maanantai 19. kesäkuuta 2023

Blogin kesälom... sarja alkaa vuodesta 1819

Asuntoni lämpötila nousee, väitöskirjaksi tarkoitettua käsikirjoitusta pitäisi korjailla ja ulkoilmakin kutsuu, joten heinäkuun loppuun asti lomailen bloginpidosta. Ajastettuna on tällä kertaa sarja uutisia vuosilta 1819-1860. 

Kesäsarjan tekstisisältö on kopioitu suoraan suomenkielisistä sanomalehdistä, joten joku voi kokea (taas) tarvetta kommentoida, että onko julkaisussa mitään mieltä. Jokainen saa tehdä omat päätöksensä. Itselleni sarjan keruu tuotti useita ahaa-elämyksiä, mutta osa tuli tietenkin keräämisestä. Eli jos ei valmis kattaus kiinnosta, suosittelen lämpimästi kaikkien aikojen sanomalehtien selailua Kansalliskirjaston tai vaikka jopa Kungliga Biblioteketin portaalissa. Esimerkiksi sadepäivinä.

(Alkupisteen tunnelmaan vievä kuva on sommiteltu Carl von Kügelgenin vuonna 1818 Suomessa tekemistä piirroksista, jotka julkaistiin myöhemmin painokuvina. Leikkeet ovat Eremitaasin digitoinneista, mutta äskettäin kävin läpi myös Kansalliskirjaston digitoinnit ja leikkasin niistä kuvat kokonaisina albumiksi blogin FB-sivulle. ) 

Vuonna 1819 ei ilmestynyt suomenkielisiä sanomalehtiä, mutta Turun Wiikko-Sanomat julkaisi 15.4.1820 rantasalmelaisen herastuomari Matti Hukkasen runon, joka sopii sarjan avaukseksi. Siinä ei puhuta keisarin vierailusta Suomessa 1819 vaan hätäavuksi saadusta viljasta. Aikanaan sain (sittemmin unohtuneen) vinkin Oiva Turpeisen kirjasta Näläntorjunta ja hyvinvointivaltion perusteet - Hallinto ja kansalainen Suomessa 1808-1905, jossa voisi olla lisätietoa aiheesta.

Kalliista Ajasta vuonna 1819 

Koska synnit Suomen Maassa / Paisuivat pahat tekomme, / Viha julmistui Jumalan, / Herkeis Herran pyhät armot / Meillen viljoin vuotamasta, / Riista rivin kasvamasta: / Herra näki heittolaansa / Alla nälän nääntymässä, / Synnin alla sortumassa, / Martahaksi maan povella. 

Eipä iäks Isä Rakas / Vihan alle viskannuna / Lapsiansa langenneita, / Joille Turvan tuskan alla / Vahvan oli valmistanut: / Kohta Kulta-Keisarimme / Armo-käsi avoin oli — / Lastautti laivat, paatit, / Jakoi jauhot joutumahan / Vettä myöten vieremähän — / Laski Suomen laiturille: / Avautti jyvä-aitat, / Makasiinit maan sisällä, / Joita säästi syyäksemme, / Nälkä-vuosien varaksi. / Käski Armas Keisarimme / Hyvät Käskyn-Haltiansa / Vainomahan vierastamme, / Nälkä-vierasta vihaista. / Suomen miehet, suuret, pienet, / Vaimot, Lapset leipomahan, / Naurun kanssa nauttimahan / Armo-lahjan laupiuutta. / Näinpä muisti maatessamme / Esivalta einehemme. 

Sitten siunasi Jumala / Vuosi-tulon viljasemman, / Kypsyi riistan täysi tähkä, / Kesän kaunihin kuluissa, / Suomalaisten syötäväksi. 

Olis pitänyt paremmin / Kaikkivalta kiitoksella, / Näien armoinsa eestä / Lapsiltansa lausuttaman, / Väärät teot vältettämän; / Mutta maailman menoissa / Pian mielestä putoovat / Opetukset, ohjaukset, / Armot Armiaan Jumalan, / Synnin kelme syvämmessä / Sokaseepi sielun silmät / Luojan töitä tuntemasta — / Lempeyttä Laupiahan. / Sempä tähen tahraumme / Nälän kanssa kapinahan, / Eikä näitä vielä nähty / Isältämme ihme-töiksi. / 

Vielä löytyi Luojallamme / Vitsaukset vaikuttavat / Kääntymähän, tuntemahan / Vapahtajan varotukset. / Tuli tauti tarttuvainen / Surkeahan Suomen Maahan / Katkerammat kaipaukset / Meillen Synnin syöstäjiksi. / Nytpä vasta valitukset, / Huokaukset Herran tyhö, / Oman tunnon tutkimiset / Hirveästi hellittäävät. / Parkuvaiset puolisomme, / Orpo-lapset onnettomat, / Isiänsä itkeväiset / Kyyneleistä kuiventuuvat, / Tunnustaavat Herran töitä, / Julkisesti julistaavat, / Ett' on eksytty pahasti, / Aivan usein unhotettu / Tahto taivahan Jumalan, / Rikoksilla riettahilla / Kosto päällemme koottu.

Rakas Isä! rikkoneemme / Havaihtemma haikeasti, / Tunnustamme tunnossamme; / Mutta, Luoja, luotujasi / Elä kosta eksyneitä / Aivan ansion perästä. / Katkerasti katuvaiset / Halajamme hartahasti / Parata pahat tapamme: / Suo jo, Sulosin Jumala, / Väistyä pois vitsaukset, / Rasitukset, rangastukset / Suvustamme surkeasta, / Vaivat polosten povesta! / Virvota jo viheljäitä! / Elä iäks, Isä Armas, / Käännä meistä kasvojasi! / Ilahuta itkeviä! / Tuota Armo-Aurinkosi / Mureh-pilvien perästä! 

— Kuivakoot jo kyynelemme, / Surut pojes poistakomme! / Herra armosta avara / Mureh-päivät muutteleepi, / Tuopi ilon itkevillen: / Koht' on kosto kärsittynä, / Isän Rakkahan kuritus; / Herran hurskasta Nimeä, / Luojan Suuren laupiuutta / Kilvotellen kiittäkämme / Kotonamme, kirkossansa, / Rauhan riemuisan sylissä, / Jonk' on Luoja lahjonunna / Alla Alexanderimme, / Kuuluisimman Keisarimme.

Ei kommentteja: