Gävle ja Turku, yhteyksiä ja eroja

Lokakuun alussa olin Gävlessä ja jo perinteiseen tapaan pohdin kaupungin historiaa vertailemalla sitä Turkuun. Kuten lukuisat muutkin kaupungit, Gävle ja Turku on perustettu mereen laskevan joen varteen. Kummankaan tarkkaa perustamisaikaa ei tunneta. Turussa keskiaikaa on kaivettu esiin aika paljon, mutta gävleläisen arkeologin esityksestä selvisi, että kaivausalat ovat olleet pienempiä ja keskiaika jäänyt vielä näkymättömiin. Ensimmäiset säilyneet kirjalliset mainninnat Gävlestä ovat 1400-luvulta.

Turun tunnus on tuomiokirkko, mutta Gävle sai kivikirkon vasta 1600-luvulla. Molemmat kirkot ovat parhaillaan perusteellisessa renovoinnissa, joten Gävlen kirkkoon en päässyt tutustumaan. Gävlen linnaksi kutsutaan 1700-luvulla rakennettua maaherran residenssiä, jonka kellarin vankilamuseoon kuuluvissa osissa pääsin käymään. Paikalla oli ollut 1583 rakennettu linna, jonka raunioita ei säilytelty vuoden 1727 tulipalon jälkeen.

Turku tunnetusti paloi vuonna 1827. Gävlen kohtalonhetki puolestaan koitti 10.7.1869. Jäljelle jääneitä puurakennuskortteleita kutsutaan vanhaksi Gävleksi. Niitä ei ole museoitu, kuten Turun Luostarinmäkeä, mutta yksi rakennuksista on paikallisen merkkihenkilön kotitalo ja on toimii museona, jota en päässyt katsomaan.

Gävlessä ei myöskään ole säilynyt paikallista Rettigin palatsia ja sen opaskylttikin oli ilmeisesti hukkunut tuoreimmissa rakennustöissä. Edesmennyt tupakkatehtailija näkyy täten turistille ensisijaisesti Gävleborgin museon taidekokoelmia esittelevien huoneiden nimessä. Turussa taas Rettigin palatsista tuli taidemuseo.

Sukututkijana piti tietenkin tarkistaa Turun ja Gävlen Rettigien yhteys.Verkkosivujen kertomana Turkuun 1867 muuttanut Per Fredrik Rettig oli syntynyt Gävlessä 12.1.1843. 

Tätäkin ennen Turulla ja Gävlen tupakkatuotannolla oli yhteys. Ennen matkaa tarkistin huvikseni vanhoista sanomalehdistä, missä yhteyksissä Gävle (entiseltä kirjoitusasultaan Gefle) esiintyi. Osumat 1820-luvulla ilmoittivat Turussa myytävistä erinimisistä Gävlen tupakkalaaduista. Ja kun John Julin ilmoitti perustamastaan paikallisesta tuotannosta keväällä 1823, hän kehui sen seuraavan Gävlen tunnetun tupakkatehtaan mallia.

Eemeli Vallinhovin viimeiset vuodet

Mikään sanomalehti ei näytä raportoineen Vallinhovin vuosien 1913 ja 1914 tekosten seuraamuksista. Hän palasi julkisuuteen vähän ennen itsenäisyyttä julkaistussa Santarmiapulaisten luettelossa:

VALLINHOVI, EMIL ALEKSANDER, noin 50-vuotias, ent. aliupseeri 8:ssa viipurilaisessa tarkka-ampujapataljoonassa, palvellut tuomari Björkin kirjurina. Koettaa saada erään norjalaisen insinööri Norrmanin epäluulonalaiseksi ensin tekeydyttyään niin läheiseksi, että heidän välillään syntyy kirjeenvaihto. [1]

Yhteistyönsä venäläisen hallinnon kanssa ei ollut pelkkä huhu. Kesällä 1918 otsikon Venäläisen santarmiajan mustia muistoja alla kirjoitettiin sisällissodan jälkeen seuraavasti.

Emil Vallinhovi Kittilässä tehnyt ilmiantoja ja tarjoutunut venäläisten santarmien palvelukseen.

Tornion venäläisen vastatiedusteluosaston arkistossa on tavattu m. m. 3 kirjettä, joista ilmenee, että surullisen maineen saanut Emil Vallinhovi Kittilässä on venäläisille urkkijoille tehnyt ilmiantoja ja tarjonnut palvelustaan sekä suositellut joukon henkilöjä kurjaan toimeen. Kirjeet on kirjoitettu viime vuonna ja ovat seuraavaa sisältöä: 

 

"Kittilä 1 — 14/4 1917.

Herra Översti.

Koska olen kuullut, että Suomen — Ruotsin rajalla olisi saatu takavarikoida jauhoja ja uskon, että ilmoitukseni niistä Hra Överstille ehkä osaksi tämän on aiheuttanut, uskallan nöyrimmästi kääntyä Herra Överstin puoleen toivossa, että jos niistä palkitaan, minäkin tulisin saamaan siitä osan koska näitten takia olen tehnyt kaksi matkaa Kallon kylään ja ollen köyhä on matkat minulle tuntuvat.

Samalla pyydämme kysyä, eikö minulle, joka olisin siihen erittäin halullinen, löytyisi minkäänlaista tointa esimerkiksi valtakunnan rajalla tai Sodankylän pitäjässä jossa pidän että välttämättä joku henkilö saisi asua ja antaa tähellisiäkin tietoja.

Arentimies Vilho Kiviniemi, Kallon kylästä, lihanviennistä yli kihlakunnan rajan ja Talokas Yitalon, Alakylästä, vasikan nähkain myynnistä, ei kai vielä ole pidetty minkäänlaista kuulustelua, vaikka ne ovat toteennäyettävissä. Edellinen on koko sota-ajan siksi vehkeillyt, että hän sietäisi saada rangaistuksen.

Kunnioittaan Emil Vallinhovi". (Nimi venäläisillä kirjaimilla.)

"Kittilä 14 — 1/8 17.

K. Herra.

Täten saan kunnian ilmoittaa, että Emil Vallinhovi on minulta kysynyt, josko minä palkkaa vastaan alkaisin Kittilän pitäjän Kallon kylässä perään katsomaan ja valvomaan, ettei siellä mitään laittomuuksia tapahdu sen ajan sisällä kuin Suomi on sotatilassa ja olen siihen suostunut.

Jo viime joulukuussa kävin ilmoittamassa täkäläisille sotilaille, että Kallossa ja Kurtakossa harjoitetaan luvatonta jauhojen kauppaa ollen siinä luulossa että niitä vietiin pois maasta ja aikoivat sotilaat asiasta ottaa selvää, vaan jäi asia kuitenkin sikseen.

Nykyään tuodaan Kauppias Ville Kiviniemelle tuon tuostakin jauhoja, vaan paikkakuntalaisille niistä ei liikene myydä, vaan viedään ne kaikki Kurtakkoon ensin ja niinkuin luulen sieltä sitten Ruotsiin.

Olen vakuutettuna, että jos asiaa tutkimaan määrättäisiin joku sotilashenkilö, niin paljon laittomuutta tulisi ilmi — siinä tapauksessa olisi kuulustelu pdettävä Kallossa, Kurtakossa ja Kolarissa.

Kunnioittaen E. A. al. Kallujärvi. (Nimikirjoitus epäselvä) osoite Alakylä, Kallo".

"Kittilä 7 p. maalisk. 1917.

Sen lisäksi mitä minulla oli kirjeessäni N. 1 kunnia Teilla Herra Ratsumestari ilmoittaa, tahdon mainita, että väestö täällä ihmettele sitä jauhon paljoutta, jota täältä kautta tänä talvena on kuljetettu Muonioon, ja kuitenkin kertoi Muonion aluelääkäri, Tohtori Fabritius, minulle, että Muoniossa ei ollut saatavissa jauhoja pienempiäkään eriä.

Täällä Kittilässä on jauhojen puute, vaan olen varmasta paikasta kuullut että Kittilän pitäjän Sirkan kylässä Kaarelan talossa löytyisi 300 säkkiä jauhoja, jotka kuuluvat kaupp. Anttilalle Muoniossa. Väestö epäilee Muoniolaisia kauppiaita siitä, että ne vievät jauhot Ruotsiin, jonka johdosta olen tästä tahtonut Herra Ratsumestarille ilmoittaa.

Muutoin pyydän vielä esittää, että tähellistä olisi seuraaviin Kittilän kyliin asettaa halpa palkkaisia agentteja, nimittäin: Alakylä, Kallo, Tepsa, Sirkka, Lompola ja Pulju. Niihin ehdottaisin täysin luotettavinä:

Alakylään: Talok. Robert Vaara. Kalloon: Itsellinen Arthur Kallojärvi. Tepsaan: Talollisenpoika Oskar Pekkala. Sirkkaan: Arontimias Rudolf Lumpus. Lompolaan: Talokas? Uusikartano ja Puljuun: Talokas August Puljujärvi. Sitten on vielä Pokka-niminen kylä, jonka läheisyydessä Sodankylän pitäjän rajain sijalla ovat Laiti ja Laitala nimiset, jossa viime kesänä on käynyt paljon sotavankia ja Inarin pitäjässä lappalainen „Salkto Niilon" talossa. Jos asia näin järjestetään, eikä oteta paikkakunnan poliisia johtajiksi menee harva sotavanki yli rajan, vaan semmoinen henkilö kun esim. Poliisi Kustaa Hannula Kittilästä päästätti viimekin kesänä pelkurisuuden takia 15 miestä joutumasta sotamiesten käsiin. (Tästä on seikkaperäisen selostuksen antanut kornetti Lehovitzilla sotilas 5 a sotnissa Nevikoff).

Muutoin olisi sotavankien karkaamisen estämiseksi hyviä agentteja hankittava muutamiin Sodankylän kyliin. Siellä oleva Poliisi Gyllenbögel olisi tässä suhteessa asian paras tuntija ja henkilö, joka ei pelkää. (Hän on yksin vanginnut 12 sotavankia yht'aikaa viime kesänä.)

Jään edottamaan ohjeita, piirrän

Kunnioituksella Emil Vallinhovi". (Nimi venäläisillä kirjaimilla.) [2]

Sanomalehdistä ei selviä, oliko kirjeiden löytämisellä muuta seurausta kuin epämiellyttävä julkisuus. Kittilän välikäräjillä marraskuun 1918 alussa Vallinhovi tuomittiin useasta petoksesta vankeuteen 2 kuukaudeksi ja 10 päiväksi.[3]

Tämä ja paljon muuta painettiin unholaan, kun Eemeli Vallinhovi kuoli 13.2.1922. Paikallisen sanomalehden muistosanat kuuluivat:

Kuolleita. Kuluneen helmikuun puolivälissä kuoli Kittilän kirkonkyläsä entinen käräjäkirjuri A. E. A. Vallinhovi (Landgren) 55 vuotiaana. Vähän yli 30 vuotta takaperin tuli vainaja, joka oli syntyisin Rantasalmelta, Kittilään ja asettui sinne asumaan, toimittaen kirjurintehtäviä aluksi kruununvouti Ahnger-wainajalla y. m. Jonkun vuoden oltuaan Kittilässä meni hän avioliittoon kätilö Miina Sukulan kanssa, josta avioliitosta on jälellä 2 lasta. Terävänä kynämiehenä kirjoitteli Landgren-Vallinhovi paljon sanomalehtiin m:m. nimimerkillä "Atte" varustetut kirjeet ovat varmaan vieläkin monen mielessä.[4]

[1] Työmies 6.11.1917 no 300
[2] Perä-Pohjolainen 18.06.1918 no 62
[3] Perä-Pohjolainen 19.11.1918
[4] Kaiku192216.03.1922 no 61

Eemeli Vallinhovi Uudellamaalla ja Pohjanmaalla 1913-1914

Tasan kuusi kuukautta vaimonsa kuoleman jälkeen Eemeli Vallinhovi pyysi naimakirjan Ruotsin Nordmalingin seurakuntaan 4.3.1912. Siellä hän meni 20.4.1912 naimisiin Anna Eufrosyne Öbergin kanssa.[1] Avioliitosta ei tullut onnellista, sillä viisi vuotta myöhemmin Vallinhovin nimissä julkaistiin kuulutus virallisessa lehdessä:

Koska vaimoni Anna Efrosyne (o. s. Öberg), joka jo huhtikuussa 1913 poistui luotani, ei ole palannut kanssani yhteiselämään, niin, jos ei hän yön ja vuoden kuluessa siitä kun tämä on julaistu 3 :nnen kerran maamme virallisissa lehdissä, saavu luokseni, olen vapaa menemään uudelleen avioliittoon Kittilä, 13. 4. 1917 1584(3—1) A. Emil Wallinhovi.

Samoihin aikoihin kun vaimo lähti Kittilästä, Vallinkoski oli itäisellä Uudellamaalla. Kun hän hyvin pukeutuneena astui kestikievarina toimineeseen Eskilomin kruununpuustelliin, hän ilmoitti nimekseen Teräksinen ja sanoi olevansa valtion palveluksessa oleva metsänhoitaja. Hän aloitti puustellin vuokraajan kanssa pitkän keskustelun puustellien olosuhteista yleensä ottaen ja teki jälleen kerran asiantuntemuksellaan vaikutuksen. 

Tarkemmin sanottuna hän kertoi, että hallitus suunnitteli malliviljelyn perustamista osalle puustelleista, ja kysyi vuokraajalta, olisiko tämä halukas ryhtymään tällaiseen viljelyyn. Tarkoitusta varten tarvittaisiin 150 metrin pituinen ja 100 metrin levyinen alue. Valtio avustaisi hanketta 1 500 markan summalla, ja jos vuokraaja ei itse osaisi kirjoittaa avustuksen saamiseksi tarvittavaa hakemusta, hän voisi tehdä sen 25 markan korvausta vastaan. Vuokraaja pidätti itselleen harkinta-aikaa. 

Otettuaan selvää seudun muista kruununpuustelleista "metsänhoitaja" tilasi hevosen matkustaakseen Pernajan pitäjän Torsbyn kylässä sijaitsevaan Nybondaksen puustelliin. Perille päästyään hän kuulusteli vuokraajaa metsätaloudesta, käski tuomaan puustellin kartat esiin ja selitti täälläkin laveasti malliviljelyn merkitystä kruununpuustelleissa. Jos vuokraaja tarttuisi asiaan, metsänhoitaja – jonka nimi oli yhtäkkiä ruotsintunut Ståhlbergiksi – sitoutui laatimaan hakemuskirjeen 25 markan korvausta vastaan kuten Eskilomissakin. Hän kirjoitti myös luonnoksen, ja kirjelmä oli määrä toimittaa Ludvig Hjeltin asianajotoimistoon Helsinkiin. Sitten matka jatkui takaisin Eskilomiin. Täällä vuokraaja ilmoitti haluavansa ensin neuvotella puustellintarkastaja Lounasmaan kanssa ennen kuin ryhtyisi mihinkään toimiin ehdotetun mallimaatalouden käyttöönottamiseksi.

Koska kauppoja ei täällä siis syntynyt, "metsänhoitaja"  lähti ruokaa ja majoitusta maksamatta jalkaisin Lapinjärven asemalle ja käveli sitten Korsmalmin kestikievariin. Sieltä hän otti kyydin Lapinjärven kirkonkylään, missä hän vieraili erään siellä asuvan agronomin luona. Tämän hän onnistui taivuttelemaan mukaansa mainittuun kestikievariin, joka on Sjökullan kruununpuustellin alainen torppa. Kestikievarissa toistettiin samapuhe malliviljelystä sillä seurauksella, että paikan emäntä suostui jättämään valtionavustushakemuksen. Ståhlbergiksi jälleen esittäytynyt mies saneli hakemuskirjeen, jonka agronomi kirjoitti puhtaaksi ja josta Ståhlberg perri 25 markan palkkion.

Tehtyään mutkan Loviisaan "metsänhoitaja" ilmestyi jälleen Pernajaan. Täällä hän soitti poliisille ja pyysi tätä saapumaan Nybondaksen kruununpuustelliin ollakseen läsnä virkatoimituksessa, minkä poliisi tekikin. Virkatoimitus koostui siitä, että "metsänhoitaja" kehotti vuokraajaa – joka ei ollut vielä saanut vuokraoikeutta siirretyksi nimiinsä – maksamaan 282 markkaa, jotka edellinen vuokraaja oli jättänyt tilittämättä kruunulle. Jos summaa ei maksettaisi, uusi vuokraaja menettäisi hallintaoikeutensa. Kun vuokraaja ilmoitti, ettei hänellä ollut vaadittua summaa, "metsänhoitaja" neuvoi häntä ottamaan lainaa. Hän saikin 150 markkaa lainaksi poliisi Erikssonilta ja luovutti tämän summan "metsänhoitajalle", joka selitti, että loput vähennettäisiin valtionavustuksesta sen maksuhetkellä. Lisäksi huijari antoi Helsingissä sijaitsevan puhelinnumeron, josta hänet tavoittaisi.

Pernajan poliisi oli kuitenkin näki syytä epäilyksiin, ja kun annettu puhelinnumero oli rekisteröity aivan toiselle henkilölle, hän hälytti Loviisan poliisin, jonne oli seikkailunsa jälkeen suunnannut. Hänet vangittiinkin viime lauantai-iltana. Kun Pernajan kruununnimismies kuulusteli huijaria, tämä väitti ensin olevansa Kittilän kruununmetsänhoitaja, mutta tunnusti myöhemmin, ettei hänellä ollut mitään virkaa ja että hänen nimensä oli August Emil Vallinhovi (ent. Landgren). Vallinhovi kertoi näissä kuulusteluissa , että hän on palvellut valtionrautateillä, toiminut tilapäisenä telegrafistina, Viipurin pataljoonan varusmestarina sekä apulaisena kruununvoudinvirastossa, Vaasan läänin puustellintarkastajalla ja useilla metsänhoitajilla. Osa näistä saattaa pitää jossain määrin paikkansa, mutta ainakin väite Turussa sairastavasta vaimosta, jolle Vallinhovi oli mukamas ehtinyt lähettää huijatuista rahoista 7 markkaa, oli valetta.[3]

Näistä teoista Vallinhovi tuomittiin Pernajan talvikäräjillä 2.3.1914 viiden kuukauden vankeuteen. Asioiden käsittely piti jatkua Lappträskin käräjillä.[4] Jossain välissä hän pääsi karkaamaan, sillä 19.3.1914 hän oli Sulvassa.

Viime torstaina saapui muutan mies kutsuen itseään maanviljelysinsinööri A. Aarnioksi, entinen Godenhjelm, erään virkatalon vuokraajan luo Sulvalla ja ilmoitti valtion myöntäneen 1,000 mmkn apurahan koeviljelystoimintaa varten tilalla ja lupasi mies ottaa hoitaakseen rahojen ulossaannin senaatista siinä tapauksessa että vuokraaja maksaisi hänelle etukäteen 30 mk. Tähän vuokraaja suostuikin. Seuraavana iltana tuli mies uudelleen vuokraajan luo ja tiedusteli eikö tämä haluaisi hunastaa tilaa itselleen 15,000 mksta, jonka arvoiseksi sen eräs valtion komitea, jossa hän oli jäsenenä, oli arvioinut. Kun virkatalo todellisuudessa oli paljoa arvokkaampi, suostui vuokraaja ehdotukseen. Mies vaati nyt 75 mk etukäteen ja saneli jonkunlaisen todistuksen, vuokraaja antoi hänelle kuitenkin ainoastaan 25 mk. Kun vuokraaja sittemmin rupesi epäilemään että petos oli kysymyksessä, ilmoitti hän asiasta Vaasan poliisille, joka eilen pidätti miehen, jonka oikea nimi on K. A. Vallinhovi, kotoisin Kittilästä ja käräjäkirjuri ammatiltaan. Mies lienee muuallakin tehnyt samallaisia petoksia.[5]

Pidätys tapahtui 21.3.1914. Sen saaman julkisuuden myötä Vaasan seudun ruotsinkielinen maanviljelijä tunnisti Vallinhoven mieheksi joka kesällä 1907 petkutti häneltä 200 markkaa. Tämä rikos oli kuitenkin jo vanhentunut.[6] Tuoreita tekojaan Vaasan seudulla käsiteltiin Maalahden käräjillä huhtikuun alussa. Tämän jälkeen edessä piti olla oikeudenkäyntejä Ruovedellä ja Lappträskissä, joten Maalahdessa käsittely siirrettiin syyskäräjiin. Vaikka Vallinhovia siis kaivattiin monella suunnalla ja hänellä oli jo yksi vankeustuomio, hänet passitettiin Vaasasta kuvernöörin päätöksellä irtolaisena Kittilään. [7]

[1] Kittilä RK 1911-1920, 267, Släktbok. 2, 1 / Atle Wilskman
[2] Suomalainen Wirallinen Lehti 20.04.1917
[3] Östra Nyland 09.04.1913
[4] Östra Nyland 11.03.1914
[5] Uusi Aura 22.03.1914, ks. myös Pohjalainen 21.3.1914, Pohjalainen 24.03.1914, Perä-Pohjolainen 24.03.1914
[6] Pohjalainen 27.03.1914 
[7] Vaasa 31.03.1914, Vapaa Sana 15.04.1914, Pohjalainen 16.04.1914

Eemeli Vallinhovi (ent. Atte Landgrén) ja uudistalo 1910-1911

Sukunimen muutos kesällä 1908 ei muuttanut miehen tapoja tai luonnetta. Lokakuussa 1910 "Kittilän kunnan ulkopuolellakin hyvin tunnettu A. E. Vallinhovi (Landgren)" tuomittiin kavalluksesta neljän kuukauden vankeuteen. Tai toisin sanoin sai "vapaan asunnon kruunun työpajoissa neljäksi kuukaudeksi. Sattui taas sekin aika että hänen petoksiaan ruvettiin penkomaan ja kolmannesvuosi vankeutta sattui muutamasta markkakymmenestä." [1]

Vallinhovi valitti tuomiosta, mutta tästä ei ollut apua:

A. Wallinhovin valitus petosta koskevassa jutussa. V. t. kruununnimismiehen A. E. Jussilan, virallisena syyttäjänä, ja E. Candelinin, asianomistajana, tekemän syytteen johdosta lausui Kittilän p:n k:n K. O. p:ssä 6/10 10 selvitetyksi, että Wallinhovi, jolle Candelin oli antanut toimeksi hänen asiamiehenänsä anoa sukuunlunastettavaksi Pajuranta niminen kruununuutistalo Kittilän pitäjän Kuivasalmen kylässä, oli maaliskuussa vuonna 1909 perättömästi Candelinille ilmoittanut, että hän oli Oulun l:n Kuvernöörin luona asiassa käyttämälleen asiamiehelle V. O. Juveliuselle lähettänyt tämän vaatiman ja asiassa tarvitun sukulunastusrahan 85 m:kaa sekä pyytänyt Candeliniä hänelle toimittamaan tuon summan ja muutamia päiviä myöhemmin uudistanut vaatimuksensa, minkä johdosta Candelin oli 31/5 09 A. Harjun välityksellä Wallinhoville toimittanut sanotut 85 m:kaa; johon nähden K. 0., R. L:n 33 §:n 1 kohdan nojalla, tuomitsi Wallinhovin petoksesta pidettäväksi 4 kuukautta vankeudessa sekä velvoitti hänet antamaan Candelinille takaisin petoksella saamansa 85 m:kaa ja 40 m:kalla korvaamaan Candelinin oikeudenkäyntikustannukset. Vaasan H. O., johon Wallinhovi valitti, p. 1/2 11: Koska Wallinhovi oli saattanut itsensä syypääksi siihen petokseen minkä K. O. oli hänen syykseen lukenut, tuomitsi H. O. R. L:n 36 luvun 1 §:n nojalla hänet pidettäväksi 3 kuukautta vankeudessa. Muuten ei muutosta. O. O.: H. O:n p. jäi pysyväksi; ja velvoitettiin Wallinhovi suorittamaan Candelinille häneltä K. Senaatissa juttuun menneiden kustannusten korvaukseksi 35 m:kaa.[2]

Ehkä vangittuna hän kirjoitti uudella nimellään kertomuksia Lapista turkulaiseen sanomalehteen, joka julkaisi myös yhden vanhan runon.[3] Syyskuussa 1911 kuoli Eemeli Vallinhovin vaimo Miina, joka oli virallisesti nimeltään Brita Wilhelmina.[4]

Vaimon kanssa tai ainakin hänen nimeään käyttäen Vallinhovi oli yrittänyt perustaa uudistilan, mutta tuskin viljely mielessään. 

Hylätty valitus. Senaatti on hylännyt kirjuri August Emil vallinhovin, läänin kuvernöörin antaman päätöksen johdosta, uudistalon perustamista Parkosen kruununmetsämaahan Kittilän pitäjän Kuivassalmen kylässä, tekemän valituksen, sekä samoin kirjurinvaimon Priitta vilhelmiina vallinhovin tekemän valituksen läänin kuvernöörin antaman päätöksen johdosta, joka myöskin koski uudistalon perustamista Silmänpaistaman kruununmetsämaahan Kittilän pitäjän Kuivasalmen kylässä. Läänin kuvernööri oli heinäkuun 16 päivänä 1910 antamallaan päätöksellä asianomaisten viranomaisten antamain lausuntojen johdosta hylännyt hakijain anomuksen, koska oli ilmoitettu, että uudistaloille ehdoitetut tilukset sijaitsevat kruunun liikamaalla sekä että Norjan alamainen Johan Norrman, joka on vallannut siellä rautamalmia sisältäviä alueita, on uudistilaksi ehdoitetulla tontilla olevat rakennukset rakentanut ja koska Norrman'illa, joka oli erinäisiä henkilöitä maksua vastaan kehoittanut hakemaan niihin uudistiloja, ilmeisesti oli tarkoitus saada haltuunsa kaikki ne isot vaarat Alakittilän hoitoalueen 3:ssa vartiopiirissä, missä rautamalmia löytyy ja koska tällainen menettely on väärää ja lisäksi mainituissa metsämaissa löytyy satoja tuhansia tukki- ja hirsipuita. Tämän anomuksen, kuten sanottu, hylkäsi läänin kuvernööri ja senaatti ei ole katsonut olevan syytä muuttaa mainittua päätöstä.[5]

[1] Perä-Pohjolainen 13.10.1910, Kaiku 14.10.1910
[2] Tidskrift, utgifven af Juridiska föreningen i Finland 01.01.1912 no Bilaga 2
[3] Kertoelmia Lapista I. Pöntsön Nanna. Turun Lehti 02.03.1911
Kertoelmia Lapista II. Halla. Turun Lehti 16.03.1911
Kertoelmia Lapista III Erämaasta. Turun Lehti 28.03.1911
Yksi tunti vaan! Haaveilu. Turun Lehti 01.04.1911
Mikäs ompi nuorukainen? [runo] Turun Lehti 06.05.1911
[4] Kaiku 11.10.1911
[5] Kansan Tahto 04.04.1911

Atte Landgrén vuosina 1907-1908

Vuonna 1907 Atte Landgrén oli jälleen Ruotsissa. Petkutuksensa keskittyivät aiemmin väliin jääneeseen Skooneen, mutta hän jäi kiinni ja tuomittiin lokakuussa viiden kuukauden vankeuteen.[1] Mahdollisesti palautusmatkalla Tukholman poliisilaitos valokuvasi Landgrénin. Tai sitten hän ehti kaupunkiin muissa asioissa vuonna 1908.

Pian vapaaksi päästyään Landgrén oli helmikuun 1908 lopussa jälleen

Seikkailija matkalla.

Viime kuun 26 p. saapui muutamaan Laurilan aseman lähellä olevaan torppaan Kemin maaseurakunnassa muuan mieshenkilö pyytämään niin sanottua pitkää kyytiä aina Rovaniemen kirkolle saakka. Mies ilmoitti olevansa valtion asioilla tai että hänet oli lähetetty jakamaan valtion hankkimia karjanrehuja hätärehuksi sen puutteessa oleville Pohjois-Suomessa ja että hänellä on tätä tarkoitusta varten 23 vaunullista tavaraa rautatiellä. Kun varsinkin ylimaassa on valitettu karjan rehusta kärsittävän puutetta, tahtoi tämä valtion luottamusmies matkustaa Rovaniemelle hankkimaan tietoja rehun tarvitsijoista. Torpassa tietysti tahdottiin auttaa tällaisilla asioilla liikkuvaa henkilöä eteenpäin arvattavasti siinä toivossa, että torpan hevonenkin, vietyään rehun jakajan Rovaniemelle, saisi jonkun hivenen valtion hankkimia ja lähettämiä rehuvaroja pureksiakseen. 

Rehun jakaja olisi maksanut kyytipalkan Rovaniemelle asti jo etukäteen, mutta kun hänen rahansa kuuluivat olevan suuria seteleitä, jommoisia torpassa ei oltu ennen nähtykään, niin sovittiin, että kyytipalkka suoritetaan perillä. Vaikka herran setelit olivatkin hyvin suuria, kuten hän selitti, niin toivottiin, että Rovaniemellä sentään joku niistä saadaan hienoksi, varsinkin kun paikkakunnalle on perustettu toinenkin pankki. Ellei yhden pankin myntti riitä setelin vaihtamiseen pieniksi, niin lainatkoot toisesta, tuumittiin matkalle lähtiessä. 

Torpan poika näet pantiin valtion lähettiä kyytiin ja kun poikettiin ensimäiseen kievariin matkan varrella, kertoi matkustaja siellä saman jutun kuin Laurilan torpassakin. Kievarissa tilasi kyydittävä ruokaa ja juomaa ja kun ruokavarat sattuivat olemaan herran mieleisiä, tilasi hän talosta eväitäkin matkaa varten. Niitä tietysti näin tärkeälle henkiiölle auliisti annettiin, vaan maksu pienen rahan puutteessa jäi paluumatkalla suoritettavaksi. Saipa valtion lähetti vielä kievarista rekivällyt ja huopatossut jatkaansa lainaksi.

Edemmäksi ehdittyä alkoi kyytimiestä kuitenkin oudostuttaa, kun kyydittävä toisissa kievareissa matkan varrella oli talonväelle selittänyt matkustavansa Lapinmaahan hoitamaan tuomarin virkaa, sillä vakituinen tuomari on matkoilla. Lähellä Rovaniemen kirkonkylää selitti kyydittävä, ettei hänen arvoisensa mies kehtaa päiväseen aikaan kirkonkylään saapua tossut jalassa ja arkipuvussa, jonka vuoksi ehdotti, että poikettaisiin erääseen torppaan, joka on tunnettu luvattomasta viinakaupastaan. Täällä lainasi hän kyyditsijältään 5 markkaa viinan ostoon. 

Illan tultua jatkettiin matkaa Sukulan torppaan, jossa tämä valtion virkailijana matkaileva ryypiskeli viinojaan erään miehen kanssa ja lähetti kyytipoikansa pikku ostoksille. Muun muassa ostatti hän vekselilanketin. Kyytipojan ostoksilta palattua alkoi kyydittävä pyytää kyyditsijää lähtemään kyytiin aina Kittilään asti näytellen 8,000 markan vekseliä, jolla herra selitti nostavansa rahat Kittilän pankista. Mutta kuinka olikaan, viekotteli kyydittävä kyytipoikansa uudelleen poistumaan asioille, jolla aikaa herra katosi torpasta. Tossut ja rekivällyt hän kumminkin oli jättänyt rekeen. 

Mitään kyytipalkkaa ei kyytipoika saanut, jonka takia hän häätyi asiasta ilmoittamaan Rovaniemen poliisille. Silloin selvisi, että tämä rehujen jakajana matkaileva valtion lähetti onkin seikkailuistaan surullisen kuuluisa Atte Landgren Kittilästä. Hän joutui, kuten tunnettu, viime syksynä kiinni petkutuksistaan Etelä-Ruotsissa ja oli tältä seikkailuretkeltään paluumatkalla Kittilään. Saadakseen vapaan kyydin Rovaniemelle, oli hän uskotellut olevansa valtion lähetti. Laurilan torpparille täten kumminkin tuli melkoinen vahinko. [2]

Mistään tästä ei ole merkkiä ilmoituksessa, jolla Landgrénista tuli Vallinhovi.[4]

SWL 7.7.1908

[1] Jämtlandsposten 18.10.1907
[2] Perä-Pohjolainen 03.03.1908
[3] Stockholms stadsarkiv. Stockholmspolisens signalementsfotografier 1869-1920. August Emil Alexander Landgren. (Bild 13031 i databasen)
[4] Suomen Wirallinen Lehti 7.7.1908

Atte Landgrén vuosina 1905-1906

Ehkä elokuun 1904 tiedotuspurske ajoi A. E. A. Landgrénin jälleen Ruotsiin, mutta häntä ei oltu sielläkään unohdettu. Monista käyttämistään nimistä (Hertzén, Gustafsson, Walinder ja Sjöström) huolimatta hänet etsintäkuulutettiin tekemiensä petkutusyritysten takia toukokuussa 1905 omalla nimellään. Hänet kuvattiin 167 cm pitkäksi, hiuksensa tuhkan värisiksi, silmänsä pieniksi ja sinisiksi, nenänsä suoraksi ja suureksi, ihonsa ruskeaksi. Päällään oli tumma puku ja huonot kengät.[1]

Alkuvuodesta 1906, vuosikymmenen tauon jälkeen, sanomalehdestä löytyy Atte Landgrénin tarinoita.[2] Tästä ei kuitenkaan muodostu käännettä elämäänsä, sillä loppuvuodesta sama sanomalehti kertoo:

Vanha veijari taasen liikkeellä. Pajalasta on telefoneerattu Haaparannan lehdelle. T. k. 6 pnä tapasi metsänhoitaja Bergman Lovikan kestikievarissa erään pitkällä kyydillä matkustavan miehen, joka sanoi olevansa metsänhoitaja Lundgren Kittilästä osakeyhtiö Enhörningin palveluksessa. Hän oli ilman rahoja ja oli saanut kaikkialla lainoja y. m. kun sanoi saavansa Gellivaarassa 20,000 kr. Matkaansa jatkoi hän Gellivaaraan päin.

Jälestäpäin on tullut ilmi, että tämä metsänhoitaja on vanha käräjäkirjuri Landgren Kittilästä, joka joku vuosi sitten matkusteli m. m. Nikkalassa von Herzenin nimellä petkuttaen ihmisiä. Olisi syytä ihmisten olla varuillaan. [3]

Uutinen ei ehkä kuitenkaan ollut täysin totta, sillä Landgren lähetti siihen vastineen.

Pohjois-Suomen toimitukselle. Koska niinkin arvossa pidetty lehti, kun Pohjois-Suomi on ottanut palstoillensa Haaparannan lehdestä otsakkeella "Vanha veijari" olleen, minua kohtaan kohdistetun valheellisen kyhäyksen, pyydän kunnioittaen saada puolustuksekseni esittää seuraavaa

1:ksi. En koskaan ole käyttänyt nimeä Lundgren enkä sanonut itseni "metsänhoitajaksi".

2:ksi. Silloin kun minua kohtasi Jägmästar Bergman, en vielä ollut rahan puutteessa, vaan kyllä myöhemmin.

3:ksi. En myöskään koskaan ole sanonut saavani Eellivaarassa rahoja, vaan että, jos onnistun asioissa, sen olen lopullisesti saapa.

Von Hertzen'in nimellä olen kyllä kerran vienyt matkani Sangin kestikievarin tyttären Suomeen, vaan en koskaan muuta petosta tehnyt.

A. Emil Landgren [4]

Ehkä vuoden 1906 lopulla syntyi 16-sivuisena kirjasena seuraavana vuonna julkaistu "Julafton. Ett minne åt min älskade syster Otti Julen 1906".

[1] Ljusdals Tidning 12.5.1905, Stockholmsbladet Nya dagligt Allehanda 14.5.1905
[2] Pikku Hilda. Pohjois-Suomi 23.02.1906
Katokuvaus Lapista. Pohjois-Suomi 16.03.1906 & 19.03.1906
Inkilän Pekka. Pohjois-Suomi 28.03.1906
[3] Pohjois-Suomi 12.11.1906
[4] Pohjois-Suomi 28.11.1906

Atte Landgrén elokuun 1904 uutisissa

 Kaleva 04.08.1904:

Valevirkamies virkataloissa. Jaalan pitäjän virkataloissa on äskettäin liikkunut petkuttaja varamaanmittari G. A. Ahlgrenin nimeä käyttäen. Hän on sanonut olevansa virkatalojen tarkastajan lähettämä tutkimaan virkataloilla löytyviä suomaita ja tariomaan valtion lainoja niiden viljelemistä varten, ottaen 15 m:kaa muka hakemuspaperien laatimista varten. Luultavasti on tämä kulkija sama Landgren, jonka muualla tekemistä samanlaatuisista petoksista sanomalehdet ovat jo ennen tienneet kertoa. Etenkin virkatalojen vuokraajia varotetaan antautumasta tällaisten valevirkamiesten kanssa tekemisiin.

Meillä on syytä luulla, että edellä kerrottu petkuttaja olisi Kuopion ja Kajaanin kautta kulkenut aivan äsken näille seuduille. Hänen oikeensa lienee piakkoin siirtyä täältä pohjoiseen. varottakoon täälläkin tuollaisten veijarien viekkautta.

Kajaanin Lehti 06.08.1904:

Mies liikkeellä! Viime tiistaina lähti täältä Oulujärven yli Ouluun mennäkseen mies, joka lienee sorttiaan merkillisimpiä miesten joukossa. Iisalmelta päin oli hän tänne tullut, mukanaan nuori, hyvin puettu nainen. Sukevan kievarin päiväkirjaan hän on pistänyt olevansa varamaanmittari Aaltonen. Siellä oli mies neuvotellut itselleen joltakin maan puutteessa olevalta 15 markkaa rahaa selittäen hankkivansa lainan maanostamista varten jokaiselle, kenellä vaan on 3 trn alaa maata ennestään omissa nimissään sekä liikkuvansa juuri näillä asioilla valtion puolesta.

Kaupungin kievariin oli "pariskunta" ilmestynyt päivällä maanantaina, merkiten päiväkirjaan "G. A. Aaltonen ingeniör, Uleåborg" sekä ajanut sitten Kiehimänsuuhun, missä olivat yötä laivassa, jolla taas tiistaina klo 8:lta tähtivät Vaalaan. Siellä oli mies esittänyt itseään insinööri Sallmén'iksi ja olevansa entinen von Hertzen, jopa kuvernöörin poika y. m. suurta.

Sattuipa siihen eräs herrasmies, joka perinpohjin tunsi "insinöörin," meni hänen luokseen ja olkapäästä pitäen laususkeli hänelle jotain tähän tapaan: "Kuulepas sinä Atte Akseli Emil Landgren, ethän sinä mikä insinööri Sallmén ole! Ja kuka se tuo nuori nainen on sinun matkassasi?" "Se on minun toinen vaimoni," tokasi siihen "insinööri" hätäpäissään.

"Vai niin," jatkoi herrasmies, "sinun vaimosi elää Kittilässä vielä tänäkin päivänä. Ei tuo siis ole sinun vaimosi. Jokos olet hyvittänyt m. m. ne 200 mk., jotka kesäkuulla, liikkuessasi tuomari Eriksson'in nimellä, puijasit Pietarsaaressa rouva . . . ltä. Olethan minun tietääkseni ainakin 4 kertaa istunut metkuistasi linnassa. Eikö täällä ole järjestysmiestä, joka korjaisi sinun taaskin parempaan talteen"?

Tämä oli kova puhe "insinöörille," joka siinä vääntelehti sopottaen: "elkää puhuko tässä väen kuullen tuollaista; mennään huoneeseen" y. m.

Mitenkään kauan tuo tuommoinenkin mies, joka sitäpaitsi kuuluu selitelleen liikkuvansa "korkeimmillakin asioilla hyvillä tuloilla," saapi leijailla vapaalla jalalla.

Atte Akseli Emil Landgren — (von Hertzen — Sallmén — Erikson — Aaltonen y. m. y. m.) on syntyisin Mikkelistä ja lienee ijältään tuossa lähempänä 40 vuotta; käyttää prillejä tukevalla tölppänokallaan, kasvultaan lyheläntä, tukeva.

Mukanaan ollut nainen kuului itkeskelleen ja "hammastelua" oli heidän välillään taipalilla ja pysäkeilläkin kuultu. 

Kajaanin lehden juttu toistettiin monissa lehdissä. Hufvudstadsbladet sai oman julkaisunsa jälkeen yleisökirjeen, jonka mukaan kulkuri Atte Landgrén oli vieraillut 6. elokuuta Ylitorniolla esiintyen niin varatuomarina, maanviljysinsinöörinä kuin ylioppilaanakin yrittäessään huijata rahaa. Kirjoittaja oletti, että Landgrén ei ollut täydessä ymmärryksessä ja toivoi viranomaisten ottavan hänet huostaansa. (Hbl 12.8.1904)