"Finna on löytöretkiä" ja tänä keväänä se tarjosi mikropaikallishistoriaprojektiini erinomaisen kartan, jonka Helsingin kaupunginmuseo on arkistostaan digitoinut. Se oli varhainen ja selkeä, joten ainoa ikävä puoli oli kartan tarkoitus: vuonna 1853 suunniteltu läjityspaikka ihmisten ja eläinten p*skalle. Mutta ainahan on mahdollista, että jäi suunnitelmaksi, joten toiverikkaasti lähdin tutustumaan Helsingin kaatopaikkahistoriaan.
Googlen ensimmäinen tarjous oli Ida Suolahden artikkeli Historia Helsinki -portaalista, jonka tyyliin sopivasti ajoitukset, paikat ja lähteet ovat niin epätarkkoja, että tieto on käyttökelvotonta. Helsinkiä tutkiva tuttava antoi kirjallisuusvinkkejä, joissa oli hieman tarkempaa tietoa, mutta ajallisesti liian myöhäistä. Sama vika oli omatoimisesti löytyneellä Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen julkaisulla Helsingin jätteenkäsittelyalueet (1993, pdf)
Joten oli syytä mennä sinne, mistä olisi kannattanut aloittaakin: Kansalliskirjaston digitoimiin sanomalehtiin. Näiden virallisista ilmoituksista en välttämättä löytänyt täydellistä sarjaa,. mutta tarpeeksi tähän hätään.
Heinäkuussa 1829 maistraatti päätti että Kluuvilahteen Rauhankadun (Lisäys 2.6.2023: Rauhankatu tuolloin oli nykyinen Aleksanterinkatu) päässä ja Esplanadin "nerkörstället"in luona saa kipata roskia, päreitä, kivisoraa ja sellaista saastaa (orenlighet), josta ei leviä hajua. Lanta piti viedä hieman kauemmas eli joko kaupungin eteläpuolella "emellan de så kallade Sohlbergska och Westergrenska åkrarne" tai pohjoispuolella "den oländiga mark ett stycke westerut ifrån lilla bron, som omgifwes af Sifwerbergs och Langéns åkrar, sjöstranden samt en derifrån uppåt därwarande berg"(esim. HT 18.7.1829). Jälkimmäinen paikka on käsittääkseni jossain Siltasaaren länsiosassa. Tosin hieman hämäävästi paikan todetaan myöhemmin olevan Töölöön vievän tien varrella. (esim. Helsingfors Morgonblad 19.10.1832).
Tietenkään kaikki eivät vieneet jätettä sinne minne piti ja erikseen piti muistuttaa, ettei lunta ja jätteitä saa viedä jäälle (HT 6.4.1839). Miksiköhän kokivat jäälle viennin ongelmalliseksi?
.jpeg)
Helpotuksekseni nykyisestä kotipaikastani ei kuitenkaan tullut pitkäaikaista kaatopaikkaa. Marraskuussa 1860 maistraatti määräsi, että toreilta, kaduilta ja tonteilta siivottu lumi jää ja jäte voidaan sijoittaa neljään paikkaan:
1:o de obebyggda tomterna i qvarteret n:o 79 Dufwan i fjerde stadsdelen
2:o å Kampmalmen i dälden bakom de för ryska militärens behof uppförda trädkaserner på norra sidan om den derstädes till begrafningsplatserne ledande väg
3:o invid södra ändan af den såkallade Lilla bron å wägen åt Borgå, den grunda vik som versterom bron bildas emellan staden af stora Broholmen och sjelfwa brokistan, samt
4:o i Badhusförstaden, den däld som uppå den ännu oreglerade fortsättningen af Bergmansgatan är belägen omkring tvåhundra alnar bortom handl. M. Andstens å tomten n:o 7 wid samma gata uppförda stenhus. (HT 8.12.1860)
Listan ensimmäinen on selkein. Kyyhkys-korttelia rajaavat Kalevankatu, Hietalahdenkatu, Eerikinkatu ja Abrahaminkatu. Kakkosena on Kampinmalmin kaatopaikka, joka on merkitty kartalle ainakin Simo Laakkosen Vesiensuojelun synnyn sivulla 53, mutta en tiedä millä tarkkuudella. Ehkä Fredan ja Arkadiankadun risteyksen paikkeilla? Kolmas lienee sama Siltasaaren dumppauspaikka kuin aiemminkin. Eihän Siltasaari itsestään yhtynyt mantereeseen.
Neljäs lokaatio on notkelma Vuorimiehenkadun kaavoittamattomassa päässä runsaan sadan metrin päässä kauppias M. Andstenin kivitalosta. Andstenilla ei ilmeisesti ollut kavereita raatihuoneella? Kivitalonsa onneksi säilyi vuosisadan loppuun ja tuli ikuistettua Ullankadulta päin katsottuna kaupunginmuseon digitoimaan A. E. Rosenbröijerin vuonna 1892 ottamaan valokuvaan. Valkoinen talo vasemmassa reunassa, taustalla observatorio.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti