lauantai 1. heinäkuuta 2017

Entinen linnanvanki Jaakko Lind (1/5)

S'on kesä ja jatkokertomuksen aika. Kertomuksen tarjoaa tänä vuonna nimimerkki T-va-ll, joka on sen lähettänyt Tampereen Sanomiin vuoden 1867 lopulla. Kertomus julkaistiin tuolloin kolmessa osassa 19.11., 26.11. ja 17.12.1867.

Osa jutusta voi olla tarina-aiheiden sekaantumista. En ole (vielä) lähtenyt penkomaan vankilistoja, mutta ainakin alussa mainittu lumpunkerääjä on ollut olemassa. Harjun seurakunnassa kuoli keväällä 1831 Härmälästä 51-vuotias "Lumpsml. o F.d. Vol. Henric Wahlros". Todennäköisesti tapahtumat siis alkavat 1830-luvulta. Tämä riittäköön alustukseksi.
Tästä aikanansa pelätystä ja tavallansa merkillisestä miehestä tahdomme täten jättää yleisölle muutamia tietoja, valittaen samassa näiden tietojen puutteen-alaisuutta, minkä syy on se, että Lind oli kovin varovainen elämäseikkojansa kertoessaan, sillä hän pelkäsi ilmoituksillansa vahingoittaman heitä, joiden kanssa hän oli ollut yhteydessä. 
Jaakko Lind tahi Ojanperä oli syntynyt Kuopion läänissä. Syntymävuottansa ja syntymä-päiväänsä ei ole hän ilmoittanut, eivätkä ne ole kirkonkirjaan kirjoitetut. Hänen vanhempansa lienevät olleet tilan-omistajia ja olivat pojalle hänen lapsuudessansa antaneet montaa hyvää neuvoa ja varoitusta, joita hän, miten itse viimeisinä vuosina useasti katkerasti valitti, harvoin noudatti tahi ei konsaan pitänyt vaarissa. Nuorena läksi hän matkalle, ja joutui viimein Härmälän rustholliin Pirkkalan pitäjässä, jossa eräs ryysynkerääjä Wahlros, jota luultiin myös varkaaksi ja vääränrahan tekijäksi, otti hänet otto-pojaksensa. Tämä opetti Lindille niitä juonia ja seikkoja, joita kasvatusisä itse tunsi ja harjoitteli. Sitte, täysikasvuiseksi tulleena, alkoi Lind varastella itseksensä, ja petollisen toimituksensa peitteenä piti hän hevoiskauppaa, jota harjoitteli markkinoilla koko Suomenmaassa ja joskus kerta Venäjässäkin, ainakin Pietarissa. Viimein hylkäsi hän tämän peitteen — ja tästälähin on hän ilmeinen suuri varas, aika veijari. Hänen elämästänsä tästä alkaen tahdomma kertoa muutamia merkillisiä tapauksia.
Kerran kaksi alottelevaa varasta ilmoittivat Lindille, että erään huoneen lattian alla löytyi kirstu täynnä rahoja ja muuta hopeata, mutta sitä oli vaikea sieltä saada, koska isäntä vaimoneen makasi mainitussa huoneessa. Lind meni yöllä, kumppaninsa tietämättä, kivijalan reijästä huoneen alle, löysi siellä suuren vanhan kirstun, jonka hän käsillänsä repi palasiksi, ja kirstussa oli pienempi arkku, joka todellakin oli täynnä hopeata, minkä hän ilolla yksinään omaksensa anasti.
Toisen kerran sai Lind käsiinsä pussin, sisältävä vähintäin kapan rahoja, jotta hän halukkaasti otti itselleen, luullen rahojen olevan hopea-rahoja. Metsään tultua tarkasteli Lind pussin sisällystä, ja vihastuen havaitsi pussin sisältävän ainoastaan venäjän vaskirahoja, jotka hän suutuksissaan pussineen päivineen paiskasi läjähytti metsään, ja pakeni sukkelasti pois.
Seuraavan kerran taas sai hän hyvän saaliin; hän nimittäin löysi vanhan saiturin kätköistä yli tuhannen kolikkoa (hopea-ruplaa). Silloin olisi ollut hauska elää. Mutta hyvä ystävä, jolla oli rahanpuute, pyysi ja sai nimitetyt rahat lainaksi vähäksi aikaa. Vaan ystävä ei ollenkaan antanut rahat takasi, ja tämä asia vielä viimeisinäkin aikoina kovasti suututti Lindiä.
Kuva kirjasta Journeys through Bookland : a new and original plan for reading applied to the world's best literature for children (1922). British Library, Flickr Commons

perjantai 30. kesäkuuta 2017

Puuteria päähän

Kerrataanpa viikon aikana käsiteltyä: nanoserkkuja, yleellisyysveroja ja kirjauseroja Ruotsin valtakunnassa.

Kun jaoin tiistaisen pönkkähamekirjoituksen FB:n sukututkijaryhmään, yhdelle lukijalle tuli mieleen omasta tutkimuksestaan tulkintavaikeuksia aiheuttanut "utan puder". Sattumalta olin juuri samaisena aamuna etsinyt ja löytänyt nanoserkkujani Tukholman henkikirjoituksesta vuonna 1760. Vaikka oikeassa reunassa on painettuja sarakkeita, sopivaa ei ollut ylellisyysveroille ja näin puuterinkäyttö perheessä merkittiin tekstin lomaan. Vastaavan tavan muistan (mikrofilmeiltä) Tukholmasta myöhemminkin erikoisverojen kuten silkin käytön osalta.
Samaan aikaan Suomessa henkikirjoissa ei näy yleellisyysveroja ollenkaan enkä niitä löydä muistakaan digitoiduista läänintileistä vuodelta 1760. Eli sellainen ero. Kymmenen vuotta aiemmin Suomen puolella puuterilla ja muulla oli selkeä listaus - ainakin Ulvilan ja Kokemäen välillä (7564a:1211).
Veroluettelon perusteella puuteroidun säätyläispään kohtaaminen Satakunnan maaseudulla ei ollut jokapäiväinen mutta ei myöskään aivan mahdoton näky. Kokemäellä Pirkkalan kapteeni Passelberger maksoi kahden puuteroinnista, Lempaisten Stockenström yhden, Kokemäenkartanon pehtoori Stengrund yhden, Kakkulaisista korpraali Grönhagen yhden ja pappilasta rovasti Tolpo yhden. Listalla on upseereita, jotka eivät maksaneet puuteriveroa, mutta pikaisen katsauksen perusteella tämä yleellisyys tuntuu olleen tapana sotilaspiireissä. Vastaava tendessi oli näkyvissä Helsingin pitäjän pönkkähameissakin.

torstai 29. kesäkuuta 2017

Jälkipolvitutkimuksen tunnelmista

Vaikka eilen piti purkautua, on ArkivDigital-surffaus ollut enimmäkseen antoisaa ja vienyt tunneiksi ajatukset menneisyteen, kuten oli tarkoituskin. Muu tarkoituksenmukaisuus onkin sitten mennyt raiteiltaan. Alun-alunperin Spolstadin Hohenthal -koosteen piti käsitellä vain Christinan ja Joachimin elämää ja lapsiaan. Mutta kun näille löytyi lapsia otin heidätkin mukaan. Minkä jälkeen olikin vaikea laittaa pistettä, kun lähteet veivät mukanaan.

Nuo Uppsalan rippikirjat sisälsivät 3 upseeriveljestä, jotka osoittautuivat erityisen antoisiksi. Vasta työn jälkeen piirsin kuvan tarkistaakseni kuinka kaukaista sukua he (3U) ovat minulle (K).
Erittäin kaukaista. Jos Kustaan sodan rintamalle päässyt/joutunut kolmas upseeri kohtasi siellä Joachim Hohenthalin (nuor.) pojan (K) tai pojanpoikia (JS ja velipuolensa), ovatkohan tienneet olevansa sukua?

Upseerien tutkimuksessa verkkolähteet olivat korvaamattomia. Poikien alavalinta selvisi Geni-tauluistaan (jotka olivat muuten puutteellisia ja osin virheellisiä). Kahden pojan osalta kapteeniksi nousu kävi ilmi myös eräästä perukirjasta, jossa ei mainittu heidän rykmenttejään. Yhden pojan armeijaura summeerattiin verkosta löytyneessä artikkelissa, mutta kahden muun kanssa oli haasteita.

Ne ratkesivat, kun hain nimeä Lock digitoiduista sanomalehdistä ja sitkeästi selasin läpi osumat kaikenlaisista kansista. Näin miehet löytyivät armeijan ylennysten raportoinnista 1700-luvun lopulla ja sain heidät oikeisiin joukko-osastoihin. Molemmat olivat värvättyjä sellaisia ja sattumalta samoissa joukko-osastoissa palveli Petter Sundin jälkeläisiä, joiden tietoja sain tällä harharetkellä täydennettyä.

Veljesupseereista yksi kuoli ilmeisesti lapsettomana tai ainakaan hänellä ei ollut jälkeläisiä elossa vuonna 1829, jolloin tehtiin myös lapsettomaksi jääneen velipuolen perukirja. (Lapsettomaksi jääneiden perukirjat ovat lähteistä parhaimpia!) Toisen upseerin perikuntaan kuului ainokainen tytär, jonka kuolinilmoitus julkaisiin Aftonbladetissa 5.4.1883:
"Oldtfrun vid Gripsholms slott" tarkoittaa Wikipedia-artikkelin perusteella vastuullista taloudenhoitajan tointa kuninkaallisessa linnassa! Kakkosaviomiehensä oli linnan intendentti eli mietitytti miten eri vaiheet ajoittuvat. Juontuiko avioliitto toimesta vai toisin päin. No, tätä ei tarvinnut kauaa ihmetellä, sillä Gripsholmin linnan verkkosivujen lomakkeeseen syöttämääni kysymykseen tuli lähes välittömästi vastaus: "Fru Sturnegk (född 1801) var Oldfru 1839-1882 på Gripsholms slott (flicknamn von Steyern gift 1866 med Int. Sturnegk)."

Kerrankin kuva oikeasta paikasta ja ajalta eli Fritz von Dardelin piirros Gripsholmin linnasta vuonna 1845 (Nordiska museet, Wikimedia).

Samaan aikaan kun Sophie huolehti Gripsholmin pöytähopeista, serkkunsa Fredrika kokkasi (omakätisen ilmoituksensa mukaan) ruokaa Tukholman lääninvankilassa.
Veljensä David Ludvig oli samoihin aikoihin vankilanjohtajana, mutta pesti on loppunut jostain syystä pian tämän jälkeen. Heidän sisarensa Lovisa Laurentia ilmoitti henkikirjoituksessa 1855 olevansa kehrääjä. Hän oli aloittanut samassa työpaikassa 19-vuotiaana ja sai vuonna 1857 kuninkaallisen Pro Patria seuran isomman uskollisuusmitalin 42 vuoden palveluksesta. Palkinnon hakemuspapereihin olisi kiva päästä tutustumaan.

Eli naisista voi löytyä heikommin ja hankalammin tietoa, mutta se ei tarkoita, etteikö heistä voisi löytyä tietoa. Kolmannen sisaren Sophia Elisabethin tyttärentyttärestä on kirjallisuudessa jopa kuva ja matrikkelitiedot!

Tämä varhainen naislääkäri jäi naimattomaksi, mutta mahdollisesti veljellään, enollaan tai David Ludvig Lockin 1880-luvulla syntyneillä pojanpojilla on edelleen eläviä jälkeläisiä. Mutta eläviin asti jälkipolvi-innostukseni ei edelleenkään riitä.

keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Digitoitu Släktbok

Anu Lahtinen promosi aamulla lukemassani blogitekstissään SLS:n keskiaikaan ja 1500-lukuun liittyviä digitointeja. Tämä herätti muistoja ja kysymyksiä. Linkitinkö itse tuolta Facebookiin keväällä sukututkimuksellista aineistoa? Ja oliko joukossa Wilskmanin Släktbok, joka on lähteenä Tammelander-suvun tiedoille ja jota juhannuksen edellä alkaneeseen Schildt&Bergudd-hutkimukseen kaipasin enkä ole vielä jaksanut lähteä kirjastoon katsomaan?

Kyllä, SLS on digitoinut sarjat Släktbok ja Släktbok. Ny följd. Jopa älytty nostaa kunkin osan kuvaukseen käsitellyt suvut. Saatavilla siis
En keksi miten SLS:n e-kirjojen luettelosta voisi kirjoja nimellä hakea, joten siksi luettelo yllä. Jälkijättöisesti huomasin, että sivuston yleistä hakua voi kyllä käyttää ja se tarttuu tietenkin myös kuvailutekstin nimiin.

Mutta ei digitoitujen tekstien sisältöön testini perusteella. Vaikka useimmissa tiedostoissa on varmaankin merkintä "Verket har digitaliserats genom bildskanning och autogenererad OCR-tolkning"? Google-haku 'site:www.sls.fi/sites/default/files/pdf/ *hakusana*' tarttui joihinkin digitoituihin kirjoihin, mutta ei kaikkeen. Esimerkiksi avaamassani Släktbokissa oli nimi Bergudd, pdf:n sisäinen haku sen löysi, mutta Google ei ollut tiedostoa ilmeisesti indeksoinut. 

Eli ympäristö on kauniimpi kuin julkaisuarkistoissa, mutta niiden puutteista äskettäin valitettuani täytyy nyt todeta, että tämä on vielä heikompi. Ei URN:iäkään eikä itse asiassa mitään lupausta pysyvyydestä: "är tills vidare fritt tillgängliga".

P. S. Sukututkijat (ainakaan minä) harvemmin tarttuvat kielitieteelliseen kirjallisuuteen, joten e-artikkelien puolelta nostona CARL-ERIC THORS: WEGELIUS, MENNANDER OCH GALACTOFAGIUS. Lärda släktnamn i Finland på 1600–talet
 

Purkautuminen ruotsalaisista rippikirjoista

Suomihan on ruotsalainen? Ja Ruotsin vallan aikana meillä oli samat hallintokäytännöt ja sama kirkko. Joten sukututkimus on vaivatonta, kun lähteet ovat tuttuja... Mutta Ruotsin (erityisesti kaupunkien) rippikirjoja katsoessa vedän kyllä sen johtopäätöksen, että Suomen periferiassa on lähdetty ihan  omille - ja paremmille - poluille.

Upsalan kutsuminen Ruotsin sivistyksen kehdoksi lienee perusteltua. Hakemani Hohenthal-jälkeläinen löytyy tältä aukeamalta (Uppsala domkyrkoförsamling AIa:2 (1749-1779) Bild 241 / sid 213 (AID: v126489a.b241.s213, NAD: SE/ULA/11632))
Hyvällä tahdolla tästä hahmottuu tuttu rakenne, jossa vasemmalla sivula on nimet ja iät ja oikealla ehtoollis- ja lukutaitomerkinnät. Jälkimmäiset kylläkin vapaana tekstinä, mitä en muista koskaan nähneeni Suomen puolella, jossa tähän aikaan käytettiin jo valmiiksi painettuja rippikirjan sivupohjia.

Lähikuvassa vasemmasta alakulmasta erottuu (onneksi) hakemani pariskunta isoimmalla tekstillä ja tyttärensäkin kiitettävän mustalla musteella. Mutta tontin muu asujamisto on ahdettu haalealla musteella vapaamuotoisesti väliin? (Miltähän tämä näyttää SVAR:n harmaasävykuvana?)
Väkeä luulisi kyllä olevan enemmänkin, sillä nimekkeensä mukaan tämä rippikirja kattaa 30 vuotta!

Siisti ja infomatiivinen rippikirja ei ole Ruotsissakaan mahdottomuus, minkä osoittaa sarjan seuraava näyte (Uppsala domkyrkoförsamling AIa:3a (1780-1790) Bild 568 / sid 562 (AID: v126490.b568.s562, NAD: SE/ULA/11632); )
Tässä minua kiinnostavilla miehillä on siistit, mutta pikkuruiset merkinnät oleskelusta Suomessa ja Savossa, mutta ei varsinaista muuttotietoa, joten (liian) suurin toivein avasin seuraavan kirjan (Uppsala domkyrkoförsamling AIa:4a (1800-1812) Bild 9 (AID: v126492.b9, NAD: SE/ULA/11632)). Edellisen kirjan tyhjäksijääneet osat olivat ehkä saaneet aikaan vastareaktion, jossa paperia ei tuhlattu.
Viestin ei voi sanoa jäävän epäselväksi.
Tai itseasiassa jäi, sillä en ollut katsonut otsikkoa! Kyseessä oli yksittäisen kinkerikuulustelun (2.5.1800) kirjaus.

tiistai 27. kesäkuuta 2017

Pönkkähameet Turun ja Porin läänissä

Pönkkähameiden pikainen paluu (edellinen osa).

Ensinnäkin (vihdoin ja viimein) yritin hakea kuvaa pönkkähameesta. Ylileveästä mallista 1700-luvun puolivälissä oli huomattavasti enemmän tarjontaa. Näin leveä hame ei Suomessa ollut 1730-luvun alussa!

Rijksmuseum 
Toiseksi, tarkistin (vihdoin ja viimein) sanomalehtitekstistä löytämäni määräyksen päivämäärineen. Teksti alkaa Modéen kokoelman toisen osan sivulta 925 ja käsittelee ylellisyyden rajoitusta, mutta ei mielestäni määrää veroa. Ote:

Kolmanneksi keräsin läänintilien alkusivujen hakemistojen avulla Turun ja Porin läänin tileistä 1733 ja 1734 hameverolistat. Jälkimmäisenä vuonna kattavuus oli parempi, mutta parista kihlakunnasta ja Uudestakaupungista listoja ei ollut. Ei välttämättä tarkoita ettei hameita ollut. Harmittavasti myös parissa kihlakunnassa luvut olivat kirjan taitteessa näkymättömissä ja jouduin arvioimaan.

Porista ja Turusta on luvut molemmilta vuosilta ja on päivänselvää, että verolla oli vaikutusta. Porin 18 hametta väheni vuodessa 14:ään (7498:4907, 7503:4889) ja Turun 158 hametta 132:een (7498:4825-4829, 7503:4781-4784). Vastaava vähentymä on raportoitu myös Haminasta.

Turkuun verrattuna maaseudun hametiheys oli pieni. Suurimmillaan (laskevassa järjestyksessä) Turun lähistöllä eli Ahvenanmaalla (7503:4177-4178), Halikon kihlakunnassa (7502:2513-2514), Piikkiön kihlakunnassa (7502:2120), Mynämäen kihlakunnassa (7502:1355-1356) ja Vehmaan kihlakunnassa (7502:1015). Maskun kihlakunnasta lista uupuu.

Ylä-Satakunnan alisesta kihlakunnasta lista puuttuu myös, kun taas ylisestä raportoitiin molempina vuosina 15 hametta (7498:3395, 7503:3367-3368). Ala-Satakunnasta veroa maksettiin vuonna 1734 11 hameesta (7503:2941).

P. S. Ilman hakemistoa listojen hakeminen on työläämpää, mutta mahdollisesti käyn myöhemmin muita läänejä läpi.

maanantai 26. kesäkuuta 2017

Digitoidut lehdet ja tekijänoikeudet


Tästä piti tulla osa sarjaan "kuva miehestä, josta en ole koskaan kuullut". Kuten kuvateksti kertoo, kyseessä on "Alb. Gebhardin piirtämä pilakuva Tuulispään pilapiirtäjästä A. Kangasmaasta" ja se julkaistiin Tuulispäässä 11-13/1911. Etunimettömästä Kangasmaasta oli verkkohaulla helppo löytää tietoa (vaikka Museovirasto oli liittänyt hänelle väärän etukirjaimen). Sillä miehellä on Wikipedia-sivu.

Se kertoo Kangasmaan kuolleen vasta vuonna 1951 eli töidensä tekijänoikeudet ovat edelleen voimassa! (Albert Gebhardin eivät.) Montakohan piirrostaan olen tänne leikannut ja liimannut, kun useimmissa pilalehtien kuvissa ei ole mitään tunnisteita ja nimikirjaimet ja muut symbolisemmat olen jättänyt huomiotta?

Kansalliskirjasto ei ole tekosistani vastuussa, sillä (näköjään) nykyisissä käyttöehdoissa (1.3.2017) lukee "Käyttäjät eivät saa välittää tekijänoikeuden alaista digitaalista aineistoa eteenpäin ilman oikeudenhaltijan lupaa." Tästä ei pidetty suurempaa meteliä kun lehdet 1910-luvulta avattiin. Toisin sanoen: en muista mitään mainintaa.

Tosin jo aikaisemmissa, päiväämättömissä käyttöehdoissa, jotka on tallennettu IA:han joulukuussa 2016 lukee "Käyttäjä voi käyttää Digin aineistoja huomioiden tekijänoikeussäännökset ja noudattaen niitä." Sama lause oli sivustolla jo syyskuussa 2014 eli alkaa näyttää siltä, etten ole koskaan lukenut ehtoja läpi. Tai olen jämähtänyt vuoteen 2007, jolloin "Aineistoa voi käyttää mainitsemalla lähteenä kyseisen aineiston (esim. Historiallinen sanomalehtikirjasto) ja Kansalliskirjaston". Tosin, jos tätä blogia katsoo, niin huomaa, etten ole koskaan noudattanut tuota nimeämiskäytäntöä...

Eli käytännössä seuraamuksia ei ole tullut. Ei määrättyjen ehtojen noudattamattomuudesta. Ei Venny Soldan-Brofeltin piirrosten käytöstä ennen tekijänoikeutensa raukeamista. Eikä Tuulispään kuvista. Ehkäpä olen sattumalta aina valinnut Yrjö Ollilan kynän jälkeä? Hänen omakuvansa samaisesta Tuulispään juhlanumerosta 11-13/1911.

Aikaisemmin aiheesta: Kaikki eivät pidä Kansalliskirjaston sanomalehtiavauksesta.




sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Lapsettomat tädit ovat merkityksellisiä

Olen minä sentään jotain oppinut ja toisinaan sen myös muistan. Saatuani Rebecka Schiltin perukirjan alkusivun tiedot talteen ja timanttisormukset noteerattua EN sulkenut dokumenttia (tai otin sen uudelleen esiin, miten nyt sitten olikin) ja luin loputkin sivut. Joissa esiintyi parissa kohdassa Lars Hägg, esitätini Margareta Hohenthalin aviomies. Häiden ajoitus on epäselvä, joten asiaa kannatti tarkastella huolellisemmin.

Todellakin kannatti, sillä Rebeckan miehen perukirjasta ja parista muusta lähteestä (ks. tarkemmin koosteesta Spolstadin Hohenthalit) selvisi, että Häggit olivat ainakin kahden avioliiton kautta sukua Rebeckan lapsipuolille ja että orvoksi jääneestä Lars Häggistä oli tullut Rebeckan holhokki.

Vaikka olen usein ylivarovainen johtopäätöksien teossa, niin uskallan väittää, että Rebeckalla oli joku rooli Margaretan päätymisessä Tukholmaan ja siellä avioitumisessa.

Koska sivupolut osoittuvat toisinaan hedelmällisiksi halusin tietää enemmän Rebeckan miehestä. Adelsvapen (eli todennäköisesti myös Elgenstierna) väittää Ingridin ja Annan isäksi Bengtiä aatelissuvusta Krabbe af Svaneby. Kyseisen suvun sivulla ei kuitenkaan näy Bengtiä eikä myöskään Larsia, jonka poika hän voisi olla.

Juhannusviikonloppuna kirjastoihin ei ole pääsyä, joten täydelliseltä onnensattumalta tuntui, kun eilen illalla eteeni tuli twiitti.
Juuri oikeat vuodet ja lopussa (s. 613-614) lyhyt matrikkeli, jossa Bengt Larsson mukana. Ei perhetietoja, mutta ei myöskään viitettä sukunimestä. Aatelismatrikkeliin taidettu kehitellä suku tyhjästä? Ei kai amiraliteetinkomentajakaan surkein mahdollinen appiukko ole?
Perhetiedot olisivat olleet kivoja, sillä matrikkeliosuudessa on mukana myös Rebeckan Margareta-sisaren todennäköinen aviomies. Ei taida olla täyttä sattumaa, että sisaret menivät molemmat laivaston miehen kanssa naimisiin?