistossa Töölössä järjestettiin "Tivoli-tyylinen" valojuhla, jonka päätti ilotulitus.[5]

Vain runsas viikko aikaisemmin 3.9.1849 Helsinki oli valaistu keisarin ja keisarinnan kruunajaisten vuosipäivän johdosta ja tuolloinkin järjestettiin valojuhla Hesperianpuistossa.[6] Samaa päivää oli juhlistettu myös 3.9.1841, jolloin järjestettiin suuri kirkkoparaati, satamassa olleet alukset liputtivat ja illalla järjestettiin juhlavalaistusta musiikin säestyksellä.[7] Juhlinnan järjestämisen säännöllisyys ja maantieteellinen kattavuus jäävät epäselviksi. Kruunaisten vuosipäivän juhlaa Töölössä 3.9.1850 markkinoitiin nimellä "En Italiensk Natt", mutta yleisestä valaistuksesta Helsingissä ei sanomalehdistä löydy mainintoja.[8]

Lähteet: 
[1] Sakregister till Storfurstendömet Finlands författnings-samling I. Hänförande sig till Författnings- och Brefsamlingarne från år 1808 till år 1860för ... sakregister 1 1808-1860. 1876, 102-103
[2] Helsingfors Tidningar 04.12.1844 no 96
[3] Finlands Allmänna Tidning 03.12.1851 no 281
[4] ÅCB XI:371; BCB 167 (23.2.1848); Borgå Tidning 26.02.1848 no 16[5] ÅCB XI:577

[5] Helsingfors Tidningar184912.09.1849 no 72

[6] Morgonbladet 03.09.1849 no 67

[7] Helsingfors Tidningar 04.09.1841 no 70

[8] Helsingfors Tidningar185031.08.1850 no 69

Oulun lyseolaisen juhla-ateria 1870-luvulla

Muistelmassa Koulumuistoja (*):

Kun maalta tullaan kaupunkiin, on aina juhla-asunnossa. Pihassa huomataan tuttuja ajoneuvoja ja pian levitetään koko ruokakunnalle kotoalähetetyt "tuomiset", joista tieto leviää naapureinkin luokkatoverein luo ja ennen pitkää tulvaa tovereita tulijaisille. 

Siten oli kouluoloissa silloin tällöin aika syöminkejä. Välistä käytiin toveri X:n luona syömässä hollannin juustoa, joka oli kotosalla tehtyä, toisen kerran mentiin maistelemaan Y:n luo ohutta viili-rieskaa, joka leipä oli tehty hienoista ohrajauhoista ja ilman hapattamatta. Toisilla oli tarjona karkeaa isoakanaista ohrarieskaa, toisilla lohi-, kala- eli lihakukkoa, savustettua lihaa, poronpaistia, nauriita, puoloja y. m. ruokatavaroita. Paremman puutteessa pidettiin aika herkulliset kemut sakean piimän ääressä, jota oli lähetetty monet kannut pojille särpimeksi. Kun suuri lauma poikia ryhtyi esim. juustoon tai poronpaistiin käsiksi, niin kyllä siinä pian kului monet naulat. 

Usein päälle kaikkein kemujen tai tavallisen päivällisruoan perästä päätettiin ostaa ylimääräisiksi hippeiksi eli desertiksi 25 pennin ankarstukkia, yksi mieheen. Jospa joskus kilvalla syötiin, niin kyllä toisen vuoron kilvalla luettiin ja työtä tehtiin. Sattuihan tuo kerran kahden miehen välillä kilpailu kilvan juomisessakin. Toinen otti 9 toinen 11 konjakkaria yhteen pohtiin, eikä olleet millänsäkään, vaan ajoivat kotiinsa. Molemmat nämät ukot ovat nyt pastoreina maaseudulla.

(*) Koulumuistoja. 11.5., 15.5., 18.5., 22.5., 25.5., 29.5., 5.6., 8.6., 12.6., 15.6., 19.6., 10.8.1888 Hämeen Sanomat

Arpajaisvoittona talo

Museovirasto. CC BY 4.0

Finna-selailussa tuli vastaan Museoviraston digitoimana molemmat puolet arvasta, jolla tavoiteltiin vuonna 1847 Elefantti-korttelin tonttia 3 komeine kivirakennuksineen. Reaktioni oli "täh-mitä-häh".

Museovirasto. CC BY 4.0

Selityksen löysin E. G. Palménin kirjan Helsinki 1800-1900. Rakennustoiminta ja tonttiarvo (1907) sivulta 91. Helsingissä 1840-luvun puoliväliin vallinnut "jonkunmoisen "gründer-ajan"" päätyttyä jotkut rakennuttajat joutuivat talousvaikeuksiin. "Ja jopa on joskus ryhdytty niin epätoivoiseen keinoon, kuin että kivitalo Helsingissä tarjotaan kaupaksi arpajaisvoittona! Tällöin luvataan kyllä joku osa voitosta yleishyödylliseen tarkoitukseen, mutta ilmeisesti oli pääasia päästä epäonnistuneen spekulatsioonin seurauksista." Alaviitteessä Palmén antaa yksityiskohtaisempaa tietoa.

Kaksi esimerkkiä talonarpajaisista mainittakoon. Vuonna 1847 ilmoitti everstiluutnantti G. F. Tigerstedt, että kivitalo ja tontti n:o 3 Katariinankadun varrella (Aleksanterinkatu 18) asianomaisella luvalla myytäisiin arpajaisilla: arpoja oli 12,000, 3:n ruplan hintoihin; voittoja oli 6, joista 5 rahaa. Säästöstä aijottiin käyttää 5,000 ruplaa stipendirahastoksi ylioppilaita varten. Kaupungin arkistossa ei löydy täydellisiä tätä tonttia koskevia asiakirjoja, mutta arpajaiset jäivät kesken...

Palménin vaikeuksia tiedon löytymisessä voi selittää se, että hän on yhdistänyt arpajaisiin väärän (ja nykyisin Sederholmin talon tunnetulle rakennukselle kuuluvan) osoitteen Elefantti-korttelissa. Tigerstedt omisti korttelin tontin 3, joka on juuri se, johon liittyvä arpa on Museovirastolla. Helsingin kaupunginarkiston kiinteistökortiston mukaan Tigerstedt myi talon Louis Kleinehille keväällä 1850.

Toiset huomaamamme arpajaiset koskivat silloista Palmqvist'in taloa (nyt Seidenschnurin, Pohjois-Esplanadikatu 23); tämä tarjottiin, samoin asianomaisten luvalla, arpajaisilla kaupaksi vuonna 1850; talo oli uusi ja komea, mutta rahat eivät riittäneet sen valmistamiseen. Ilmoituksessa huomautetaan, että yritys oli silloin "oli ainoa kaikkeinkorkeimmalla suostumuksella toimeenpantu kaupungintalon arpominen". Arvan hinta oli 5 hopearuplaa; voitosta luvattiin antaa 8,000 ruplaa yleishyödylliseen tarkoitukseen, Helsingissä käytettäväksi. Tämäkin yritys raukesi; arvat eivät menneet kaupaksi.