lauantai 6. huhtikuuta 2013

Kuun vaihteessa

28.3.
29.3.
 30.3.
31.3.
1.4.
2.4.
3.4.
 4.4.

Talohistoriikkiprojektin osasuorituksia

Edellisen projektipäivityksen jälkeen olen täällä julkaissut talohistoriikkiin liittyen muutamia kirjoituksia (Sotia edeltävää tunnelmaa,Kapinaviikot Eirassa, Ei aivan tavallinen hammaslääkäri, Jälleen Brages Pressarkivetissa, Eilen Kansalliskirjastossa ja tänään identiteettiongelmissa, Rakentajaveljekset, Tietokeskuksessa, Markan muuttaminen euroksi). Lisäksi...

Jossain läpikäymässäni materiaalissa taisi olla mainintoja väestö- ja kiinteistölaskennoista. Moisesta (ja jollain muulla tavalla) eksyin (takaisin) Historiallisiin tilastoihin ja sitten etsimään kyseisten tilastojen raakamateriaalia. Talohistoriikin ensimmäisessä vaiheessa olin tarkistanut Kansallisarkistossa vuoden 1930 lomakkeen, mutta näitä oli siis enemmänkin.

Arkistolaitoksen Portin Tilastollisen päätoimiston arkiston sivulla luki tuossa vaiheessa, ja vielä tätäkin kirjoittaessani "Kansallisarkistossa on aineistoa Tilastollisen päätoimiston ja sen edeltäjien tuottaman kuuden erilaisen tilaston osalta vuosilta 1865–1934. Tilastollisen päätoimiston muuta aineistoa säilytetään Tilastoarkistossa."
Linkki vei minut Tilastokeskuksen sivulle, jossa tuolloin luki "Kuvernöörien kertomukset, väkiluku- ja väestönmuutostaulut, teollisuustilaston yleislomakkeet vuosilta 1909- 1973 ja erikoislomakkeet vuosilta 1930, 1939 - 1944, 1950 ja 1960 on siirretty Kansallisarkistoon."

Hienon vieno ristiriita, jonka ratkaisemiseksi lähetin palautetta Porttiin ja suoraan eräälle tutulle Kansallisarkistossa. Jälkimmäinen tehosi ja sain kuulla, että
Kyselin vähän ympäriinsä ja sain seuraavan sisältöistä informaatiota. Tilastokeskuksen väestölaskentojen uudempi aineisto on Hämeenlinnan maakunta-arkistossa ja kyseisen aineiston syöttäminen Vakkaan on suurinpiirtein hyväksymistä vaille valmis.
Porttikin päivittynee, Tilastokeskuksen sivuilla lukee jo "Tilastokeskus on siirtänyt mm. seuraavat aiemmin Tilastokeskuksessa olleet aineistot arkistolaitokseen: kuvernöörien kertomukset, teollisuustilastot, väkilukutaulut ja väestönmuutokset. Aineistoja voi tiedustella arkistolaitoksen tietopalvelusta."

Onnea yritykselle. Ja vielä...

1) Unohdin edellisessä päivityksessä mainita ensimmäiseen päivitykseen tulleen hyödyllisen kommentin ja sähkäpostiyhteydenoton. Kannattaa kertoa tiedontarpeista.

2) Tai kysyä suoraan. Hyödynsin tammikuussa avattua Kysy Museolta -palvelua ja sain hienot sekä hyödylliset vastaukset Teatterimuseolta, Teatterimuseolta ja Designmuseolta

3) Talossamme asuneen Väinö Salmisen muistelmat Vallattomilta vaellusvuosilta (1946) eivät pettymyksekseni kertoneet arkisesta asumisesta vaan enimmäkseen vuonna 1905 Salmisen tekemästä Värmlannin keruuretkestä. Metsäsuomalaisista kiinnostuneille siis hyvää lukemista. Ainakin Helsingin kaupunginkirjastossa vanhat muistelmat ovat niin kevyesti asiasanoitettuja, että tällaiset helmet jäävät piiloon.

4) Tulevana torstaina projekti vie minut aivan uuteen arkistoon...

perjantai 5. huhtikuuta 2013

Elämäkerroista

Helmi-mummoni oli henkisesti skarpissa kunnossa elämänsä loppuun asti. Viikkoa tai kahta ennen mummon poismenoa istuin hänen kotonaan juttelemassa. Keskustelimme kirjoista ja mummo totesi n:nnen kerran että hänen mielestään nykyään julkaistaan liikaan muistelmia ja elämäkertoja. Sitten hän sanoi suoraan ja selvästi, ettei halua minun kirjoittavan omaa elämäkertaansa.

Nauroin ääneen ja muistutin mummoa siitä, että olin kirjoittanut hänen elämäkertansa historian perusopintojeni harjoitustyönä (n:nnen kerran: opiskelu kannattaa). Mutta pointti tuli selväksi, ei mummon henkilöhistoriaa julkisuuteen.

Entä äitini? Hän ei pyynnöistäni huolimatta saanut kirjoitettua omaelämäkertaansa, mutta työpöydän laatikosta löysin vuosilukuhahmotelman. Muutakin materiaalia on tavaran selvittelyssä löytynyt. Mutta myös erään rasian pohjalta leike, jossa lainaus
Ihmisen teko on näet kuin kivi, joka viskataan veteen. Se polskahtaa kovin ja vesi kuohahtaa, mutta tuokion kuluttua vesi on jälleen tasainen, eikä kivestä näy jälkeäkään. Sellainen on myös ihmisten muisti. Kun aikaa on riittävästi kulunut, ovat kaikki unohtaneet sinut ja tekosi.
Puhumattakaan siitä, että itse unohtaa. Missähän juhlissa istuin Helmi-mummon, serkkuni ja äitini kanssa Hannele-mummon sohvalla? Sentään vielä tunnistan ihmiset ja paikan... Oma elämäkerta?

torstai 4. huhtikuuta 2013

Keskiaikaisten kirkkojen ITE-taide

Tiistai-iltana olin Glossan tilaisuudessa kuuntelemassa Katja Fältin esitelmää Keskiaikaisen kuvan monet muodot. Ei-ammattimaisten maalareiden tekemät kirkkomaalaukset Turun hiippakunnassa 1400- ja 1500-luvuilla. Aivan turhaan esitelmöitsijä kehoitti meitä "kestämään" kuviensa paljoutta. Niiden kautta paljastui yksittäisiä kirkkovierailuja helpommin kirkkojen koristelujen samankaltaisuudet ja erot. Sekä holvien osalta kuvioiden yksityiskohdat, joita lähinäköisenä en ole lattiatasosta nähnyt. Ornamenttien joukossa näkyvät ihmishahmot olivat minulle uutta sisältöä.

Keskusteluosuudessa käytin oman vuoroni kysymykseen maalausten materiaaleista. Toinen mielessä käynyt asia oli ulkomaiset vertailukohdat. Nämä tulivat keskustelussa selvitettyä, alkaen takarivistä tulleella hieman erikoisella muotoilulla "ovatko nämä maalaukset suomalaista omaa?" Ottaen huomioon, että kirkonrakennustaito tuli ulkomailta, oma oletukseni oli, että vertailukohtia olisi. Selvisi, että ei kylläkään Baltiassa, josta rakentajia ainakin oli tullut. Eikä myöskään Ruotsista, eikä Pohjois-Saksasta, mutta kylläkin Tanskasta ja tavallaan Englannista.

Joku kysyi alkuperäisen värityksen tunnelmaa, "oliko kuin Marimekkoa?". Ensimmäiseksi ajattelin sitä, että kuvankäsittelyllä voisi kokonaisvaikutelmaa ryhtyä tavoittelemaan. Sitten (esitelmöitsijän vastauksen perusteella) palautui mieleen, että maalausten lisäksi visuaaliseen ilmeeseen kuuluivat patsaat ja tekstiilit. Sitten ajattelin estetiikan käsityksiä ja taannoin Tukholmassa nähtyä näyttelyä, jossa antiikin patsaat oli väritetty nykysilmiin räikeällä tavalla. (Samalla keikalla nähdyt terrakottasotilaat olivat alunperin myös maalattuja. Tätä en oppinut kyseisessä näyttelyssä vaan kuulin äskettäin BBC:n Witness-sarjan jaksossa.)

Mutta olivatko kuvat kaunistamista vai ehkä viestejä Jumalalle, kuten eräs yleisöstä ehdotti? "Käsitys piirtämisestä realistisena kuvittamisena on joillekin uskomattoman pinttynyt." Ja minkälaista mahtoi olla kivikirkkoja edeltäneiden ja niiden kanssa samanaikaisten puukirkkojen koristelu? Paljon kysymyksiä ja melko vähän vastauksia.

Kuva Maarian kirkon hakarististä Wikipediasta. Automaattikorjaus hiiren klikkaukseni tulosta.

P.S. Helsingin yliopiston teologisella tiedekunnalla on Kuvio tutkimusarkisto, joka "on keskeisin suomalainen portaali kirkkoarkkitehtuuriin"
P.S. 2 Katja Fältin artikkeli Turhia kuvia? – Suomen keskiajan rakentajamaalaukset ja ”väheksynnän traditio” on kirjassa Rappio! Esseitä "turhan" tutkimisesta.

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Vaivallinen hakemuspaperi Kansallisarkistossa

[Jätetty pois liian pitkälle harhaileva prologi] Sen sijaan Arkistolaitoksen Portin teeman Talvi- ja jatkosodan henkilöhistorialliset lähteet osiossa Sotiin osallistuneet naiset mainostettiin merkittävänä naisten palvelusta koskevana lähdekokonaisuutena rintamapalvelustunnushakemuksia. Tiesin, että Helmi-mummollani oli tunnus, joten miksen tarkastaisi hakemusta? Minulla on hänen minulle kertomansa versio lottakokemuksista, mutta ehkä hakemuksessa asia toisin tahi tarkemmin?

Niinpä ohjeiden mukaisesti pirautin viime viikon maanantaina puolustusministeriön viestintäosastoon. Vaati muutaman puhelun ja hieman meikäläisen änkyttämistä, mutta sain saman päivän aikana diaarinumeron. Joten työpäivän jälkeen Kansallisarkistoon tilausta tekemään. Astian haku ei tuntenut rintamapalvelu*a, joten päivystäjän ohjeen mukaisesti tein Astiassa vapaamuotoisen tilauksen. Hän jopa tarkisti syöttämäni tiedot ennen kuin laitoin ne menemään. (Kyseinen päivystäjä ei ollut aiemmin osannut vastata mihinkään kysymykseeni, minkä olisi pitänyt olla varoittava merkki.)

Luottavaisena saavuin tiistaina Rauhankadulle varustettuna kameralla ja muistiinpanovälineinä. Hahmotin hakemuksen pienenä paperinippuna, joten pyysin sitä päivystäjän tiskiltä. Sen takana oli tuolloin onneksi vuorossa osaava ja tuttu mies, joka hetken kaappeja availtuaan etsi tilaukseni koneelta ja kertoi siihen merkityn, että vaaditaan selvityspyyntö tilauksen sijaan. Hieman ähkin ja ihmettelin, kun diaarinumero konseptuaalisesti kuullostaa siltä, että paperit ovat järjestyksessä ja suhteellisen vaivattomasti haettavissa.

Keskustelun aikana päivystäjän tiskin taakse tuli nainen, joka oli kuullut tilauksesta keskustellun aiemmin päivällä. Jonkun oli pitänyt ottaa minuun yhteyttä. En kuitenkaan ollut saanut päivän mittaan sähköpostia enkä puhelua. Entäs jos olisin ollut utsjokinen, joka olisi tehnyt tilauksen etänä ja saapunut toivorikkaana Helsinkiin...

Molemmat arkistolaiset keskustelivat kanssani asiallisesti ja päädyimme siihen, että en tekisi (maksullista) selvityspyyntöä vaan tilannetta yritetttäisiin selvittää. Sainkin puhelun jo seuraavana päivänä ja hakemuksen sanottiin olevan torstaina mikrofilmisalissa, jossa pitäisi täyttää henkilötietolomake sen näkemiseksi. Monen muun tapaan olin kiirastorstaina lähdössä pääsiäisen viettoon, joten käynti jäi tälle viikolle.

En siis tiedä oliko hakemus Rauhankadulla jo torstaina. Eilen tiistaina soi puhelimeni ja erään tutun päivystäjän ääni kertoi tilaukseni nyt olevan nähtävissä mikrofilmisalissa. Palvelu alkoi tuntua jo ylenmääräiseltä ja arkistokäynti velvoitteelta. Työpäivän ja iltaohjelman väliin jäi onneksi sopiva väli. Mikrofilmisalin päivystäjänä oli yksi tietämättömämpiä arkistolaisia ja veikkaan, ellen itse olisi maininnut henkilötietolomaketta, en moista olisi joutunut täyttämään.

***

Ja mitä opin itse paperista? Helmi-mummoni oli täyttänyt lomakkeen minimitiedoin 21.11.1978 ilman asiakirjaliitteitä. Käsittelijät eivät olleet löytäneet vahvistusta yksiköstä "L-S Rajatoimisto 41-44" ja hakemus ei ollut edennyt mihinkään.

Jotenkin tämä oli tullut mummolle tiedoksi ja hän lähetti lisäselvityksen 23.2.1981. Siihen olivat antaneet todistuksen vuoden 1944 "Kokemäen Lotta Svärd paikallisosaston johtokunnan jäsen" ja "Kokemäen Lotta Svärd Kuurolan kyläosaston sihteeri". Nimet olivat tuttuja, sillä lapsuudessani (mukaanlukien vuodet 1978-81) nuo naiset asuivat samassa rivitalossa kuin mummokin. Lähdekriittisesti arvioiden kyseisen todistuksen oli kirjoittanut mummo itse. Sisältö vastasi mummon kertomuksia, joille voisin lähteä hakemaan vahvistusta kai alueella olleiden armeijayksikköjen sotapäiväkirjoista.

tiistai 2. huhtikuuta 2013

[ruma sana]

Toissapäiväinen SukuForumin kuolleista nousu (sopivasti pääsiäissunnuntaina) oli jäänyt minulta eilen huomaamatta, joten aloitin kiroilun vasta tänä aamuna. Nimittäin Hasse Nygårdin viestin mukaan "verkossa on tilanne 27.3.2012, eli ...luodut viestiketjut sekä viestit 28.3.2012 ...27.3.2013 puuttuvat".

En itse ollut forumilla viime vuoden aikana ylettömän aktiivinen, mutta varmasti sielä on tullut esiin jotain, jonka olen laittanut muistiin vain linkkinä. Onneksi satunnaisesti olen ottanut talteen myös sisältöä, joten voin nyt esittää alla näkyvän pupun Liljendalin lastenkirjasta 1763-1811, mutta en voi kertoa sen löytäjää ja jakajaa. Paljon muutakin meni bittiavaruuteen ja opetti toivottavasti monelle läksyn verkkolöytöjen dokumentoinnista. Ja mahdollisesti myös ylläpitäjille tiheä(mmä)n varmuuskopioinnin eduista.


Pääsiäislehtiä (5/5)

Kolmannen pääsiäispäivän johdosta viimeiset pääsiäislehtinäytteet lehdestä Pääsiäismuna 1912. (Vielä ennen vuotta 1774 olivat myös tiistai ja keskiviikko eli kolmas ja neljäs pääsiäispäivä pyhäpäiviä. Yhteiskunnan maallistumisella on puolensa ja puolensa.)

Koulussa
Opettaja: Kalle, no mikä siinä on, kun et sinä osaa lainkaan vähennyslaskua? Koetan toista keinoa. Kalle, paljonko isäsi maksaa vuokraa kuussa?
Kalle: Kaksikymmentäviisi markkaa.
Opettaja: Jos isäsi maksaa isännälle viime kuun vuokran ja antaa viidenkymmenen markan paperirahan, paljonko hän saa takaisin rahaa?
Kalle: Ei penniäkään.
Opettaja: Mitä järkeä!
Kalle: Isä ei ole maksanut vielä edellisenkään kuun vuokraa.

Raitiotievaunussa.
Konduktööri (matkustajalle): Miksi syljeskelette penkille, eihän siinä sitten voi istua?
Matkustaja: No, tuossa seinällähän on kielto sylkemästä lattialle, ja ikkunat ovat kiinni, eikä täällä ole sylkilaatikoita. Mihin muualle olisin voinut sylkeä, kuin istuimelle?

Tutkinnossa.
Professori: "Voisiko herra mainita jonkun esimerkin petkutuksesta"?
Ylioppilas: "Petkutukseksi voitaisiin sanoa esimerkiksi sitä, jos professori reputtaisi minua tutkinnossa".
Professori: "Oho, sepä on vallan erikoista! Perustakaahan väitettänne".
Ylioppilas: "Sehän on selvä. Rikoslain mukaan on jokainen, joka käyttää hyväkseen toisen tietämättömyyttä, saattaakseen hänelle vahinkoa, syypää petkutukseen".

Sana sanasta.
"Sinä olet aina ollut oikea vikojen löytäjä", mutisi vaimo.
"Niin", vastasi mies nöyrästi, "minä löysin sinutkin".

Suomalaista humoria.
Ojalan emännällä ei milloinkaan ollut tapana pestä pataa, vaan keitti samassa padassa perunat, puurot, vellit, ja sopat, niin että padan laitaan viimein muodostui paksukyrsäinen reuna.
Tulee sitten erään kerran taloon matkustavaisia, jotka emännältä pyytävät pataa lainaksi, keittääkseen sillä perunoita.
- Ottaa siitä uuninpankolta, sanoo emäntä.
Eräs vieraista ottaa padan ja vähän aikaa sitä katseltuaan, ammentaa siihen muuripadasta lämmintä vettä, nostaa padan lattialle ja sieppaa suuren halon nurkasta, jolla alkaa työntää padan kyrsäisiä reunoja puhtaaksi.
Emäntä, joka koko ajan on karsaasti katsellut vieraan puuhia, syöntyy vihdoin ja ärjäsee tälle:
- Ei sitä pataa pestä tartte, velliä minä sillä vaan viimeksi keitin, kyllä siinä perunoita saattaa kiehasta.
- Enhän minä sitä pestä aiokkaan, työnnän vaan tohon paksumpaan kyrsään vähän läpeä, jotta ma saan perunat siitä sisään, vastaa vieras tyyneesti.

Samassa talossa syötiin erään kerran velliä, ja kaikki ihmettelivät, mitenkä velli oli niin kirpeän suolaista, että se olisi kelvannut vaikka perunan kastikkeeksi. Puolen kahmalollista minä siihen vaan suolaa panin, selittää emäntä; no enhän minäkään enempää pannut, sanoo tytär; roppasihan minäkin siihen muutamia hyppysellisiä, sanoo talon piika; saman verran minäkin siijhen puotin ihmettelee isäntä; no kahmalollisen minäkin sinne ajoin, kun luulin talossa olevan sellaisen tavan, selittää totisena suutari, joka tätä suolaamista oli syrjästä katsellut.

maanantai 1. huhtikuuta 2013

Markan muuttaminen euroksi

Luulin jankuttaneeni täällä useampaan otteeseen sitä kuinka typerää on yrittää ilmaista esim. 1500-luvun sakkosummaa "nykyrahassa". Mutta ilmeisesti olenkin vain kerran (varsin tyylikkäästi) todennut "Koska tuotantorakenne on muuttunut täysin tuloksia voi pitää vain suuntaa antavina: minkälainen summa on iso ja minkälainen pieni."

Tämä siis oli tiedossa, mutta silti talohistoriikkiproggiksen yhteydessä tuli mieleen sadan vuoden takaisten summien muuttaminen 2011 euroiksi verkosta löytyvällä taulukolla. En tiedä mitä odotin, mutta en näitä tuloksia:
Kiitos Twitterin en jäänyt yksin ihmettelemään.
Enkös minä tilastollisia vuosikirjoja ihan äskettäin selaillut, mutta eipäs tullut tässä välissä mieleeni. Kun oli ne houkuttelevan helpot rahanarvokertoimet. Joista pysyn tästä lähtien kaukana - eivät auta ymmärrystä.

Pääsiäislehtiä (4/5)

Toisen pääsiäispäivän johdosta pääsiäislehtinäyte lehdestä Pääsiäis-Pekka vuodelta 1910

Hotellissa
Kaksi reisumiestä tulee hotelliin, toinen joka on osaavinaan ruotsia, sanoo:
Hööty vakinestari, två tyyttink (Kuule vahtimestari kaksi tyyttinkiä).
Tarjoilija: Hury många glas (montako lasia)?
Mies (joka ei ymmärtänyt, karjasee): Tua, tua vaan, älä siinä suutas soita!

Mahdotonta.
Mitä esittää tämä maalaus?
Sehän kuvaa metsässä vallitsevaa hiljaisuutta.
Mahdotonta! Sillä onhan tuonne puiden joukkoon maalattu nainenkin.

Uutinen
Tunnettu kirjailia (vaimolleen): Voitko ajatella Kerttu, tässä minä luen eräässä artikkelissa minusta että me olemme onnellisissa naimisissa.

Verraton syntymäpäivä
Täti: Oliko se syntymäpäivä hauska, pikku Olliseni?
Olli: Se oli aivan verraton, täti. Minä sain niin paljon kakkuja etta söm itseni sairaaksi ja sam olla pois koulusta koko viikon.

sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Kerättyä

Minna kommentoi Meri-Lapin museoiden blogissa museoiden kuvakokoelmia verkossa:
Mitä hyötyä tosiaan on hienosta käyttöliittymästä, jonka kautta voi selata (tähän iso luku ja monta nollaa) kuvia, jos niitä ei voi käyttää millään tavoin? Tai käyttäjä ei tiedä, miten niitä käytetään?
Mia Meri tutustui Helsingin tietokone- ja pelikonsolimuseoon. Aikaisemmin samassa Nörttityttöjen blogissa Minna Heimolan aiheena oli Eksegetiikka nörttitytön ammattialana ja Maddie Hentusen sekä Maria Alatalon Arkeologian opiskelua Suomessa ja Ruotsissa – Indyn jalanjäljissä?

Helsingin yliopiston blogissa esittäytyy kaksi folkloristiikan opiskelijaa. Tammikuussakin oli yksi. Luulin, että folkloristiikkaan on ollut yllin kyllin hakijoita?

Teemu Siltanen kommentoi Hesarin jutun kautta menneisyyden hallintaamme.

Kenkä kulki Oulussa Teuvo Pakkalan jäljillä.

Anu Kansio kertoi Kouvola-seuran esinekeräyksestä vuonna 1962. Reijo Valta uusjulkaisi Kajaanin semin. Oppilas O. Seppäsen muistiinpanon Kiiratorstaista Sotkamon suunnalla.

Jyväskylän yliopiston kirjaston blogissa Arto Ikonen kuulutti ymmärrettävyyttä ja avoimuutta tieteeseen. Juha Siro tarkasteli omakustannetta kriittisesti:
Realismia BoD:n sivuilla on vain slogan: ”Kirjani, oma menestystarinani.” Vaikka kirjallisen maailman kustannus- ja pelisäännöt ovat muuttuneet, oikoteitä kirjalliseen tai kaupalliseen menestykseen ei ole.
Mari Saavalainen luki Milja Kauniston historiallisen romaanin Synnintekijä. Kirjavinkkien Irja esitteli Diana Websterin kirjan Ikuisesti Suomi : Turku/Åbo 1952-1953.

Kuvassa Fabergén palveluksessa olleen Henrik Wigströmin käden jälkeä. Walters Art Museum via Wikimedia

Pääsiäislehtiä (3/5)

Pääsiäislehtikatsauksessa vuorossa Pääsiäis-muna vuodelta 1909. Sen nimiön alla lukee "Mitä olisi Pääsiäinen ilman mämmiä ja ilman munia?" ja toisella sivulla selvennetään Pääsiäissunnuntaita:
Tiedättekö hyvät ystävät ja kylän miehet, mitä on Pääsiäinen? — Ettekö? — No tiedättehän ainakin mitä yhteyttä on munilla ja mämmillä Pääsiäiseen nähden? — Ettekö sitäkään? — Hyvä! Minä selitän sen teille.
Ensiksikin: Ilman munia ei olisi mämmiä, ilman mämmiä ei olisi pääsiäistä ja ilman pääsiäistä ei olisi munia eikä mämmiä. Sehän on aivan selvä asia.
Toiseksi: Kun te olette syöneet koko pitkän perjantaipäivän mämmiä ja lauvantain munia, ei teillä sunnuntaina enää ole mämmiä eikä munistakaan jälellä kuin mahdollisesti viimeinen.
Siis: Syötyänne viimeisenkin munan, olette te päässeet kaikesta 3en sortin tavarasta.
Sentähden sanotaan tätä sunnuntaita Pääsiäissunnuntaiksi.
Tavanomaisempaa vitsailuakin lehteen sisältyi:

Lasten kamarista.
Kalle: Leikitäämpäs Anna isää ja äitiä!
Anna: Kyllä, ala sinä!
Kalle: Oi, etten koskaan olisi mennyt naimisiin!

Elämästä.
Liikkuakseen ulko-ilmassa lähti patruuna Noronen ratsastamaan virmalla oriillaan. Yks kaks, niin makasi hän maassa.
Muuan ihmisystävä kiiruhti hänen luokseen ja päivitteli: "Mutta kuinka tulitte niin kauhean äkkiä alas?" - "Kuinkako niin äkkiä tulin alas!" vastasi Noronen puhkien; näittekö kenties jotakin joka olisi minut pitänyt tuolla ylhäällä?"

Käsitti väärin.
Retulainen tulee poikansa kanssa tehtaan konttooriin, jossa insinööriltä kysyy hänelle työtä.
Insinööri: Onko se jo edes päässyt?
Retulainen: Eihän tuo jaksanut, perässä tulla jonkotti.
Insinööri: Minä tarkoitan: käynyt herranehtoollisella?
Retulainen: Mitäs se insinyöri nyt! Tietäähän insinyöri ettei meikäläisten lapset noin vaan herrojen kanssa syömään pääse.