Paavo pienenä lammaspaimenena

Lokalahden Rågössä kasvanut Paavo (s. 9.1.1848) kertoi vanhoilla päivillään lapsuudestaan.

Kun kesä tuli, pantiin minut paimentamaan lammaslaumaa, vaikka ei tuo valkohaituainen pääni ollut vielä lauman ruhtinaallisen kiperäsarvisen pässin päätä korkeammalla. Perin ikävä tuokin orjuuttava toimi oli niin nuorelle lapselle, semminkin kun nuo paimennettavani eivät seuranneet minua, vaan minun täytyi seurata niitä juuri tuin mikäkin hännänveivari, Seurauksena oli, että koko tuo komennettavani komppania minulta tuontuostakin hävisi teille tietymättömille, jolloin suuri suru, itku ja hammasten kiristys ahdisti syvälti sydänjuuriani. Mutta joka heti muuttui iki-iloksi kun löysin alamaiseni ja sen keskuudessa tuon keisarillisen kiperäsarvisen ystäväni, jolle näitä ystävällisiä runoelmiani alituiseen laulelin:

"Sua vaalin valvottelen, / kuin vakaista vauvoani, / paiuttani pienokaista, / Samahan sun on Luoja luonut, / sama siunannut Jumala, / joka luonut on minutkin" j. n. e.

V. Soldan-Brofeldt. Jänis: maalattavia kuvia. 1908

Ja me ymmärsimme mainiosti toisiamme, semminkin minä rakastin pässiä enemmän kuin muita lampaita syystä, kun pässin villoista luvattiin minulle tehdä uudet talvivaatteet jos uskollisesti lampaita paimennan ja sanottiin niistä tehdyt olevan paljoa lämpösemmät kuin muiden lammasten villoista. Siksipä sille laulelin:

"Pässi karitsaiseni, / veljyeni villapääkkö, / miks'en sua suojelisi, / ruokkisi rakasteleisi, / kun sä villaverhollasi, / vaipastasi valkoisesta / suat minulle mielisuosin, / annat armaihin sydämin / viluverhot verrattomat, / pakkasvaattehet vakaiset. / Niinpä tuimat talvipäivät, / tuulen humuten tukassa, / viiman viillen poskipäitä, / sun siroissa suomissasi / tarkoissa taminehissa / lämmin on laskea mäkeä, / hiihdellä mesillä mielin / jäitä, soita, maita muita / Luojan luonnossa jalossa,"

Mutta onnettomuudekseni tehtiin minulle kivenkarpeilla ruskeaksi värjätty päällysmekko sateisten kylmien syysilmojen varalle. Juhlallisesti pistin sen nyt ylleni ja ylpeänä kuin riikinkukko menin kaikessa komeudessani komppaniaani komentamaan. Mutta tässä ketun karvaisessa asussani en ollut "keisarin ystävä". Tuo kiperäsarvi silmäili minua kiireestä kantapäähän ja otti yks', kaks', kolme askelta taaksepäin ja sille yht'äkkiä eteenpäin — "puk"! Silmämräpäyksessä pääni tärähti tantereelle, koivet kohden korkeutta, ja kun ai'oin nousta, sain toisen, kolmannen neljännen ja kenties kymmenen, kaks'kymmentä, neljäkymmentä mälliä yhtäpäätä parhaalta ystävältäni, jolle niin runollisia säveliä olin hyvänä paimenena pajatellut. Enkä nytkään ollut mikään susi, vaikka ketunkarvalsissa vaatteissa. Kenties miten olisi käynytkin elleivät vanhempani kauhean hätähuutoni kuultuaan olisi rientäneet minua tuosta pahasta pulasta pelastamaan. Kun kotvanen oli kylmään veteen kastetulla räsyllä paineltu pahkojani ia mustelmiani, pistin entisen vanhan mekon päälleni ja menin taaskin vaikka pelvolla ja vavistuksella vastaan ottamaan saparohäntä-armeijani ylipaimenen tointa. Ihmeekseni huomasin, ettei tuo äsken niin kauheasti minuun suuttunut kiperäsarvi ollut tietävinäänkään koko äskeisestä kohtauksesta, vaan oli yhtä ystävällinen kuin ennenkin.

Tulin ymmärtämään, ettei se ollutkaan minun vähäpätöiseen personaani suuttunut, vaan ainoastaan minun ruskeaan nuttuuni, jota en enää tohtinut päälleni pistää pässin-armeijan paimentoaikana.

Eräänä syyspäivänä istuin ison kiven vieressä eräässä pellonmäessä, laupiaan laumani läheisyydessä, kun yht'äkkiä kumaus tapahtui. Koko armeijani oli perääntymismatkalla hyvässä järjestyksessä. Kun äkkiä nousin, tuli suuri harmaaturkkinen pitkähäntäinen susi suu auki minua kohden, ollen muutaman sylen päässä minusta. Huusin minkä jaksoin ja niin teki vihollinen koko käännöksen, pakeni minun ja koko laumani jälestä ajamana. Silloin kiperäsarvi osoitti urhoollisuuttaan polkemalla etujalallaan vähän väliä maahan niin että töpsähti. (Paavo Pajumaan pakinoita. Kodin lehti 8.2.1913)

Muistelmatekstit on tunnistettu Paul Widemarkin (1848-1924) kirjoittamiksi asiakirjojen, sanomalehti-ilmoitusten ja Laatokan historiikin (Laatokka 30.11.1911) avulla.