Tammikuun loppua

21.1.

• Mitä Churchillin sanat maksavat eli UK:n tekijänoikeuskorvaukset pähkinänkuoressa. Freakonomics Radio Podcast 
• Amerikkalaisen luonnontieteellisen museon YouTube-kanava. Pirteä vapaaehtois(?!)esiintyjä, kiva tyyli.

22.1.

• Työkaverin skidi sai opettajansa uskomaan, ettei Suomessa ole enää läänejä. Käytössä oli vanhentunut kirja!
• Agricolassa tiukkaa asiaa, jossa mahdollisuuksia "kansalaistieteeseen": Laserkeilausaineiston käyttö arkeologiassa  
• Tiedotteesta selvisi, että museoliitto julkaisee vuosittain(?) paperista ja maksullista museoalan puhelinmuistiota. Tämä selittää _paljon_. 

23.1.

• Google käännös suet - tali, mutta ei oikein sovi tähän 1700-luvun kokkausvideoon, jossa sanotaan ettei kyse laardista.  
• Työläisten ruokailu teollistuvassa Suomessa -verkkonäyttely toteutettu Bloggerilla.Aina ei tarvitse olla monimutkainen? 
• Suomi saa ensimmäisen tietokirjaprofessorin | Yle Uutiset | yle.fi 

 24.1.

• Blogilöytö. Aate- ja oppihistoriaa opiskeleva väsää esseetä Suomen kehityksestä 1700-luvulla ja väittää osaavansa ruotsia vain "Hejdå".  
• Talouskoulu nosti tytöt pois kerjuulta | Yle Uutiset | yle.fi
• Yritin löytää Flickr:stä kotikerrostaloni kuvaa. Voisin loppupäivän kommentoida Eiran ja Ullanlinnan rajaa. Sillä olen #nipo.
• .@SLSarkiv on tehnyt arkistopedapaketin lasten kokemuksista viime sodissa. Verkkosivulla pdf:t I Finland ja Till Sverige
• .@Alustalehti tarjoaa #oppimateriaaligate kommentin, mutta ei tägittänyt twiittiä siitä.
• Kajaanin linnassa voi seikkailla virtuaalisesti nykypäivässä ja menneisyydessä. Virtuaalimallin koko n. 107 megatavua
• Kansalliskirjaston päätteillä digitoitujen lehtien haku ei toiminut. Pitkämatkalaista olisl pänninyt. Kun minuakin.

25.1.

• Ilman kirkontornia tässä olisi muutakin haastetta kuin digitoitu painojälki. (Päivä : kuvallinen aikakauslehti 1/1907)  

•  Tässä on sellainen tietopaketointi, ettei dippainssin aivoilla - ainakaan pe-iltapäivänä - aukea

 27.1.

• HS A13 "Luennointi vaatii aivan erilaista panostusta, jos yleisönä on koko maailma." Miksiköhän?

28.1.

• Ilmoittautuminen Fellmanin peltoon tehty.
• Google/surffailu toi eteen vuoden 1900 prinsessamuotia Ruotsista 
• Väitös: "Aatteesta ammatiksi [...] elämä ja toiminta työväenliikkeen järjestöaktiiveina 1900-l alkukymmeninä" 
• Tiedote: Maanviljely levisi Suomeen Itä-Aasiasta jo 7000 vuotta sitten
• Taas luennassa Kalelan Making history. Tiivistä on teksti. Kovasti odotan HAik-käsittelyä. Tullee?
• Dekkarissa tyttö vinkuu ratikkaan matkalle yo > linnan juhlat. Ihmettelin. Mutta kyseessä onkin Turku ja 1970.

29.1.

• Olikohan pari vuotta varastoitu osoitelista laiton henkilörekisteri? Pitäisikö osoitepalvelun varoittaa tästä jos pyytää 1+ osoitetietoa?
• FB:ssä näin, että @Museovirasto n blogi päivittyi. Ei siis rss-syöte pelitä.

Kuratoinnista ja lupaavasta tulevaisuudesta

Tiistai-iltana kuuntelin Arkadia-kirjakaupan alakerrassa Lesley Kadishin ajatuksia kuratoinnista. Hän rakensi esityksensä kolmijakoisesti.

Alussa on vanhan kunnon ajan kuraattori, joka keräsi materiaalia museoon. Hän järjesti ja nimesi esineet uudelleen ja yksin päätti mitä laitettiin esille ja miten. Dekontekstualisoiden. Kuraattorilla oli valta ja auktoriteetti kertoa tietoa, muistakin kulttuureista kuin omastaan.

Post-kolonialistisessa hengessä haluttiin antaa valtaa kansalle ja tuoda mukaan useampia kertojia. Kadish nimesi tämän, edelleen käynnissä olevan vaiheen, avoimeksi kuratoinniksi. Sen vaikeutena on yhdistää autoratiivinen ääni ja avoimuus. Yksi ratkaisu on verkko, jossa alkuperäiset materiaalit (digitoituna), voidaan antaa kaikkien käyttöön.

Mutta moisia verkkokokonaisuuksia tekevät muutkin kuin museot ja museoväen harmiksi sana kuratointi on levinnyt englannin kielessä yleisemmäksi hyvän maun mukaisten valintojen tekemiseksi.

Vastapainoksi Kadish tarjosi museoiden tehtäväksi esineiden rekontekstualisoinnintuomalla esinetietokantoihin rikkaampaa informaatiota. Esitetty Powerhouse museumin esimerkki näytti tosi hyvältä.

Kolmantena vaiheena tai näkökulmana Kadish esitti data kuratoinnin. Esimerkit olivat osin tuttuja tai ainakin tutunoloisia taannoisesta Tieto näkyväksi -päivästä. Itselleni useimmat niistä olivat joko visualisointia tai analyysiä enkä oikein hahmottanut yhteyttä kuratointiin.

Eniten innostuin Minnesota Historical Societyn karttaliittymästä, jossa paikkatiedolla voi etsiä karttojen lisäksi dokumentteja, valokuvia ja pienpainatteita! Olisipa meilläkin... Ja voi lähitulevaisuudessa ollakin, sillä lopuksi Kadish kertoi meille, että Museovirasto on rahoittanut Helsinhin, Espoon ja Vantaan kaupunginmuseoiden hanketta luoda vastaava portaali pääkaupunkiseudulle!

Beta-version valmistuminen on aikataulutettu toukokuuhun ja jotain avoimuuttakin oli luvassa. Mutta ei ehkä kuitenkaan yhtä paljon kuin ruotsalaisten Platsr-sivustossa? No, toivottavasti on sentään avoimuutta organisaatioiden välillä niin, että mukaan saadaan Arkistolaitoksen digitoimat kartat. Ja SLS:n digitoimat Helsinki-kuvat, joista tällä kertaa olisin laittanut esille talvisen kuvan, jota en osaa sijoittaa kartalle. Mutta Flickr temppuilee, niin ei sitten.

Observointia

Viime lauantaina käytyäni kaupunginkirjastossa, Kaisa-talossa ja Kansalliskirjastossa jäi aikaa poiketa lokakuussa avattuun observatorioon, joka on osa Helsingin yliopistomuseota. Mitään erityistä kiinnostusta tähtitieteeseen minulla ei ole eikä museo sitä ehtinyt sytyttää kymmenen minuutin läpikävelylläni. Korkeahkon sisäänpääsymaksun (6 euroa aikuisilta) johdosta suosittelen vain aiheesta kiinnostuneille. Vaikka oli kaunis talo sisältäkin.

Siellä on kerran työskennellyt yksi kokemäkeläinenkin! Kokemäen Kakkulaisten Hyytin isännän poika Johan Henrik (s. 22.5.1819) oli opintojensa jälkeen observatorion amanuenssina vuosina 1843-1847. Varsinaisia kokemäkeläisiä juuria hänellä ei ollut, sillä Iso-Iivarin luettelosta luntaten sekä vanhemmat että isän vanhemmat olivat ulkopaikkakuntalaisia.

Outojen instrumenttien vilaisu kuitenkin avasi aistini niin, että suunnistaessani kohti kotia huomasin mielestäni ensimmäisen kerran lähes kirkon kokoisen komean tiilirakennuksen. Oven vieressä oli koristeena hevosen päät, joten mieleeni juolahti fraasi "kaartin maneesi". Wikipedia kertoi, että olin oikeassa ja tarjosi paremman kuvan kuin kameraani tarttui:

Mutta miksi en ollut sitä aiemmin mukamas nähnyt? Siksi, että Kasarmikatua kulkiessani olen pitänyt silmät enimmäkseen eteenpäin ja nähnyt korkeintaan tämän myöhemmän lisäyksen.

Projekti: Rehbinderintie 16

Vaikuttaako oikealla näkyvä rakennus tutulta? Osaatko kertoa jotain sen historiasta? Oletko joskus ottanut siitä (sisältä/ulkoa) todella upean otoksen, joka toimisi mustavalkoisena pystykuvana pokkarikokoisessa kirjassa? Ota yhteyttä: kaisa.kylakoski [se merkki] gmail.com !

Eli pari vuotta "lepäämässä" ollut talohistoriikkiprojektini (*) on nostettu esille, sillä huomasin ettei tänä vuonna ainoastaan tule täyteen 100 vuotta talon historiaa vaan myöskin 10 vuotta omaa asumistani siellä.

*) Projektin aiemmista vaiheista olen blogissa aikanaan raportoinut kolmen viikon alkupyrähdyksestä ja käynnistä Nordean arkistossa.

Kymmenen prosenttia kirjan sisällöstä pitäisi siis löytyä omasta pääkopastani... Mutta olen myös tammikuun aikana ihmetellyt vanhoja muistiinpanojani ja lähetellyt epätoivoisia sposteja puoleen tusinaan arkistoon. Jahkailun jälkeen sain eilen (vihdoin) postiin kirjeet jäljittämilleni entisille asukkaille. Jossain välissä on nyt sitten (vihdoin) saatava aikaiseksi lomapäivän vietto Elkassa, jossa säilytetään talon rakennuttajan arkistoa.

Projektin parin vuoden lepuuttaminen oli eduksi ainakin sen takia, että Kansalliskirjasto on ehtinyt digitoida enemmän materiaalia. Aikakauslehtien puolelta talohistoriikkia avitti m.m. Rakennustaito, jossa listattiin kaikki Helsingissä 1913 käynnissä olleet rakennustyöt. Erityistä iloa oli Suomen kaupparekisteristä ja julkaisusta Registeringstidning för varumärken. Näissä nimittäin kerrottiin toiminimien muutoksista, joista pääsin täydentämään ymmärrystäni talon omistaneesta Oy Talolasta.

Oy Talola-osumia oli myös Kauppalehden protestilistassa ja ensi tulkintani oli, että yhtiö oli ollut talousvaikeuksissa. Hieman hälyttävästi hakuosumia tuli samasta julkaisusta myös mummoni isän nimellä. Kun pääsin Kansalliskirjastoon availemaan osumia selvisi, että protestilistassa julkaistiin myös rekisteröityjen toiminimien muutoksia eli esim. maalaismeijerin hallituksen jäsenten nimiä. Oy Talola esiintyi myös vuosina 1936-1942 julkaistuissa vahvistetuissa kiinteistökaupoissa, joista voisi olla iloa jollekin kiinteistösijoittajan tutkijalle?

Oy Talola sulautettiin aikanaan Kansallis-Osake-Pankkiin, mutta Nordean arkistosta ei keväällä 2010 löytynyt tietoa siitä milloin osakekanta siirtyi pankille. Edellä mainituista julkaisuista kerätyistä tiedoista selviää, että jo 1914 toimitusjohtajana oli "KOP:n mies". Hallituksen kokoonpanot:

• Perustettaessa 4.9.1913 Bengt Nybom (tj), Samuli Sairio ja P. Sarasto
• 31.3.1914  T. W. Zimmermann (tj), J T Isotupa ja P. Sarasto
• 7.5.1915  T. W. Zimmermann (tj), Kaarlo Kaira ja J T Isotupa [Osakkaat  6.5.1915 Nest L. Eskola 150 osaketta, Samuli Sario 15, P. Sarasto 15 osaketta, JT Isotupa 20 osaketta.]
• 23.5.1917 T.V. Zimmermann (tj) Eero Ilves, J T Isotupa
• 6.9.1918 T. W. Zimmermann (tj), J T Isotupa, Toivo Luutonen
• 5.7.1921 T. W. Zimmermann (tj), Hj. Hultin ja Toivo Luutonen
• 4.10.1921  T. W. Zimmermann (tj), Hj. Hultin ja J. Karlstedt
• 3.5.1932 T. W. Zimmermann (tj) Hj. Hultin ja Walter Marttinen
• 11.6.1935 Walter Marttinen (tj) M. Rissanen ja Yrjö Aalto
• 14.3.1941 Waltter Marttinen (pj ja tj), Matti Schreck ja T Konttinen

Jos Oy Talolasta on jollain erityistä ymmärrystä, niin spostiosoitteeni on siellä ylhäällä...

Taulusta Lappiin

Sarjassa kuvia miehistä, joista en ole koskaan kuullut: Gabriel Mauritz Waenerberg. Johan Knutsonin maalama muotokuva (Nyblinin mv-valokuva, KKA) on niin daideellinen, että oli pettymys lukea Wikipediasta, että kysessä on (myöhempi) teologian tohtori, joka teki perin kunnollisia ja asiallisia asioita. Mies on päässyt Kansallisbiografiaankin. Sinne on kerätty paljon miehiä, joista en muista koskaan kuulleeni.

Ainoa toivo aasinsillasta johonkin marginaalisempaan ja itseäni kiinnostavampaan on erikoinen sukunimi. Sillä hakemalla Kansalliskirjaston aikakauslehtien puolella tulee esiin Tidskrift för jägare och fiskare 1-2/1908, jossa on juttu Hos herr M. W. Wænerberg på Thule gård i Enare. Kirjoittaja A. W. Granit oli vieraillut Inarissa ja vertasi sen kirkonkylää Vihtiin. Hän kertoi, että M. W. Waenerberg oli tullut Inariin 1878 virkatehtäviin ja ostanut Thulen tilan, jossa nyt oli asunut 30 vuotta. Aiemmin Waenerberg oli merikapteeni, liekö kokemus aavalla merellä auttanut sopeutumaan Lapin mittakaavaan?

Inarin historiaa referoivasta blogitekstissä näkyy etunimet Mauritz Wolmar ja lisätieto

Monien muiden puuhiensa ohella hän harrasti innokkaasti lava-viljelyä. Niinpä Thulen tila sai omasta takaa kurkut ja tomaatit.

Thulen komea kaksikerroksinen päärakennus oli valmistunut edellisen omistajan aikana.  Sanomalehdissä tila näkyy vierailu- ja pysähdyspaikkana. Siellä sattui ja tapahtuikin. Sudet tulivat kiertelemään uimassa olleita naisia ja kerran maa järähti:

Viime kuun 16 p:nä kirjoitetaan Inarista: Tänään k:lo 11 e. pp. kuului kova järähdys Toivoniemen nimismiehenvirkatalossa sekä 1/2 peninkulman päässä siellä olevalla Thulen tilalla. Järähdystä kesti 4 minuuttia: ikkunat tärisivät ja rakennukset vavahtelivat. Se tuli lounaasta päin ja kulki hitaasti koillista ilmansuuntaa kohti. Perunakuopassa sattui juuri silloin olemaan ihmisiä ja suinpäin ryntäsivät he sieltä ulos, vavahdus kun siellä tuntui melkoista kovemmin. Ilma oli lämmin, 14 C. varjossa. Taivas oli ohkaisten pilvien peitossa. Tuuli, joka aikaisemmin oli etelässä, kääntyi vähää ennen maanjäristystä lounaasen ja sitten taas takaisin etelään. Tuulen voima oli kaiken päivää 3; järistyksen aikana vähäistä heikompi. Kuinka laajalle järistys ulottui on vielä tietämätöntä.(Oulun Ilmoituslehti 2.10.1891)

Sääoloista oli tarkka tieto, sillä Thulessa oli Waenerbergin hoitama tarkkailupiste.

Verkon sukutaulun perusteella Mauritzin isä oli Otto Wilhelm Waenerberg eli Lapin mies oli ylläolevan taulun nuorukaisen veljenpoika. Hänestä on edellä mainitussa lehdessä tarjolla kuva, jonka ympärillä on kuvia Thulen tilan rakennuksista. Niissä ei näy vuonna 1902 rakennettu torni eikä tässä koossa paljon muukaan. Mutta vaihteeksi Lapista muutakin kuin poroja ja kotia.

P. S. Vielä toinen poroton ja kodaton näkymä Lapista. Suomen Kuvalehdessä oli 15.1.1873 juttu Pari kesää Ivalonjoella, jota kuvitti alla oleva Nulkkamukan maisema:

Kohdattua

Leikkivä tyttö norjalaisesta joululehdestä Julegodter for Børn vuodelta 1892.

Ari Häyrinen sulatteli Purku-klubin antia.

Aada Lehtinen aloitti teatterikurssin:

Tää meijän ensimmäinen  kokoontuminen olikin siis luento teatterin historiasta. Ja joo sanokaa vaan maailman tylsimmäks ihmiseks, mutta kaks ja puol tuntia kuuntelemmassa luentoa teatterin historiasta oli mun mielestä parasta ajanvietettä aikoihin.

Mari Koistinen luki Peter Englundin Menneisyyden maailmaa ja oppi, että 1600-luvulla moni olisi ennemmin pitänyt vapaata kuin tienannut enemmän.

Raili Mikkanen mietti lähihistoriallisen faktan muokkaamista fiktioksi. Olli Alm mietti avoimuuden ja yksityisyydensuojan ristiriitaa arkistonäkökulmasta. Juha Vuorela kertoi murhasta Isosorvaston mökissä 1869. Kulttuurilehti Akussa Marika Kecskeméti raportoi

Sitten menee jalat alta. Valokuvaaja Stefan Bremer hylkää varman tien, ammattilaiskuvansa, ja puhuu vaikeasta aiheesta. Hän kertoo vastikään edesmenneestä äidistään, Doris Bremeristä, pienviljelijän ja konttoristin tyttärestä.

Marko Leppänen retkeili hylätyn huvilan ja kaivoksen ympärillä. Juha-Matti Granqvist vieraili Lasten kaupungissa eli Sederholmin talon nykytilassa. Kari Hintsala katsasti Forum Marinumin näyttelyt.

Pni palautti mieleen erikoisveron, jonka vuoksi aikanaan Ruotsin laivalta ostettiin pelikortteja. Ja sitten hän kaivoi esiin pankkikirjan.

Petteri Järvinen opasti sähköpostien arkistointiin. David Smith kertoi englanniksi Europeanan blogissa marraskuisesta sessiosta Suomessa.

Ennen ja nyt julkaisi Reijo Solantien, Jesse Keskiahon ja Ilona Pikkasen lectio praecursoriat.

Charlotte Vainio luki (på svenska förstås) Lars Magnussonin kirjaa Sveriges ekonomiska historia, joka paljastui Bernadottelandian historiaksi, jossa oli unohdettu maan historialliset rajat. Jaana luki Marjo Heiskasen kirjan Kollaan kenttäpapin tarina. Tuuve luki Leena Landerin Liekin lapset. Hannu Salmi taustoitti ja esitteli Carl Spittelerin romaanin Turun pommitus. Kirsi Hietanen luki Timo Sandbergin historiallisen poliisiromaanin Mustamäki. Kirjavinkkien Kina luki Laura Kolben ja Anja Kervanto Nevanlinnan esseekokoelman Senaatintori – Suomen sydämessä.

Hevosjuttuja

Kaupungin kadulle kauppapuotin eteen pisähtyi kerran vaunut, joiden edessä oli kaksi aivan huonoa ja laihaa hevoista.
"Ettekö tahdo minua hevoisianne kiinipitämään"? kysyi katupoika ajajalta.
"Ei ne mihinkään mene," vastaisi toinen.
"Ei niin; sen kyllä arvaan, vaan etteivät kaatuisi;" sanoi poika.
(Hämäläinen 8.11.1861)


- "Kattos peijakast' ku' everstill' on uus hevoi'!"
- "Ihla' uus näkyy olevankii, ku' ei o' viel maalattukkaa!"

(Nuori Suomi : kirjallistaiteellinen joulualbumi 1897)