Tuomiokirjahaku+ on avattu

Maanantaina Kansallisarkisto julkaisi tiedotteen otsikolla Sisältöhaku yli 7 miljoonaan tiedostoon! Tule testaamaan ensimmäisten joukossa. Kiitos pienelle piirille jaetun linkin tämä ei tullut yllätyksenä, mutta hieman katkerana muistelen alkuvuodesta(?) Kansallisarkiston tilaisuudessa esittämääni kysymystä Tuomiokirjahaun ajallisesta laajennuksesta, sillä saamani vastaus antoi ymmärtää, että tätä jouduttaisiin odottamaan vielä kauan.

Käsialatunnistus (HTR) on edelleen kaukana täydellisestä, mutta henkilöhistorioitsijalle avoin hakumahdollisuus tuomiokirjoihin on taivas ja enkelit, kuten muistaakseni tuoreeltaan totesin. Tähän asti tekemilläni testauksilla merkittävin löytö oli (ainakin) vuodesta 2008 tutkiemieni Belinien yhden yksilön tupsahtaminen Uudenkaupungin porvariksi. Tuomiokirjamainintoja oli niin paljon, että kuolinaikansakin saan melko hyvin selville.

Varsinaiseen omaan sukututkimukseen tehdyt kokeilut toivat mieleen Tuomiokirjahaun testauksen toukokuussa 2024. Sain satoja tuloksia läpikäytäväksi, joten olisi ensiarvoisen tärkeää pystyä lataamaan tulokset siistinä valmiina taulukkona käsiteltäväksi. Taulukon rivit olisi mahdollista järjestää ajan mukaan, toisin kuin Kansallisarkiston käyttöliittymässä, jossa niitä ei edes saa ryhmiteltyä arkistoniteittäin.

Mutta tämä avaus tarkoittaa, että tekosyitä vuodesta 2007 odottaneen Anna Elisa Sareniin tarttumiseen on entistä vähemmän.

Virrenveisuuta ja lopetus

Koulun aikaansaanti Rovaniemen lapsille vuonna 1849 oli saavutus, mutta Johan Bäckwallin ura ei ollut papinvihkimyksen jälkeen edennyt yhtään. Hän oli ollut 8 vuotta appiukkonsa apulaisena. Olisikohan lisäpätevöitymisestä apua? Tai meritoitumisesta oppikirjan tekijänä? Bäckwall lähetti SKS:n arvioitavaksi käsikirjoituksen Uusi aapinen eli opetuskirja lapsille, mutta sitä ei ainakaan samalla nimellä julkaistu (Suometar 5.4.1850).

Tammikuusa 1850 Johan Bäckwall sai viiden kuukauden virkavapauden pastoraalitutkintoa varten (ÅT 18.1.1850). Hän saapui Turkuun 9.3.1850 (ÅT 12.3.1850) ja oli kuukautta myöhemmin saarnavuorossa tuomiokirkossa (ÅT 5.4.1850). Pastoraalitutkinnon hän suoritti 15.6.1850 (ÅT 21.6.1850).

Oliko tällä yhteyttä nimitykseen Pudasjärven katekeetaksi/opettajaksi/luku-papiksi (ÅT 27.9.1850)? Uuden työpaikan myötä kirjoittaminen ainakin aiemmin käytetyllä nimimerkillä jäi. Maamiehen ystävässä artikkelia Mistä Kasvut elävät? (21.09.1850, 28.09.1850, 09.11.1850) seurasi pitkä tauko. Toisella nimimerkillä Johan Bäckwall allekirjoitti Pudasjärven Jokijärvellä 6.5.1851 päivätyn paikalliskatsauksen, joka julkaistiin ruotsiksi (FAT 16.6.1851) ja suomennettuna otteena (Suometar 01.07.1851).

Keväällä 1852 Maamiehen ystävän avustus jatkui:Pekalla oli oma keinonsa saada lapsia, nuorukaisia ja miehiä viinan juontia karttamaan (01.05.1852), Ketusta (22.05.1852), Talin puhdistuksesta ja kynttiläin teosta (26.06.1852), Muutaman juomarin elämäkerta (03.07.1852 ja 10.07.1852), Katoliikiläisistä eli Paavin uskousmenoista (10.07.1852, 17.07.1852, 24.07.1852), Köyhyydestä ja kerjäämisestä (24.07.1852, 31.07.1852, 07.08.1852), Kunnioita isääsi ja äitiäsi, ettäs menestyisit ja kauwan eläisit maan päällä (Yhden merikapteenin kertoma) (28.08.1852), Muutamista naimisasioista Korpelan kylässä (04.09.1852, 11.09.1852, 18.09.1852, 25.09.1852), Elkäät tuomitko ettei teitä tuomittaisi (23.10.1852).

Pienen tauon jälkeen ilmestyivät tekstit Vähäköstä niitä on jotka autuaiksi tulevat? (26.02.1853, 05.03.1853), Mitenkä renki Lauri Heimo tuli talolliseksi (19.02.1853, 26.02.1853, 12.03.1853), Poika ja kukkainen (04.06.1853), Paljo se viinaryyppy kuitenki maksaa (11.06.1853), Koti (18.06.1853, 09.07.1853, 16.07.1853, 23.07.1853, 30.07.1853, 13.08.1853)

Lopputalvesta 1853 Maamiehen ystävän avustus vanhalla nimimerkillä alkoi jälleen: Muuan sana Messingistä (06.03.1852), Hevoisen suun vioista (13.03.1852), Työn arvosta (20.03.1852), Muuan sana kirkko-veisuusta (24.04.1852). Viimeksi mainitun Johan Bäckvall aloitti lauseella "Tasanen ja kaunis veisuu tekee Jumalanpalveluksen kirkossa hartaaksi" ja lukija osaa jo odottaa vastaesimerkkiä.

Mutta kun hartaus ja Jumalanpalvelus ei ole veisuulla tarkoituksena, silloin pidetääsi veisua mahtina, ja tavallisesti on se paras veisuumies, joka enämmin kuin muut jaksaa huutaa. Arvattavahan on, että semmoinen veisuu sekoittaa sen yhteisen Jumalanpalveluksen ja senki hartaan mielen, ja on siis pahennus kirkossa, varsinki kun veisuu erkanee äänissä ja itse nuotissaki erisuuntia juoksemaan. Tämä tapahtuuki silloin, kun yksi ja toinen kokee päänsä jälkeen veisatessaan nuottia mutkitella sillä muka sitä kaunistellakseen, joka kuitenki tekee veisuun tuhatta hullummaksi.

Tähän näyttää päättyneen Johan Bäckwallin monivuotinen Maamiehen ystävän avustaminen. Lehteen tuli uusi päätoimittaja, mikä on voinut vaikuttaa asiaan. Merkityksellistä oli myös se, että Jokijärvellä olo ei muodostunut pitkäaikaiseksi vaan Johan Bäckwall erosi virastaan ja määrättiin "väli-ajan saarnaajan toimitusta pitämään maa-kappalaisen virassa Oulussa" (MY 16.4.1853). Vuotta myöhemmin hänet määrättiin väliajan-saarnaajaksi Oulunsaloon (MY 22.4.1854). Tämä sijaistus sujui niin hyvin, että hänet sijoitettiin Oulunsalon kappalaisen vaalisijalle ja hän voitti vaalin yksimielisesti (MY 2.9.1854; MB 15.3.1855). Pian tämän jälkeen hänet nimitettiin myös kolmannen tarkk'ampujapataljoonan saarnaajaksi (KT 28.4.1855). Perhe oli Oulunsalossa, kun 19.8.1855 syntyi tytär Alma Augusta.

Oulun seudulla asuessa ei ollut enää syytä avustaa Kuopiossa julkaistavaa sanomalehdessä, kun kaupungissa oli oma suomenkielinen sanomalehti, jonka päätoimittajaksi Bäckwall valittiin Päiviö Tommilan (*) mukaan vuoden 1854 alussa. Tommila kertoo myös, että "Bäckwall loi suurta suosiota naaneen talonpoikaisen tietomiehen Toimelan Eliaksen, joka vuodesta 1855 vuoteen 1863 lähes joka toisessa numerossa kertoili Laajalan kylän asukkaille tietojaan."(s. 58)

Päätoimittajana olo ei ollut silkkaa kirjoittamista. Viranomaisten päätös sisältörajoituksista tarkoitti, että Oulun Wiikko-Sanomien julkaisun päättyminen näytti varmalta vuoden 1856 lopulla. Tämän Johan Bäckwall mainitsi kirjeessään Zacharias Topeliukselle Oulunsalosta 3.12.1856. Samasta kirjeestä käi ilmi, että hän oli aloittanut Topeliuksen Luonnon kirjan suomennostyön, joka oli mainittu jo keväisessä kirjeessä.

Oulun Wiikko-Sanomia ei ilmestynyt tammikuussa 1857, mutta julkaisu alkoi uudelleen helmikuussa. Tammikuun viimeisen päivän kirjeessä Topeliukselle Johan Bäckwall kirjoittaa "jag åter åtagit mig O. W. S.:mias redaktion". Vuonna 1856 hänestä tuli Oulun kappalainen, mikä helpotti varmasti toimintaa. Lehdistöhistorioiden mukaan hän jatkoi päätoimittajana yhtä kauan kuin kappalaisena eli pesti loppui kun Johan Bäckwall pääsi vuonna 1864 Kesälahden kirkkoherraksi. 

Hitaan alun jälkeen Bäckwall siis pääsi uraputkeen ja eli pitkän elämän, johon varmasti liittyi lisää kirjoittamistakin. Kirjastotietokannoista löytyvät vuonna 1860 ilmestynyt suomennos Topeliuksen Luonnon  kirjasta ja vuonna 1876 julkaistu suomennos edellisenä vuonna ilmestyneeseen Maamme-kirjaan. 

(*) Oulun Wiikko-Sanomia 1829-1879. Oulun lehdistön alkutaival. 1984

Rovaniemelle saatiin koulu vuonna 1849

Maamiehen Ystävän vuoden ensimmäisessä numerossa oli Johan Bäckwallin runo Lukialle (08.01.1848). Yllättävämpää oli se, että ensimmäinen artikkelinsa kertoi Mahometistä eli islamin uskon perustajasta (12.02.1848 , 01.04.1848, 20.05.1848, 27.05.1848). Tavallisempi tarina oli Pekkaki kävi kerran kaupungissa ja oli muka herrana (03.06.1848). Opettavainen oli myös Urhoollinen Mies (17.06.1848), joka oli kuitenkin ajallisesti tai paikallisesti erotettu arkitodellisuudesta, sillä kertomuksessa oltiin kuninkaan alamaisia.

Kaksostyttäret ja veljensä saivat pikkuveljen Pehr Alfred 12.8.1848. Loppuvuodesta Johan Bäckwallin tutulla nimimerkillä julkaistiin vain Muuan sana Teräksen ja Raudan karkamisesta ja kostutuksesta (Maamiehen Ystävä 25.11.1848) ja Suomentamia Runebergin Hirvenhiihtäjistä (Joukahainen 3). Alkuvuodesta Maamiehen ystävässä ilmestyi artikkeli Lakeeramisesta eli Petsingistä / Lakeri-öljystä (fernissa) ja lakeerauksesta (20.01.1849  ja 27.01.1849).

Lopputalvesta (7.4.1849) ilmestyi Suomettaren ensimmäinen paikalliskirje Rovaniemeltä päiväyksellä 21.3.1849. Tekstissä on latinankielinen lainaus, joten jälleen kirjoittajaksi tekee arvata Johan Bäckwallia, appeaan tai vaimonsa veljeä. Pappilaan viittaa myös Suomettaressa julkaistu 14.11.1849 päivätty yksityiskirje, jonka kirjoittaja kävi jo aiemmin usein mainitun Karhu-Pekan luona kertomassa Suomen Talousseuran palkinnosta 30 luodin painoisen hopeapikarin muodossa. Samaan suuntaan viittaavat myöhemmät virkkeet.

Kouluun, jota niinkuin tiedät, olen pitänyt sitte Heinäkuun, mutta ainoasti kadesti viikossa, pyhinä jälkeen puolenpäivän ja koko maanantain, on yleensä kirjoitettu 49 lasta, joista 13 tytärtä. Siitä on ollut paha, etten ole ennättänyt pitää enempätä aikkaa, jonka tähden eivät pitkämatkaset ole saattaneet panna lapsiansa kouluun. Kuitenki on tullut lapsia kolmenki peninkulman päästä. Säiden ja kelin riitto on nyt taas ollut monellaki esteenä. (21.12.1849)

Kouluhankkeesta oli kerrottu Suomettaressa kirjelainauksilla jo 25.5.1849. Koulunpitäjien henkilöllisyys paljastettiin vuoden lopussa.

"Rovaniemen pitäjässä on pyhäkoulu tänä vuonna alulle pantu. Kirkkoherran Apulaisella Bäckwall'illa ja Oppilas Heikel'illä on ansio tämän asettamisesta. Ensiksi nimitetty on myös koulun opettaja. Oppi otetaan suurella halulla nourilta vastaan, ja vanhat auttavat koulua varoillansa. Rovaniemessä on valistunutta, toimekasta ja edespäin pyrkivätä kansaa. Ehkä saamme kohta enemmänki sanomista tästä huvittavasta aineesta." (Suometar 28.12.1849)

Koulun pidosta huolimatta Johan Bäckwall ehti edelleen avustamaan Maamiehen ystävää, jossa hän syksyn aluksi neuvoi Millähän lailla, emäntä kulta, saataisiin voisi paremmaksi (08.09.1849) ja vuoden lopulla Muutamia talon asioita (24.11.1849). Bäckwallin maataloustietouden lähteestä ei ole tietoa, mutta edellä esitetyn perusteella artikkeli Pitäjään Kouluin alkuun saamisesta / Pitäjään Kouluista

(15.09.1849 ja 22.09.1849) perustui tuoreeseen kokemukseen.

Mutta syystä on valitettu, nähty ja kuultu teidänki seassanne, Maamiehet, olevan niitä ymmärtämättömiä, jotka luulevat opin, tiedon ja taidon vahingollisiksi ja näkevät näissä välikappaleet ainoasti toisten ihmisten perokseen. Tähän luuloon lienee se syynä että kun opit ovat kovin tuntemattomia seassanne, ja joka on sattunut näitä vähä enemmän saamaan kun muut kumppaninsa, on tämä niitä pitänyt salaisina, käyttänyt niitä ainoasti omaksi hyödykseen, usein ymmärtämättömien pettämiseksiki; ja vielä seki, että kun joku on oppinut esimerkiksi kirjoittamaan ja vähä tuntemaan lu'un laskua, on tämä ylpeytynyt, heittäynyt herrahtavaksi ja pilaunut tavoissa. Tästäkö lienevät muutamat herratki tulleet vastahakoisiksi talonpoikien opetukselle ja nähneet siitä olevan ainoasti pahennusta.

Keskustelukulttuurista ja karjanhoidosta

Ehkä vuoden 1846 alkaessa Johan Bäckwäll lausui ääneen runonsa Uuden Vuoden Aamuna (Joukahainen II. 1845)? Viimeistään tuolloin hän alkoi seurata lämpömittaria järjestelmällisesti. Tekemänsä kirjaukset hän lähetti vuosittain tiedeseuralle ja tapa jatkui seuraavina vuosina. (FAT 15.5.1850) Juuri tästä syystä epäilen edellisissä osissa mainittuja Rovaniemen lämpötiloja maininneita paikalliskirjeitä Johan Bäckwallin teksteiksi.

Maamiehen ystävässä ilmestyi 03.01.1846 Runebergin runon Idyll och Epigram suomennos Ruman walitus. Edellisenä vuonna alkanut Kaksi renkiä vietiin päätökseen (06.12.1845, 20.12.1845, 10.01.1846, 17.01.1846). Kuten jo nimestä voi arvata opettavaisessa tarinassa oli hyvin ja pahis, mutta myös reipas ryöstö. Artikkeli Käsitöistä (14.03.1846) patisti taitojen oppimiseen ja mainosti Mustialaa.

Runo Palveleva Neito (21.03.1846) oli suomennos, mutta talollisen poikana Johan ehkä sai totuudellisuutta omaan runoonsa Talonpojan tuuma herroista (04.04.1846), joka on tosin luettavissa myös opettavaisena. Jollainen oli kiistatta teksti Asia riidelköön, elkää miehet riidelkö! (08.08.1846), jonka mukaan oli yleistä, että

Kun esimerkiksi yhteisissä kokouksissa keskustellaan yhteisesti vaarantavasta asiasta, josta on usioilla erinäinen ajatus. Ymmärtävin selittää tämän parhaan ajatuksensa ja tiedonsa jälkeen; mutta toisella puolella on joku tälle yysyrjänen, joka ei oikein tunne asiata, vaan pahasta sisusta äyhkäsee vastaan; tähän yhdistyy nyt muita, jotka eivät koskaan ole opetelleet ensin ajattelemaan ja sitte puhumaan, ja vielä ovat siitä laadusta että menevät sinne kuhun totuuden vastustajatki: kas tästäkös juttua jatkuu! selvimmätkään todistukset, eivät tahdo näitä voida saattaa oikiaan. Sillä tavalla käännetään yhteinen asia keskinäiseksi riidaksi, jossa pistellään ja herjätään toisiansa, joka aina on häijyin tapa. 

Kotona Rovaniemellä kaksostyttäret olivat puolitoistavuotiaita, kun pikkuveli Frans Oskar syntyi 22.7.1846. 

Vuodenvaihteessa ilmestynyt Nurkkasaksa. Paha työ, pahempi palkka (12.12.1846 ja;02.01.1847) kertoi puoliherrasta, kuten nimestäkin arvaa, mutta mukana oli rikollisuutta ja jännittäviä käänteitä. Samaa ei voi sanoa artikkelista Palanen Kirkonlaista (03.04.1847). Jatkokertomus Matti Metsäsen eli Mäntysen elämästä (17.07.1847, 24.07.1847, 25.09.1847, 09.10.1847, 16.10.1847, 06.11.1847, 11.12.1847, 18.12.1847) puolestaan yllätti yhteiskuntakriittisyydellään. Tarinassa virkamiehet olivat lahjuksia vaativia pahiksia ja elinkeinorajoitusten myötä tilattomilla ei ollut mahdollisuuksia edetä maailmassa, olivat sitten kuinka ahkeria ja hyveellisiä tahansa.

Alkuvuodesta 1847 Johan Bäckwallin esimies ja appi oli pyrkinyt Ala-Tornion kirkkoherran virkaan ja päässyt vaalitilalle (MY 3.4.1847). Valituksi hän ei tullut, joten elämä Rovaniemellä jatkui ilmeisesti edellisistä vuosista tuttuun malliin. Kaikki ei toki pysynyt entisellään vaan kesällä 1847 vaimon pikkuveli Anton Teodor pääsi ylioppilaaksi ja tätä nuorempi Viktor Fredrik jätti Oulun triviaalikoulun ja aloitti Vaasan lukiossa. Viktor oli aloittanut koulunkäynnin 8-vuotiaana, joten varmaankin myös Frans Alexander ja Otto Axel olivat jo koulussa Rovaniemen ulkopuolella.

Vuonna 1847 ilmestyi vielä Johan Bäckwallin runo Kukka (Suometar 24.08.1847) ja artikkeli Hevoisalan parannuksesta (13.11.1847 no 46 ja 27.11.1847), jonka alussa hän eksyi neuvomaan karjanhoitoa.

Monikin maamies haluaa ja hankki suuremman karjan kun hyvästi voipi hoitaa, ja saapi siitä monikertaisen tapon. Mitä ja mistä lypsää esimerkiksi laiha lehmä? Jos, hyvä emäntä, sen talvenkin yli saattaisit, onpa jo keväillä pelko sen kompastumisesta ja uupumisesta pieniinki rappakko-rommakoihin. Sen myös tiedät, kun lehmäsi laihana pidät, minkä verran se lypsää, mutta etpä arvaa, jos et ole koetellut, mitä lypsäisi sama lehmä hyvällä ruualla ja lihavana. Eikä vahinko vielä pysähdy talvimaidonkaan vähyyteen. Arvaathan, emäntä, lihastaan tehmän lypsävän eikä sarvestaan. Aikaahan siis laiha lehmä tarvitsee kesälläkin ennenkun lihoo; se syöpi siis lihakseen ison osan kesää eikä maidokseen. Muita kun lehmä on jo keväillä ulospäästessään lihava, heruu se heti uudelta ruoholta. Ajattele'pas tätä, emäntä, talvelle lähteissä. 

Kaupanteosta ja monesta muusta vuonna 1845 kirjoitettua

Johan Bäckwall jouluaattona 1844 entiselle osakuntatoverilleen Zacharias Topeliukselle kirjoittaman yksityiskirjeen sisällöstä, kuten lämpötiloista ja Karhu-Pekan 28-vuotiaan pojan kaatamista kahdesta karhusta tuli Topeliuksen toimittamaan Helsingfors Tidningiin "paikalliskirje". Nuoresta miehestä toverinsa olivat todenneet "ett'ei se pelkää enempi karhua, kun lampaan karitsata" (HT 15.1.1845). 

Kirjeessä Johan Bäckwall valitteli kiireitään, muttei maininnut kuukauden vanhoja kaksostyttäriään, joiden todennäköisen itkun säestyksellä hän lienee kirjoittanut tarinan Kauppa-Ryssä (Maamiehen Ystävä 04.01.1845, 11.01.1845 ja 18.01.1845), jossa hän oli aiempaa lähempänä fiktiota. Aloituksessa kuitenkin tavoiteltiin lukijoille tuttua ilmiötä:

Tunnettahan, hyvät maamiehet, tällä nimellä mainittavat matkustajat; sillä monestipa ovatki laukkuinensa tulleet tupaanne, laskeneet lakkinsa pöydälle, istuneet penkille, avanneet laukkunsa pakisten: "a isäntä pyhä veli! teäll' on kauniita ja helppoja huiviloita, kamritsiä, karttuunia, tule ostamaan emännälle; teäll' on hyviä naskalimia ja äimiä. A emäntä siukkuseni! noin hyviä huiviloita, kamfärttiä, pirunpaskaa, neuloja, soat helpolla hinnalla." Monet keinot olettaki saaneet pitää, ennenkun ovat puolen kalun hinnasta helpottaneet; mutta monet kopeekat ne kuitenki ovat teiltä houkutelleet. 

Itse tarinassa ei ollut tavallisia kauppiaita, vaan menoa ja meininkiä, kun ensin juostiin varkaan perässä, sitten karattiin vankilasta ja ... Suosittelen lukemista. Juonta pilaamatta voin kertoa, että markkinoilta palaava renki lauleskelee hevosta ohjatessaan ajankulukseen pitkän pätkän:

Kirjoitettuaan Walkiasta eli Meri-Karhusta (08.02.1845) Johan Bäckwallin mainosti Kalevalaa ja Kanteletarta sekä kopioi Mehiläistä otsikolla Muutamia sanoja Runoista ja Lauluista (15.03.1845). Teemaan liittyi myös runonsa Laulot ennen Laululaumat (12.04.1845).

Hevos-kaupasta (12.04.1845) päättyi opettavaiseen tarinaan, mutta alkoi tosiasioilla

... monessa paikassa seassamme, maamiehet, on alinomanen, tarpeeton hevosvaihto tapana ja mahtina, ja se tapa on yksi paha ja onneton tapa; sentähden että siinä tulevat monenkaltaset pahennukset: siinä kirotaan synkiästi, vannotaan hevosiansa paremmiksi kun ovatkaan ja sillä pyytään pettää toisiansa; siihen kokoupi nuorukaisia ja lapsia kuulemaan ja oppimaan vanhempain jumalatonta menoa; siinä pahennetaan pyhäpäivät ja arkipäiviäki, menetetään raha ja omasuus; mutta kun se vielä siihen loppusi: vielä siinä tulee harjakannuinki juonti, ja ilman sitä että viinamyrkky turmelee sekä ihmisen ruumiin että sielun, syttyvät riidat, torat ja kahautaanpa vielä tappeluunki. Monenkaltaseen onnettomuuteen lankiaa sentähden ihminen alinomasen hevosvaihetuksen kautta; sentähden näettäki maamiehet, että usiasti ovat hevosten vaihettajat köyhtyneet, tulleet juomariksi ja maittansaki peräti hävinneet.  

Fiktiivistä jaksoa ei sen sijaan sisältynyt Johan Bäckwallin artikkeliin Paisunta-niityistä ja niittyjen kastelemisesta (21.06.1845). Seuraavaksi häneltä julkaistiin vauhdikas jatkokertomus Wanhan Sotamiehen lauseita sekä muutaman vuoden tauon jälkeen Runebergin runosuomennoksia: Lintuselle / "Till en Fågel" (Maamiehen Ystävä 26.07.1845) & Ur Runebergs Elgskyttar, 11 Sången (Saima 24.07.1845 no 30). 

Syyskuussa Johan ja läheisensä todennäköisesti iloitsivat hänen pääsystään Karungin kappalaisenvaaliin (ÅU 13.9.1845). Toki tämä tarkoitti matkustamista paikan päälle vaalisaarnaa pitämään ja lopulta uutista toisen ehdokkaan valituksi tulosta.

Kirjoittaminen jatkui opettavaisella linjalla otsikolla Olisipa oppi Talonpojalleki hyödyllinen (11.10.1845 & 18.10.1845) ja hyödyntäen jälleen dialogin muotoa. Vuoden lopuksi ilmestyi sanomalehden hyödyllisyyden mainospuhe Maamiehen Ystävän Lukioille. (27.12.1845). Kohdeyleisön näkemyksistä Bäckwallin tuotannosta ei ole valitettavasti tietoa. Toisen sanomalehden kirjoittajan mukaan lähetelmänsä olivat "liiatenkin soriat" (Kanawa 8.11.1845).

Jokainen käräjöiä, jota on onnestanut päästä akkain kanssa oikeuteen...

Vuoden 1844 lopulla Johan Bäckwallilta julkaistiin runo Lappens bön (Wasa Tidning 30.11.1844) ja samassa lehdessä ollut paikalliskirje Rovaniemen säistä, sadoista ja muista uutisista oli todennäköisesti kynästään. Spekulaatio Kittilään perustettavasta rautaruukista tuli julkaistua myös Maamiehen ystävässä 21.12.1844, jossa oli myös ilmestynyt Johanin runosuomennos Ampuja (Maamiehen Ystävä 14.12.1844). Näitä mielenkiintoisempi ja hauskempi on Maamiehen Ystävässä 21.12.1844 julkaistu Johanin Tarina, joka on sopivan mittainen kopioitavaksi kokonaan.

Jokainen käräjöiä, jota on onnestanut päästä akkain kanssa oikeuteen, kyllä tunteeki niiden seassa olevan oikein itsepintaisia käräjäpukaria, jotka eivät vähällä hellitäkään, vaan urkkivat ylös yhden riitaasian toisen perästä. Muuan talon-isäntä sattu toisen talon lesken kanssa maanriitaan, jossa akka oli väärällä puolella; ja arvattavahan se oli, että tappo siinä tuli akalle. Mutta tuokos oikein akkaa sukasi sydämelle. Riitahalu palo aina mielessä voittajaansa kohtaan, vaan ei tahtonut löytää käräjäasian alkua. 

Mutta mitäs ollakkaan, kerran kauhtu akka torumaan saman miehen kanssa; ja tunnettahan, hyvät miehet, sen, että torumassa akat puolensa pitävät. Mies ei viimeiseltä enää muuta voinut kun matkia akan puhetta. 

Aha! ajatteli akka, jopas tartut, ja käsketti miehen matkimisesta käräjiin. — Kun akka riitakumpaninensa huudolleen tuli Lakitupaan, kysy Tuomari häneltä: mitä sinä kaipaat? Korkia Laki ja Oikeus! sano akka, tämä matki minua. Miten se matki? kysy taas Tuomari. Korkia Laki ja Oikeus! tämä asia on semmonen, että kun minä tätä miestä meillä siivolla puhuttelin, niin tämä rupesi minua matkimaan ja sano, pulululutulu. 

Jopa tämä ääni veti sen vakasen Tuomarinki suuta nauruun. Menkäät ulos, sano Tuomari. Ja mitä luuletta akan voittaneen, kun vähän ajan perästä kuuli tuomionsa? Akka sai 2 Ruplaa 40 kop. Hopiassa sakkoa, siitä kun Oikeutta turhiin vaivasi, ja tuli vielä kulut tekemään riitakumppanillensa. 

Lakituvasta ulos memnessä sano mies akalle: "kutti kutti"! Akka pyörähti takasi Lakitupaan ja sano "vielä kutittelee"; mutta ei sekään auttanut. 

Noidista

Vaimonsa kantaessa kohdussaan kahta kasvavaa sikiötä Johan Bäckwall kirjoitti Rovaniemellä Maamiehen ystävään Noidista (14.09.1844). Hän kokeili nyt uutta muotoa ja laittoi talon isännät Juhon ja Pekan rupattelemaan keskenään:

Juho: Vieläkös sairas on huonona teillä? 

Pekka: Huono on, ja huonommaksi näyttää tulevan. Kävi siellä Rouhtonen, joka pitäsi nyt olla mainio tietäjä; se sano tarttuneen kalman vajvaavan sairasta. Ja hyvin onkin sairaan kasvot kalmistuneet. Hengen veto on raskas ja yskä loppumaton. 

Juho oli roolitettu valistuneeksi, joka kertoi Pekalle elämän tosiasioita

Juhon emäntä, Liisa: Meidänkin mummolasta tuodun lehmän, joka ammo ja ikävöi niin ettei moneen päivään syönytkään, asetti ja suostutti Rouhtonen puoskimalla niin, että nyt seuraa kellokasta paremmin kun yksikään muista. 

Juho: Jos noidat jolle'kin apua saisit, niin se apu ei tule loihuilla ja taikauksilla, vaan välikappaleilla. Ei, Liisa rukka, se ollut häävi konsti saada lehmää kellokkaaseen suostumaan. Rouhtonen muutti lehmän kellokkaan viereen ja pyhki suolavettä molempain kauloin. Siitä rupeisit lehmät toisiaan nuolemaan ja suostuvat toisiinsa. Rouhtosen muut ilveet olit avuttomia ja joutavia.

Kun oli kerrottu miten Rouhtonen oli saatettu naurunalaiseksi, oli aika laajentaa aihetta yhdestä miehestä muuallekin. Juho kertoi lopuksi syntymäpitäjänsä mainiosta noidasta, johon hän oli lapsena vielä uskonut. Poikansa raportoi tätä ennen lukukokemuksestaan. 

Oulussa isän kanssa käydessäni, ostin sieltä yhden kirjan, jossa on Hyödyttäväisiä ja huvittavaisia kertomuksia yhteiselle kansalle (ja se on kirjan nimiki); siinä puhutaan, yhdessä paikassa, eräästä Kallavaara nimisestä noidasta Kemijärven pitäjässä (ja eikö se Kemijärvi jo liki Lappia liene'ki), kuinka tämä noita käräjäaikana vei Kuusamon Ukon, joka heittäysi sairaaksi, yhtenä iltana tapulin porstuaan puoskiaksensa, mutta siellä tuli kummituksia, joilla oli tulesta suihtuavat sarvet, ja jotka Kallavaaraa siellä ja vielä saunassakin pahon pelmuutit. Kummitukset eivät olleet muita kun käräjäpaikassa olevia herroja. Aamulla jälkeen ilmoitettiin asia käräjäväelle, ja Kallavaara-häpesi niin että meni koriansa ja jätti tähellisetki käräjäasiansa valvomatta.

Tekstimainoksen saanut Hyödyttäväisiä ja huvittavaisia kertomuksia yhteiselle kansalle kehoitukseksi hyvään ja varoitukseksi pahasta oli julkaistu vuonna 1842. Sen tekstin voi lukea Kotuksen varhaisnykysuomen korpuksesta.