Uudenkaupungin lokikirjat ja muut kirjat

Kansalliskirjaston uutiskirje johdatti minut tiedotteeseen Uutta Finnassa: Oikopolku tutkimukseen -sisältöalue laajenee museoiden ja arkistojen aineistoilla ja se puolestaan sivulle Oikopolku tutkimukseen. Uusien tutkimusjulkaisujen päällimmäisenä sattui olemaan kirja-arvostelu vuodelta 2007, joten hyppäsin oikeaan laitaan, jossa hieman ristiriitaisesti Tutkimusaineistoista annetaan esimerkit "kuvia esineitä, kirjeitä, arkistoaineistoja", mutta uutuussyötteen otsikkona on "Uusia arkistoaineistoja".Tuon listan kakkosena sattui olemaan Journal till Skonerten Alkaja; lokikirja; laivapäiväkirja ja tämän alkapuolella lisää lokikirjoja, joita en ollut aiemmin avannut yhtään. 

Enkä avannut nytkään, sillä Finnan kautta on tarjolla vain kansikuvat. Tämäkin on tietenkin askel oikeaan suuntaan, sillä pitkäaikaisena ongelmanahan on ollut se, ettei museoiden arkistokokoelmien sisällöstä ole ollut saatavilla tietoa (Ks. Täydennysosa 5 joulukuulta 2022). Tuonti Finnaan palvelee tiedonhakijaa, joka etsii lokikirjoja tai tiettyä alusta. Tutkija jää miettimään, mitä on tuotu esille ja mitä - syystä tai  toisesta - ei. Eli edelleen kattavaa arkistoluetteloa jään kaipaamaan.

Selatessani uutuuksia eteenpäin lokikirjojen lomaan, tuli vastaavasti kansiensa dokumentoinnin saaneita suomalaisittain varhaisia painotuotteita, kuten esimerkiksi Tohtori Martti Lutheeruksen Isä Meidän Selitys. Sekä Saksan että Ruottin kielestä suomennettu. 1841. Museon näkökulmasta kyseessä ei ole kirja vaan "arkistomateriaali". Tämä tarkoittaa sitä, että jos joku jostain syystä käyttäisi Finnaa kirjojen fyysisten kappaleiden etsintään ja hyödyntäisi käyttöliittymän vasemman reunan suodatinta Aineistotyyppi > Kirja, tämä kappale jäisi löytymättä.

Mutta, yllätyksekseni, myös arkistomateriaaliksi luokiteltu postikortti Turku-postikortti, Betel-kirkko on hakutuloksissa senkin jälkeen kun tekee rajauksen Aineistotyyppi > Kuva. Minähän päivänä saisin aikaiseksi opetella Finna-haun perusteet?

 

Sarkofagin lahjoittaja ja romanttisen tarinan sankari

Edellisissä teksteissä vilahtanut Louis Guillamo eli Ludwig William Devienne syntyi 7.4.1835 Tallinnassa eli hän oli 10-vuotias perheensä muuttaessa Helsinkiin.[1] Hän kävi Helsingin lyseota vuosina 1845-50 ennen lähtöään merille.[2] Krimin sodan aikana hän "liittyi aliluutnantiksi 1. suomalaiseen (27.) ekipaasiin kesäkuussa 1855. Osallistui Viaporin puolustukseen 28.–29.7.1855 ja sai siitä 4. luokan Annan urheudesta lokakuussa 1855. Osallistui Hankoniemen luo upotettujen aseiden nostoon talvella 1856 ja sai siitä kenraalikuvernöörin kiitoksen toukokuussa"[2]

Amalia Catharina [20]

Sodan päätyttyä Ludwig William Devienne oli purjehduskauden 1857 höyrylaiva Fultonin kapteeni ja ajoi reittiliikennettä Helsingin ja Tukholman välillä.[3] Kaupunkien välillä sijaitsevasta Tammisaaresta oli marraskuussa vierailulla Ludwig William Deviennen vanhempien luona Helsingissä mamselli Björkbom.[4] Kyseessä oli Amalia Catharina Björkbom (s. 4.12.1837 Tammisaari), sillä samana viikonloppuna luettiin kuulutus avioliitolleen Ludwig William Deviennen kanssa. Liitto solmittiin Helsingissä 6.12.1857.[5] Sisarentyttären myöhemmän kertomuksen perusteella Amalia Catharina oli karannut kotoaan, jossa isä oli liittoa vastaan. [20]

Suomenlahdella sahaus jäi yhteen vuoteen, sillä Ludwig William Devienne "pelasti Välimerellä Bonifacion salmessa kuusi kreikkalaista uppoavasta proomusta 1858 ja sai siitä hopeamitalin Vladimirin nauhaan 1862".[2] Vuonna 1865 "kapteeni Devienne" oli kapteenina aluksella Boug, joka liikennöi  Välimerelle ja Mustalle merelle osana höyrylaivaosakeyhtiötä, joka tunnetaan englanniksi nimellä The Russian Steam Navigation and Trading Company.[6] Konstantinopolista raportoitiin 8.12.1865, että kapteeni Devienne oli höyryaluksellaan Lazareff joutunut Lontoosta tullessaan huonoihin sääolosuhteisiin. Lasti oli kärsinyt vaurioita ja yksi masto menetetty.[7] Lazareff kuului myös venäläiselle yhtiölle.[8]

Liikkumiseen Välimerellä sopii se, että "Yliopiston kansallis-kaluston" syksyn 1860 lahjoituslistassa on  "laivaston luutnantilta L. Devienne: egyptiläisen muinaisen ruumiin kunnia-arkun".[9] Tämän sarkofagin kohtalosta on kerrottu erilaisia versioita. Vuonna 1874 museon amanuenssi maisteri Färling tiesi kertoa, että sarkofagin oli valinnut Georg August Wallin Aleksandriassa, mistä Devienne oli tuonut sen Suomeen hävittäen matkalla sarkofagin sisällä olleen muumion.[10] Koska Wallin kuoli jo vuonna 1852, esityksessä on isohko aukko. Sitä ei yritetty tukkia tuoreessakaan tekstissä, jossa todetaan 

Arkun vaiheista tiedetään melko vähän. Suomalainen professori ja tutkimusmatkailija Georg August Wallin hankki arkun Aleksandriasta, kun hän matkusti Egyptissä ja Lähi-idässä 1840-luvulla tutkimuksiaan tehden. Arkku on ilmeisesti peräisin muinaisen Egyptin pääkaupungista Thebasta, mutta tarkempaa löytöpaikkaa ei ole tiedossa.
Alkuperäisissä luettelointitiedoissa kerrotaan, että arkun sisällä oli muumio, mutta matkalla Suomeen se oli kadonnut. Ehkäpä muumio heitettiin laidan yli, kun meriluutnantti Devienne kuljetti arkun meritse Suomeen vuonna 1860. Kostea meri-ilma sai kenties muumiossa aikaan epämiellyttäviä reaktioita.[11]

Vaihtoehtoisesti sarkofagi kulki meritse Aleksanriasta Odessaan, jossa "lastautti suomalainen tiedemies kaikki Itämailta keräämänsä aarteet junaan, jonka tuli Venäjän läpi kuljettaa nuo kallisarvoiset kokoelmat Suomeen."[12] Toimintaa ei haitannut mitenkään se, että Odessaan tuli rautatie vasta vuonna 1865. Vuoden 2022 sanomalehtijutussa 12 vuoden väliä selitetään Krimin sodalla.[13] 

Kenellekään ei näytä tulleen mieleen selitys, että sarkofagilla ei olisi mitään tekemistä Wallinin kanssa. Tähän viittaa vahvasti Helsingfors Tidningarin etusivu 25.10.1860, jossa lyhyesti kerrotaan Aleksandriasta Yliopiston kansatieteellisiin kokoelmiin lähetetystä sarkofagista ja erikseen pidemmälti käsitellään Wallinin kuolinpäivän muistojuhlaa.

Kauppakapteeni Devienne lahjoitti syksyyn 1863 mennessä tarkemmin määrittelemättömänä ajankohtana yliopiston kokoelmiin myös 11 hopearahaa, 590 kuparirahaa ja 12 tinajäljennöstä (?). [14] Suomalaisen merimiesseuran museoon hän lahjoitti kullalla ja hopealla kirjaillun japanilaisen vaatteen.[15]

Marinkapten L. Devienne,
Åbo Akademis bildsamlingar

Amalia Catharina Devienne (s. s. Björkbom) kuoli ulkomaan matkalla 4.10.1866 ja haudattiin sveitsiläiseen Clarens-kylään lähellä Montreauxia.[20] 

Ludwig William Devienne kuoli pitkällisen kärsimyksen jälkeen 38-vuotiaana 22.10.1873 Beyruthissa, millä lienee tarkoitettu Beirutia. Häntä jäivät kuolinilmoituksen mukaan kaipaamaan leski ja kolme lasta.[16] 

Tyttärensä Ellen Adéle (s. 11.8.1863 Tammisaari) kuoli 25-vuotiaana Loviisassa 11.5.1889 Brynolf Rosendalin vaimona.[17] Vuonna 1875 elossa ollut tytär Amalia Matilda on kuollut vuoteen 1897 mennessä, sillä äidinäitinsä testamenttia vahvistettaessa kaivattiin vain merimies Ludvig Deviennea.[18] Noin kuukautta ennen Ellenin häitä Ludvig oli saapunut Venäjältä Loviisaan ja tämän jälkeen hänestä ei ole havaintoja.[19]

[1] Tallinnan Pyhän Olavin seurakunnan kasteet 1834-1856
[2] Mirko Harjula: Finland-based officers in Russian imperial military service 1717-1917 - a catalogue
[3] Ajan suomalaiset ja ruotsalaiset sanomalehdet, esim. Åbo Tidningar 5.5.1857
[4] Finlands Allmänna Tidning 16.11.1857
[5] KA. Tammisaaren srk. RK 1855-61, 16
[6] Bradshaw's railway &c. 1865. Reittikartan lähde Anna Sydorenko: The Russian Steam Navigation and Trading Company: The Transition from Sail to Steam in the Russian Black Sea (1856–1914). Kirjassa Mediterranean Seafarers in Transition (2022) 
[7] Helsingfors Tidningar 2.1.1866 
[8] Lloyd's Register of British and Foreign Shipping. From 1st July, 1869, to the 30th June, 1870. 1869
[9] Suomen julkisia sanomia 6.12.1860; Museovirasto KM14560:660
[10] Morgonbladet 24.11.1874
[11] Jutta Kuitunen: Sarkofagi saapui Suomeen 1860 – muumio katosi matkalla. Kulttuurista perinnöksi 2019
[12] Arne Koski: Rakennusmestari Ankefenamonin ruumisarkku. Seura 14/1936
[13] Minna Vilkuna: Näyttely: Minne hävisi puisen sargofagin muumio matkalla Egyptistä Suomeen? Suur-Jyväskylän lehti 13.11.2022
[14] Redogörelse för Kejserliga Alexanders-Universitetets i Finland förvaltning och verksamhet samt derstädes inträffade förändringar ifrån den 1 September år 1860 till samma dag 1863. 1863
[15] Åbo Underrättelser 27.4.1867
[16] Helsingfors Dagblad 4.12.1873
[17] Hufvudstadsbladet 15.5.1889; KA. Loviisan srk. RK1880-1889, 256, 315
[18] FAT 29.12.1897
[19] Östra Nyland 5.12.1883

[20] Jonatan Reuter: "Ett stycke ekenäsromantik" kirjassa Ekenäs Stad och bygd II, näköispainos 1990, 135-140; Maija Dahlgren: Niin väkevä on rakkaus. Kuusi kuuluisaa ja romanttista tositarinaa. Atena 2001, 155-172

Upseerimatrikkelin ja Venäjän ulkomaalaisten tietokannan testausta

Jätin eilisessä tekstissä hovineuvos Deviennen Frans Petter -pojan sotauran seuraamisen puolitiehen, sillä muistiin palasi syksyllä hyväksytty Mirko Harjulan väitöskirja "Varjageja, valtaeliittiä vai vainolaisen vartiokaarti? - Venäjän asevoimien suomalaistaustaiset upseerit 1717-1917" ja sen matrikkeli. Riittääkö uran aloitus kaartissa ja vanhempien asuminen Helsingissä "suomalaistaustaan"?

Kyllä. Harjulan väitöskirjasta löytyy linkki massiviseen upseerimatrikkeliinsa Finland-based officers in Russian imperial military service 1717-1917 - a catalogue.

DEVIENNE, Frans Peter syntyi ranskanopettajan, hovineuvos Pierre Francois'n perheeseen Tallinnassa 19.10.1831, liittyi nuoremmaksi aliupseeriksi Henkikaartin suomalaiseen tarkka-ampujapataljoonaan 1848, yleni portupeivänrikiksi 1849 ja vänrikiksi siirtyen 3. tarkka-ampujapataljoonaan 1851. Yleni aliluutnantiksi 1853. Osallistui Krimin sodassa Silistran piiritykseen 1854 ja sai 3. luokan Annan rusetilla helmikuussa 1855. Yleni luutnantiksi heinäkuussa 1855. Pataljoona muuttui 9. tarkka-ampujapataljoonaksi, mies siirtyi aliluutnantiksi Henkikaartin 2. tarkka-ampujapataljoonaan 1857. Sai luutnanttina kolme viikkoa lomaa Saksaan ja Sveitsiin 1859. Siirtyi virka-arvoihin nimineuvokseksi 1860. Yleni todelliseksi valtioneuvokseksi ja kuului lastenkotien neuvostoon. Aateloitiin 1875. Kuoli Pietarissa 20.1.1885 ul.

RI 31.1.1851, 9.4.1853, 17.2.1855, 23.6.1855, 13.4.1857, 4.7.1859, 20.4.1860, SMY laatikko 42, KA, Wirilander 1985: 107, 109, Erik-Amburger-Datenbank

Eipä tuohon ole paljoa lisättävää taidoillani. Ei huono suoritus sotavangin pojalta. Matrikkelissa on mukana myös Frans Peterin veli, josta on kerrottavana enemmän Suomeen liittyvää asiaa huomenna. 

Lähteeksi merkitty Erik-Amburger-Datenbank on itselleni uusi tuttavuus. Devienne-haku paljastaa, että Frans Peterin kuolemasta on todennäköisesti tietoa sanomalehdessä "St.Pbg.Ztg. 19.1.1885 (Nr.19)". Valitettavasti en löydä sanomalehteä St. Petersburgische Zeitung digitaalisena tuolta vuodelta enkä viitsi tämän asian takia tutkia Kansalliskirjaston kokoelmien mahdollisuuksia. 

Tuloksissa on mukana myös kaksi Frans Peterin veljeä. Julius Theodor Hippolit näyttää käyneen koulua Tallinnassa 1838-1839 ja myös Helsingissä. Viktor Nikolai Adam oli Tallinnan lukiossa 1841 ja myöhemmin opiskeli Pietarissa. Armeijasta kollegiosihteeriksi edennyt Viktor Francovič Devienne vaikuttaa Fransin pojalta kuin myös 15.2.1866 syntynyt Peter Devienne.

Erik-Amburger-Datenbankin taustaorganisaatio on Leibniz-Institut für Ost- und Südosteuropaforschung. Tietokantaan on kerätty ulkomaalaisia Venäjällä. Testaus Kokemäkeen liittyvällä Tigerstedt-nimellä (jota on runsaasti myös Harjulan matrikkelissa), tuotti useita osumia, joissa yhdessä oli jopa asuinpaikka Kokemäellä muodossa "Hyyti, Kunio" (p.o. Hyyti, Kumo).

Harjulan matrikkeliin palaten, sieltä olisi löytynyt runsaasti taustatietoa esimerkiksi vanhaan blogijuttuuni Elsan ihmeelliset elämänvaiheet.

Hovineuvos, joka kauppasi Helsingissä katukiviä

Valokuva kirjassa
Lukuseurasta
kansankirjastoon

Toukokuussa 1875 useat suomalaiset sanomalehdet kertoivat hovineuvos Pierre François Deviennen kuolleen Loviisassa ja mainitsivat hänen taistelleen Napoleon I:n joukoissa sekä toimineen Helsingin tyttökoulun ranskan opettajana.[1] Vuosikymmeniä myöhemmin tyttärensä muistokirjoituksissa sotapalveluksesta mainitaan jääminen vangiksi Borodinon taistelussa syyskuussa 1812.[2]

Helsingin kirkonkirjojen mukaan Pierre François Devienne oli syntynyt Pariisissa 20.9.1793 ja tallinnalaisen koulun historiikin perusteella hän oli käynyt ennen sotaan lähtöään Lycée Napoléonia ja aloittanut ranskanopettajana Tallinan lukiossa 1.5.1814.[3, 4] Hän meni pian naimisiin paikallisen opettajasuvun tyttären Amalie Christina Körberin (s. 22.7.1793 Liivinmaa) kanssa. Heidän lapsistaan tunnetaan [5, 6, 7]

• Francois Eduard Bernard  s. 26.6.1817 Tallinna 
• Louise Wilhelmine  s. 21.1.1819 Tallinna 
• Paul Christoph Alexander s. 3.12.1820 Tallinna, k. 24.7.1823
• Karl Christian s. 5.11.1822 Tallinna, k. 14.9.1826
• Paul Peter s. 28.3.1824 Tallinna, k. 5.11.1825 
• Amalie Pauline s. 26.1.1826 Tallinna
• Julius Theodor Hippolÿt s. 26.8.1827 Tallinna 
• Victor Nicolai Adam s. 27.2.1829 Tallinna  
• Franz Peter s. 19.10.1831 Tallinna 
• Louis Guillamo s. 7.4.1835 Tallinna 

Kolmenkymmenen opetusvuoden jälkeen Pierre François Devienne jätti toimensa Tallinassa 1.7.1844 ja sai läksiäislahjaksi hovineuvoksen arvon.[4] Pari kuukautta myöhemmin hän saapui Helsinkiin ja sai paikan tyttökoulun ranskankielen opettajana, missä toimessa hän jatkoi vuoteen 1857.[8] 

FAT 17.12.1844

Tytär Louise Wilhelmine perusti Helsinkiin koulun syksyllä 1848 ja piti kaupungissa koulua myös 1850-luvulla. [10]  Myös Amalie Pauline muutti Suomeen vuoteen 1845 mennessä ja meni tammikuussa 1849 naimisiin loviisalaisen kauppiaan Alexis Gratschoffin kanssa.[11] Poika Frans Petter aloitti vuonna 1848 uransa armeijassa, jossa hän eteni 3:nnen tarkk'ampujapataljoonan vänrikiksi tammikuussa 1851. [16]  Krimin sodassa hänet palkittiin urhollisuudesta Silistrian piirityksessä ja hän sai ylennyksen luutnantiksi.[19] Sodan aikana sanomalehdissä kerrotaan myös kauppalaivaston perämiehen Ludvig (eli Louis) Devienne liittymisestä 27:een (Suomen 1.) meriekipaasiin midshipmannin asemaan, jossa hänkin sai kunnianosoituksen.[20] 

Pian Helsinkiin asettumisen jälkeen Pierre François Devienne ilmoitti perustavansa Helsinkiin ranskan- ja saksankielisen kirjaston, jonka käyttö oli maksullista.[9] Sen toiminta mainitaan päättyneenä ja lyhytaikaisena vuonna 1848.[14] 

Elokuusta 1848 alkaen Pierre François Devienne esiintyy helsinkiläisten sanomalehtien ilmoituspalstoilla tallinnalaisten katukivien välittäjänä.[12] Vuonna 1851 taloudellinen tilanteensa mahdollisti kiinteistökaupan eli hän osti 1350 hopearuplalla korttelista 68 nykyisen Annankatu 31:n.[13] Ajan tapaan tontilla oli puisen asuinrakennuksen lisäksi useita ulkorakennuksia, jotka Devienne palovakuutti.[15]

Krimin sodan aikana sanomalehdet kertoivat, että

Wirasta eronneet herrat, Howi-neuwos Devienne ja Asessori Pistolekors, owat Hallitukselle tarjonneet itseänsä semmoisia asioita toimittamaan, joita heille nykyisenä sota-aikana woidaan antaa tehtäwiksi; tästä näiden herrain alamaisuutta osoittawasta palweluksen tarjouksesta on H. K. M:tinsa ilmoittanut heille mielisuosiotansa. [17]

Pian tämän jälkeen Pierre François Deviennen luo Helsingissä majoittui Pietarista tulleina hallitussihteeri Devienne ja neiti Devienne sekä opettaja Devienne Kievistä.[18] Muutaman vuoden kuluttua Kievistä tuli käymään hovineuvos Devienne.[21] Jonkinlainen sukulaisuussuhde vaikuttaa todennäköiseltä, mutta ilman etunimiä selvitystyö on haastavaa.

Vuonna 1863 Pierre François Devienne määrättiin 10 veroäyriä eli hän ei kuulunut kaupungin varakkaimpiin, mutta ei myöskään köyhimpiin.[22] Kaksi vuotta myöhemmin hän myi Annankadun kiinteistönsä.[13] Loppuelämänsä hän asui Loviisassa, jossa vaimonsa kuoli 76-vuotiaana 2.6.1870.[23]  

Pierre Francois Devienne itse kuoli 81-vuotiaana 1.5.1875 Loviisassa 14 lapsenlapsen isoisänä. [24] Perillisiään olivat poikansa valtioneuvos Frans Devienne, edesmenneen poikansa luutnantti Ludvig Deviennen alaikäiset lapset Ludvig, Ellen Adel ja Amalia Mathilda, Louise-tyttären alaikäinen poika Albert Alliman sekä Loviisassa asunut Amalia-tytär, jonka luona hän oli todennäköisesti asunut viime vuotensa, sillä omistuksestaan listattiin vain rahaa.[25] Amalialta tunnetaan neljä lasta, joten todennäköisesti myös Fransilla oli perhettä.

[1] Esim. Hufvudstadsbladet 6.5.1875
[2] Hufvudstadsbladet 20.10.1907
[3] KA. Helsinki RK 1856-1869 s. 558 
[4] Gotthard von Hansen: Geschichtsblätter des Revalschen gouvernements-gymnasiums zu dessen 250 jährigen Jubiläum am 6. juni 1881. 1881, 216
[5] Seuberlich, Erich: Stammtafeln deutsch-baltischer Geschlechter. Band II. 3. Reihe. 1931, 85
[6] "Estonia, Church Books and Synagogue Registers, 1590-1941", FamilySearch
[7] Geni-profiilit, alk. Pierre François Devienne (1793 - 1875)
[8] HT 14.9.1844, Borgå Tdning 2.11.1844, Tidskrift utgiven av Pedagogiska föreningen i Finland 2/1869
[9] HT 2.7.1845, FAT 27.9.1845, HT 8.10.1845, HT 27.6.1846, 
[10] Pauline Mickwitzin ja Louise Allimannin oppilaitos Helsingissä
[11] KA. Helsingin ruotsalais-suomalaisen seurakunnan arkisto - I Ji:1 Sekalaiset väestörekisteri-ilmoitukset, 1816, 1833-1867 1816-1867
[12] Esim. HT 30.8.1848, HT 9.5.1849, HT 15.6.1850, HT 7.4.1862
[13] HKA. Kiinteistökortisto
[14] HT 16.12.1848
[15] KA. Keskinäinen vakuutusyhtiö Tarmon lakkautettujen ainaispalovakuutusten arkisto - Vakuutuskirja 4200
[16] KA. Kaartin rippikirja 1842-1848, 21; ÅU 25.2.1851
[17] Suometar 12.5.1854
[18] FAT 20.5.1854, FAT 10.8.1854, myös FAT 2.8.1858
[19] FAT 15.2.1855, FAT 9.7.1855
[20] FAT 9.6.1855, FAT 13.10.1855, Wiborg 29.4.1856
[21] FAT 20.7.1860 
[22] HD 30.5.1863
[23] FAT 8.6.1870
[24] HD 5.5.1875
[25] KA. Loviisan raastuvanoikeuden arkisto (HMA) - 679 Loviisan raastuvanoikeuden perukirjat ja perukirjaluettelot 1875-1875, samassa perinnönjako.

Automaatilla tuotettua p*skaa

Vain kuukausi sitten kirjoitin Vielä lisäajatuksia historian generoinnista ja vaikutuksista ja silti sain eilen sätkyn Ilta-Sanomien jutusta Suomen sota­historian vääristely sai uudet mittasuhteet – ”sankarilliset” vale­tarinat leviävät internetissä. YouTubesta oli löytynyt sotahistoriakanava, joka läpäisee kursorisen tarkastuksen: esittelyteksti näyttää asialliselta ja videoiden lopussa on lähdeluettelon näköistä tekstiä. Yksittäisen videon tarkistuttaminen asiantuntijalla kuitenkin paljastaa, että lähteet on keksittyjä ja sisältö paikkaansapitämätöntä.

Helsingin yliopiston ja Maanpuolustuskorkeakoulun yhteisprofessuuria hoitava Katri Pynnöniemi pitää mahdollisena, että Sotapäiväkirjat-kanava on luotu testaamaan, kuinka nopeasti tekoälyllä voi luoda täysin valheellista sisältöä Suomen sotahistoriasta.

– Tällaisella sisällöllä voidaan saastuttaa nettiä ja aiheuttaa tilanne, jossa oikeiden tutkijoiden olisi myöhemmin puolusteltava omia faktojaan valesisältöä vastaan, Pynnöniemi sanoo.

– Tällainen sisältö voi johtaa myös siihen, että ihmisten on jatkossa vaikea tunnistaa enää totuudenmukaista tietoa.

Suomi ei ole tietenkään yksin. Kevytgooglauksella löysin viikon vanhan verkkoartikkelin How fake history is threatening Remembrance Day — with endless YouTube videos glamorizing Nazis.

Ruotsalaisten kuvia Suomesta 1874

Numerossaan 45/1874 Ny illustrerad tidning julkaisi kolme kuvaa Finströmin kirkosta Ahvenanmaalla, mutta vuosikerrassa ei ole muita kuvia Suomesta.

Pauline Mickwitzin ja Louise Allimannin oppilaitos Helsingissä

 

Finlands Allmänna Tidningin liitteenä jaettiin 8.3.1852 sivun kuvaus Helsinkiin suunnitellusta koulusta. Siinä Pauline Mickwitz kertoi suunnitellu koulun tarjoavan syyskuusta 1852 alkaen nuorille naisille kristillisen ja ajanmukaisen kasvatuksen 26 viikottaisella oppitunnilla neljällä luokalla, joilla olisi opettajina sekä naisia että miehiä. Täysihoidolla hinta puolelle vuodelle oli 100 hopearuplaa, puolihoidolla 75 hopearuplaa ja pelkkä opetus maksoi 35 hopearuplaa. Yksi palkatuista opettajista oli Pariisissa koulutettu Madame de Lionet, joka ilmoitti antavansa myös yksityisopetusta ranskaksi kirjallisuudesta ja tieteistä (HT 21.8.1852).

Pauline Mickwitz itse oli syntynyt Viron Viljandin maakunnassa ja tullut Suomeen lääkäriaviomiehensä (ja serkkunsa) Paul Mickwitzin kanssa viimeistään keväällä 1839. Pariskunnalla oli useita lapsia ja nuorin tytär oli syntynyt keväällä 1851 Helsingissä. Kouluhanketta ei siis selittänyt toimettomuus. 

HT 25.7.1853

Morgonbladet 18.12.1854

Pauline ehti allekirjoittamaan ilmoituksen koulun toisen lukuvuoden aloittamisesta, mutta hän kuoli 10.8.1853. Kymmenen päivää myöhemmin ilmoitettiin, että koulu toimisi aiemman ilmoituksen mukaisesti (HT 20.8.1853). Perustajan nimellä markkinoitiin myös seuraavaa lukuvuotta (FAT 26.7.1854). Mielikuvaa akateemisesta tasosta vahvistettiin kertomalla joulukuussa julkisuuteen vuosikokeista.  Yhdessä versiossa koulu oli P. Mickwitzin ja toisessa hovineuvos S. Mickwitzin (Morgonbladet 18.12.1854; HT 20.12.1854). Kevätlukukausi 1855 ilmoitettiin alkavaksi P. Mickwitzin nimissä (FAT 10.1.1855).

Elokuun alussa Paul Mickwitz ilmoitti koulun lopettamisesta, mutta samassa lehdessä Louise Allimann (o.s. Devienne) ilmoitti aloittavansa koulun, jonka opetusohjelma olisi sama kuin rouva P. Mickwitzillä (FAT 6.8.1855). Louise Devienne oli yrittänyt Helsingissä koulunpitoa jo vuonna 1847, isänsä hovineuvos Pierre Deviennen tuella, ja ilmoitti tuolloin saaneensa opettajankoulutuksensa Tarton yliopistossa (FAT 18.5.1847). 

Louise Deviennen koulun syyslukukausien 1848 ja 1849 alkamisesta ilmoitettiin (HT 16.8.1848, 25.8.1849), mutta ilmoitus marraskuussa 1849 viittaa suunniteltuun lähtöön kaupungista (HT 21.11.1849). Aviomiehensä kapteeni A. R. Allimann oli Helsingissä viimeistään kesällä 1854 (Morgonbladet 31.7.1854). Ilmeisesti hän oli merikapteeni Allimann, joka pyrki yliopiston saksan kielen opettajaksi (Papperslyktan 17.1.1859, 7.2.1859, 28.2.1859)

Vuoden 1858 Helsingin tilastokatsauksessa rouva Allimannin tyttökoulussa oli 50 oppilasta, neljä luokkaa, kuusi miesopettajaa ja kuusi naisopettajaa (HT 27.7.1859). Vuoden 1859 osoitekalenteriin ilmoitettiin sekä kevät- että syyslukukauden päivämäärät, mutta sanomalehti-ilmoitukset tammikuussa 1859 ovat viimeiset merkit koulun toiminnasta (HT 12.1.1859). Yhdeksän vuotta myöhemmin kapteeni Albert Allimann lahjoitti rahaa Suomen nälänhätään Odessasta (ÅU 7.3.1868). Siteitä Suomeen oli, sillä Louise Allimannin kuolema Pariisissa tiedotettiin Helsinkiin (FAT 1.3.1873).