David Tuomisen viimeinen vuosikymmen

Saavuttuaan Koivikon kasvatuslaitoksen hoitajaksi keväällä 1884 David Tuominen kirjoitti siitä oitis esittelyn 

Paikka on lähellä Kangasniemen tietä isonlaisen Korpijärvi nimisen järven rannalla, joka monine niemineen ja salmineen esiintyy kauniina näkö-alana länttä kohti, jonka toisella puolella samoin kuin Koivikon katsantopiirissä yleensäkin, kohoaa mäkiä, kukkuloita ja vuoria viehättävänä Savon maisemana. Laitokseen on rakettu kiitettävän tilava sekä kaunis asuin- ja kouluhuoneusto 30 pojalle, ynnä ajan mukainen asuinrakennus johtajalle, sekä työhuone, jonka yhteydessä on asunto rengille ja muita huoneita. Paitse näitä on laitokseen rakettu muutamia ulkohuoneita ja toimessa on lisää rakentaa?[1]

Koivikosta ei ollut tarkoitus tulla pitkäaikaista työpaikkaa eikä siitä sellaista tullut. Alkuvuodesta 1885 David Tuominen haki Viipurin läänin apulais-lääninagronomin toimea  ja Vaasan läänin itäisen piirin puustellintarkastajan virkaa [2]. Hänet nimitettiin jälkimmäiseen toukokuussa ja muutti Jyväskylään [3]. Keväältä löytyy myös muutaman vuoden taon jälkeen maataloudellisia artikkeleitaan: Tupakin viljelemisestä, Muutamia matka-huomioita kevään vaikutuksesta maanviljelykseen [4]. Vuonna 1886 ilmestyi artikkeli  Perunain viljelemisestä ja David Tuominen nimettiin sekä Keski-Suomen että Suomen maanviljelyslehden avustajaksi.[5] Sanomalehtikirjoituksiaan ei tämän jälkeen ole kuitenkaan löytynyt. 

Jyväskylässä David Tuominen oli mukana eläinsuojeluyhdistyksen perustamisessa 1887 [6]. Hän toimitti virka-alueeltaan ainakin kaksi muinaiskalua Suomen muinaismuistoyhdistykselle [7]. Vuonna 1889 painettu Aamunkoi. Keski-Suomen Nuorisoseuran kyhäelmiä sisälsi D. T.:n kirjoituksen Erään kylän lukuset noin 50 vuotta sitte. [8] David Tuominen oli tuolloin Keski-Suomen Nuorisoseuran varaesimies, joten tuttua nimimerkkiä tuskin käytti kukaan muu.[9] Hän oli myös Jyväskylän Työväenyhdistyksen johtokunnassa.[10]

Kevääseen 1894 mennessä David Tuominen oli entinen virkatalojen tarkastaja hakiessaan Jyväskylän kaupungin rahastonhoitajan tointa.[11] Syksyllä 1894 hänet mainitaan v. t. painoasiamiehenä ja vuotta myöhemmin varsinaisena.[12]

Suomalainen Wirallinen lehti, jota David Tuominen oli vuosia avustanut, summeerasi elämänsä 17.9.1897 seuraavasti

Kuollut. Entinen virkatalojen tarkastaja, painoasiamies David Tuominen kuoli eilen Jyväskylässä. Vainaja, joka oli syntynyt 1834, tuli Vaasan läänin itäisen piirin virkatalojen tarkastajaksi 1885 ja erosi siitä virasta sairauden vuoksi 1894. Hän oli aikanaan kansan parasta harrastava mies ja työskenteli kirjallisella alallakin, kirjoitellen maanviljelysasioista sanomalehdissä.[13]

[1] Pellervo 26.06.1884 no 26
[2] Wiipurin Sanomat 25.02.1885 no 16; Waasan Lehti 18.03.1885 no 22
[3] Folkwännen 27.05.1885 no 119; Finlands Allmänna Tidning 01.06.1885 no 123
[4] Suomalainen Wirallinen Lehti 24.04.1885 no 93; Suomalainen Wirallinen Lehti 28.04.1885 no 96; Suomalainen Wirallinen Lehti 15.05.1885 no 110; Suomalainen Wirallinen Lehti 19.05.1885 no 113; Suomalainen Wirallinen Lehti 20.05.1885 no 114; Suomalainen Wirallinen Lehti 23.05.1885 no 117; Suomalainen Wirallinen Lehti 26.05.1885 no 118;
[5] Suomalainen Wirallinen Lehti 20.08.1886 no 191; Suomalainen Wirallinen Lehti 23.08.1886 no 193; Kyläkirjaston Kuvalehti 01.12.1886 no 12; Keski-Suomi 02.12.1886 no 48
[6] Keski-Suomi 24.09.1887 no 76
[7] Uusi Suometar 14.05.1886 no 110; Uusi Suometar 01.12.1888 no 282 B
[8] Keski-Suomi 11.01.1890 no 5
[9] Pyrkijä : nuorison rientojen kannattaja 15.06.1890 no 3
[10] Suomalainen 14.03.1894 no 31
[11] Suomalainen 14.03.1894 no 31
[12] Keski-Suomi 04.09.1894 no 103; Savo-Karjala 27.09.1895 no 109
[13] Suomalainen Wirallinen Lehti 17.09.1897 no 215

David Tuominen haki virkoja ja toimi pehtoorina

Palattuaan opintomatkaltaan Ruotsiin ja Tanskaan David Tuominen haki keväällä 1873 ainakin alaopettajan viran sijaisuutta Otavan maanviljelyskoulussa ja hän sai eniten ääniä johtokunnalta [1]. Paikka Mikkelissä ei ollut paras mahdollinen, joten hän haki myös Jokisaaren maanviljelysopiston johtajaksi, mutta paikkaan valittiin toinen [2]. Otavan opettajana hän haki yhtä puustellintarkastajan paikkaa Turun läänissä, mutta sai kuvernööriltä kolmannen sijan [3]. Sitten hän haki tuloksetta läänin-agronomin virkaa Hämeen läänissä.[4] Syksyllä 1874 Turun läänin kuvernööri asetti hänet toiselle sijalle taas yhden puustellintarkastajan viran täytössä [5]. David Tuominen jäi toiselle sijalle myös Vaasan läänin yhden puustellintarkastajan haussa syksyllä 1875.[6]

Sanomalehtikirjoittaminen jatkui vuosina 1873 ja 1874 entisellä tahdilla ja keskittyen maatalouteen: Mikon ja Kyöstin iltajuttuja (Paluumatkalla kaupungista), Onko Suomen kansan kansallisuus säilytettävä Ruotsinkielisen sivistyksen nojassa?,  Meijeri-agronomien asettamisesta, Maanviljelyskouluista, Työvoiman käyttämisestä,  Maanviljelyskokouksessta Mikkelissä, Maanviljelyskoulujen järjestämisestä, Onko meijeri-agronomi tarpeellinen maassamme?, Agronomien lausunnoista Maanviljelys-Toimikunnalle Keisarillisessa senaatissa useammissa maanviljelys- ja sen sivutoimia koskevissa kysymyksissä, Vähäinen lisäke maanviljelyskoulujen järjestämisestä, Sokerijuurien viljelemisestä, Lisäselviötä maanviljelyskoulujemme järjestämiseen[7]. Merkittävä poikkeus oli siis syksyn 1874 kirjoitus Kivi-Sakasti Mikkelin kaupungin reunassa. Mutta se olikin pääasiassa kopio Mikkelin Wiikko-Sanomien jutusta vuonna 1864.[8]

Joulukuuhun 1874 mennessä David Tuominen muutti Elimäelle Mustilan kartanon isännöitsijäksi. Hän siirsi kirjansa Sippolasta Elimäelle vasta joulukuussa 1875, joten todennäköisesti hän edelleen haki vihreämpää oksaa. Elimäelle muutti myös vaimonsa ja tyttäret Ilma Alfhild (s. 18.5.1870) ja Valva Ihanelma (s. 17.11.1873). Heitä aiemmin syntyneet lapset Valo Emil Johannes (s. 17.6.1864) ja Aina Wilhelmina (s. 3.5.1868) olivat kuolleet pienokaisina. Elimäellä perheeseen syntyi 11.2.1877 Toivo Emil Anders [9]

Elimäelle muutettuaan David Tuominen kirjoitti vuonna 1875 paikalliskirjeitä nimimerkillä Dawid.[10] Muita tekstejä on löytynyt vähän verrattuna aiempaan. Alkuvuodesta aiheena oli Kirjakaupoista maaseuduilla.[11] Elokuussa David Tuominen osallistui Mikkelin maanviljelyskokoukseen, jonka keskusteluihin hän viittasi artikkelissa Elojen puinti-ajasta [12]. Loviisasta kertoi Markkina-kirje [13]. Paikalliskirjeessä mainittu keskustelu Elimäen kestikievarissa laajentui artikkeliksi Kansallisesta pensiooni-pankista ja Vähäinen lisäys kansallisesta pensionipankista [14]. Vuonna 1876 ilmestyi artikkelit Lämpimästä ja metsäimme säästämisestä, Markkina-kirje, Valtiopäivämiesten valitsemisesta maaseuduilla ja Kylvömailasen viljelemisestä [14b].

Vuonna 1876 jatkuneista paikalliskirjeistä käy ilmi, että kartanonhoitaja David Tuominen valittiin vuoden lopulla kuntakokousten puheenjohtajaksi.[15] Hän ei kuitenkaan ollut täysin asettunut Elimäelle vaan haki jälleen puustellintarkastajan tointa, tällä kertaa Vaasan läänistä.[16] Tämäkään haku ei tärpännyt, joten hän kirjoitti vuonna 1877 Elimäeltä Nykyisen valtiomeijeristin hyödystä yleisölle, Edusmiehistä kunnan-hallinnossa maakunnissa, Pestuu-ajasta, Orasten säilyttämisestä ja paikalliskirjeitä [17]. Vuoden 1878 paikalliskirjeestä käy ilmi, ettei hän ollut unohtanut menneitä aikojakaan:

 Jos kivi-aseita ja vasamia sopii pitää ihmiskunnan varhaisimpina asustus-merkkeinä, niin siihen katsoen voitaisiin otaksua Elimäelläkin jo olostelleen ihmisiä ennenkuin pronssi ja rauta olivatkaan tunnetut näillä pohjaisilla aloilla. Tämän kirjoittajan on onnistunut saada kaksi kivi-talttaa, joita varmaan lienee käytetty johonkin hakkaus-toimeen, jotka muuan työmies Juhana Antinpoika Mettäuodin kylästä on löytänyt mainitun kylän läheisiltä kallioilta ja niin'ikään toinen työmies samasta kylästä, Juhana Jaakon poika löytänyt samoilta paikoilta kivisen vasaman, jota luultavasti lienee käytetty nuolena ampuma-vehkeissä.[18]

Vuoden 1878 artikkelien aiheita olivat [18a]. Paikalliskirjeiden julkaisu päättyy elokuussa 1878, mutta tälle ei ole selityksenä lähtö Elimäeltä. David Tuominen oli hakenut Hämeen läänistä puustellin tarkastajan virkaa, edennyt kolmen finalistin joukkoon, mutta ei tullut valituksi.[19] Muukin kirjoittaminen väheni, sillä vuodelta 1878 on löytynyt vain artikkelit Kosteuden säilyttäminen viljelykasveille maassa ja Kuminain viljelemisestä, joista jälkimmäinen oli suomennos [19a]. Seuraavana vuonna hän kirjoitti Uuden maanviljelysseuran tarpeellisuudesta ja ainoassa paikalliskirjeessään kesäisistä pestuumarkkinoista:

Toisinaan luopi kansa itsestään kokouksellisia ilmiöitä, joilla ovat ominaiset toimintonsa ja merkityksensä. Niinpä on täällä Elimäelläkin viime aikoina itsestään muodostunut "pestuumarkkinat", joita pidetään joka kesä ensimäisenä sunnuntaina jälestä Uolavin päivän. Eilen oli taas tämmöinen pestuujuhla, jossa hevosten luku nousi ei vähemmän kuin noin 1300" ja ihmisluku 5,000 à 6,000 välille. Jo lauvantaina nähtiin jalkaväkeä samoilevan kirkolle päin, millä matkalaukku, millä nyytti tai pussi tai muu semmonen keralla. Mutta eilen aamulla aikasin alkoi vasta oikea markkina-kulku: kellot ja kulkuset panhasivat, usealla pari hevosia edessä, kelpo vauhtia rientäissä, jolle kululle sekä hevosettä runsaasti virtaavan jalkaväen juhlapukujen kirjavuus kesäisen luonnon helteisessä ihanuudessa antoi suurenmoisen kuvauksen kansan liikenteestä, jota kansanliikkeeen kirjavuutta lisäsi someudellaan viipurilainen ukko leveässä hatussaan, rinkilä-vankkurinsa keulalla istua kökötellessään, parrakas sipulin kauppias reslassaan, vaarinkaljan myyjä tynnöriensä päällä j. m. s. raha-asioissa toimivat. [20]

David Tuomisen kausi Mustialan isännöitsijänä päättyi vuoden 1879 lopussa, sillä hän otti vuoden vaihduttua muuttokirjan Kymin puolelle, jossa perhe merkittiin Suur-Tavastilan tilalle [21]. Syksyllä 1880 hän haki yhtä Turun läänin puustellintarkastajan tointa [22]. Vuoden lopussa David Tuominen kirjoitti otsikolla Karjanhoito Sippolassa eli ehkä ainakin käynyt vanhoilla kotipaikoillaan [23]. Hänet kuitenkin mainitaan keväällä 1881 Kymin kunnanhallinnon toimijana.[24] Syyskuun alussa pehtori David Tuominen voitti Pielisjärven maanviljelyskokouksen kilpakynnön [25].

Kotkan Sanomat
12.9.1883

Vuoden 1882 lopussa D. Tuominen kuului juuri aloittaineen Kotkan Sanomien toimitukseen.[26] Ehkä hän ei siis ollut jättänyt kirjoittamista. Suur-Tavastilassa hän oli jälleen/edelleen syksyllä 1883.

Keväällä 1884 David Tuominen haki hoitajan ja opettajan virkaa Koivikon kasvatuslaitoksessa Mikkelissä ja tuli valituksi. [27] Huhtikuussa hän myi huutokaupalla "kaikenlaisia huonekaluja ynnävähempi joukko kukkasia" todennäköisesti muuttoa varten [28]. Koivikko ei ilmeisesti ollut mieluinen työpaikka, sillä ennen vuoden loppua David Tuominen ehti hakea taloudenhoitajan virkaa Niuvanniemen hoitolaitoksesta ja puustellin kaitsijan virkaa Hämeen läänistä [29]

[1] Suomalainen Wirallinen Lehti 22.03.1873 no 35
[2] Oulun Wiikko-Sanomia 05.04.1873 no 14
[3] Åbo Posten 16.04.1874 no 44
[4] Hämäläinen 18.06.1874 no 24
[5] Morgonbladet 09.09.1874 no 208
[6] Vasabladet 21.08.1875 no 34
[7] Suomenlehti 25.02.1873 no 8; Suomenlehti 04.03.1873 no 9; Suomenlehti 11.03.1873 no 10; Uusi Suometar 23.04.1873 no 47; Suomalainen Wirallinen Lehti 12.06.1873 no 70; Suomalainen Wirallinen Lehti 22.07.1873 no 86, Suomalainen Wirallinen Lehti 26.07.1873 no 88; Suomalainen Wirallinen Lehti 04.09.1873 no 105, 146, 147; Suomalainen Wirallinen Lehti 10.01.1874 no 4; 13.01.1874 no 5; Suomalainen Wirallinen Lehti 28.02.1874 no 25; Suomalainen Wirallinen Lehti 05.03.1874 no 27; Suomalainen Wirallinen Lehti 07.05.1874 no 54; Suomalainen Wirallinen Lehti 20.09.1873 no 112; Uusi Suometar 12.01.1874 no 5; Uusi Suometar 16.01.1874 no 7; Suomalainen Wirallinen Lehti 12.02.1874 no 18; Suomalainen Wirallinen Lehti 19.05.1874 no 59, Suomalainen Wirallinen Lehti 21.05.1874 no 60, Suomalainen Wirallinen Lehti 23.05.1874 no 61; Uusi Suometar 05.06.1874 no 65; Suomalainen Wirallinen Lehti 26.05.1874 no 62; Suomalainen Wirallinen Lehti 28.05.1874 no 63; Suomalainen Wirallinen Lehti 06.06.1874 no 67; Suomalainen Wirallinen Lehti 16.06.1874 no 71; Suomalainen Wirallinen Lehti 20.06.1874 no 73; Uusi Suometar187424.07.1874 no 85
[8] Suomalainen Wirallinen Lehti 08.09.1874 no 107
[9] Elimäki RK 1867-76, 95
[10] Suomalainen Wirallinen Lehti 02.01.1875 no 1; Suomalainen Wirallinen Lehti 16.01.1875 no 7; Suomalainen Wirallinen Lehti02.02.1875 no 14; Suomalainen Wirallinen Lehti01.04.1875 no 39; Suomalainen Wirallinen Lehti 29.04.1875 no 51; Suomalainen Wirallinen Lehti 05.05.1875 no 54; Suomalainen Wirallinen Lehti 15.05.1875 no 58; Suomalainen Wirallinen Lehti 01.07.1875 no 77; Suomalainen Wirallinen Lehti 02.09.1875 no 104; Suomalainen Wirallinen Lehti 26.10.1875 no 127; Suomalainen Wirallinen Lehti 13.11.1875 no 135; Suomalainen Wirallinen Lehti 02.12.1875 no 143; Suomalainen Wirallinen Lehti 30.12.1875 no 154
[11] Suomalainen Wirallinen Lehti 02.01.1875 no 1
[12] Uusi Suometar 27.09.1875 no 113
[13] Suomalainen Wirallinen Lehti 23.10.1875 no 126
[14] Suomalainen Wirallinen Lehti 30.10.1875 no 129; Suomalainen Wirallinen Lehti 18.11.1875 no 137

[14b] Suomalainen Wirallinen Lehti187615.01.1876 no 5; Suomalainen Wirallinen Lehti 22.01.1876 no 8; Suomalainen Wirallinen Lehti 21.10.1876 no 124; Suomalainen Wirallinen Lehti 26.10.1876 no 126; Suomalainen Wirallinen Lehti187628.12.1876 no 152 
[15] Suomalainen Wirallinen Lehti 13.01.1876 no 4; Suomalainen Wirallinen Lehti 24.02.1876 no 22; Suomalainen Wirallinen Lehti 27.04.1876 no 49; Suomalainen Wirallinen Lehti01.06.1876 no 64; Suomalainen Wirallinen Lehti 10.06.1876 no 68; Suomalainen Wirallinen Lehti 05.10.1876 no 117; Suomalainen Wirallinen Lehti 21.11.1876 no 137; Suomalainen Wirallinen Lehti 30.12.1876 no 153
[16] Vasabladet 09.09.1876 no 72
[17] Suomalainen Wirallinen Lehti 02.01.1877 no 1; Suomalainen Wirallinen Lehti 05.04.1877 no 40; Suomalainen Wirallinen Lehti 14.08.1877 no 96; Suomalainen Wirallinen Lehti 17.11.1877 no 137;
Suomalainen Wirallinen Lehti 30.01.1877 no 12; Suomalainen Wirallinen Lehti 27.03.1877 no 36; Suomalainen Wirallinen Lehti 05.04.1877 no 40; Suomalainen Wirallinen Lehti 12.05.1877 no 56; Suomalainen Wirallinen Lehti 09.06.1877 no 68; Suomalainen Wirallinen Lehti 28.06.1877 no 76; Suomalainen Wirallinen Lehti 11.08.1877 no 95; Suomalainen Wirallinen Lehti 11.09.1877 no 108; Suomalainen Wirallinen Lehti 04.12.1877 no 144;
[18] Suomalainen Wirallinen Lehti 03.01.1878 no 1; Suomalainen Wirallinen Lehti 07.02.1878 no 16; Suomalainen Wirallinen Lehti 14.02.1878 no 19; Suomalainen Wirallinen Lehti 14.03.1878 no 31; Suomalainen Wirallinen Lehti 30.04.1878 no 51; Suomalainen Wirallinen Lehti 14.05.1878 no 57; Suomalainen Wirallinen Lehti 04.07.1878 no 79; Suomalainen Wirallinen Lehti 15.08.1878 no 97
[19] Hämäläinen 18.07.1878 no 29; Hämäläinen 01.08.1878 no 31

[19a] Suomalainen Wirallinen Lehti 11.06.1878 no 69; Suomalainen Wirallinen Lehti 18.06.1878 no 72; Suomalainen Wirallinen Lehti 20.06.1878 no 73; Suomalainen Wirallinen Lehti 24.08.1878 no 101
[20] Uusi Suometar 14.03.1879 no 31; Suomalainen Wirallinen Lehti 03.04.1879 no 40; Suomalainen Wirallinen Lehti 07.08.1879 no 93
[21] Elimäki RK 1878-1880, 108; Kymi RK 1871-1881, 348
[22] Åbo Posten 06.10.1880 no 232
[23] Suomalainen Wirallinen Lehti 28.12.1880 no 152
[24] Uusi Suometar 28.03.1881 no 71; Östra Nyland 13.04.1881 no 4
[25] Karjalatar 23.09.1881 no 38
[26] Kotkan Sanomat188220.12.1882 no 0
[27] Pellervo 03.04.1884 no 14; Pellervo 24.04.1884 no 17;
[28] Kotkan Sanomat 16.04.1884 no 16
[29] Savo 21.07.1884 no 84; Hämeen Sanomat 11.11.1884 no 90

David Tuominen lähti Ruotsiin ja Tanskaan

Saatuaan Mustialan ylemmän kurssin suoritettua vuonna 1871 David Tuomisen oli sopiva aika hakea aiempaa parempaa tointa, kuten Turun ja Porin läänissä auki olleita neljää puustellintarkastajan virkaa. Hakijoita oli paljon ja ensimmäisten tittelit maatalousneuvos ja hovioikeudenneuvos. Listan viimeisenä oli David Tuominen, joka ei saanut paikkaa.[1] 

Vuoden loppuun mennessä Tuomisesta tuli Pirilän maamieskoulun v. t. opettaja, millä tittelillä hän sai vuoden vaihduttua 1200 markan apurahan "tietojen hankkimista varten ulkomailla karjanhoidossa ja maitotaloudessa".[2] Ehkä opettajan toimi täytti valistustarpeet, sillä sanomalehtikirjoituksensa eivät enää olleet kiinni maataloudessa: Vapaako vai rajoitettu maanjako?, Matkakirje Naantalista ja Valtiopäivämiehen mietteistä U. Suomettaressa [3]

Ennen matkalle lähtöä David Tuominen haki alkuvuodesta Hämeen läänin läntisen osa puustellin tarkastajan virkaa ja pääsi kolmen loppuehdokkaan joukkoon.[4] Matkaan hän pääsi lähtemään vasta kun Pirilän vuosikoe 13.6.1872 oli suoritettu.[5] Kauaa hän ei odottanut, sillä ensimmäinen matkakirjeensä Tukholmasta on päivätty 29.6.1872 ja siinä hän ehti jo selostaa lähtötunnelmien jälkeen vierailua meijerissä .

Varsin yleinen ja tavallinen asia on, että milloin joku höyryalus lähtee jostakin satamasta, semminkin toiselle puolelle meren, näkee aina vähän ennen lähtöä virtailevan ihmisjoukkoja laivalle päin, tietysti ystävät seuraten ystäviänsä jäähyväisille. Laivan pilli puhaltaa, ilmoittaen lähdön kohta tapahtuvan. Puhe käypi vilkkaammaksi, liike toimevammaksi. Kohta vinkasee toinen ja ennen pitkää kolmaskin puhallus, jolloin laivapoikakin tarttuu kelloon ja helistää lähdön olewan käsillä. Ystävät puristavat ystäväinsä kättä ja matkustavat astuvat laivaan. Höyrynvoima ponnistaa masiinan käymään ja poistaa laivan. Ystävät sekä maalla että laivalla liipottavat lakkiansa tahi muuta liinaansa viimeisiksi jäähyväisiksi. Mutta höyryn voima tekee yhä kiivaammin työtänsä ja muutama silmän räpäys on laiva kiitänyt keikkuvien aaltojen varjoon ja etäisyyden hämärään. Matkustavat astuvat miettiväisen näköisinä muutaman kerran edestakasin laivan kannella, ikään kuin olisivat kadottaneet jotakin. Mutta päivän puuhat ja ehkäpä punssilasin hurmoava voimakin alkavat väsyttää ja kukin etsii lepopaikkaansa. Pianpa onkin kansi tyhjä. Vain laivan kulkua johtavat ja laivan vartiat ovat valveilla; ainoastaan masiinan yksitoikkonen kolkutus, veden hyrske ja meren ylevä tohina häiritsevät yön hiljaista rauhallisuutta. — Tämmöistä näytelmää katselin minäkin huvikseni, astuttuani laivaan Auran rannalla.

Ehdittyämme Ahvenan saaristoon, Suomen lounaisimpaan sikkoon, alkoi matkustavia jälleen ilmestyä kannelle, katselemaan niiden näkö-alaa. Saarista pilkoitti somia asuntoja, ihanoita viljelysmaita ja tuuhea-kasvista metsääkin; metsä ei kumminkaan ole korkeakasvuista, kenties puutkin kaihovat nostamasta latvaansa ylen korkealle meren aavan ankarain tuulten tuuviteltavaksi. Mutta suuri osa saaria ja luotoja ovat aivan puuttomia, kasvittomia, vallan kolkkoja ja ikävän näköisiä ruskeita vuorenryhmiä. 

Kalalokit näkyvät toisinaan mielellään seuraavan höyrylaivan jälessä, kenties löytääkseen kaloja tai muuta elatusainetta sen vellomasta vedestä, samoin kuin västäräkki alinomaa juosta piipottaa purstoansa heiluttaen noukkimassa matosia kyntäjän auran jälestä. Muuan herrasneiti alkoi lystiksensä viskellä pieniä nisuleivän muruja laivan solkkimaan kuohuun ja nuo muruset näkyivät olevan lokeille niin mieluisia, että vähässä ajassa oli kokoontunut useampia kymmeniä kieppumaan laivan perän ympärille, jotka kilvoittelivat nuolen pikaisuudella heittäen alas saamaan viskattua murusta meren kuohuvista poruista ja samalla nopeudella taas ylös, toisinaaan vihasesti raakuttaen ikäänkuin toruen toisensa ahneutta. Todella oli tuo meren siivitetyn karjan omituinen näytelmä mitä huvittavinta lajihinsa. Muutamat rakastuivat niin laivaamme, että seurasivat aina Ruotsin puolelle saakka. [6]

Elokuun lopulla David Tuominen oli eteläisessä Ruotsissa ja kirjoitussarjansa Matkamuistelmia Ruotsista päättyi Kööpenhaminaan, josta hän raportoi maanmiehestä 

Toivottava vaan, että hra Takanen jaksaisi kuvanveistonsa ohessa viljellä kirjallisuutta. Se vaan vahinko, että hra Takanen on eroitettu aikansa tiedoista Suomenmaasta. Hra Takasen täytyy tarkoin käyttää pienet varansa ylöspitoonsa ja töidensä edistämiseen, ja kun ei Kyöpenhaminassa ole muita kuka lukisi Suomalaisia sanomalehtiä, niin ei hänellä yksin ole varaa niitä pitää ja niinmuodoin on hän kokonaan suomalaisitta sanomalehdittä. Sentähden luulisin hra Takaselle tervetulleeksi, jos joku suomalaisten lehtien Toi mittajista tahtoisi lähettää hänelle suomalaisia sanomalehtiä. Asuntonsa tiedän olevan: Gamle Kongevei 15. III. Kyöpenhaminassa.[7].

Syksyllä Tuominen lähetti Kirjeen Tanskasta Birkendegårdista, jonka maataloudesta hän kertoi perusteellisesti otsikolla Matkamuistelmia Tanskasta. [8] Kirjoittamansa uutisen perusteella David Tuominen oli matkalla Tukholmasta Helsinkiin höyrylaivalla 29.11.1872. [9] Hän piti Tanskan kokemuksistaan S:lan pitäjässä (Sippolassa?) 9.2.1873 esitelmän [10].

[1] Helsingfors Dagblad 08.11.1871 no 304
[2] Uusi Suometar 12.01.1872 no 5
[3] Suomalainen Wirallinen Lehti 10.02.1872 no 17; Suomalainen Wirallinen Lehti 21.03.1872 no 34; Suomalainen Wirallinen Lehti 28.03.1872 no 37
[4] Hämäläinen 28.03.1872 no 13, Hämäläinen 11.04.1872 no 15
[5] Helsingfors Dagblad 16.06.1872 no 162
[6] Suomalainen Wirallinen Lehti 03.08.1872 no 92; Suomalainen Wirallinen Lehti 06.08.1872 no 93

[7] Suomalainen Wirallinen Lehti 31.08.1872 no 104; Suomalainen Wirallinen Lehti 03.09.1872 no 105; Suomalainen Wirallinen Lehti 05.09.1872 no 106; Suomalainen Wirallinen Lehti 28.09.1872 no 116, 01.10.1872 no 117, 05.10.1872 no 119, 08.10.1872 no 120, 10.10.1872 no 121, 12.10.1872 no 122, 15.10.1872 no 123 

[8] Suomalainen Wirallinen Lehti 26.09.1872 no 115; Suomalainen Wirallinen Lehti 29.10.1872 no 129, 31.10.1872 no 130; Suomalainen Wirallinen Lehti 23.11.1872 no 140, 26.11.1872 no 141, 28.11.1872 no 142, 30.11.1872 no 143, 03.12.1872 no 144; Suomalainen Wirallinen Lehti 07.01.1873 no 3, 6, 18, 20, 28, 38, 40, 41, 44, 45, 48-51, 55, 66, 73, 74.

[9] Suomalainen Wirallinen Lehti 03.12.1872 no 144, Huijari Tukholman laivassa

[10] Suomenlehti 25.02.1873 no 8; Suomenlehti187304.03.1873 no 9; Suomenlehti 11.03.1873 no 10

David Tuominen muinaismuiston löytäjänä ja muissa toimissa

Maaliskuun alussa 1868 Suomen Kirjallisuuden Seuran historiallisen jaoksen kokouksessa noteerattiin David Tuomisen kirje, jossa tämä kertoi löytäneensä vanhan hautausmaan "Kuoliosaarella" Saarijärven ja Multian kappelin rajalla. Hän oli tehnyt siellä jonkinlaisia kaivauksia ja osunut ainoastaan luihin.[1] Tuominen lienee tarkoittanut nykyisin nimellä Sahrajärvi-Kuoliosaari rekisteröityä kiinteää muinaisjäännöstä, jota ei edelleenkään ole tutkittu, mutta todettu, että "Saaren eteläkärjen alueella on useita hautamaisia painanteita, joita pengottaessa 1940-luvulla on löytynyt pääkalloja". 

Samana vuonna David Tuominen kirjoitti kaksi paikalliskirjettä ja artikkelit Millä tavalla saataisiin yhteinen kansa täydellisemmin ojittamaan ja kyntämään peltojansa? sekä Nauristen ja lanttuin viljelemisestä.[2] Kyvä kulki kevyesti, sillä toukokuussa hän sai Suomen Wirallisesta lehdestä palautteen: "D. T. Mustialassa. Kirjoituksenne on liian lavea lehteemme otettawaksi. Eri kirjana voitte sitä painattaa. Sen lähetämme teille takaisin." [3] 

Vuoden 1868 lopulla hän lähetti Viipurin läänin maatalousseuralle tarkastettavaksi ja kustannettavaksi käsikirjoituksen Kirjoituksellisia kokeita maaviljely-aineissa, Suomalaisien maamiestemme hyödyksi. Seuran varapuheenjohtaja ei suositellut kustantamista, sillä tekstistä suuri osa oli otteita J. Arrheniuksen käsikirjasta.[4] Tuominen kirjoitti julkisen vastineen selittäen omaa kontribuutiotaan. [5] Arvio herättää kuitenkin kysymyksiä Tuomisen aiempien valistuksellisten artikkelien omaperäisyydestä. Seuraavan vuoden puolella Maidon hoidosta ja voin valmistamisesta on alaviitteessä merkitty Tuomisen suomennokseksi. [6] Välikohtauksesta huolimatta Viipurin maatalousseura palkkasi toukokuussa 1869 Tuomisen Viipurin läänin kyntöopettajaksi.[7] Vuoden lopulla Tuominen sanoo olleensa virkaan kiinnitettynä "muutaman kuukauden".[8]

Kesäiseen virkamatkaan voi liittyä matkamuistelman kappale heinäkuiselta Uudeltakirkolta, jossa Tuominen muun muassa kirjoitti: 

Tavoissaan näyttää kansa jotenkin sitkeästi seuranneen esi-isäinsä jälkiä. Viimeiset vuosikymmenet lienevät enemmän saattaneet muutoksia, koska eräs harmaahiuksinen vanhus (iältään noin puolivälissä 80:tä) valitti minulle, että: "ennen olivat täälläkin hunnut yleisenä manierina, vaan nyt tuskin enää nähdään; nuorista ei tiedä ovatko venäläisiä taikka mitä". [9]

Muita sanomalehtikirjoituksiaan vuonna 1869 olivat Kirje maamme Emännille, paikalliskirje nälästä Sippolassa, Aitain vaikutuksesta maanviljelyksessä ja metsänhoidossa, Tärkeimpiä Elokuun töitä maamiehellä, Loisväen tila ja torpparilaitokset Suomessa sekä Orasten säilyttämisestä. [10] Tammikuussa 1870 hän kirjoitti jälleen paikalliskirjeen Sippolasta.[11] Helmikuussa julkaistu kirjoitus  Lainakirjastot ja sanomalehdet alkoi

Siveellisyys, tieto ja taito ovat ei ainoastaan jokaisella yksityisellä jaloin omaisuus, vaan sepä on vahvin ja ainoa turva jokaisella kansalla, siis kestävin kilpi pienillekin kansoille maailman myrskyissä. Mutta kirjat ja sanomalehdet ovat juuri siveellisyyttävää voimaa, s. o. yleisiä tapahtumia, kokeita ja totuuksia, niin hyvässä kuin huonossakin puolessa, jotka tarjoavat jokaiselle sisältämiä hedelmiänsä. [12]

Tämän siveellisyyttävän voiman Tuominen itse suuntasi maatalouden edistämiseen ja vuoden 1870 aikana ilmestyi Yleisimpiä syitä ja ohjeita parannetulle karjamme hoidolle, Fr. Cederborg'in tekstistä suomennettu Maidonhoidosta ja voinvalmistamisesta, Kynnön vaikutus maanviljelyksessä, Heinäin tekemisestä, Eloin leikkuu ja korjuu, Syyskylvöistä, Maanviljelyskoulut, W. Schlitten kirjoituksesta mukaillen suomennettu Raavaskarjan talviruokinnosta sekä Voin kaupan suhteista Suomessa. [13]

Samaa sarjaa ovat kirjoituksensa seuraavana vuonna: Aug. Emil Holmbergin Zoologian pohjalta Susien elämäkerrasta ja susien hävittämisestä, Kansankirjastoista maaseuduilla, Viljelysmaiden ojittamisesta,  Karjanhoidon ja karjarodun parantaminen, Uudemman ajan tutkinnot Loissienten vaikuttamista taudeista viljelyskasveissamme sekä Mitenkä saataisiin enemmän aikaa ojittamiseen ja syyskyntöön?  [14]. Syksyllä 1871 David Tuominen lähetti Talousseuralle näytteeksi alkupuolen Lacopidanin maatalousopin suomennoksesta, mutta sen sisältöä ei nähty "tieteellisen laatunsa ja laveutensa puolesta" sopivaksi suomalaiselle rahvaalle.[15] Suomalaisen kirjallisuuden seuralle Tuominen tarjosi aloittamaansa suomennosta "Maa ennen vedenpaisumaa, kirjoittanut Louis Figuer".[16] Kirjan sisältö ei kiinnostanut kustantajaa.[17]

Jossain välissä Tuominen myös "entisenä kynnönopettajana" haki Viipurin läänin maanviljelysseuralta "raha-apua kylämeijerin perustamiseksi tilalleen Sippolassa", mutta seuralla ei ollut tarvittavia varoja. [18]

Oma kokemuksensa innoitti artikkelin Eräs esimerkki palonsammutus-yhtiöiden tarpeellisuudesta maaseuduilla, sillä se alkaa

Kello 12 kahdettakymmenettä kahdeksatta päivää vastaan yöllä viimeksi kulunutta lokakuuta eräässä pitäjäässä herätettiin minut unesta, ilmoituksella tulen olevan vallalla jossakin lähellä olevassa kylässä. Hämmästyttävä valo saikin minut mitä kiireemmittäin sonnustamaan itseni ja astumaan tulen tuho-työn lähistölle, jossa olikin isonlainen riihi ahdoksinensa, luvinensa ja olkilato täysinensä tulen saaliina. Tultuani paikalle havaitsin jonkun vähäsen osan läsnä-olevista kantavan ja ruiskuttavan vettä sekä kiskovan keksillänsä hajalle riihen päällys osaa, mutta suuremman osan seisovan varsin rauhallisena, vedellen paksuja savuja piippukärsistänsä, tarinoiden keskenänsä ja lämmittelevän vuorottaisin vatsaansa ja selkäänsä yön viileässä hengessä tuon ankarasti raihuavan loimun lähistöllä. Hetken katsastettuani asian menoa kysyin muutamilta lähistölläni tupakoivilta, eikö heillä olisi mitään palonsammutus-aseita, että hekin auttaisivat toisia. Muuan pystynokkanen mies vastasi kopealla äänellä: "on kyllä, mutta ei niitä tuoda tänne palamaan."[19]

[1] Hufvudstadsbladet 05.03.1868 no 54; Kansan Lehti 25.04.1868 no 17
[2] Suomalainen Wirallinen Lehti 08.02.1868 no 17, Ilmarinen 12.06.1868 no 23 ja 24.07.1868 no 29, Ilmarinen 30.10.1868 no 43, Ilmarinen 27.11.1868 no 47
[3] Ilmarinen 02.01.1869 no 1
[4] Suomalainen Wirallinen Lehti 26.05.1868 no 63
[5] Ilmarinen 15.01.1869 no 3
[6] Suomalainen Wirallinen Lehti 18.03.1869 no 33, 27.03.1869 no 37, 30.03.1869 no 38, 10.04.1869 no 43, 15.04.1869 no 45
[7] Wiborgs Tidning 29.05.1869 no 41
[8] Ilmarinen186910.12.1869 no 50
[9] Ilmarinen 13.08.1869 no 33, Ilmarinen 20.08.1869 no 34
[10] Ilmarinen 05.02.1869 no 6, Uusi Suometar 08.04.1869 no 28, Ilmarinen 28.05.1869 no 22, Ilmarinen 05.11.1869 no 45, Ilmarinen 03.12.1869 no 49, Ilmarinen 12.11.1869 no 46, Uusi Suometar 09.12.1869 no 98
[11] Uusi Suometar 07.02.1870 no 11
[12] Uusi Suometar 17.02.1870 no 14;

[13] Uusi Suometar 21.02.1870 no 15; Suomalainen Wirallinen Lehti 08.02.1870 no 15; Uusi Suometar 20.06.1870 no 48; Suomalainen Wirallinen Lehti 09.07.1870 no 80; Suomalainen Wirallinen Lehti 02.08.1870 no 90; Suomalainen Wirallinen Lehti 18.08.1870 no 97; Uusi Suometar 22.08.1870 no 66, Suomalainen Wirallinen Lehti 20.10.1870 no 124, 125-126, 133-136, 139, 142, 148, 150-153, 155[12] Åbo Underrättelser 06.11.1871 no 172
[14] Suomalainen Wirallinen Lehti 16.03.1871 no 32; Suomalainen Wirallinen Lehti 23.03.1871 no 35; Suomalainen Wirallinen Lehti 24.03.1871 no 36; Suomalainen Wirallinen Lehti 25.04.1871 no 49; Suomalainen Wirallinen Lehti 01.07.1871 no 77; Suomalainen Wirallinen Lehti 31.08.1871 no 103; Suomalainen Wirallinen Lehti 23.09.1871 no 113; Suomalainen Wirallinen Lehti 26.09.1871 no 114: Sanomia Turusta 03.11.1871 no 44; Sanomia Turusta 10.11.1871 no 45; Sanomia Turusta 17.11.1871 no 46

[15] Suomalainen Wirallinen Lehti 02.11.1871 no 130
[16] Uusi Suometar 08.12.1871 no 145

[17] Morgonbladet 18.03.1872 no 65

[18] Suomenlehti 27.05.1873 no 21

[19] Suomalainen Wirallinen Lehti 18.11.1871 no 13

David Tuominen neuvoi ja kirjoitti

David Tuomisen työ maatalouden parannuksen parissa jätti aikaa ajatella muutakin, sillä helmikuussa 1864 ilmestyi laaja kirjoituksensa Mietteitä kanavista ja kansakouluista jatkeena aiemmille mietteilleen rautateistä.[1] Sitten häntä mietitytti Kototarpeen-viinan-poltto. [2] Sekä kirjoituksensa rautateistä että kansakouluista herättivät lehtikeskustelua.[3] Paikalliskirjeessään maaliskuun lopussa David Tuominen kirjoittaa helsinkiläiseen lehteen lähettämänsä paikalliskirjeen herättämästä reaktiosta:

Omain kirkkokuntalaistemme en tuossa ole kuullut mitään haiveniin sattuvia huomanneen; mutta eläpäs huoli, olipa joku rajaimme ulkopuolla, en tiedä oliko kylän tummu huonone nenälasinensa, joka oli lukenut asian kokonaan toisin ja muuttanut sen omaan paikkakuntaansa, jona se sitte juteltiin kylästä kylään, talosta taloon, miten ainakin tapana.[4]

Lumien sulamisen jälkeen David Tuominen kirjoitti otsikolla Kappale maanviljely-asioita Suomessa.[5] Elokuun lopussa hänellä oli syytä matkustaa laivalla Haminasta Helsinkiin ja tuli kokeneeksi myrskyn, josta sai uuden kirjoitusaiheen.[6] Kotiin päästyään hän käsitteli paikalliskirjeessä paikallista maataloutta ja kirjoitti samaan aikaan pidemmän kirjoituksen Sanasia maanviljelys-asioista.[7]

Vuoden 1865 alkaessa David Tuominen palasi varhaisimpaan kirjoitusaiheeseensa tekstillä Postin kulku maaseurakuntiin.[8] Sitten hän kirjoitti Metsänhoidosta, Kruunun puustelleista, Karjanhoidon suhteista ja parannuskeinoista maassamme ja palasi vielä kysymykseen Tarvitseeko postilaitoksemme parannuksia?[9] Kirjoituksensa olivat usein Suomettaren etusivulla, kuten myös  tekstit Kieli ja kansallisuus, Muuan sana kyytilaitoksen ja maantienteon parannuksesta, Muistutuksia pilli-ojain tekemiseen, Suomen kansan nykyinen tila ja sen parannuskeinot sekä Katsahdus Mustialan maanviljelyskouluun.[10]

Mustiala oli ajankohtainen, sillä sinne perustettiin vuonna 1865 ylempi osasto. David Toivonen pääsi sinne oppilaaksi, mihin ehkä liittyy kesän Matkamuistelmia itä-Suomesta länsi-Suomeen .[11] Päästötutkinnon hän sai suoritettua vasta vuonna 1871, sillä perheen elätys vaati työntekoa ja opinnoiden haasteena oli ruotsin kieli.[12]

Syksyllä 1865 David Toivonen kirjoitti Suomettaren etusivulle otsikolla Nautakarjamme parannukset maanviljelyksemme ja taloushoitomme suhteissa.[13] Seurannutta taukoa selittänee opintojen, työnteon ja perhe-elämän ohella kirjan Mietteitä Rehuviljelyksen tärkeydestä, ynnäselityksillä Juurikasvein viljelemisestä ja erittäinkin nauristen; myös pienemmillekin maanviljelijöille suomennostyö, joka julkaistiin vuoden 1866 alussa. Suomettaren etusivulle hän palasi viimeistään kesällä otsikolla Katsahdus muutamiin maanviljelysseikkoihin. ja joulukuussa samalla paikalla julkaistiin Ohjeita karjan ruokkimiseen, sekä karjalajimme parantamisesta.[14] Näiden välissä ilmestynyt paikalliskirje Sippolasta käsitteli myös maataloutta.[15]

Vuoden 1867 alussa
David Tuomisen
nimimerkillä julkaistiin
 "muiden mukaan"
 edelleen tutun laulun
Honkain keskellä
variantti.[16]

Valtionagronomi Carl Hornbostel kuoli vuoden 1867 alkupäivinä ja mahdollisesti tämän seurauksena Tuominen jätti eronanomuksen Talousseuralle, mutta veti sen takaisin toukokuun alussa.[17] Talousseura puolestaan esitti apulaisten virkoja lopetettaviksi. Lokakuussa senaatti päättikin, ettei avoimia tehtäviä täytettäisi. Jäljellä oli kaksi maanviljelijänapulaista, joista David Tuominen oli toinen. Koska heille ei ollut tullut työpyyntöjä, miehet lähetettiin kiertämään läänejä. Tuomisen osaksi tuli Kuopion lääni, jossa hänen piti "käytännöllisesti opettamaan kansalle, miten maa on ojittamalla, kyntämällä ja muulla muokkaamisella hyvästi valmistettava kevätkylvöä varten, kuin myös vieläkin ensitulevana vuonna, siksi kuin kevät-työt ovat loppuneet, samassa suhteessa antaa apua ja neuvoja".[18]

Kierroksestaan Kuopion läänissä kesäkuussa 1868 David Tuominen kirjoitti perusteellisen raportin, joka julkaistiin Tapiossa.[19]

[1] Suometar 10.02.1864 no 33 ja 11.02.1864 no 34
[2] Suometar 05.03.1864 no 54
[3] Suometar 02.03.1864 no 51, Suometar 07.03.1864 no 55, Suometar 01.04.1864 no 74, Suometar 18.04.1864 no 88, Suometar 19.04.1864 no 89, Suomen Julkisia Sanomia 26.05.1864 no 39, Suometar 07.06.1864 no 129
[4] Tapio 09.04.1864 no 15
[5] Suometar 11.06.1864 no 133
[6] Suometar 25.08.1864 no 196
[7] Suometar 23.09.1864 no 221, 24.09.1864 no 222
[8] Suometar 27.02.1865 no 48
[9] Suomen Julkisia Sanomia 23.03.1865 no 24, Suometar 05.04.1865 no 79, Suometar 25.04.1865 no 94, Suometar 26.04.1865 no 95, Suometar 29.04.1865 no 98
[10] Suometar 06.05.1865 no 104, Suometar 16.05.1865 no 112, Suometar 26.07.1865 no 170, Suometar 27.07.1865 no 171, Suometar 04.08.1865 no 178, Suometar 05.08.1865 no 179, Suometar 17.08.1865 no 189
[11] Helsingfors Dagblad 06.05.1865 no 104; Suometar 15.09.1865 no 214, 16.09.1865 no 215, 18.09.1865 no 216, 19.09.1865 no 217
[12] David Tuominen. Suomen maanviljelyslehti 10/1897
[13] Suometar 14.10.1865 no 239, Suometar 16.10.1865 no 240
[14] Suometar 23.07.1866 no 59, Suometar 26.07.1866 no 60, Suometar 19.11.1866 no 93, 06.12.1866 no 98, 10.12.1866 no 99
[15] Suometar 15.10.1866 no 83
[16] Hämäläinen 24.01.1867 no 4
[17] Åbo Underrättelser 04.05.1867 no 53
[18] Suomalainen Wirallinen Lehti 25.10.1867 no 86

[19] Tapio 11.07.1868 no 28, 25.07.1868 no 30, 01.08.1868 no 31, 08.08.1868 no 32

David Tuominen muutti Sippolaan

Joko Venäjältä käsin tai Suomeen palattuaan David Tuominen ryhtyi kirjoittamaan Kuopiossa julkaistuun Tapioon vuonna 1862. Pitkä kirjoituksensa Satu ihmiskunnan alkeista käsitteli kristillistä moraalia.[1] Sananen vaivaishoidosta oli vastine kotiseudultansa Saarijärveltä raportoituihin ruotuvaivaisten huutokauppohin. Tuominen kannatti niiden korvaamista vaivaistalolla.[2] Saarijärveltä kirjoittanut vastasi David Tuomiselle ja hän vastasi takaisin.[3] Vuoden lopulla Tapio julkaisi nimellä Tuominen runon Suomenmaa, joka oli "Lähetetty Wenäeltä".[4] 

Maaliskuun alussa 1863 useat lehdet kertoivat, että "Dawid Tuovinen" ja ylioppilas Adolf Theodor Forsell oli määrätty valta-maanviljelyneuvojan Hornbostelin apulaisiksi.[5] Painovirhe sukunimessä on jäljitettävissä turkulaiseen sanomalehteen, johon David Tuominen viittasi korjatessaan sukunimensä ohella tittelinsä: "niinikään sen nimityksen "kartanon vouti", vaikka oikiastaan olen vaan maanviljely-oppilas, enkä koskaan ole sitä virkaa toimittanut, kuin sanottu lehti ilmoituksessaan julisti".[6] 

Työpaikan myötä David Tuominen muutti Sippolaan, jonka hän esitteli Helsingin Uutisten lukijoille toukokuussa 1863 pitkällä kirjoituksella. Se alkoi näin:

Sippola on vähäinen kappeli, pohjan-puolelta rajoitettuna niin kutsuttavalta Saiman harjulta, joka Lappeenrannaitse juoksee päin länttä läpi Luumäen ja jakaa edelleen tämän puheena olevan kappelin eteläiselle ja Valkialan pitäjän pohjaiselle puolellen. Lännessä on Kymin-joki, etelässä Hamina, idässä Vehkalahti ja Luumäki. Yltänsä maan luontoisuus on jyrkeä, vaan toisaalta mieltäteroittava näkö-ala. Nuo sorakylkiset vuoret, mitkä loivemmilla kaltaillaan pitkissä ryhmänteissä, mitkä jyrkillä seinustuksilla yksinäisinä seista töröttäin, kohotteleivat kurkistelemaan luonnon avarata piiriä. Näiden ympäristöt kasvaa männykköä; onpa puut toisinaan varpaansa sovitelleet vuoren kolohinkin ja siinä seisonnallaan kaunistavat niiden ijän=ikuisten patterien harmaita seiniä, vieläpä on muutama vuoren harjallenkin kiivennyt, kuitenkaan päätään korkiallen nostamatta, peläten tuulten tuimia hyökäyksiä.[7]

Vuoden 1863 aiempaa vähäisempää sanomalehtikirjoittelua selittää osaltaan se, että elokuussa 1863 ilmestyi David Tuomisen mukaillen suomentama "Kierto- tahi Vuoro-viljelys Ruotsissa. Sovitellut vähempiin viljelysaloihin Edward Nonnen."[8] Tekstejä jäi myös julkaisematta ja palaute tästä oli julkista: "D. T—selle Sippolassa. Runonne "Maamiehille" on Uutisille liian pitkä ja liian höysteinen. Liha ja voi, lanta ja — niin edespäin — owat laihinsa hyviä aineita, mutta runo-aineiksi ei oikein sopivia." ja "— D. T—selle. — Teidän kirjoituksenne on liian pitkä ja muutenki sopimatoin palstoihimme. Jos tahdotte sen muille sanomalehdille tarjota, tahi jos tahdotte sen takasin lähetettäväksi, niin antakaat meille siitä tietoa."[9]

Joulukuussa kerrottiin julkisesti, että David Tuominen oli lähettänyt Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralle "kustannettavaksi alun suomennosta Berlin'in kirjasta: "Läsebok i Naturkunnigheten", joka teos lykättiin Tutkijakunnan arvosteltavaksi".[10] (Aikanaan siitä julkaistiin arvio, jonka mukaan "Kieli on siinä kankeaa ja lauseiden puolesta virheellistä.", mutta kielteinen julkaisupäätös perustui ensisijaisesti SKS:n kustannuslinjauksiin.[11])

Tammikuussa 1864 David Tuominen meni naimisiin  Wilhelmina Sakin (s. 3.12.1838) kanssa.[12] Samassa kuussa Suometar julkaisi David Tuomisen paikalliskirjeen Sippolasta, mutta myös pohdinnan Mietteitä Rautateistä sekä Matkamuistelmia Itä-Suomelta, jotka liittyivät työhönsä [13]

Männyt vuosi on lähin aika nykyiseen ja siksipä sen muistotkin ovat lähisemmässä mieli-juohteessa viehättämään yhtä ja toista kertoilemaan. Siitä syystäpä annastaunkin piirustelemaan niitä matkojani, jotka viime kesänä valtamaaviljelyneuvojan h:ra C. Hornbostel'in seurassa täällä itäisellä maamme ranteilla tein. Noita pintapuolisia silmäyksiä seuraten en kuitenkaan saata antaa mitään merkillistä, eikä arvokasta lukian tarkaskeltavaksi, vaan yhtä ja toista maan suhdetta ja kansallis-elämän vaihetta. 

Lähdettyvämme Sippolasta Toukokuun lopulla tulimme ensiksi Anjalaan Muhoniemen kartanoon, jota Parooni Wrede hallitsee. Oltuamme täällä pari päivää, peltoloilla veden punnituksessa eli maapinnan tasavuutta tarkastamassa ja tiilitorviojia viitottamassa, palasimme taas takasi Sippolaan. Mutta ennen Sippolaan pääsemistäni teki mieleni katsastamaan tuota ihanata Anjalan koskea, jossa vuoren jyrkänteessä putoava vesi kohottaa suihkuvavan höyryn kesä-aamusen auringon sätehissä kirkkaaksi kiiltelemään ja sen rannalla olevata kaunista säteri kartanota, vaikka nyt rapiolle joutunutta, joka ennen kuningas Kaarle IX:ltä tuli Lihviläiselle Henrik Wredelle lahjoitetuksi; ja nyt on se ruhtinas Menschikoville annettu. 

Jos tässä asuisi itse isäntä kotona, joka pitäisi järjestyksen ulkonaisissa talouden suhteissa, niin se olisi ihanampia maamme kartanoita; sillä se on ympäröity komealla kasvutarhalla, jonka itäpuolla on äsken mainittu koski, länteen päin tasavat pellot, rajoitettu tuuheilla metsillä, pohjoseen koskeen virevä virta rannisto-vuorinensa ja metsinensä ja etelään välkky koskesta levenevä virta rannallansa olevinen kylinensä ja vilja-vainioinensa; mutta nykyisessä tilassaan jakaa tässä luonto matkastajalle ihailemisia, vaan entisten valmisteittin rapistuminen ikävällisiä mietteitä. Se on siis melkoinen epäkohta, että maamme paraat tilat ja maat ovat näin lahjoitettu vieras-maalaisille ja sen kautta niiden tuotteet juoksevat vieraisiin maihin, sekä pysyvät huonossa viljelyksessä, kun myöskin niiden alustaan kuuluvat maan viljelijät ovat ikään kun orjallisessa tilassa. 

Päästyvämme yli Kymin tulimme taas Sippolaan...

[1] Tapio 13.09.1862 no 37
[2] Tapio 08.11.1862 no 45

[3] Tapio 10.01.1863 no 2, 11.04.1863 no 15
[4] Tapio 29.11.1862 no 48
[5] Esim. Suomen Julkisia Sanomia 02.03.1863 no 17
[6] Tapio186302.05.1863 no 18
[7] Helsingin Uutiset 11.06.1863 no 46 ja 15.06.1863 no 47
[8] Tapio 29.08.1863 no 35

[9] Helsingin Uutiset 25.06.1863 no 50, Päivätär 03.10.1863 no 5
[10] Suomen Julkisia Sanomia 10.12.1863 no 95

[11] Suomi 3/1865
[12] Sippolan rippikirja  I Aa:6 1858-1867, 48

[13] Suometar 16.01.1864 no 12, 18.01.1864 no 13, 22.01.1864 no 17

David Tuominen lähti Venäjälle maanmittaustöihin

 Valmistuttuaan David Tuominen lähti Mustialasta 3.10.1861. Hän matkasi

Lopelle, jossa ei ollut mitään erinäistä silmään pistävää koko matkalla ja pimeyskin himmensi näköalani jo Portaan kestikievarissa. Maanantaina 4 p. oli kulkuni läpi Nurmijärven ja Helsingin pitäjän Suomen pääkaupunkiin Helsinkiin. Tällä välillä en nähnyt mitään erinäistä paitsi pitkiä kylättömiä taipalia Lopen pitäjässä ja aina Nurmijärven kirkolle asti. Tästä alkoi korkeampia mäkiä ja vuoren nyppäleitä, joiden välissä loisti erinomaiset kauniit laihot, aina Helsinkiin. Päästyäni samana päivänä kello 2 jpp. sanottuun kaupuntiin, vavauntui huomaamattani eteeni varsin ihana näkö-ala, jota en vielä ennen ollut koskaan silmäillyt. Täällä pisti silmääni monta ihmistaidolla rakennettua komeata laitosta, niinkuin tuo uusi ja mahtava Nikolain kirkko kauniine torninensa ja varsin sievästi vuoltuilla ruusuilla ja kuvauksillansa, rakennettuna mäen nyppylälle, korotettuna avaroilla ja kaunistetuilla kivi-patterilla, johon saat ikäväksesi astua noita sata syltä leveitä, kivestä hakattuja rappuja, ennenkuin pääset sen päällystä silmäilemään. Tätä alempana seisoo se julkinen ja syksyllä 1828 täyteen toimeen rakennettu Suomen yliopisto eli universiteetti. Edellä-sanotuissa laitoksissa ei kuitenkaan ollut tilaisuuteni nähdä sisäpuolta. 

Tästä Suomen pää-kaupunnista otimme jäähyväiset tiistaina 5 p. ja matkustimme Porvoon kautta Lappeenrantaan, kulkien pitkin Saimaan ranta-harjun selännettä, joka on merkillinen siitä, että koko harju ja siinä löytyvät kivet on ihan poltetun kiven muotoiset, niin että siitä voipi kangilla helposti murentaa siksi kuin tahtoo. Lappeenrannasta menimme Lauritsalaan, joka on juuri Saimaan kaivannon suulla, nähdäksemme sekä sitä kuuluisata kartanota, että myöskin samassa sitä mahtavata kaivantoa. Tultuamme kartanoon tapasimme täällä työnhoitajana yhden vanhoista Mustialan oppilaista, jonka kanssa lähdimme silmäilemään tuota ensimmäistä Suomen jaloa työtä, joka avasi tien laivain kuluille Saimaan vesiin v. 1856 ja yhdisti samassa Savon sekä Karjalan yhteiseksi kauppa-toriksi muulle maailmalle. Tämä upea laitos antaa katselijan silmälle ihan huvittavan nä'ön. Tässä oli ensimmäinen lussi, tahi veden portti, josta päästetään vettä sitä myöten kuin tarvis vaatii, malmiraudasta varsin sievästi valettu, sekä myöskin hakatuista kivistä kauniisti rakennetut pylväät, joiden päällä on poisvedettävä silta raudasta j. n. e. 

Viipurissa pysähdyimme ajaksi katsahtamaan sitä vanhaa Viipurin linnan ja kaupunnin muotoisuutta. Tässä näkyi jo kansa paljon sekaantuneen Venäen luontosuuteen vaatteen parressa ja muussa elämän laadussa. Paljon täällä onki jo Ryssän kauppiaita, sekä niiden mallin mukaan rakennettuja kauppapuotia. Jopa täällä kuulet Venäjän kieltä niin paljon kuin suomeakin. Tekipä mieleni käydä Neitsyniemen etukaupunnissa katsomassa, jos siellä olisi jo malmista siltapalkit, niinkuin Sanan-Lennätin v. 1857 määräsi, syystä että siellä paljon sanoi tanssattaman. Mutta ei tuo vieläkään lie toimeen tullut, koska en nähnyt muuta kuin puiset permannot; tahi enkö liene osannut tanssi-huoneeseen? Naishurpaleita vaan näkyi erinomaisen vilkkaasti olevan liikunnossa.

Viipurista virstan muutaman päässä katsastimme Maaskolan maaviljelyskoulua. Kartanon rakennus huoneiden puolesta näytti olevan ulkoa=katsoen hyvin sievästi tehty; mutta pellot olivat epätasaset ja muuten huonossa järjestyksessä. 

Nyt aloimme taas matkallamme Pietariin-päin nähdä yhtä ja toista erilaatuista muotoisuutta, kuin muualla Suomessa. Poikettuamme erääseen taloon, saadaksemme juotavaa ja samassa tutaksemme Viipurin kansallisuutta, oli ulkonainen huone-järjestys sekä rakennus täällä jo sen mallin mukaan, joka on yleinen Venäen maalla talonpoikain asunnoissa. Sitä vastaan kuin muualla Suomessa asunhuoneet ovat sivuttaisin maantielle, ovat täällä suuret kyläkunnat yhdessä rypäässä, joissa tuvat ovat päättäisin ja rivittäin asetetut tiellepäin, joissa kussakin on kolme, neljä akkunaa tien puolella rinnan, mutta muissa sivuissa tuskin ollenkaan. Huoneet ovat mataloita, jyrkkä-kattoisia ja seinät pyöreistä hirsistä, niinkuin Suomen vanhoissa huone=jäännöksissä näet. Tultuamme tässä sisään, näytti puhtaus hyvin huonolta. Täällä oli kanoja aika lailla ihmisten seassa sekä muuta rojua ja roskaa lattialla. Pärevalkeasta tullut tinkerä savu pisti tuikasti silmiin, josta savusta ja karsi-miilusta oli talonväkikin varsin mus tettuneita. Ruoka- ja huone-kalut olivat kaikenlaiselta lialta paksusti tahrettuneet, eikä muutenkaan sievässä järjestyksessä.

Tultuamme Rajajoella Venäen keisarikunnan maahan alkoi, erittäinki likempänä Pietaria, ilmestyä meille paljo uutta ja outoa. Kapakoissa, joita löytyi tien varrella, oli tavatoin kansan tunku ja hähinä, ja illan pimetessä oli semmoinen kansan tunku maantiellä vastaamme, että vaivalla läpi pääsi, jota kesti aina Pietariin asti. Peninkulmaa lähellä Pietaria alkoi jo kaasuvalolla kaunistettu tie, jossa ei enää tuntunut matka pitkälle, vaan silmäten sinne ja tänne tulimme huohmaamatta Nevajoen sillalle, jossa jo avauntui eteemme se avara ja komea, koko Ryssän keisarikunnan pääkaupunti kauniine katuineen ja mahtavine laitoksineen. Siinä unhottui kaikki koko vaivaloinen matkamme nähdessä kaasun valossa loistavaa keisarillista linnaa, joka seisoi juuri Nevajoen rannalla, valaisten koko Nevajoen siltä kohtaa ihan kuin kirkkaalla päivällä.

Pietarin erinomaisuuksia koimme käyskennellä katselemassa niin paljo kuin aikamme myöten antoi. Vaan kuin kertomukseni niistä kuitenki tulisi puuttuvaiseksi, en siihen puutu ollenkaan, jonkatähden vaan mainitsen, että sunnuntaina Marraskuun 10 p:nä pyrimme päästä höyryvaunussa rautatietä lentämään tänne Tverin kaupuntiin. Saimme siis kapineinemme rautatien seisoituspihaan, missä kuitenki oli semmoinen väen pakko ja ahdinko, jotta ihmiset vihan kiivaudessa työnsivät toisiansa tieltänsä ja se, jolla ei ollut täyttä rohkeutta tahi hävyttömyyttä, jäi siihen odottamaan uutta höyryvaunuin lähtöä. Niinpä kävi meillekin, että k:lo 11:sta saimme seisoa odottamassa k:lo 2:teen eli kolme tiimaa ennenkuin pääsimme vaunuun, höyry-hevoisen lennätettäväksi silmän-huikaisevalla vauhdilla. Istuessa pienessä vaunussa, jonka akkunat pakkanen oli senlisäksi vetänyt jäähän, ja kulkiessa niin erinomaista vauhtia, ei meillä ollut tilaisuutta silmäillä mitään läpikulettavassa maassa. Höyryvaunussa olivat myös matkakumppalimme paljaita Venäläisiä, joiden kieltä emme ymmärtäneet, niin ett'emme kuulleet koko matkalla ainoatakaan suomen eikä ruotsin sanaa emmekä päässeet puhuttelemaan matkakumppaliamme; kuului kuitenki muutama Saksalainenkin olevan joukossa. Höyryvaunun pysähdyspaikoissa olivat huoneet hyvin komeita, vaan ei niissä niin kauvan saatu viipyä, että olisi voinut niissä täydemmästi tarkata Venäenmaan ominaisuuksia. Muutoin oli elanto höyryvaunussa hiljainen ja rauhallinen, paitsi että muutama Ryssä ramputteli soittokaluansa, ja niin pääsimme jo seuraavana eli maanan tai-päivänä Tverin pysähdyspaikkaan, josta kuitenkin on virstan matka itseensä Tverin kaupuntiin. Tänne viemään otimme issikan eli isvosikan, josta heti havaitsimme, millä kannalla rehellisyys ja oikeuden hoito on tässä maassa. Issikalle oli tingitty maksettavaksi 30 kop. tältä matkalta, ja perille päästyä luvimmekin hänelle käteen tämän summan. Vaan sisälle mennessä majapaikkaamme tuli hän perästä ja sanoi meidän antaneemme ainoastaan 25 kop. Rahat luvettiin uudestaan, ja niistä todella puuttuikin 5 kop., vaan koko salaisuus oli siinä, että issikka oli sukkelasti pistänyt ne lakkariinsa. Majapaikassa oli kuitenki vastaamme edellämme tulleita Suomalaisia maamiehiämme, jotka jo tunsivat tämän maan tavat, ja ne, tutkittua asian, työnsivät ukon huoneesta ulos, ja hän olikin partaansa hivellen tyytyväinen tähän laki-hoidon muotoon.

Niinkuin tuossa sanoin, otti meitä täällä Tverissä ystävällisesti vastaan parikymmentä Suomalaista nuorukaista ynnä kollegian asessori Th. Mollin, jonka palvelukseen me kaikki olimme tänne tulleet. Hän on maamittari täällä ja hänen asiansa on mitata ja arvioon ottaa maita sekä jakaa ne hoviherrain ja talonpoikain välillä. Siinä työssä tulemme häntä auttamaan.[1]

Tämän matkakertomuksen David Tuominen päiväsi Tverissä 12.11.1861. Hän lähetti Starkovan kylästä uuden kirjeen 2.12.1861, mutta julkaisemisen sijaan toimitus tiivisti sen omin sanoin:

Jo Marraskuun 22 p:nä oli Tuominen lähtenyt Tveristä ja oli monen pulan nähtyä tullut siihen Starkovan kylään, Valdai-nimisen maaselän seljänneellä, missä hän sanoo tulevansa olemaan siksi kunne lumelta voivat aivottua maamittaus-työtä aloittaa, jolloin hän taas palajaa Tverin kaupuntiin. Venäenkielen taitamatoinna on hänen tämä matkansa ollut ikävä ja hän joutunut itsekuhunki välikäteen. 

Työpaikka mainittiin myös David Tuomisen muistokirjoituksen elämäkerrassa 

Mustialasta päästyään meni T. Venäjälle maanmittaustöihin, joita siellä silloin toimittivat monet suomalaisetkin maanmittarit, kun oli paljon maata jaettava vapautettujen talonpoikien välillä; nämä maanmittarit, näetten, eivät tulleet toimeen venäläisten apurien kanssa, vaan tilasivat itselleen miehiä Suomesta. Palattuaan vuoden päästä kotimaahan... [2]

Tverissä oli siis useita suomalaisia ja Tapio julkaisi kirjoituksia nimimerkeillä Saarela, Suomalainen ja Pikku Outonen.[3] Mahdollisesti omalla nimillään kirjoittanut Pehr Määttänen kuvasi oloja huonoiksi.

Tverin läänissä oleskelin 2½ kuukautta; työni toimitus oli maanjakoa Venäjän aatelin ja talonpoikain välillä. Sillä Venäjällä kuin orjat vapautettiin, niin pitää talonpojan saada maata myös aateliltakin eli niin kutsutuilta Pomessikoilta. Yksi henki, joka on kirjoihin kirjoitettu, saapi maata 960 venäjän nelikulmasyltä, johon kuulu pelto, niitty ja metsä. Tämä jako tehdään kylälle yhteisesti, niin että jos kylässä on 10 nimiä niin saavat yhteiseen 9600 syltä. Kelvottoman maan saavat ilmaseksi; kompromin oikeutta on joka kuukausi ja riitelevät kovasti. Tämän jako-työn päälikkönä on Tverin läänissä kolme mittaria Suomesta kotosin kollegia-asessorin arvosta; ja heillä on usiammat apulaiset Suomesta Suomalaisia ja Ruotsalaisia. Asessori Molinin laviat ja suuria rikkauksia lupaavaiset kirjoitukset on heitä tänne saattanut, vaan sitä rikkautta ja niitä suuria rahoja eivät he koskaan näe. He näkevät semmoista köyhyyttä jota ei Suomessa yksikään näe. Jos suomalainen kuolee, niin ei ole maata haudaksi; usein joutuu hänen ruumiinsa kirkko-aidan ulkopuolelle matalaan kuoppaan, jossa ei voi arvata madotko vai korpitko sen lopettavat. Ja jos Suomalainen sairastaa, niin ei ole kuka häntä auttaa, kuin se raaka ja sivistymätöin venäjän talonpoika ei tiedä muusta kuin rahasta. Sillä kumppani ei voi toveriansa auttaa kuin ei ole hänelläkään rahaa. Niinpä näytti minusta kurjalliselta ja juohtu mieleeni "uuden Jerusalmin" asukkaat Pohjais-Amerikassa kymmenkunta vuosia takaperin, johonka yksi Ruotsin maamies oli vietellyt paljon kansaa suurta kurjuutta ja nälkää kärsimään. [4]

[1] Suometar 03.01.1862 no 1 & 17.01.1862 no 3
[2] David Tuominen. Suomen maanviljelyslehti 10/1897
[3] Tapio 10.05.1862 no 19, Tapio 28.06.1862 no 26, Tapio 23.08.1862 no 34, Tapio 11.10.1862 no 41,
[4] Suomen Julkisia Sanomia 15.12.1862 no 96