lauantai 23. huhtikuuta 2011

Kokemäeltä Amerikkaan, osa 92

Oikealla oleva leike Kokemäen rippikirjan 1891-1900 sivulta 1303 kertoo Hyytin Mäkelän torpasta Amerikkaan lähteneistä sisaruksista.

Maria Lovisa (s. 4.8.1868) otti passin 13.07.1893. Hän kuoli Kokemäen haudattujen listan mukaan 22.6.1897 Wyomingin Rock Springsissä lapsivuoteeseen, naimattomana.

Seuraava lähtijä oli Fanny Josefina Johansdr Mäkelä/Peltonen (s. 4.6.1880), joka otti passin 21.09.1896 lähdettyään Kokemäeltä 11.9.1896. Pappi kirjasi tilastointiin, että perheestä oli lähtenyt Amerikkaan jo aiemmin 2 sisarta?

Kolmanneksi rippikirjan sivulta lähti Eva Aleksandra (s. 24.7.1875), joka otti passin 5.9.1910. Hän tuli käymään Suomessa ja otti uuden passin 24.8.1921. Eva saapui New Yorkiin laivalla Carmania 6 Oct 1921 kohteenaan New Jerseyn Englewood. Hän ilmoitti asuneensa New Jerseyssä vuodet 1910-1921.

Lähteet:
Kokemäen rippikirja 1891-1900 sivu 1303
Kokemäen haudatut
Siirtolaisuustilaston aineisto, Kansallisarkisto
Siirtolaisuusinstituutin passitietokanta
Ancestry.com. New York Passenger Lists, 1820-1957

Kerkonjoen myllystä

Sivulla Kerkonjoensuun kulttuuriympäristön kehityksestä todetaan
"Nykyinen myllyrakennuksen ikää ei varmasti tiedetä. Se on joko 1830/40-luvulta (runo) tai toisen lähteen mukaan 1920-luvulta. "
(runo) tarkoittaa jokseenkin varmasti Paavo Korhosen kertomusrunoa Kerkonjoen myllystä. Kaunokirjallisuuskin voi olla historian lähde! Runo kertoo ajoituksen lisäksi myllyn aikaansaannista elävästi. Kokonaisuutena luettavissa kokoelmassa Wiisikymmentä runoa ja kuusi laulua, näyte poimittu alkuvaiheesta:
Miehet mielellä pahalla,
Itkusilmissä isännät
Marraskuulla matkusteli
Käsi taskussa käveli,
Keskustellen keskenänsä:
"Miehet veikkoset, mitenkä
My nyt mylly saataisihin?
Paljo kansa'a kylällä,
Paljo maata myllytöintä.
Alamylly aina huono,
Niinkuin kaikki muutkin myllyt
Näissä seu'uin semmoisia.
Talvi päälle päätymässä,
Tuisku, pakkanen tulossa -
Miehet, mitäs nyt tehä'än?

perjantai 22. huhtikuuta 2011

Raekuuro Jurvassa 1799

Kesää odotellessa kannattaa muistaa, ettei silloinkaan ole kauniit säät varmoja...

Sanomalehdessä Inrikes tidningar 6.9.1799 julkaistiin yllättävästä kesäisestä sääilmiöstä pitkähkö kirje. Omat voimani eivät riittäneet sen suomentamiseen, mutta sain apua tuttavaltani Eva Ahl-Warikselta, joka kirjoittaa blogia En avdankad akademikers tankar. Eli tälle blogille tavanomaisesta laadusta poiketen alkuperäiselle jokseenkin uskollinen käännös:

Laihia, 1. Elokuuta.
Kertomus harvinaisen vaikeasta raekuurosta, sekä siitä hävityksestä jota samainen kuuro aiheutti Vaasan läänin ja Laihian pitäjän Jurvan kappelin Tainuksen tilalla.

Heinäkuun 1. päivänä 1799, kirkas päivä, sää ihan tyyntä, ja lämpöä 28 astetta. Voimakasta ukkosta kuului koko aamupäivän. Klo. 12 alkoi hiljailleen puhaltaa Itäistä tuulta, ja klo. puoli yhdeltä kasvoi paksu pilvi idässä, joka puoli peninkulmaa Laihian pitäjän Jurvan kylän takana, kauhean ukkosen tiheine salamoineen aikana antoi voimakkaan raekuuron, jossa pienimmät rakeet muistuttivat kiväärinkaliiperin-kuulia; mutta jotkut olivat puolen kyynärän mittaisia, ja teräviä toisesta päästä kuten nuolet, ja jotka katkoivat puiden oksia metsässä. Kansa, joka monin paikoin samalla tienolla oli polttamassa tervaa, eivät voineet tervahautojen vieressä sijaitsevissa hirsimökkeissään, joissa nämä rae-nuolet iskivät kattojen lävitse, muutoin pärjätä, kuin että joutuivat menemään maate itse lavitsojen tai penkkien alle.

Täällä Jurvasta itään sijaitsevalla metsäalueella, pilvi jakaantui kahteen seinämään, joista toinen meni jokseenkin etelään päin, Östermarkin pitäjän Järvenpään tiloille, sekä eteenpäin Närpiön pitäjän Pirttikylän kappelin alueelle, missä rakeet kuulemma rikkoivat monia ikkunoita ja myös, etenkin edellämainitulla paikalla, vahingoittivat merkittävästi viljaa pelloilla.

Toinen pilvi-seinämä, paljon paksumpi, meni länteen, Jurvan kylän ohitse, noin 1 ¼ peninkulmaa pituudeltaan ja ½ peninkulmaa leveydeltään, ohitti, tällä matkallaan, yli tämän puolen peninkuman päässä Jurvasta sijaitsevan Tainuksen tilan, joka kuuluu herra Kapteeni ja Ritari Gustaf Ad. Hobinille, sekä pysähtyi ja hälveni ¾ peninkulmaa sieltä Jurvan ja Laihian välisen metsän yllä.

Tainuksessa, myöskin metsässä, satoi, kauhean ukkosen siivittämänä, rakeita, joista pienimmät olivat kuin kaliiperi-kuulia, jotkut kuten kananmunia, ja jotkut neliskulmaisia. Maa täyttyi niistä puolen korttelin korkeudelta tai paksuudelta, ja ne olivat maassa sulamattomina seuraavaan päivään saakka. Raekuuro kesti puoli tuntia, ilma oli kylmää, sekä koko seuraava vuorokausi viileä.

Ukkonen, salamat, raekuuro, eläinten huudot, ja työstään kotiin rientävän kansan huudot ja karjaisut, joka [kansa?] piiloutui ladoissa ja ulkorakennuksissa, kaikki lisäsi vaaran tuntua. Surullisinta oli tosin turman jälkeinen näky, se täydellinen hävitys, joka oli raekuuron myötä seurannut tilan omistuksia; koko sato hyvin hoidetuilla pelloilla, käyttöalueilla ja niityillä, oli kokonaan lyöty alas ja murskattu; mitä kauneimmassa kukinnassa oleva 13 tynnyrin kylvetty Ruis, äsken kylvetty 3 tynnyrillistä Ohraa, 3 ja puoli tynnyrillistä kylvettyä Kauraa, puolikas tynnyrillinen Herneitä, Pellavaa, Hamppua ja muita Ryytimaan-kasveja, kaikki tuhoutui hetkessä ja siten kokonaan tuhoutui, että monin paikoin ei voida kerralla nähdä, mitä siellä oli aiemmin kylvetty. Ruoho niityillä, mitkä kaikki ovat lähellä Bolstadia ja sen yhdeydessä, samoin tavoin lyötiin alas, ja maa niin kovin piiskattiin, ettei mitään merkkiä mistään kasveista enää näkynyt. Kaikki tilan tuohikatot lyötiin läpi niin tiheään, kuin niitä olisi ammuttu sadoilla Haulikon-ammuksilla.

Tästä maahan löydystä Ruispellosta kolmannes korjattiin heti; muualla sittemmin jokunen korsi siellä ja täällä, joiden varsi vain katkesi ilman että kokonaan murskautuivat, ovat kukkineet ja [?)]..., mutta myös nämä harvat korret ovat maassa ja juuri ja juuri talteen korjauksen arvoisia. Niityistä ei ole tullut mitään, vaan maahan lyöty ruoho on kuivunut pois, ja uutta ruohoa ei ole vielä näkyvissä, vaikka kuukausi on jo kulunut tästä. Koska näin ollen menetetty sato, ruoka kuudelle hevoselle, 34:lle lehmälle ja 30:lle lampaalle, jotka tavallisesti näiden viime vuosien aikana tilalla on pidetty, y. m. Lasketaan, niin tämän onnettomuuden hinnaksi voi määritellä 1200:aan riikintaalariin.

Menetys, niin paljon enemmän merkityksellinen omistajalleen, koska hän 8 vuotta sitten vastaanotti tämän tilan melko heikkona ja suurimmassamäärin huonosti hoidettuna, sekä on sitten, osaavana ja aktiivisena maanviljelijänä, tilaansa uskomattoman paljon työtä sijoittanut ja paljon maksanut sen viljelyyn ja kunnostamiseen kaikin puolin koskien Maatilanpitoa koskevia osia. Tilan heikkous sen vastaanottohetkellä, sekä myöhempien vuosien tilapäiset syyt ovat vaikuttaneet siihen, että Herra Kapteeni ja Ritari Hobin ei vielä ole saanut mitään erityistä satovoittoa siitä; ja nyt, jolloin iloisin toivo ensi kertaa näyttäytyi, että saisi osin korvattua niin paljon vaivaa ja kustannusta, niin hävisi tämäkin yhtä nopeasti kuin onnettomasti.

Tulipalojen sattuessa Pitäjät maksavat keskenään täällä paikkakunnalla paloapua Talojen arvon mukaisesti, koska näitä onnettomuuksia usein sattuu, osin koska tulta käsitellään varomattomasti, osin myös siksi, että tulisijoja valvotaan huonosti; mutta kun Rakeet, jota kukaan inhimillinen voima ei voi säätää, tuhoavat tilan koko sadon sekä pellolla että niityllä, ei ole säädetty mitään korvausta; vähintään voisi vaatia, että koko Kihlakunta joutuisi korvaamaan, kun tällaisia onnettomuuksia kuten tämä sattuu tilalle.

Tämän tapauksen läsnäolleina silminnäkijöinä ja mitä edellä on kerrottu, saanen lopulta mainita Herra Vänrikki Christ. Ph. Caton, Herra Maisteri Gust. Fr. Stillmanin ja Herra Cooministeri Js. Hedbergin.

Joh. Forsman
varapastori samassa

torstai 21. huhtikuuta 2011

Karhunkaataja ja muuta metsästyksestä

Sarjassa kuvia miehistä, joista en ole koskaan kuullut mitään: Eero Heinäkangas. Kuva on Land och Stad- lehden numerosta 21.01.1891, jossa on hauholaisesta miehestä myös juttu. Juttua löytyy myös Kansallisbiografiastamme, karhun kaataminen ei ole mikään pikkuasia.

Heinäkankaaseen törmäsin myös Tapio Riikosen Gutenberg-sivustolle toimittamassa Onni Wetterhoffin suomeksi käännetyssä kirjassa Saloilta ja vesiltä I-II. Metsästys- ja pyyntiretkiä. Sen ensimmäinen osa on nimenomaan omistettu aiheelle "Eero Juhani Heinäkangas ja hänen karhumajansa Hämeessä". Toisessa osassa otsikot "Onkimaretki Kankaisten järvelle", "Puutis'en ilvesajo joulujuhlina 1882", "Kokko-Kustaa", "E. Doll'in hylkeenpyyntiretket Liivinmaan rannikoilla" ja
"H. Molanderin metsästysretki vainukoirilla Hirvimäen pitäjäässä".

Wetterhoff ei ollut metsästänyt Heinäkankaan kanssa vaan käynyt haastattelemassa häntä 87-vuotiaana. Into petojen tappoon saattoi olla lapsuuden perua, sillä siitä kerrotaan
Kylän karjaa kaitsi hän jo 7 vuoden ikäisenä yhdessä erään häntä vähän vanhemman naapurinpojan kanssa. Usein viipyi hän viikkoja yöt ja päivät läpeensä kylän hiehokarjan kanssa noissa laajoissa iänikuisissa havumetsissä. Uutteraan puhaltelivat pienet paimenet tuohitorvihinsa, siten karjasta ulohtaalla pitääkseen petoeläimiä, joita siihen aikaan oli paljoa runsaammin kuin nyt ja jotka useinkin köyhille asukkaille tuottivat kurjuutta ja nälkää, kun ne saaliikseen veivät joko ainoan hevosen, lehmän tai koko lammaslauman. Suurinta vahinkoa saattoivat sudet; vaan muutamina vuosina tekivät karhutkin pahoja veritöitä seuduilla.
Heinäkankaan nimellä Google-haku tuotti esiin Pirjo Ilvesviidan väitöskirjan Paaluraudoista kotkansuojeluun. Suomalainen metsästyspolitiikka 1865-1993. Sen luvusta 3.1 löytyy vähän aikaa sitten kaipaamani yhteenveto metsästyslainsäädännöstä. Kristofferin maanlaissa oli Suomessa saatu erioikeus metsäkauriin ja hirven metsästykseen, joka valtakunnan rintamailla oli varattu aatelille ja kuninkaalle. Metsästyssäännöt 1647 ja 1664 täydensivät maanlakia, Ilvesviidan tekstillä
Sisällöltään suuresti toisiaan muistuttavat säännöt mahdollistivat ritaristolle ja aatelistolle erioikeudet metsästyksen harjoittamiseen. Hirven, peuran ja metsäkauriin metsästysoikeus siirtyi em. säätyjen oikeudeksi. Suomen asema jäi ennalleen: suurriistan metsästyksessä maanlakien määräykset olivat edelleen voimassa. Muilla kuin aatelistolla ja ritaristolla sitä vastoin ei ollut oikeutta pyydystää teertä, metsoa, joutsenta, metsähanhea, sorsia ja jäniksiä. [...] Aatelitonta luokkaa koski kuitenkin poikkeus - ellei erityistä syytä kieltoon ollut - pyydystää omilla maillaan lintuja ja jäniksiä ansoilla, mutta ampuminen pidätettiin ylempien luokkien etuoikeudeksi. Tätä säännöstä ei kuitenkaan ollut enää vuoden 1664 laissa. [...] Vuoden 1664 asetus oli voimassa koko 1700-luvun ajan, vaikka sen määräyksiä pienriistan suhteen tuskin noudatettiin Suomessa. Vuonna 1734 säädetty valtakunnan laki ei tuonut juuri mitään uutta aikaisempiin säännöksiin. "
Ja vuoden 1734 lain rakennuskaaren XXIII luku alkaa
1.§. Carhun, suden, ilwexen, ketun, näädän, saucon, majawan, hylken, ja muita wahingollisia eläwiä, nijn myös cotcan, haucan, hyypiän, cockolinnun, ja muita raatelewia linduja, mahta joca mies syytöinnä ambua, eli satimilla käsittää, ja ne pitää.
Ilvesviita toteaa "Muilta osin laki noudatteli aikaisemman lain säännöksiä.", mutta minä en löydä pupuja enkä joutsenia mistään pykälästä. Joku lukutaitoisempi voisi auttaa?

keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Historian käytöstä ruotsiksi

Nordens institut i Finland (Pohjoismaiden Suomen instituutti) järjesti tiistai-iltana tilaisuuden otsikolla Historia som vapen ja minä onneksi huomasin tämän jo maanantaina. Eli pääsin edustamaan noin 10%:a yleisöstä, kun ruotsalaista historiantutkija Klas-Göran Karlssonia jututettiin historian käytöstä aseena ja muutenkin.

Runsaan tunnin sessio oli erittäin antoisa ja kotiin kävellessä oli olo kuin laulussa "I can see clearly now, the rain has gone". Mutta irtoaako muistiinpanoistani jotain järkevää? Ainakin se, että Karlsson totesi olevan erittäin vaikeaa määritellä historian käytön ja väärinkäytön välistä rajaa. Käyttötapoja hän luetteli 4 ja kolme osaan sanoa omin sanoin:
1) moralisointi (historiallisten tapahtumien kautta määritellään esim. ihmisoikeusrikkomuksia)
2) politiikan teko (haetaan vertailukohtia. Esim. Ruotsissa joku verrannut euroaluetta Hitlerin suunnitelmiin Euroopan yhdistämiseksi)
3) ideologian tukeminen (luodaan yhtenäinen historia, joka legitimoi (esim. nationalistiset) tavoitteet)

Vertailussa ei ole sinänsä mitään pahaa, se on osa historiantutkimusta. Mutta Karlsson painotti, että pitää tunnistaa yhteneväisyydet ja eroavaisuudet eikä piirtää yksinkertaistavia yhtäläisyysmerkkejä.

Karlssonin oma tutkimusprojekti koskee holokaustin käsittelyä ja hän viittasi siihen useaan otteeseen. Hän selitti, että sodan jälkeen holokausti oli vain muutama rivi toisen maailmansodan historiassa, sillä se ei sopinut ajan pirtaan. Sota haluttiin pitkin Eurooppaa nähdä omana kärsimyksenä, kaikki olivat mielestään pahiten kärsineitä. Muutos tapahtui vuoden 1990 paikkeilla, useista syistä. Oli kulunut tarpeeksi aikaa. Paha ei enää ollut muurin takana, joten piti löytää uusi paholainen.

Mutta kyse on myös Euroopan tietoisesta kulttuurillisesta yhtenäistämisestä. Euroopan unionin juuret ovat taloudessa ja teollisuudessa, mutta Karlssonin mukaan nyt halutaan esittää että tarkoituksena olisi ollut holokaustin toisen tulemisen estäminen. Siinä missä antiikin historia osoittautui ristiriitojen aiheeksi, oli holokausti jotain, josta kaikki pystyivät olemaan yhtä mieltä. Kunnes Unioniin liittyi maita, joiden kansalaiset olivat saksalaisten ohella osallistuneet tuhoamiseen. Karlssonin esimerkki oli Latvia. Arnstadin näkemyksiin suomalaisesta holokaustisyyllisyydestä ei viitattu sanallakaan. Unohdin minäkin, yleisökysymyksiin päästyä.

Soveltavaa oppimista

HY AY Kulttuuri ja yhteiskunta

Kaikki luennot takana ja viimeinen tentti edessä. Suomalaisen kurssin puolikkaan jälkeen saimme jo lyhyesti mainitsemani katsauksen Britannian poliittiseen elämään 1700-luvulla. Tätä verrattiin Ranskan yksinvaltaan, missä vaiheessa alkoi naurattaa.

Lainaten lainausta kurssimateriaalista "Absoluuttisessa järjestelmässä ei voida keskustella julkisesti poliittisista kysymyksistä koska ei ole mitään eikä ketään julkista paitsi kuningas." Hmm... vähän niinkuin SSS:ssä, jossa kaikki virallinen kommunikaatio tulee vain ja ainoastaan toiminnanjohtajalta. Ehdotukset toiminnanmuutoksiin pitäisi julkisuuden sijaan esittää toiminnanjohtajalle, joka tekee niillä mitä hyväksi näkee. Istuin itse hallituksessa kaksi vuotta, ja ulkomuistista väittäisin, ettei yhtään jäsenaloitetta tuotu käsittelyyn. (SSS:n jäsenen ehdotus aloitetietokannasta oli aivan erinomainen. Tuskin toteutuu.)

Seuraavalla kalvolla selvisi, että Ranskassa ei ollut kansanedustuselimiä ja paikallisten parlamenttien oli tarkoitus olla suhteessa vain kuninkaaseen. Siis vähän niinkuin SSS:n toiminta (ainakin minun osallistumiseni aikaan). Lukuisia toimielimiä, joiden ei todellakaan ollut tarkoitus keskustella keskenään, mutta raportoida kaikki toiminnanjohtajalle, joka oli myös mukana jokaisessa postituslistassa. Toiminnanjohtaja esittelee asiat hallitukselle, joka ei ainakaan minun aikanani sanonut juuri mitään. Vastaan eikä myötään.

"Hovi ei kieltänyt eikä myöntänyt, finanssipolitiikkaa tehtiin salassa"... "Kruunu pyrki tekemään politiikkaa salaisuuksien ja hiljaisuuden kautta", joka johti huhuihin. Luentomuistiinpanoissani tässä kohtaa puhekupla "ihan niinkuin SSS". Ranskassa huhuista syntyi salaliittopelkoa eikä sellainenkaan taida olla SSS:ssä ihan vieras ajatus.

Tiedonkulusta puheen ollen, kuulin SSS:n puheenjohtajan erosta ennen virallista tiedotusta ja kerroin tietenkin - parantumaton juoruilija kun olen - eteenpäin todeten
Veikkaus: virallisessa kommunikaatiossa tullaan puhumaan perhesyistä, vaikka ei sillä rintamalla syyskokouksen jälkeen ole tapahtunut oleellisia muutoksia tietääkseni.
Ja kas kummaa, en ollut väärässä.

Sanottiinkohan Versaillesin käytävilläkin "Koirat haukkuvat, karavaani kulkee"? Vastausta kysymykseen hallituksen kokousten pöytäkirjojen julkisuudesta ei ole kuulunut eikä myöskään toimintakertomuksen päivitystä.

Niin, niillä lopuilla luennoilla kuultiin mielenkiintoisia juttuja 1700-luvun eurooppalaisesta kirjallisuudesta ja muusta kulttuurista. Vastaavaa kehitystä oli Suomessa tosissaan vasta 1800-luvulla. Vapaamuurariliike sentään rantautui jo 1700-luvulla.

tiistai 19. huhtikuuta 2011

Kauanko pitäisi odottaa?

Jos venyttäisi jokaisen tutkimuksen valmiiksi tekemistä siihen, että kaikki oleellinen olisi digitoitu tai ainakin löytynyt ja kaikki taustatutkimukset valmiina, niin ei kai siitä sitten koskaan mitään tulisi. Mutta silti pännii, kun löysin Arkistolaitoksen digitaaliarkistosta vankilapiirroksia, joista olisi tullut loistavaa kuvitusta Tavarantasaajiin. Yllä oleva on Oikeusministeriö > Oikeusministeriön vankeinhoito-osaston kartat ja piirustukset I (kokoelma) > Rakennuspiirustukset > 1. Karta öfver straffängelsets i Åbo område; 2. Tukthuset i Åbo. Ritning till tillbyggnad af bostadsbyggnaden N:o 1 för knekter. (Oik.min., VAHO Ia. 102:/- -)

Tavarantasaajia kirjoittaessani puolestaan kaipasin Kakolan elämästä tietoa, joka tuntui olevan kiven alla (tai siis ehkä paremminkin sisällä?). Vähän aikaa sitten putosi postilaatikkooni viesti, jossa kysyttiin lupaa lainata Tavarantasaajien tekstiä, sillä "Turun Seudun Sukututkijat on tekemässä yhdessä Turun Yliopiston kanssa kirjaa Kakolan historiasta."

No, jos lainaavat niin saapa tekstini muutaman lisää. Kyseistä tutkimusta odottaessa, Kakolan elämästä siis lyhyt kooste kirjassa Tavarantasaajat Österholm ja Sutki sivuilla 27-30.