Päivä maatalouden historiantutkimusta

Viime perjantaina minulla oli ilo osallistua Sarka-museon järjestämään maataloushistorian seminaaripäivään. Isojen ja yleisempien konferessien jälkeen oli mukava olla samanmielisten seurassa, jossa jokaisesta seuraamastani esityksestä syntyi innostunutta keskustelua. Innostunut oli tunnelma myös torstai-illan etkoilla, jossa testasimme Yrsa Lindqvistin ja Maren Jonassonin johdolla SLS:n kokoelman kuutta historiallista reseptiä sekä kuulimme projektin jatkosta. Yhteenkään astiaan ei jäänyt ruokaa aterioinnin päätyttyä.

Seminaariin innokkaita esiintyjä oli niin paljon, että seurata saattoi vain puolet tarjonnasta.  Aloitin itse sessiolla Työtä ja tuotantotapoja, jossa ensimmäisenä puhui väitöskirjaa tekevä Jenna Ermala otsikolla Ruista ranteeseen – mekaanisen rasituksen tutkimus suomalaisessa ihmisluuaineistossa. Arkeo-ostelogia on minulle tuttua, mutta useimmiten siinä on tarkasteltu patologioita eli uutta oli mahdollisuus saada tietoa työnteosta tai tekemättömyydestä. Luiden katoaminen Suomen maaperäänkin oli myös ennestään selvää, mutta uutta tietoa/ymmärrystä oli se, että huonokuntoisten ihmisten heikot luut häviävät ensimmäisenä.

Petri Talvitien esitys Oliko suomalaisella maaseudulla liikaväestöä 1800-luvulla? käsitteli tutkimustaan Itä-Suomen tilattomista ja palkkasuhteettomista ihmisistä, josta olin saanut kuulla aiemminkin. Nyt kolahti ero läntiseen Suomeen, jossa (ainakaan samalla sanalla) ei tuomiokirjoista löydy keissejä, joissa päivä- tai urakkatyötä tehnyt olisi haastanut työnantajan oikeuteen. Oliko palkanmaksu säntillisempää, selitys mäkitupalaisuudessa vai yhteiskuntarakenne sellainen, ettei potentiaalisen tulonlähteen haastamisessa oikeuteen ollut mieltä? 

Suurimman yllätyksen tuotti Simo Laakkosen ja Virva Silvennoisen alkavan tutkimuksen esittely Lannoituksen lähihistoriaa maatilojen näkökulmasta katsottuna. En yleensä innostu 1900-luvun historiasta, mutta monimuotoinen kokonaisuus, jossa yhdistyy esimerkiksi politiikka, biologia ja varsin eksoottisetkin markkinointimenetelmät ristivaikutuksineen, kuullosti todella kiinnostavalta. Työ on aloitettu maanviljelijöiden haastattelututkimuksella. Valitettavasti muistitieto sotien jälkeisestä ajasta alkaa olla tavoittamattomissa.

Session Julkista keskustelua ja politiikkaa valinta oli itsestäänselvyys, sillä puhuin siinä itse ensimmäisenä otsikolla Maatalousvalistuksellinen lehtikeskustelu 1700-luvulla. Kyse oli väitöskirjan aineistosta, joka ei mahtunut mukaan käsikirjoitukseen. Saamistani kommenteista syntyi liikaakin ajatuksia lisätutkimuksiin... Jälkeeni puhui Maren Jonasson 1800-luvun varhaisimmista yleisistä maanviljelyskokouksista, joissa käyty keskustelu läheni yleistä yhteiskunnallista vaikuttamista, kunnes sille avautui foorumi valtiopäivillä. Huomionsa antoivat lisää ajatuksia omaan aineistooni ja tutkimuskysymyksiini.

Olli Turunen esitteli alkavaa tutkimustaan siankasvatuksen teollistumisesta 1900-luvulla. Turunen on taloushistorioitsija ja hän aloitti huomauttamalla, että lihansyönnin määrä korreloi BKT:hen. Mielenkiintoista miettiä syitä ja seurauksia. Mielenkiintoista oli myös yleisöstä tullut kyseenalaistus Turusen toteamukselle, että suomalaiset opetettiin syömään lihaa ja juomaan maitoa. Tuli mieleen viime syksyn ruokahistoriapäiviltä Taija Kaarlenkasken esitys, jonka jälkeen tuntui selviöltä, että meidät opetettiin juomaan maitoa. Maidolla oli hyötynsä, mutta menikö touhu taloudellisten ja systeemisten lainalaisuuksien vuoksi yhtä överiksi kuin lannoittaminen?

Session neljännessä esityksessä Jyrki Niemi tarkasteli Suomen ruokaturvaa ja huoltovarmuutta pitkällä aikavälillä perustuen kirjallisuuteen. Esitykseen sisältyi sekä väikkärin teosta että kevään Helsingin historiakurssilta tuttuja detskuja ja kirjoitin muistiinpanoihin pientä mutinaa. Aihe kaipaisi lisätutkimusta, minkä keskustelussa sanoi ääneen Anu Lahtinen.

Valintani kolmanneksi sessioksi oli Maantieteellisiä näkökulmia maatalouden historiaan. Sen aloitti Marko Nenonen supermielenkiintoisella esityksellä härkä- ja hevosvetoisesta maataloudesta. Tarkastelu ylitti vuosisatoja ja kattoi koko Euroopan. Tutut selitykset savimaasta osoittautuvat pitämättömiksi ja muitakin malleja toimimattomiksi. Nenosen yhdessä Hilja Solalan ja Auli Bläuerin kirjoittaman tutkimuksen julkaisua jään tosissani odottamaan. 

Henrik Forsberg esitti kysymyksen onko Suomen ja Ruotsin maatalouden vertailu mielekästä. Pysyin (käsittääkseni) kärryillä, kun Forsberg argumentoi, että Ruotsin, jonka maatalous tapahtuu Suomea etelämpänä, vertailu Suomeen on ongelmallista. Varsinainen teesinsä oli (käsittääkseni), että tämänhetkiseen tutkimukseen valitsemansa Vaasan lääni ja Länsipohja ovat ympäristöolosuhteiltaan "tasapuolisemmat". Mutta ovatko? Vaasan lääni on tasaista ja manviljelystä harjoitetaan jokilaaksoissa pitkällä sisämaassa, kun taas Länsipohjassa sekä asutus että maanviljely olivat 1800-luvulla lähempänä rannikkoa. Lisäksi heräsi mieleeni kysymys siitä, voiko alueita irrottaa (jälleen mielekkäästi) kokonaisuudesta? Länsipohjan tuotantoprofiili ei heijastanut ainoastaan maantiedettä, vaan myös aluepolitiikkaa ja mahdollisuuksia maan sisäiseen kaupankäyntiin.

Viimeisenä puhui koko seminaarin järjestänyt Kirsi Laine. Hän on aloittamassa isoa projektia torpparien historiasta ja käsitteli esityksessään yhden esimerkkikylän kautta torppien sijaintiin vaikuttavia tekijöitä. Traumani Kokemäenkartanon torpparien kokoamisesta pyrkivät pintaan, kun tajusin, minkälaisen urakan edessä Laine on.