Nimimerkki -yhä:n jatkokertomus Pettyneet toiveet (Wiipuri 6.7.1900) esittelee "entisiltä ajoilta" Kujanpään Tuomaksen, jota ei liene tarkoitettu esikuvaksi. Kyseessä on tietenkin fiktio, mutta kritiikkiä tuskin olisi esitetty toimintatavoista, joilla ei ollut mitään vastinetta tosimaailmassa. Vastaavaa on Heikki Jalosen kertomuksessa Karjalasta: Miten laihasesta tuli lihavainen (Työmies 28.12.1907).
Tuonoiseen aikaan, kun ruunun tiloja ei loh'ottu niin pieniksi kuin nykyjään, saivat nuoremman kannan miehet hajota isänsä kotoa, niin kuin "linnut liinaan" ja ainoastaan vanhin veljes, joka jo ennen syntymätään oli tilan asukkaaksi määrätty, jäi tilalle asumaan, jos nim. tila oli niin pieni, ett'ei se ruununvoudin mielestä kannattanut jakaa. Irtaimesta omaisuudesta sai kukin osuutensa, mikä hänelle oli tuleva. Sillä tavoin on löysää väkeä maahan karttunut. Näin tilattomaksi jääneet koettelivat sitte itseään elätellä, miten kukin parhaaksi katsoi. Ne nuorukaiset, jotka kelpasivat, menivät joko kotivävyiksi, tahi "puusniekoiksi" (talollisten leskille mieheksi). Naimisissa olevat taasen hankkivat itselleen torpan tilan joko talollisten pellonliepeille, tahi metsämaalle, raalle aholle. Ainoastaan sellaiset, jotka eivät näihin elinkeinoihin kyenneet, jäivät talollisille läksiämmiksi. Ne tavallisesti vanhoilla päivillään joutuivat kunnan elätettäväksi tahi ruotuvaivaisiksi.
Sellainen, maattomaksi jäänyt, "kovanonnen lapsi", oli Kujanpään Tuomaskin. Hänen isänsä vaimoneen ja lapsineen joutui pois isänsä kotoa ja vanhimman kannan miehet jäivät tilalle. Kohta sen jälkeen kuoli Tuomaan isä ja Tuomaasta tuli läksiäin, toisen tuvassa eläjä. Vähää ennen isän kuolemaa joutui vanhempi sisar naimisiin, joten Tuomaan elätettäväksi jäi äiti ja nuorempi sisar, tuo pahanjuoninen Kaisa.
Näihin aikoihin kuoli kylän vanha seppä ja Tuomas päätti opetella takomaan. Hän kävi sepän opissa ensin enollaan ja sittemmin pitäjän parhaalla sepällä. Opista päästyään, kyhäsi Tuomas itselleen pajan ja hankki sepän kalut. Pian karttui hänelle lääniäkin ja työtä yllin kyllin, niin ett'ei leivästä ollut mitään huolta. [...]
Naimistuuman myttyyn mentyä, päätti Tuomas kahtakauheammalla uuraudella koota tämän maailman mammonaa ja vihdoin ostaa itselleen tila. Tässä tarkoituksessa rupesi hän viinan keittäjäksi ja myyjäksi. Kun eivät omat, lääniltä saadut aprakkaviljat piisanneet, osti hän vielä viljaa lisään ja keitti viinaksi. Viinalla saadut rahat lainaili hän luotettaville talollisille. Näistä lainoista otti hän ensin hyväntekijäiset, sitten korkean koron, ja jos laina viipyi yli määräajan, niin vielä odottajaiset. Tällä tavoin tulivat lainat hyvin kalliiksi. Joka ei Tuomaan mieltä myöten hyväntekijäisiä ja korkoja suorittanut, sai maksaa koko lainan takaisin.
Näin karttuivat Tuomaan varat karttumistaan. Vaikka kotiviinan poltto oli jo muilta ihmisiltä kielletty, poltti Tuomas yhtä kaikki "entisellä luvalla", niinkuin hän itse sanoi.
P. S. Lisätietoa hyväntekijäisistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti