Kokemäellä syntynyt 15-vuotias Aino Koski tuli New Yorkin satamaan 21.12.1920 Kööpenhaminasta lähteneellä Hellig Olav-laivalla. Kokemäelle oli jäänyt isä Isak Koski ja vastaanottajana New Jersey Jersey cityssä oli sisar Elli Koski.
Aikaisempi Koski-niminen siirtolainen Kokemäeltä oli Axel Fredrik, joka oli saapunut New Yorkin satamaan 20-vuotiaana 8.10.1913 laivalla C F Tietgen. Häneltä oli jäänyt isä Fredrik Rukakoski Lavian Saarijärvelle. Axel Fredrik oli matkalla Chicagoon, jossa hän oli jo asunut vuodet 1909-1913. (Hän oli tullut ensimmäistä kertaa New Yorkiin 29.1.1909 Adriatic-laivalla.)
Ensimmäisen maailmansodan kutsuntakortin hän täytti Minnesotassa, kertoen lähimmäksi sukulaisekseen isänsä ja syntymäpäiväkseen 22.2.1882. Kokemäen kastettujen listasta löytyy 23.2.1882 Kakkulaisten Hyytin torppari Frans Fredrik Kristianinpoika Kiviselle ja vaimolleen Josefiina Villentyttärelle syntynyt poika Fredrik Aksel, josta lienee kyse.
Aksel oli naimaton vielä 58-vuotiaana tehdessään kansalaisuusvaihtoilmoitusta Washingtonin osavaltion Spokanessa joulukuussa 1940. Hän kuoli siellä 3.4.1949.
Kokemäen Krootilassa 9.2.1897 Yli-Hiekin torppari Frans Fredrik Juhonpoika Raukolle ja hänen vaimolleen Amanda Heikintyttärelleen syntynyt Emil Nikolai omaksui vuoteen 1942 mennessä sukunimen Koski. Tuolloin hän täytti toisen maailmansodan kutsuntakorttia New Yorkin kaupungissa. Siihen oli merkitty katuosoite samassa kaupungissa, mutta tämä vedetty yli ja lisätty osoite Kalifornian Los Angelesissa. Kaliforniassa Emil Nikolai sai sosiaaliturvanumeron ja systeemin kirjanpidon mukaan hän kuoli toukokuussa 1971. Kutsuntakorttiin hän oli ilmoittanut lähimmäksi omaisekseen rouva Rita Kosken eli hän oli mahdollisesti ollut naimisissa.
Bostonin satamaan oli tullut 3.7.1923 23-vuotias Emil Koski Kokemäeltä Kööpenhaminasta lähteneellä Hellig Olav-laivalla. Hänen ammattinsa on räätäli ja edellä mainittu Emil Nikolai oli vuonna 1942 töissä räätälillä, joten vaikka ikätieto ei täysin täsmää, kyse on todennäköisesti samasta henkilöstä. Vuonna 1923 saapuvalle Emilille jäi Kokemäelle isä F. Koski ja vastaanottajana oli veli William Wirta Fort Bragessa Kaliforniassa.
Tämä oli ottanut Villehard Raukko -nimisenä passin 8.6.1905, lähtenyt Hangosta 14.6.1905, Liverpoolista 21.6.1905 ja saapunut New Yorkin satamaan Oceanic-laivalla 29.6.1905.
Lähteet:
Ancestry.com. New York Passenger Lists, 1820-1957 (Year: 1920; Microfilm serial: T715; Microfilm roll: T715_2897; Line: 14; .)
Ancestry.com. New York Passenger Lists, 1820-1957 (Year: 1913; Microfilm serial: T715; Microfilm roll: T715_2194; Line: 15; .)
Ancestry.com. New York Passenger Lists, 1820-1957 (Year: 1909; Microfilm serial: T715; Microfilm roll: T715_1192; Line: 6; .)
Ancestry.com. World War I Draft Registration Cards, 1917-1918 (Registration Location:Wadena County, Minnesota; Roll 1682693; Draft Board: 0.)
Ancestry.com. U.S. Naturalization Records - Original Documents, 1795-1972
Ancestry.com. Washington Death Index, 1940-1996
Ancestry.com. U.S. World War II Draft Registration Cards, 1942 (Roll WW2_2368082; Local board: New York , New York.)
Ancestry.com. Social Security Death Index (Number: 561-03-1127;Issue State: California;Issue Date: Before 1951)
Ancestry.com. Boston Passenger Lists, 1820-1943
Siirtolaisuusinstituutti - passiluettelo
Siirtolaisuusinstituutti - matkustajaluettelo
Ancestry.com. New York Passenger Lists, 1820-1957 (Year: 1905; Microfilm serial: T715; Microfilm roll: T715_594; Line: 21; .)
lauantai 10. heinäkuuta 2010
Leikkeitä Hesarista
Heinäkuun Kuukausiliitteessä oli Ilkka Malmbergin juttu Länsi ja itä, joka ei onnistunut sanomaan mitään uutta länsi- ja itäsuomalaisten eroista. Mutta samassa lehdessä viehätti Juha Kauppisen kirjoittama He tulivat idästä, jossa kerrottiin mielenkiintoisesti kahdesta arkeologista ja heidän tutkimuksestaan Utsjoella.
Varsinaisissa Helsingin Sanomissa oli 7.7. Saska Saarikosken alaviite. Hän oli "kahlannut" loppuun Seppo Zetterbergin Viron historian:
23.6. sivun juttu kivikauden kylästä, Saarijärven kivikauden kylän 30-vuotisjuhlan kunniaksi. Kuvissa esitellään 4 löytöjen perusteella rakennettua asumusta ja paikka näyttää vierailun arvoiselta.
Viipurin tuomiokirkon asioista kerrottiin 22.6. Mikael Agricola-seuran hankkeen tarkoituksena on restauroida jäljellä olevat kirkon osat. Työ aloitettiin tarkoilla mittauksilla, joista saatujen titojen perusteella päätetään, miten raunioiden kunnostus suoritetaan. Arkeologisia kaivauksia tehdään mahdollisesti ensi kesänä.
Sunnuntaisivujen juttu 13.6. oli otsikoitu "Nyt tulevat uuskarjalaiset. Karjalaisuudesta on tullut harrastus ja uusidentiteetti, jota ilmastaan Facebookin Karjala-ryhmissä. Uuskarjalaiset löytävät niissä itsensä ja toisensa." Maritta Lehvonen, joka perusti FB-ryhmän Juuret rajantakaisessa, kauniissa Karjalassa, toteaa "Sen kautta karjalaisuudesta on tullut minulle luonteva osa jokapäiväistä elämää."
Nyt-liitteen Kysy mitä vaan -palstalla oli 18.6. oli kysymyksenä "Saako ihmisestä kirjoittaa elämänkerran ilman tämän lupaa?" Jukka Relander ja Tuomas Nevanlinna vastasivat "No ilman muuta!" päättäen kappaleeseen:
Varsinaisissa Helsingin Sanomissa oli 7.7. Saska Saarikosken alaviite. Hän oli "kahlannut" loppuun Seppo Zetterbergin Viron historian:
Tavallisen lukijan kannalta ikävämpää on muinaisaikojen pitkäpiimäinen kuvaus. Moni juttu jumittui kartanotalouden tai koululaitoksen kehitysvaiheisiin, eikä siksi koskaan päässyt viime vuosisadan hurjiin draamoihin asti.Hetkinen? Aika ennen 1900-lukua on "muinaisaikaa"?
23.6. sivun juttu kivikauden kylästä, Saarijärven kivikauden kylän 30-vuotisjuhlan kunniaksi. Kuvissa esitellään 4 löytöjen perusteella rakennettua asumusta ja paikka näyttää vierailun arvoiselta.
Viipurin tuomiokirkon asioista kerrottiin 22.6. Mikael Agricola-seuran hankkeen tarkoituksena on restauroida jäljellä olevat kirkon osat. Työ aloitettiin tarkoilla mittauksilla, joista saatujen titojen perusteella päätetään, miten raunioiden kunnostus suoritetaan. Arkeologisia kaivauksia tehdään mahdollisesti ensi kesänä.
Sunnuntaisivujen juttu 13.6. oli otsikoitu "Nyt tulevat uuskarjalaiset. Karjalaisuudesta on tullut harrastus ja uusidentiteetti, jota ilmastaan Facebookin Karjala-ryhmissä. Uuskarjalaiset löytävät niissä itsensä ja toisensa." Maritta Lehvonen, joka perusti FB-ryhmän Juuret rajantakaisessa, kauniissa Karjalassa, toteaa "Sen kautta karjalaisuudesta on tullut minulle luonteva osa jokapäiväistä elämää."
Nyt-liitteen Kysy mitä vaan -palstalla oli 18.6. oli kysymyksenä "Saako ihmisestä kirjoittaa elämänkerran ilman tämän lupaa?" Jukka Relander ja Tuomas Nevanlinna vastasivat "No ilman muuta!" päättäen kappaleeseen:
Suurilevikkisissä lehdissä julkkiksia saa ruotia miten päin vain. Sen sijaan säyseäsävyisetkin pienilevikkiset kirjat näkyvät nostattavan myrskyjä pipetissä. Keksikäämme hienostuneempia tapoja ilmaista kirjallista mediumia kohtaan tuntemaamme arvostusta.
perjantai 9. heinäkuuta 2010
Lähdössä lomalle, valmisteluja
Tänään alkaa loma! Suunnitelmana istua arkistossa ja kirjastossa ja arkistossa ja...
1) Mutta myös käydä retkillä. Yksi niistä suuntautuu Pohjanlahden toiselle puolelle, josta esi-isäni Jonas Sohlberg on kotoisin. Hänen esipolviensa merkittävin osa asui ja vaikutti Falunissa ja kun siellä on maailmanperintökohteisiin laskettava monttukin... Matkavalmisteluihin kuului lippujen ja hotellien lisäksi vanhan tutkimuksen esiinkaivuu. Missä vaiheessa huomasin, ettei minulla ollut tietoa, missä päin nämä esi-isät olivat asuneet. Pitäähän sitä päästä pihalle seisomaan.
Onneksi kyseessä olivat kaivoksessa melko merkittävässä asemassa olleet henkilöt, joten lähetin reippaasti tiedustelun paikalliseen museoon. Ja sain paluupostissa kasan valokopioita, joista olisi ollut huomattavaa iloa jo aiemmin... Mutta paree myöhään kuin ei milloinkaan. Maatilamatkailun lisäksi ohjelmaan tuli prujujen perusteella myös kirkkokurkistus, esi-isän hauta ja epitaafi katsastettavana.
2) Elinkeinoelämän keskusarkistosta (Elka) tuli postilaatikkooni kolmelta listalta iloviesti, että arkisto on auki kesälläkin. Ei kun Mikkeliin. Olinhan jo maaliskuussa ollut sinne yhteydessä ja saanut varmistettua, että siellä on talohistoriikkiini mahdollisesti oleellista materiaalia.
Into oli kova, äidin vanhan kotitalon paikkaakin pääsisi katsomaan (tarkistettiin Googlen Street View:stä, siinä on nyt kauppakeskus). Mutta järki kulki sen verran, että otin arkistoon yhteyttä tarkistaakseni, saako materiaalit saman päivän aikana tilattua ja käsiinsä. Ensin sain vastauksen, että kyllä. Mutta sitten toisen viestin, josa kerrottiin, että kyseinen aineisto on parhaillaan järjestettävänä ja tarkempaa luetteloakin ollaan tekemässä. Eli järkevämpää jättää johonkin tulevaan lomaan.
1) Mutta myös käydä retkillä. Yksi niistä suuntautuu Pohjanlahden toiselle puolelle, josta esi-isäni Jonas Sohlberg on kotoisin. Hänen esipolviensa merkittävin osa asui ja vaikutti Falunissa ja kun siellä on maailmanperintökohteisiin laskettava monttukin... Matkavalmisteluihin kuului lippujen ja hotellien lisäksi vanhan tutkimuksen esiinkaivuu. Missä vaiheessa huomasin, ettei minulla ollut tietoa, missä päin nämä esi-isät olivat asuneet. Pitäähän sitä päästä pihalle seisomaan.
Onneksi kyseessä olivat kaivoksessa melko merkittävässä asemassa olleet henkilöt, joten lähetin reippaasti tiedustelun paikalliseen museoon. Ja sain paluupostissa kasan valokopioita, joista olisi ollut huomattavaa iloa jo aiemmin... Mutta paree myöhään kuin ei milloinkaan. Maatilamatkailun lisäksi ohjelmaan tuli prujujen perusteella myös kirkkokurkistus, esi-isän hauta ja epitaafi katsastettavana.
2) Elinkeinoelämän keskusarkistosta (Elka) tuli postilaatikkooni kolmelta listalta iloviesti, että arkisto on auki kesälläkin. Ei kun Mikkeliin. Olinhan jo maaliskuussa ollut sinne yhteydessä ja saanut varmistettua, että siellä on talohistoriikkiini mahdollisesti oleellista materiaalia.
Into oli kova, äidin vanhan kotitalon paikkaakin pääsisi katsomaan (tarkistettiin Googlen Street View:stä, siinä on nyt kauppakeskus). Mutta järki kulki sen verran, että otin arkistoon yhteyttä tarkistaakseni, saako materiaalit saman päivän aikana tilattua ja käsiinsä. Ensin sain vastauksen, että kyllä. Mutta sitten toisen viestin, josa kerrottiin, että kyseinen aineisto on parhaillaan järjestettävänä ja tarkempaa luetteloakin ollaan tekemässä. Eli järkevämpää jättää johonkin tulevaan lomaan.
Helsingin neidit Sutthoff
Historialliset romaanit ovat helpoimmin sulatettavissa, kun seurataan jokseenkin uskollisesti tunnettuja henkilöitä tunnetuin faktoin tai sitten kaikki henkilöt ja tapahtumat ovat keksittyjä. Näiden välimuoto on kirja, jossa päähenkilöiden nimet (ja mahdollisesti sukulaisuussuhteet) sopivat yhteen todellisuuden kanssa, mutta kirjan tapahtumien suhteen ei tiedä mitä uskoa/luulla.
Tätä itseäni häiritsevää välimuotoa edustaa Maila Talvion Itämeren tytär (joka löytyy hyvinvarustetuista kirjastoista myös osina Kaukaa tullut, Hed-Ulla ja hänen kosijansa sekä Hopealaiva). Sen päähenkilönä ovat Jakob Sutthoffin (jolla vaimo nimeltä Maria Erhardt) tytär Hedvig Ulrika (Hed-Ulla). Tällä on sisaret Anna Kristiina ja Greta. Jakobilla puolestaan sisaret Lisken ja Sofia Dorothea.
Juonipaljastuksia... Greta eli Helena Margareta menee naimisiin tukholmalaisen Hans Salomon Levin kanssa. Tämä on juutalainen. Hedulla naitettiin Mathias Weckströmille. Anna Kristiina meni naimisiin oppia nauttineen Antti Skuggen kanssa. Tämä Henrik Forsiuksen eno.
Todellisessa historiassa... Jakobin tyttärien Hedvig Ulrikan (s.11.10.1723) ja Maria Stiinan (s. 5.10.1724) kasteet Helsingissä löytyvät Hiskistä helposti. Anna Kristiinan (s. 1729) kasteessa äitinä "Erhartz".
Mathias Weckströmille ja Hedvig Ulrica Sutthoffille syntyy Johannes 1.9.1753, Lovisa 26.5.1756, Maria Christina 13.5.1758, Carl Gustaf & Gustafva 23.6.1759.
Tähän mennessä näyttää hyvältä. Mutta Hiskin perusteella Anna Kristiina Sutthoff menee 24.10.1765 naimisiin Helsingissä kauppias Samuel Törnerin kanssa. Yo-matrikkeli ei tunne Anders Skuggea, mutta Henrik Forsiuksen äiti on sukunimeltään Skugge.
Eli taitaa olla parin faktan päällä melkoinen kerros fiktiota. Totista totta Sutthoffeista on viime vuonna ilmestyneessä julkaisussa Släktbok Ny följd IV:1-2 ja siellä todetaankin selvällä ruotsinkielellä, että Talvio on keksinyt omiaan. Mutta myös että Anna Kristiina asuu vuoteen 1759 lankonsa Weckströmin luona, lähteenä henkiverot kyseiseen vuoteen asti. Ja ei mitään tämän jälkeen. Avioliitto jäänyt siis tutkijalta ja toimittajalta huomioimatta?
Mathias Weckström jälkeläisineen on mukana Jessica Parland-von Essenin tuoreessa kirjassa Affärer, allianser, anseende. Konsten att tillhöra Helsingforseliten ca 1740–1820, josta on olemassa suomenkielinen käännös Ammatti, avioliitto ja arvostus. Helsinkiläinen eliitti 1740-1820. Josta mainitsin jo maanantaina.
Tätä itseäni häiritsevää välimuotoa edustaa Maila Talvion Itämeren tytär (joka löytyy hyvinvarustetuista kirjastoista myös osina Kaukaa tullut, Hed-Ulla ja hänen kosijansa sekä Hopealaiva). Sen päähenkilönä ovat Jakob Sutthoffin (jolla vaimo nimeltä Maria Erhardt) tytär Hedvig Ulrika (Hed-Ulla). Tällä on sisaret Anna Kristiina ja Greta. Jakobilla puolestaan sisaret Lisken ja Sofia Dorothea.
Juonipaljastuksia... Greta eli Helena Margareta menee naimisiin tukholmalaisen Hans Salomon Levin kanssa. Tämä on juutalainen. Hedulla naitettiin Mathias Weckströmille. Anna Kristiina meni naimisiin oppia nauttineen Antti Skuggen kanssa. Tämä Henrik Forsiuksen eno.
Todellisessa historiassa... Jakobin tyttärien Hedvig Ulrikan (s.11.10.1723) ja Maria Stiinan (s. 5.10.1724) kasteet Helsingissä löytyvät Hiskistä helposti. Anna Kristiinan (s. 1729) kasteessa äitinä "Erhartz".
Mathias Weckströmille ja Hedvig Ulrica Sutthoffille syntyy Johannes 1.9.1753, Lovisa 26.5.1756, Maria Christina 13.5.1758, Carl Gustaf & Gustafva 23.6.1759.
Tähän mennessä näyttää hyvältä. Mutta Hiskin perusteella Anna Kristiina Sutthoff menee 24.10.1765 naimisiin Helsingissä kauppias Samuel Törnerin kanssa. Yo-matrikkeli ei tunne Anders Skuggea, mutta Henrik Forsiuksen äiti on sukunimeltään Skugge.
Eli taitaa olla parin faktan päällä melkoinen kerros fiktiota. Totista totta Sutthoffeista on viime vuonna ilmestyneessä julkaisussa Släktbok Ny följd IV:1-2 ja siellä todetaankin selvällä ruotsinkielellä, että Talvio on keksinyt omiaan. Mutta myös että Anna Kristiina asuu vuoteen 1759 lankonsa Weckströmin luona, lähteenä henkiverot kyseiseen vuoteen asti. Ja ei mitään tämän jälkeen. Avioliitto jäänyt siis tutkijalta ja toimittajalta huomioimatta?
Mathias Weckström jälkeläisineen on mukana Jessica Parland-von Essenin tuoreessa kirjassa Affärer, allianser, anseende. Konsten att tillhöra Helsingforseliten ca 1740–1820, josta on olemassa suomenkielinen käännös Ammatti, avioliitto ja arvostus. Helsinkiläinen eliitti 1740-1820. Josta mainitsin jo maanantaina.
torstai 8. heinäkuuta 2010
Tutustuin dokumenttikirjallisuuteen
Taannoisen Viapori 1906 -lukukokemuksen johdosta lainasin kirjastosta Kai Ekholmin kirjan Paavo Rintala, dokumentaristi. Miten kirjailija käyttää lähteitä (1988). Se tarjosi - vaihteeksi - ihmeteltäväkseni uuden termin: dokumenttikirjallisuus. Ekholmin kaaviossa (s. 12) se on kansatieteellisen kirjallisuuden, journalismin, raportti- ja reportaasikirjallisuuden, päiväkirjojen, historiakirjoituksen, muistelmien ja sosiologian pehmeiden menetelmien väliin jäävä laji, joka perustuu tosiasioihin ja mahdollistaa lähdeanalyyttisen tarkastelun.
Ekholmin lainaamista määritelmistä (s. 10) selviää, että kyse on "faktojen esittämisestä ilman fiktiivisiä seikkoja"/ "faktuaalisen aineiston dramatisoitu esitys", joka "käyttää autenttista aineistoa ja pyrkii kirjallisin keinoin luomaan jostain todellisuuden tapahtumasta tai ihmiskohtalosta uskottavan ja totuudenmukaisen kuvan". Kuullostaa tutulta, luovalta tietokirjoittamiselta nykykielellä.
Dokumenttikirjallisuuden suomalaisina esiasteina Ekholm mainitsee (s. 40) N. Niemelän Luisulan lapset (1890), Pietari Päivärinnan Elämän havannoita ja Pikakuvia 1867 katovuodesta (1893) sekä Kalle Kajanderin Nälkämailta - kuvia ja havaintoja Koillis-Suomesta nälkävuodelta 1902 (1903). Keskeisiksi raportti- ja dokumenttikirjallisuuden teoksiksi hän nostaa (s. 41) Jörn Donnerin kirjat Berliini - arkea ja uhkaa (1958) ja Raportti Tonavalta (1962), Jorma Ojaharjun Telakalta (1974) ja Heikki Palmun Agitattorin virka (1975). Laajempi listaus sivulla 101 sisältää myös toisaalla historialliseksi romaaneiksi luokiteltuja kirjoja. Mikä sopii YSA-luokitukseseen, jossa dokumenttikirjallisuus on osa kaunokirjallisuutta.
Niin tai näin, dokumenttikirjallisuus on hyvä termi muistaa. Miettiä keinoja, joita dokumenttielokuvissa voidaan käyttää ja yrittää samaa monipuolisuutta kirjan muodossa(kin).
Ekholmin lainaamista määritelmistä (s. 10) selviää, että kyse on "faktojen esittämisestä ilman fiktiivisiä seikkoja"/ "faktuaalisen aineiston dramatisoitu esitys", joka "käyttää autenttista aineistoa ja pyrkii kirjallisin keinoin luomaan jostain todellisuuden tapahtumasta tai ihmiskohtalosta uskottavan ja totuudenmukaisen kuvan". Kuullostaa tutulta, luovalta tietokirjoittamiselta nykykielellä.
Dokumenttikirjallisuuden suomalaisina esiasteina Ekholm mainitsee (s. 40) N. Niemelän Luisulan lapset (1890), Pietari Päivärinnan Elämän havannoita ja Pikakuvia 1867 katovuodesta (1893) sekä Kalle Kajanderin Nälkämailta - kuvia ja havaintoja Koillis-Suomesta nälkävuodelta 1902 (1903). Keskeisiksi raportti- ja dokumenttikirjallisuuden teoksiksi hän nostaa (s. 41) Jörn Donnerin kirjat Berliini - arkea ja uhkaa (1958) ja Raportti Tonavalta (1962), Jorma Ojaharjun Telakalta (1974) ja Heikki Palmun Agitattorin virka (1975). Laajempi listaus sivulla 101 sisältää myös toisaalla historialliseksi romaaneiksi luokiteltuja kirjoja. Mikä sopii YSA-luokitukseseen, jossa dokumenttikirjallisuus on osa kaunokirjallisuutta.
Niin tai näin, dokumenttikirjallisuus on hyvä termi muistaa. Miettiä keinoja, joita dokumenttielokuvissa voidaan käyttää ja yrittää samaa monipuolisuutta kirjan muodossa(kin).
Isänmaallisen seuran palkitsemia (1790-luvun loppu)
Muistorahan viljelystä sai "Nämndemannen Lars Tystå i Engeslewä, Limmingå Socken ock Uleåborgs Län". Kivirakennuksesta samoin "Bonden Anders Hygri i Limmingå Socken och By samt Uleåborgs Län". Hopeisen hattunauhan 15-vuotisesta rengin palveluksesta "Elias Ericson i Jämsä Prästegård och Tawastehus Län". Hopealusikan kymmenvuotisesta rengin palveluksesta "Henric Johansson på Keuru Capellans Boställe, Wasa Län, och Thomas Matsson på Hauho Capellans Boställe, Tawastehus Län". (Inrikes tidningar, 10.2.1795) Hopeaketjun 15-vuotisesta piian palveluksesta sai "Hedwig Johansdotter på Läktismäki, Hauho Socken och Tawastehus län" (Inrikes tidningar, 11.2.1795)
Lisäys 28.12.2016 Kuopion kirkossa tammikuun alussa maaherra Ramsay piti puheen suomeksi kunnollisen viljelyn siunauksellisuudesta, mikä raportoitiin sanomalehdessä Inrikes Tidningar 8.4.1796. Tilaisuudessa palkittiin Kuopiosta talollinen Ivar Savolainen ja Karttulan kappelista Hans Eskelinen. Ensiksi mainittu oli rakentanut kivisen karjasuojan.
Muistorahan viljelystä saivat "Nämdemannen Eric Rajala under Alawo Capell och Wasa Län, samt Torparen Henric Johansson Hakala". Hopeisen hattunauhan 15-vuotisesta renginpalveluksesta sai "Carl Mattsson på Carla Rusthåll, Birkala Socken och Björneborgs Län" ja samanpituisesta palveluksesta hopeaketjun piika "Lisa Jacobsdotter på Carla Rusthåll Birkala Socken och Björneborgs Län". (Inrikes tidningar, 17.2.1796) Pirkkalalaisten palkinnonjaosta ja erinomaisuudesta raportoitiin 5.10.1796:
Pienemmän muistorahan viljelystä sai "Skatte-Bonden Matts Ryss i Öster-Solfby, Malax Socken och Wasa Län". (Inrikes tidningar, 21.6.1796)
Hopeisen hattunauhan 15 vuoden renginpalveluksesta "Jacob Andersson på Odensnäs, Masko Socken och Åbo Län", hopeisen kaulaketjun vastaavasta piian palveluksesta "Caisa Mattsdotter i Wirdois och Wasa län; Maria Edman i Gumtäckt, Helsinge Socken och Tavastehus Län" ja kymmenvuotisesta piian palveluksesta hopealusikan "Elisabeth Johansdotter i Särhilax, Töfsala Socken och Åbo Län".(Inrikes tidningar, 15.2.1797)
Yli viidentoista vuoden renginpalveluksesta hopeisen hattunauhan sai "Johan Rundberg på Antola St. Michels Socken och Heinola Län". (Inrikes tidningar, 13.2.1798)
Muistorahan viljelyksestä vastaanotti "Bonden Anders Andersson i Yli-joki eller Pitäjän-pää, Somero Socken, Tawastehus Län". (Inrikes tidningar, 9.7.1800)
Pellon ja niityn viljelyksestä pienemmän muistorahan sai "Rusthållaren Eric Christersson Melläri i Toja, Kisko Socken, Åbo Län". (Inrikes tidningar, 23.12.1800)
Lisäys 28.12.2016 Kuopion kirkossa tammikuun alussa maaherra Ramsay piti puheen suomeksi kunnollisen viljelyn siunauksellisuudesta, mikä raportoitiin sanomalehdessä Inrikes Tidningar 8.4.1796. Tilaisuudessa palkittiin Kuopiosta talollinen Ivar Savolainen ja Karttulan kappelista Hans Eskelinen. Ensiksi mainittu oli rakentanut kivisen karjasuojan.
Muistorahan viljelystä saivat "Nämdemannen Eric Rajala under Alawo Capell och Wasa Län, samt Torparen Henric Johansson Hakala". Hopeisen hattunauhan 15-vuotisesta renginpalveluksesta sai "Carl Mattsson på Carla Rusthåll, Birkala Socken och Björneborgs Län" ja samanpituisesta palveluksesta hopeaketjun piika "Lisa Jacobsdotter på Carla Rusthåll Birkala Socken och Björneborgs Län". (Inrikes tidningar, 17.2.1796) Pirkkalalaisten palkinnonjaosta ja erinomaisuudesta raportoitiin 5.10.1796:
Pienemmän muistorahan viljelystä sai "Skatte-Bonden Matts Ryss i Öster-Solfby, Malax Socken och Wasa Län". (Inrikes tidningar, 21.6.1796)
Hopeisen hattunauhan 15 vuoden renginpalveluksesta "Jacob Andersson på Odensnäs, Masko Socken och Åbo Län", hopeisen kaulaketjun vastaavasta piian palveluksesta "Caisa Mattsdotter i Wirdois och Wasa län; Maria Edman i Gumtäckt, Helsinge Socken och Tavastehus Län" ja kymmenvuotisesta piian palveluksesta hopealusikan "Elisabeth Johansdotter i Särhilax, Töfsala Socken och Åbo Län".(Inrikes tidningar, 15.2.1797)
Yli viidentoista vuoden renginpalveluksesta hopeisen hattunauhan sai "Johan Rundberg på Antola St. Michels Socken och Heinola Län". (Inrikes tidningar, 13.2.1798)
Muistorahan viljelyksestä vastaanotti "Bonden Anders Andersson i Yli-joki eller Pitäjän-pää, Somero Socken, Tawastehus Län". (Inrikes tidningar, 9.7.1800)
Pellon ja niityn viljelyksestä pienemmän muistorahan sai "Rusthållaren Eric Christersson Melläri i Toja, Kisko Socken, Åbo Län". (Inrikes tidningar, 23.12.1800)
keskiviikko 7. heinäkuuta 2010
Isänmaallisen seuran palkitsemia (1790-luvun alkupuoli)
Sanomalehti Inrikes tidningar listasi 30.8.1790 alkuvuoden palkittuja. Joukossa maanviljelyksestä hopeapikarilla palkittu "Bonden Michel Thomasson Mauri i Kauniais, Karcku Socken och Åbo län" ja kivirakennuksesta samoin hopeapikarin saanut "Bonden Henric Henricsson Mäenpä i Säjmäjocki, Ilmola Socken och Wasa Län". Kun Mäenpään palkinnonluovutuksesta raportoitiin hänelle oli löytynyt enemmänkin ansioita. (Inrikes tidningar, 21.7.1791).
Vuoden 1790 loppupuolen viljelyksestä palkittuihin kuului "Nybyggaren Samuel Lahdenperä i Ålhafwa, Jå Socken och Uleåborgs Län", joka sai muistorahan (skådepenning) ja hopeapikarin. (Inrikes tidningar, 14.2.1791) Pohjoisesta viljelystoiminnasta vastaanotti palkinnon Kittilän käräjäpaikalla Henric Ollila ja tästä raportoi Inrikes tidningar 16.5.1791:
Muistorahan 15-vuotisesta renginpestistä sai "Gustaf Holmström i Siundby, Siundeå Socken och Nyland". (Inrikes tidningar, 18.6.1792)
Pelkän muistorahan viljelystoimestaan saivat "Torparne Johan Johansson på Packinais Dalkarlstorp i Rimetto socken och Åbo Län, och Jacob Jacobsson på Papinluoto under Obensnäs i Masko Socken och nyssnämnde Län, tillika med Åboen Johan Pehrsson på Löfö i Sunds Socken och Wårdö Capell på Åland". Yli 15 vuoden renginpalveluksesta palkittiin hopeisella hattunauhalla "Gustaf Hindricsson på Hakansböle i Helsinge Socken och Nylands Län" ja muistorahalla "Johan Korpelas på Jaakola i Uleå Socken och Uleåborgs Län". Kymmenvuotisesta palveluksesta hopeisen muistorahan sai "Johan Blumenthal på Pickala i Sjunde Socken och Tawastehus". Yli viisitoista vuotta ahertaneet piiat "Elisabeth Simonsdotter på Peinikala i Lemo Socken och Åbo Län, Brita Johansdotter på Håkansböle i Helsinge Socken och Nylands Län, Brita Ullström därsammastädes" saivat molemmat hopeisen kaulaketjun ja kymmenen vuoden palveluksesta "Susanna Michelsdotter Heickinen på Hietala i Calajoki Socken och Uleåborgs Län, ... Lisa Mattsdotter på Waltors i Hänkisari Nagu Socken och Åbo Län" hopealusikat. (Inrikes tidningar, 8.1.1793)
Sunnuntain 16.6.1793 jumalanpalveluksen yhteydessä tulivat palkituiksi edellä mainittu Johan Johansson Rymättylästä. Kirkosta lähteneessä kulkueessa muistoraha oli silkkityynyllä, joka oli hopeavadilla. ( Inrikes tidningar, 31.7.1793)
Kalajoen kesäisessä jumalanpalveluksessa luovutettiin piika Susanna Michelsdotter Heikkiselle hopeinen kaulaketju palkinnoksi pitkäaikaisesta palveluksestaan. (Inrikes tidningar, 17.7.1793)
Vaasasta raportoitiin syksyllä 1794 (julkaistiin Inrikes tidningarissä vasta 27.1.1795), että Mustasaaren pitäjän Tobyn verotilan haltija Anders Rönberg oli palkittu hopeisella muistorahalla aikaansaamastaan kivimuurista.
Vuoden 1790 loppupuolen viljelyksestä palkittuihin kuului "Nybyggaren Samuel Lahdenperä i Ålhafwa, Jå Socken och Uleåborgs Län", joka sai muistorahan (skådepenning) ja hopeapikarin. (Inrikes tidningar, 14.2.1791) Pohjoisesta viljelystoiminnasta vastaanotti palkinnon Kittilän käräjäpaikalla Henric Ollila ja tästä raportoi Inrikes tidningar 16.5.1791:
Muistorahan 15-vuotisesta renginpestistä sai "Gustaf Holmström i Siundby, Siundeå Socken och Nyland". (Inrikes tidningar, 18.6.1792)
Pelkän muistorahan viljelystoimestaan saivat "Torparne Johan Johansson på Packinais Dalkarlstorp i Rimetto socken och Åbo Län, och Jacob Jacobsson på Papinluoto under Obensnäs i Masko Socken och nyssnämnde Län, tillika med Åboen Johan Pehrsson på Löfö i Sunds Socken och Wårdö Capell på Åland". Yli 15 vuoden renginpalveluksesta palkittiin hopeisella hattunauhalla "Gustaf Hindricsson på Hakansböle i Helsinge Socken och Nylands Län" ja muistorahalla "Johan Korpelas på Jaakola i Uleå Socken och Uleåborgs Län". Kymmenvuotisesta palveluksesta hopeisen muistorahan sai "Johan Blumenthal på Pickala i Sjunde Socken och Tawastehus". Yli viisitoista vuotta ahertaneet piiat "Elisabeth Simonsdotter på Peinikala i Lemo Socken och Åbo Län, Brita Johansdotter på Håkansböle i Helsinge Socken och Nylands Län, Brita Ullström därsammastädes" saivat molemmat hopeisen kaulaketjun ja kymmenen vuoden palveluksesta "Susanna Michelsdotter Heickinen på Hietala i Calajoki Socken och Uleåborgs Län, ... Lisa Mattsdotter på Waltors i Hänkisari Nagu Socken och Åbo Län" hopealusikat. (Inrikes tidningar, 8.1.1793)
Sunnuntain 16.6.1793 jumalanpalveluksen yhteydessä tulivat palkituiksi edellä mainittu Johan Johansson Rymättylästä. Kirkosta lähteneessä kulkueessa muistoraha oli silkkityynyllä, joka oli hopeavadilla. ( Inrikes tidningar, 31.7.1793)
Kalajoen kesäisessä jumalanpalveluksessa luovutettiin piika Susanna Michelsdotter Heikkiselle hopeinen kaulaketju palkinnoksi pitkäaikaisesta palveluksestaan. (Inrikes tidningar, 17.7.1793)
Vaasasta raportoitiin syksyllä 1794 (julkaistiin Inrikes tidningarissä vasta 27.1.1795), että Mustasaaren pitäjän Tobyn verotilan haltija Anders Rönberg oli palkittu hopeisella muistorahalla aikaansaamastaan kivimuurista.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)