Lehtileikekasasta

Hups, tässähän on kertynyt kuukauden leikkeet referoitaviksi

Finlandia-ehdokkaiden nimeämisen johdosta Hesari nosti 13.11. esiin kaksi ensikertalaista, joiden "romaanien aiheita yhdistää historiallinen Venäjä". "Kumpikaan kirjailija ei ole koulutettu historioitsija. Historia vain sattuu kiinnostamaan, sydänjuuria myöten." Sittemmin Finlandia-palkinnon saanut Riikka Pelo on todennut "Me elämme nyt isojen kriisien aikaa. Ehkä niihin saa perspektiiviä katsomalla niitä menneisyyden kautta."

Saman lehden kaupunkisivuilla kerrottiin, että "Puotilan kartanon seinästä löytyi votkapullo, jossa on viesti vuosien takaa". Tarkemmin sanottuna vuodelta 1972. Samalla aukeamalla Sanna Jompero kirjoittaa junaradan varren muuttumisesta.

"Muutaman kymmenen vuoden kuluttua moni tuskin muistaa, että maisema oli joskus pelkkä peltoa. Minä ehkä muistan, mietin, kun seisoin asemalla viime viikolla."

Hesarin 15.11. tekstimainosjutussa oli esittelyssä Kantelo eli Angry birds brändätty kantele. Maksamattomana mainoksena pressikuvansa.

Suomen televisiossa pyöri marras-joulukuussa kolmiosainen brittidokumentti Vikings, jonka katsoin vajaa vuosi sitten dvd:ltä. Hesarissa 19.11. Timo Peltonen toteaa

"Meikäläisestä näkökulmasta on harmi, että mukana ei ole mainintaa Suomen vastahangasta viikinkien valloitustomille. Vuonna 1050 noin 2000 viikingin valloitusretki Hämeeseen sai tylyn lopun, kun väijytysten seurauksena kuolivat sekä jaarli Freygeir että varapäällikkö Egil."

Asiallisen näköisen Wikipedia-sivun mukaan Freygeir kuoli kylläkin Mälaren saarella. Samassa on käännettynä riimukiven Gs13 teksti, jossa Egil on joukon johtajan veli ja varapäällikön asemasta ei ole mitään puhetta. Eli ihan hyvä, ettei tv-sarjassa ollut Hesarin tekstin kaltaista soopaa.

Hesarissa 23.11. otsikoitiin, että "Arkeologi kaivelee sotahistoriaa". John Lagerstedt työstää väitöskirjaa Salpalinjan ylläpidosta kylmän sodan aikana ja kirjoittaa opaskirjaa Helsinkiä kiertävästä maalinnoituksesta.

Hesarissa 27.11. esiteltiin Miia Tervon dokumentti vienankarjalaisesta runonlaulajasta Santra Remsujeva. Kuuden vuoden kuvausreissuilla oli kertynyt 300 tuntia materiaalia, josta toivottavasti syntyy muutakin kuin alle puolen tunnin kollaasi.

Maria Peterssonin kolumni Suurta neuvottelijakansaa (HS NYT 29.11) sai suosiota sosiaalisessa mediassa. Tsekkiystävä oli kaivannut itsenäisyyspäiväksi paraatia

"ilmaiselle koulutukselle ja kolmikerroksisille ikkunoille? Kunnioitetaanko ilmaista terveydenhoitoa? Juhlitaanko maailman parhaita LVI-systeemeitä? Onko paraatia sosiaaliturvalle, onko? Eikö seppeleitä pitäisi laskea sotasankareiden lisäksi myös neuvottelijasankareiden haudoille?"

Laura Gustafssonin ja Terike Haapojan Naudan historian museo jäi minulta näkemättä. Hesarissa 30.11. kerrotaan, että naiset "haaveilevat jättimäisestä Toisten historian museosta. Tila jatkuisi ja jatkuisi, ja ihminen tajuaisi huone huoneelta oman pienuutensa, kun historian keskiössä olisivat muut lajit."

Anna-Stina Nykänen (HS 1.12.) saa Starbucksin jonoista aiheen kulttuurihistorialliseen muisteluun. Ennen oli ovimies jopa pikaruokalassa ja baareihin jonotettiin. (Eikö enää jonoteta? En ole ollut aikoihin kaupungilla kriittiseen aikaan havainnoimassa.)

Kristiina-elokuvaa vasta kuvataan, Tukholmassa lukemani sanomalehden mukaan naapurimaassa on tekeillä m.m. Garbosta elokuva ja Hesari paljasti 7.12., että Irina Björklund esittää suunnitellussa elokuvassa Aurora Karamzinia. Jos rahoitus järjestyy, viimeksi mainitun kuvauksia tehdään vuonna 2015.

Lasten tiedekysymyksissä 7.12. oli se oleellisin: "Miten saa selvää, mitä historiassa on tapahtunut?" Turun yliopiston Janne Tunturi on onnistunut saamaan neljän kappaleen vastaukseen hyviä pointteja. "Lähteen osallistuminen keskusteluun" menee kyllä minulta yli hilseen, mutta nykyajan lapsethan ovat niin fiksuja, että...

Hesarin Tänään-sivulla esiteltiin 9.12. Frog, johon törmäsin aikanaan viikinkiajan seminaarin puhujana. "Folkloristin uusin tutkimushanke keskittyy Lemminkäisen lauluun, josta tunnetaan satoja taltiointeja. Hän etsii tarinaan, kieleen ja käyttöyhteyteen liittyviä eroavaisuuksia."

Hesarin joulukuun kuukausiliitteessä
1) raportoitiin Aleksanteri I:n rintakuvasta leivotun  kiistan ratkaisusta. Näin patsaan Yliopistomuseossa, aika massiivinen.
2) Analysoitiin  Timo Soinin puoluetukimainintojen ja Perussuomalaisten puoluetuen käänteistä suhdetta. Datajournalismia ja esimerkki tulevaisuuden datapohjaisesta historiantutkimuksesta?
3) Perhesiteitä jutussa Krista Kosonen totesi

Kun olin Teatterikorkeakoulussa, meidän piti kirjoittaa monologi äidin näkökulmasta. Opettajamme oli ihan raivona, kun ajattelimme, että äidillä voi olla ainoastaan äidin identiteetti. Se oli jotenkin silmiä avaavaa.

Arkeologiasunnuntai Tukholmassa

Jo mainitusta perjantain sanomalehdestä huomasin, että Tukholman kaupunginmuseo tarjosi viikonloppuna käyntejä museon vieressä olevalle arkeologiselle kaivaukselle. Poikkesin lauantaina kysymään, miten mukaan pääsee ja osasin näin olla sunnuntaina museon auetessa jonossa. En kylläkään ensimmäisenä, joten huolestuneena laskin edessä olevia käsipareja.

Jokainen niistä sai lipun kierrokselle ja niin minäkin. Pari odottelutuntia hurahti kevyesti itse museossa, jossa en ole tainnut muutamaan vuoteen vierailla. Esillä oli runsaasti 1600-luvun kaupunkiarkeologiaa sekä aiemmista että tämän kesän kaivauksista sekä vanhankaupungin

että Södermalmin puolella.

Kaivausvierailun veti ammattitaitoisesti Anna, jonka sukunimestä en saanut selvää, mutta muusta puheesta kyllä. Heti alkuunsa saimme tietää, että olimme vihoviimeisellä kierroksella. Kaivauksen oli nimittäin ollut tarkoitus päättyä perjantaina.

Aikataulussa oli hetken oltukin, sillä oli luultu, että esillä oli koskematon maa. Mutta "varmuuden vuoksi" oli kaivettu vielä hieman ja hiffattu, että ollaan (todennäköisesti) Kustaa Vaasan hyökkäysvallin päällä.

Siis tarvetta lisätutkimuksille, jotka alkavat ensi vuoden puolella. Arkeologian suojaamiseksi lumelta oli monttuun kipattu niin paljon täyttömaata, ettemme voineet ihailla 1600-luvun keittiötä, josta kaivaus oli tähän asti tunnetuin. (Noteerattiin jopa Ylen verkkouutisessa, jossa ajoittava kolikko kylläkin toiselta vuosisadalta kuin paikallisoppaan esityksessä. Luotan jälkimmäiseen.)

Luulin (lomatunnelmassa) että vierailulla päästäisiin lähelle kaivausta, mutta meille avattu näkymä

oli suunnilleen sama kuin toisaalle aitaan jätetystä kurkistusaukosta. Sen aukon vieressä oli isot infolakanat, joista luku- ja kielitaitoisille selvisi, mitä oltiin kaivamassa ja miksi. 

Tuli siis selväksi, että tarkoitus ei ole etsiä kultasormuksien tapaisia aarteita vaan vastata tutkimuskysymyksiin.

Mutta olihan niitä kauniita löytöjäkin ja oppaalla näytteitä mukana sangossaan. Hienoimpana jäi mieleen kuvassa näkyvä valkokuvioinen laatta, joka kumppaneineen on koristanut paikalla oleen talon sisäseiniä. Vähän hirvitti kun kierrätimme erästä 1600-luvun astian sirpaletta kohmeisin sormin hansikkaat kädessä.

Kaivauksen tuloksista ja tulevaisuudesta tietoa Arkeologikonsult-yrityksen blogissa, jota kautta pääsee myös katsomaan löytyneen keittiön 3D-mallia.

Arkistolauantai Tukholmassa

Tukholman reissun hommasin jo elokuussa ja olin ajatellut, että perjantaina voisi käydä arkistoissa, jos syksyn mittaan syntyisi tarvetta. Ei tullut ja olin museo-orientoitunut, kunnes perjantain hotelliaamiaisella luin paikallisesta sanomalehdestä, että kaupunginarkistossa olisi lauantaina teemapäivä Julglädje & julmisär. Sinnepä siis.

Olin paikalla niin ajoissa että sain (maksuttoman) lipun sekä arkistokierrokselle että esitelmään. Odottelutunti meni kepeästi ihmettelemällä viime vierailun jälkeen kadonneita hyllyjä ja korttilaatikoita. Perunkirjoitusten hakemistot olivat sentään tutulla paikalla ja tarkistin ajan kuluksi ja varmuuden vuoksi pari nimeä. Ei yllättäviä osumia, joten päädyin katsastamaan 1670-luvun alussa kuolleen kirkkoherraesi-isäni perunkirjoituksen. Kiitettävän selvää käsialaa, josta erotin timanttisormuksen ja noteerasin hopeaesineiden listan kattavan kaksi sivua. Kristusta kannatti palvella.

(Miehen puutarhatontin paikan hain reissun jälkeen Stockholmskällanin tarjoamasta Katarinan seurakunnan kartasta. Tuonnekin voisi joskus mennä ajattelemaan syvällisiä ajan kulusta ja ympäristön muuttumisesta.)

Arkistomakasiinikierroksella ei ollut tarkoitus ihmetellä liukuhyllyjä ja sidosrivejä vaan esiin oli poimittu esimerkkejä jouluaiheisista arkistomateriaaleista. Lasten piirroksia, hovikondiittorin reseptejä, joululehtikokoelma. Vaikuttavin oli joulupäivänä 1913 tehty kirjaus poliisin raporttikirjaan. Lähellä kaupunginarkistoa olevan Kungsholmenin kirkkomaan portilta oli otettu kiinni nuori mies, jonka rikos oli nuorten sosiaalidemokraattien lentolehtisen jako. Sen otsikko FRID PÅ JORDEN oli koskettava ottaen huomioon ajankohdan.

Esitelmän piti etnologi Jonas Engman. Hänen pääpointtinaan oli "paljastaa", että nykyinen joulu kehittyi vasta 1900-luvulla, perinteet ovat muuttuvia, rituaalit (lähes) yleisinhimillisiä jne. Ei maata mullistavaa minulle.

Mielenkiintoista oli nähdä (Engmanin mukaan) varhaisin säilynyt ja tunnettu ruotsalaista joulua kuvaava maalaus vuodelta 1795. Ainoa jouluun viittaava elementti olivat oljet lattialla.

Nehän tunnemme myös Suomesta, mutta oudolta kuullosti sanan julklapp alkuperä. Keskiajalla (?) ja 1700-luvulla oli Ruotsin kylissä tapana kiertää taloja, kolkutella oville ja vastausta odottamatta avata ovi ja nakata sisään jonkinlainen kiertopalkinto, joita heitettiin takaisin seuraavana vuonna. SKS:n verkkosivun mukaan tapa "tunnettiin Suomessakin Pohjanmaalla sekä ruotsinkielisellä rannikolla ja saaristossa".

Mitä oikeastaan tiedämme 1800-lukua edeltävästä joulunvietosta Suomessa? Millekään yhteiskuntaluokalle? Engman painotti voimakkaasti varallisuuden merkitystä ja väitti, ettei tavallisella kansalla ollut mitään mahdollisuutta liha-ateriaan keskellä talvea.

Kuvitukseksi norjalainen joulukuusi Norjan Riksarkivetin tarjoamana. Engman muuten väitti, että aatelilla olisi ollut joulukuusia ja joulupukki (mallia vuohi) jo 1600-luvulla. SKS:n mukaan joulukuusi 1700-luvulta alkaen, joulupukista niukempi esitys.

Museoperjantai Tukholmassa

Oli itsenäisyyspäivä ja Tukholman museoissa kuuli enimmäkseen suomen kieltä...

Itse aloitin Nordiska museetista, sillä se oli oikeassa paikassa oikeaan aikaan auki. Mitään erityistä ei ollut mielessä vaan luotin suuren talon tarjoavan jotain uutta tai unohtunutta. Enkä pettynyt, sillä lippua ostaessani näin silmäkulmastani ison julisteen, jossa oli sana Smycken. A vot! Muistan näyttelyn avauksen, sillä sen verkko-osuudesta kirjoitin tänne. Mutta en ollut arvannut että olisi edelleen käynnissä...

Pienehkön huoneen vitriinit eivät saaneet kuolaani valumaan, kuten joissakin muissa korunäyttelyissä on käynyt. Erikseen nostetut "kultajyvät" olivat hienoja ja taustoitettuja. Mutta loput koruista olivat muotonsa mukaan järjestettynä ja täysin irti alkuperäisestä kontekstista. Suurin osa oli 1800-luvulta ja varhaisempien bongaaminen oli työn takana. Monet niistä olivat maalöytöjä, joten olisi esimerkiksi kiinnostanut se, mihin ajoitus perustui.

Jalometalleista tuli mieleen hopeavyöt ja ilokseni niitä oli esilläkin. Kaikki kylläkin 1800-luvulta eikä mitään selostusta menneisyydestä. Poikkesin lisäinfon toivossa kellarikerroksen Fataburiin, mutta siellä ei ollut vielä palvelun aika. Matkalla vilaisin käynnissä olevaa raita-näyttelyä, josta opin, että kalminkia salakuljetettiin Englannista Ruotsiin 1700-luvulla Norjan kautta niin merkittäviä määriä, että näkyi talonpoikaisessa vaatetuksessa.

Sitten Abba-museoon, johon havaintoni perusteella saa tulemaan suomalaisen miesryhmän ilman (näkyvää) ohjausta. En ollut ostanut lippua etukäteen, joten saapumisen ja sisäänpääsyn väliin jäi puoli tuntia. (Minkä aikana ehdin kipaisemaan Skansenin kauppaan. Huomattavasti rauhallisempi kuin Abba museon.)

Äänioppaita oli tarjolla yhdellä Ruotsin virallisella vähemmistökielellä, mutta valitsin itse enemmistökielen, sillä luvassa oli autenttista muistitietoa Abban jäsenien ja muiden mukana olleiden äänellä. Näistä oli kuitenkin rajoitetusti iloa, sillä itse näyttelytilassa oli ääntä ja informaatiota enemmän kuin tarpeeksi. Olisin viihtynyt paremmin, jos tilaa olisi ollut hieman enemmän ja ääntä hieman vähemmän kerralla.

Mukana oli tavanomaisia elementtejä kuten valokuvia, tekstejä, videofilmejä ja tavaroita vitriineissä. Virallisissa museoissa ei ehkä näyttelyarkkitehtuurin ehdoilla laitettaisi esineitä palasiksi?

Lavastetut tilatkin ovat tavanomaisia museoissa, mutta jotenkin ne tekivät täällä erityisen vaikutuksen. Lähihistoria? Henkilökohtaiselta tuntuva suhde museoituun ilmiöön?

 

Abba-museon myötä jätin Djurgårdenin ja suuntasin Historiska museetiin, jossa oli perjantaina ilmainen aukiolo. Perusnäyttelyt luulin osaavani jo ulkoa, mutta tällä kertaa (kolmas vai neljäs kerta?) tuhannen vuoden historia kolahti enemmän kuin ennen. Ja ensimmäistä kertaa huomasin siihen kuuluvan 1000-luvun alusta olevan ison kirkonseinän!

Eniten pidän edelleen esihistorianäyttelyn kakkososasta, jota tarkastelin taas (kerran) pää kenossa ja syvällisyyksiä (mukamas) miettien.

Lopetin päivän Moderna museetissa. Pää ja sielu lepäsi taiteen parissa, vaikka Cindy Shermanin valokuvat kutsuivat miettimään todellisuuden ja kuvien olemusta.

Marraskuusta joulukuuhun

30.11.

• "We also need space for temporary and subjective information" 
• Marko Leppänen jakoi muistelman talvisodan syttymisestä.  

1.12.

• Olipa hyvä päivä katsastaa Forssan museo. Pääsi ilmaiseksi sisään eikä oltu ainoita kävijöitä. [Käynnistä blogiteksti]

2.12.

• Timo Suvannon Pisa-testi paljon fiksumpi kuin IS:n. Mutta/eli sain vielä huonommat pisteet.
• Pekka Tikka luki Jorma Ollilan Mahdottoman menestyksen 
• Jukka Kemppiselle tulee termistä muistiorganisaatio mieleen muistisairauksiin erikoistunut järjestö.
• Väitöstilaisuus: Suomalaisen modernin tanssin muutosprosessi 1960-luvulla

• Matkalla Siperiaan! Metrolla Kaisaniemen asemalle ja sieltä kävely Yliopistomuseoon.
• Näyttelyavajaisissa. Toistaiseksi ainoa "tuttu" on Jörn Donner. En moikannut.
• Ildiko Lehtinen avajaispuheenvuorossaan totesi, että etnografisia museoita tarvitaan inhimillisyyden muistamiseksi.
• Nenetsien kielessä kompassi on 'matka' - suomalaisten tutkimusmatkailijoiden perintönä.
• Näin.

3.12.

• Amerikkalaiset sukututkijat jaksavat miettiä lähdeviitteiden täydellisyyttä: katsottu mikrofilmiä vai digitoitua? 
• BBC News - 'Memories' pass between generations

4.12.

• "Tollasten sessioiden, aikamatkojen, jälkeen oon pitkään ihan pihalla..."
•  Tommi Melender luki Fasismin kumouksen 

 5.12.

• Minulle Lappeenrannan Skinnarila edustaa vuotta LTKK:ssa, oli kiva lukea alueen vanhemmasta historiasta
• 11 Lost Literary Classics You Can Download for Free
• Väitös: ”Poikasi täältä jostakin” – jatkosodan tunteelliset sotilaat ja heidän kerrontansa kirjeenvaihdossa
• Väitös: KIRJOITETTU SOTA. Sotadiskursseja suomalaisessa kaunokirjallisuudessa (1917-1995)
• Saako blogin nimen varastaa? Ja minkälaisia ovat luovat kirjoittajat, jotka eivät keksi uutta nimeä?

6.12.

• Tukholman museoissa kuului tänään enemmän suomea kuin ruotsia. Mamoilen, alkamassa vasta päivän 4. ja viimeinen vierailu. Cindy Sherman!
• Kaikkea muuta analysoin, mutta moderni taide joko vaikuttaa tai ei. Ihana ilta Moderna museetissa, jossa moni teos vaikutti.

7.12.

• Veteraanit "ne on historiaa"
• Hakuteosta ei ole tarkoitettu luettavaksi

 8.12.

• Armeemuseet. Lapsi haistaa tynnyriä ohjeen mukaan. "Bajs!" Piti kyllä esittää suolasillin hajua.
• Vintillä tarina, joka katoaa kertomatta
• Ida-Maria sai gradunsa verkkoon.
• Johanna kärsii nostalgiataudista.
• Suomalainen joulukuvasto on niin nuorta, että tekijänoikeudet estävät käytön?
• Onko Krimin sota "historiaa"?
• Sinisen zeppeliinin hajatuksia isänmaasta  

9.12.

• "Oliko 1980-luku tosiaan niin auvoisaa ja pelotonta aikaa?" 
• @MichaelHalila: "Jari Halosen kansallissosialistinen New Age-Kalevala "
• Unholaan painuneissa joululehdissä taidetta ja kauhua | Yle Uutiset | yle.fi

Mouhijärven pappilassa 1930-luvulla

Terttu Tupalan kirjat Pappilan Penu, Pappilan Marjan joulu, Pappilan Marja ja Vinttikuningas, Pappilan Marja merimaissa, Pappilan Marjan ystävyysliitto ja Tee ruusuista seppele löytyvät kirjastossa lasten kaunokirjallisuuden luokasta. Pääkaupunkiseudun kirjastotietokannassa niissä ei ole kaikissa asiasanana 'historialliset romaanit', mutta saisi kyllä olla. Kirjoissa seurataan yhden tytön elämää muutaman vuoden ajan. (Ensimmäisessä kirjassa riemastuttavasti koiran näkökulmasta.) Viimeisessä kirjassa Marja elää noin 11-vuotiaana vuotta 1937.

Ajan kuva tulee kirjoissa hyvin hienovaraisesti esille. Eli se ei ole päälleliimatun tai ympätyn oloista. Vaan hyvin aidon. Mikä sai minut taas selvittämään kirjoittajan taustaa. Tupala on syntynyt vuonna 1924 Mouhijärvellä, jossa hänen isänsä oli kirkkoherrana. Papin tytär kuten kirjasarjan Marja ja melkein samanikäinen. Vaikuttaisi siis varsin mahdolliselta, että Marjan lapsuuden pappila, josta hypättiin Porin ja Tampereen bussiin oli jokseenkin Mouhijärvellä.

Lisävahvistusta hypoteesiin ja mielikuvaan kirjojen läheisyydestä todellisuudessa tapahtuneeseen tuo Vinttikuningas-kirjan episodi, jossa Marja löytää pappilan vintiltä kirjan, jonka etusivulle on kirjoitettu nimi Johann Fredrik Mellberg.

- Tähän kirjaan on sidottu yhteen vaikka mitä. Arkkiveisuja, sanoi isä ja selasi kirjaa. - Suomen Biblia-Seuran Tilin-teko ... Surullinen Weisu, Nyt tuomituista Siperian ... ja ties mitä muuta.
- Voi, voi, sanoi äiti ja huokasi.
- On se Mellberg kaikkea tehnyt. Sidotuttanut tähän arkkiveisujakin.
- Nahkakansiin, nauroi äiti.

Mouhijärven kirkkoherrana oli vuosina 1854-1872 Karl Gustaf Mellberg... Kyse on siis fiktiosta, joka on lähellä faktaa, mutta ei kuitenkaan sitä. Olisiko samalla tyylillä voinut kirjoittaa kirjat, joissa ei olisi tietoisesti poikettu todellisuudesta? Miten se eroaisi "oikeasta" elämänkerrasta?

Merkittävästi, totesin kun vihdoin sain kirjastosta Tupalan muistelman Oi minne loittonitte päivät : muistelmia elämästä, koulusta, elämänkoulusta. Kirja oli mukavasti kirjoitettu, mutta hyvin perinteinen muistelma. Se vahvisti Marjan tarinan vahvan omaelämäkerrallisuuden. Sekä muistelmaa, että fiktiokirjoja suosittelen lämpimästi kaikille 30-luvun satakuntalaisesta maaseudusta kiinnostuneille. Hyvin todentuntuisia. Saivat kaipaamaan mummoani, joka olisi varmasti mielellään kuunnellut näitä oman ikäluokkansa tarinoita ja olisi saattanut muistaa jotain uutta omasta lapsuudestaan.

Avioliitto-ongelmia Porvoossa

Inrikes tidningar julkaisi 15.3.1799 ilmoituksen, jossa Porvoossa asuva Anna Mattsdotter yrittää selvittää, onko hänen miehensä Daniel Friberg edelleen elossa. Rakuuna Friberg oli yksikkönsä kanssa siirretty vuonna 1792 Tukholmaan, mutta jätti vaimonsa Suomeen. (Hiskistä selviää, että avioliitto oli solmittu Porvoossa 6.5.1792 eli yhteiselo oli jäänyt varsin lyhyeksi.) Vaimolle asti oli tullut tarina, että mies olisi kuollut tukholmalaisessa sairaalassa helmi-maaliskuussa 1794. Kirjeenvaihdolla ei asiaan oltu saatu vahvistusta.
Ilmoituksella sanomalehdessä Posttidningar 25.10.1806 kuulutettiin merimies Carl Johansson Lindbergin asiaa. Hän oli syntynyt Porvoossa ja vuodesta 1800 ollut kauppalaivoilla, jopa ulkomailla asti. Mukaan matkalleen hän oli saanut Porvoosta papintodistuksen 14.8.1803, mutta tämän hän sanoi hukanneensa. Kun täydellistä tietoa esteettömyydestä avioliittoon ei ollut, piti kuuluttaa. Aikanaan asiasta tulee selvää, ainakin Hiskin mukaan Porvoossa menee 5.4.1810 naimisiin "Sjöm.o.Ung.k. Carl Johanss. Lindberg ". Liekö sitten jaksanut sama morsmaikku neljä vuotta odottaa?
Kahdeksankymmentä vuotta myöhemmin Albert Edelfelt maalasi mahdollisesti huolettomampia soutelijoita Porvoon edustalla. Daniel Nyblin otti maalauksista mv-valokuvat.