Postiluukusta pudonnut seikkailijan elämäkerta

Runsas viikko sitten sain fiksun spostin. Elina Ekholm oli huomannut tekstini Hedmaneista ja ajatteli, että minua voisi kiinnostaa Heidi-sisarensa kanssa kirjoittama kirja Märta Hedmanin kanssa teatterilavoilla olleesta miehestä. Ilmeisesti Ekholm ei tunne blogiani laajemmin, sillä kirja-arvosteluthan ovat täällä harvinaisia, ja muiden arvostelujen saajat harvemmin niistä kovin kiitollisia. En tätä hänelle kertonut, vaan frekisti pyysin arvostelukappaleen, sillä luvassa oli erikoisen ihmiselämän kuvaus, jotka aina kiinnostavat. Samoin kuin se, miten niitä kerrotaan.

Elina ja Heidi Ekholmin Parrasvaloista pimentoon. Felix Jungell ja vaihtuvat näyttämöt (2023) käsittelee vuosina 1869-1930 elänyttä miestä, joka ehti olla kulkurina Etelä-Ruotsissa, merillä, muukalaislegioonassa, näyttelijänä ja sotaretkellä Petsamossa sekä kirjoittaa paljon. Elämäkerta pohjautuu Jungellin elämäkerralliseen romaaniin ja sanomalehdissä julkaistuihin matkakertomuksiin. Nämä olivat itselleni outoja, kuten myös Jungellin hahmo, joten Ekholmit olivat päässeet työstämään todennäköisesti aidosti unohtunutta historiaa, joka liikkuu (takatekstiä lainaten) Madagaskarin ja Petsamon välillä. Alkaen Pietarsaaresta, jossa Jungell syntyi.

Jungellin elämä tarjosi kaltaiselleni liikkuvista ihmisistä kiinnostuneelle siis paljon. Koska kirjoittajilla oli käytettävissä Jungellin omia tekstejä, he pystyivät esittämään käännekohtiin jonkinlaisia motivointeja ja perusteita eli kokonaisuudesta muodostui aito ja jatkuva kertomus.  

Kirja on kauttaaltaan sujuvasti kirjoitettu ja varmasti mukavaa luettavaa monelle. Itse olen niin tottunut tieteellisiin teksteihin, että heti ensimmäiseltä sivulta lähtien kaipasin lähdeviitteitä, sillä mukana oli yksityiskohtia, joita ei löydy asiakirjoista. Esipuheen ansiosta ymmärsin toki, että todennäköisesti kyse oli Jungellin omasta kerronnasta, mutta narratiiviin olisi saanut upotettua myös enemmän pieniä viittauksia siitä, kenen kertomukseen milloinkin nojattiin. Kirjan lopussa on toki - kiitettävästi - lueteltu luvuttain käytetyt lähteet.

Lähdekriittinen  ote kirjaan on tuotu narratiivin väliin sijoitettuina jaksoina, jotka on otsikoitu "Keskusteluja kulissien takana". Näistä pidin todella paljon. Enemmän tai vähemmän todellisena dialogina kirjoittajasisaret keskustelevat edeltävässä jaksossa tekemistään valinnoista, kohtaamistaan ongelmista ja tekemästään tutkimustyöstä. 

Sillä Ekholmit eivät todellakaan ole ainoastaan kierrättäneet Jungellin tekstejä, vaan ovat omalla arkistotyöllään ja tiedusteluin pyrkineet vahvistamaan esitettyjä tietoja sekä täyttämään niiden aukkoja. Kansalliskirjaston digitoinnit tietenkin mainitaan, mutta Felix Jungellia on haettu myös arkistoaineistoista ja käytössä on ollut myös kotiarkiston aarteet. Tämä rikkaus ja ahkeruus tietenkin miellytti minua.

Kirja on niin tuore, ettei se ole vielä saapunut Finnassa oleviin kirjastoihin, joiden käyttämän asiasanoituksen olisin mielelläni tarkistanut. Ekholmien kirja ja Jungellin elämäntarina sisältää monia erilaisia osia, joista olisi iloa tutkijoille tai historianharrastajille, ja kirjastotietokannat ovat pidemmän päälle paras tapa sisällön ja lukijoiden yhteensaattamiseen. Mutta toivottavasti tämäkin teksti innostaa tarttumaan kirjaan. Jos kaipaa vielä lisätietoa, niin Pietarsaaren Sanomat on esitellyt kirjaa laajasti.