Suku- ja henkilöhistorian tutkija törmää toisinaan eroihin rippikirjojen ja henkikirjojen välillä. Näihin voi olla monta syytä, mutta Paavo Tikkasen väitöskirjasta Väki-luvun ja asukas-vaiheiden suhteita Suomessa (1859) käydyssä lyhyessä lehdistökeskustelussa (*) on muutama mielenkiintoinen pointti.
Oma pitkäaikainen arveluni siitä, että henkikirjat ovat luotettavampia asuinpaikan suhteen saa vahvistusta Tikkasen työn arvostelijalta, jonka mukaan rippikirjoja päivitettiin tavallisesti kinkereillä, jossa niihin (tietenkin) tehtiin myös lukutaitomerkinnät.
Päästäksensä tästä työstä kinkeriluvuilla, tarkastelevat muutamat papit kirkonkirjojansa jo henkipanossa, missä he lyijys-pännällä merkitsevät tapahtuneet muutokset ja sitten kodissaan muuttavat muutettavat paikoillensa, jotta tämä ikävä työ ei kinkeriluvuilla estäisi heitä siitä tärkeämmästä, mitä varten nämä luvut pidetään.
Kinkereitäkin pidettiin vuosittain, mutta en muista mitään lähdettä, joista niiden ajankohta kävisi ilmi. Periaatteessa niille piti kaikkien tulla, mutta käytäntö saattoi olla toinen.
Henkikirjoitustilaisuuksiin ei tarvittu jokaista pitäjäläistä vaan kunkin talon veronmaksaja, jonka suojeluksessa muut olivat. Yhtenä poikkeuksena, eilisessä tekstissä mainittujen vapautusten lisäksi, "ne henget, jotka passilla oleskelevat Pietarissa ja muualla Venäellä, vaan joita pappien täytyy ottaa väkiluetteloonsa sentähden ett'eivät ne ole saaneet täydellistä muuttokirjaa eivätkä siis ole kirkonkirjoista pois pyyhkityt".
Entäs muut? Asianajaja, eli Lain-opillinen käsi-kirja Suomen kansalle : alkupuustawittain koottuja lainsääntöjä, asetuksia ja julistuksia, jokaiselle tarpeelliset tietää laillisissa asioissansa, sekä niihin kuuluwien kirjoitusten kaawoja (1847) kutsuu suojeluksettomia kulkulaisiksi, mutta heidät tunnettiin myös löysäläisinä ja irtaimena väkenä.
Kaikki sellaiset henget, jotka ovat täyttäneet l5 vuotta eivätkä viljele maata ja vuorityötä, porvarillista liikuntoa eli muuta luvallista ammattia ja elanto-keinoa, taikka maalla naineet ote, taikka jos ei pieniä lapsia eli vaivaloisia vanhempia holhottavana olo, hankkikoot vuosipalvelluksen, jos eivät kulkulaisiksi luettaa tahdo. (Kun. Palkollis-Sääntö 15 Toukok. 1805). Leipä tahi riista-torpparin nimelliset eli mökkiläiset, ja kesäpalkolliset, elkööt suojelluksi luettako, vaan katsottakoot kulkulaisiksi, jos eivät ole velvolliset täyttä vuotta isäntänsä luonna palvelemaan. (Keis. As. 18 Maalisk. 1829)
Saman oppaan mukaan kulkulaiset piti tavatessa toimittaa työlaitokseen. Jos tämä otettaisiin kirjaimellisesti, heitä ei olisi pitänyt olla läsnä henkikirjoituksissa. Kuitenkin Tikkasen työn arvostelijan mukaan heitä voitiin merkitä löysäinkirjaan, jota rahvas kutsui "mustaksi kirjaksi". Tarkoitettiinkohan tällä henkikirjan loppuun tehtyä luetteloa? Kyseinen arvostelija, joka viljelee muka-sanaa hämmentävässä määrin, tiesi muutakin.
Henkikirjoittajilla on muka eri-tapansa kirjoittaa irtainta väkeä. Jos esm. joku henkipanon-aikana oleskeles naapuripitäjässä tahi muualla ja ei ole hankkinut itsellensä laillista suojellusta omassa pitäjässään, niin pitävät eräät henkikirjoittajat sen löysäläisenä niinkuin se onkin pidettävänä, toiset taas ei ollenkaan ota sen lukuun siinä luulossa että se muualla on saattanut saada suojelusta. Saattaa olla niinki; mutta monta on, jotka sillä tapaa ei ole missään kirjoissa ja siitä syystä ovatki löysäläiset niissä pitäjissä, missä tämä on tapa, viisastuneet niin että henkipanon-aikana menevät pakoon, päästäksensä sekä henki- että mustasta kirjoista.
Tämä vaihtelevuus oli uutta tietoa Tikkaselle.
Sopimattomana pidämme senki, ett'eivät henkikirjoittajat ole velvoitetut ottamaan luetteloihinsa jokainoan hengen, joka seurakuntaan laillisesti kuuluu ehk'ei henkirahan maksuun tulekaan, merkityksellä semmoisista hengistä, mistä syystä kuki on henkirahasta vapautettava. Tämä olisi hallitukselle tarpeellista, koska muutoin jääpi henkikirjoittajan yksinäiseen mielivaltaan jättää pois tuhansia henkiä henkirahan maksusta, jos häntä ei pidetä tarkkaan ottamaan kaikki henget ja tarkkaan merkitsemään syyt henkirahan maksusta pääsemiseen itsekulleki. Niinkuin nyt on, saattaahan kuka tahansa ottaa papinkirjan aikomuksella mennä Venäelle passilla-elantoon eikä mene kuin henkipanon ajaksi naapuriseurakuntaan, ja näin on sinä vuonna päässyt henkirahan maksusta!
Oikeimmittain pitäisi henkikirjoittajain ottaa henkiluetteloihinsa erillensä semmoisetki, jotka ovat sattumoisiltaan työn ansiolla tahi muusta syystä virkailevat jossaki seurakunnassa, niin että sitte voisivat asianomaisessa paikkakunnassa kuulustella, jos ovat siellä otetut henkikirjoihin. Ainoastaan näin täydellisellä tarkkuudella voitaisiin pitää tarkassa vaarissa ett'ei ruunua henkirahain maksussa petettäisi. Sitte myöski ei voisi olla erinomaista eroitusta pappien viisvuotis-luetteloin ja henkipanoluetteloin välillä, joten ne tulisivat toinei toisensa täytteeksi sekä senkautta tieteelle mahdottomaksi hyödyksi.
(*) -lus. Henkipanoin ja pappien väkiluetteloista. Suometar 3.6.1859; P. T. Väkiluvu ja asukasvaiheden suhteita Suomessa. Suometar 16. & 19.9.1859
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti