sunnuntai 30. tammikuuta 2022

Pernon kartanonrouvan tytär

Eilen esittelemäni Cecilia von Schantzin (o. s. Pippingsköld) tytär Hedvig von Schantz syntyi Raisiossa 1865 ja menetti isänsä 7-vuotiaana. 

Tiedot nuoruudestaan keskittyvät siluettien leikkaukseen:

... pikku Hedvig jo hyvin aikaisin niin pian kuin sormet pystyivät saksia pitelemään yritti paperille leikata lapsellisia näkemyksiään. Sakset olivat hänen rakkain seuransa ja milloin vain sattui sopivaa paperia saatavilla olemaan tyttönen väsymättä leikkeli. Paperia ei niihin aikoihin ollut kodeissa ylen viljalti ja niinpä olikin mieluisin joululahja kaksi isän antamaa isoa, valkoista paperiarkkia. Kerran vanha isoäiti kutsui viisivuotiaan luokseen, kaiveli esiin vanhasta shiffonieristaan uuden uutukaisen sadan markan setelin ja näyttäen sitä pienokaiselle, tiedusteli mitä hän haluaisi ostaa sillä, jos se joutuisi hänen omakseen. Lapsen silmät välähtivät tuon kauniin, sileän, vihreän paperin nähdessään. Siinä samassa oli hän siepannut pöydältä sakset ja rahan mummon kädestä. Näpsähdys sormille ja 100 markkasen kiireinen paluumatka entiseen säilytyspaikkaansa olivat närkästyneen mummon vastaus moiseen rahanhalveksimiseen. 
 
Määrätietoisemmin alkoi Hedvig v. Schantz saksia käsitellä saatuaan malliksi saksalaisen mestarin Paul Konewkan (1840 —1871) runoilla varustetun silhuettikuvakirjan ja muutamia vanhoja perhesilhuetteja, joita jäljentäen hän yhä kehitti taituruuttaan. Tältä ajalta löytyy joukko luonnontarkkoja, kotoista elämää kuvaavia asenteita ja tapahtumia, jotka hän asianomaisilla, humoristisilla runoilla varustettuna sovitteli kuvakirjoiksi. Mutta vasta 18 vuotiaana Hedvig v. Schantz sai ensimäisen piirustusopetuksensa. Kuvanveistäjä Walter Runebergin kehoituksesta, joka oli nähnyt hänen töitään, alkoi hän opiskella Taideyhdistyksen Piirustuskoulussa. 
[1]

Piirustuskoulussa siluetteja ei erityisemmin arvostettu, mutta vuoden 1887 paikkeilla julkaistussa oppilaiden kirjasessa Vårbrodd on Hedvig v. Schantzin leikkaamat 8 muotokuvaa. Myöhemmin hän kuvitti Topeliuksen kirjaa Valters äventyr. [2]

Hedvig von Schantz tuli julkisuuteen runoilijana vuonna 1894, jolloin julkaistiin kokoelma Dikter. Suomeksi ilmestyi vuoden lopulla runo Suomen sydän Em. Tammisen suomentamana turkulaisessa sanomalehdessä Aura.[3] 

Aikaisemmin samana vuonna Aura oli kertonut Hedvig von Schantzin tulleen palkituksi "miesten käsitöissä" kokoelmalla puisia käsityöntuotteita Varsinais-Suomen Pienten Maanviljelijäin Seuran näyttelyssä [4] Hedvig von Schantz oli aloittanut työuransa perustamalla Helsinkiin veistokoulun, mutta tämä jäi lyhytikäiseksi. Vuosina 1898–1926 hän oli piirrustusopettajana koulussa Svenska privata läroverket för flickor. [5]

Viimeistään vuonna 1897 Hedvig von Schantz on tuntenut Lucina Hagmanin, jonka kanssa hän on oheisessa valokuvassa (Museovirasto CC-BY 4.0). Molemmat olivat mukana Naisliitto Unionin toiminnassa ja he tekivät yhdessä matkan Italiaan kesällä 1905. Hedvig von Schantzin Unionin lehdessä julkaistut (suomennetut?) artikkelit käsittelevät kaikki Hagmania.

  • Lucina Hagman. Naisten ääni 4/1907
  • Lucina Hagmanin ensi nuoruudesta. Naisten ääni 10/1923 
  • Lucina Hagmanin ensimmäinen koulumatka. Naisten ääni 24/1923
  • Katsaus Lucina Hagmanin työpäivään keväällä 1928. Naisten ääni 10-12/1928 
  • Lucina Hagmanin reikäleipä. Matkamuistelma. Naisten ääni 10-12/1928
  • Kesäkuun 5. 1929 (Lucina Hagman). Naisten ääni 11-12/1929
  • Otteita Lucina Hagmanin kirjeistä Gustava Malanderille 1874-1875. Naisten ääni 22-24/1930
  • Tähkäinpoimintaa Lucina Hagmanin seminaariajan muistoista. Naisten ääni 23-24/1931
  • Muuan sivukohtaus Lucina Hagmanin seminaariajalta. Naisten ääni 10/1933
  • Edes ja takaisin. Naisten ääni 23-24/1935

Hagman puolestaan kirjoitti von Schantzin äidin muistokirjoituksen ja artikkelin tämän kotikartanosta. Jälkimmäisessä Hedvigin sisar Alfhild sai "osakseen jakamattoman kunnioituksen väeltään. Sisar Hedvig on vain »Heti», mutta emäntä yksin on »Fröökinä», jota kaikkien tulee kuulla ja jolla on sopiva sana kaikille."[6]

Opetustyön päätyttyä Hedvig von Schantz sai vuonna 1931 Taidehalliin ensimmäisen näyttelynsä:
Kolmessa salissa riippui seinillä mustasta ja valkeasta paperista leikeltyjä kuvia edustaen töitä eri aikakausilta aikaisemmilta ikävuosilta alkaen. Melkein uskomattomalta tuntuu näitä kuvia katsellessa, että niin niukoin keinoin, pelkästään paperilla ja saksilla, piirustuksetta ja mallitta, niihin on voitu luoda niin paljon eloisuutta,' huumoria ja runollista tunnelmaakin. Siinä on maisemia kimalteleville vesineen ja tuuheine puineen, joiden huojuvilla oksilla pikkulinnut näyttävät visertelevän, on luonnontarkkoja, humoristisia kuvia jokapäiväisen elämän pikkuhommista, on tunnelmallisia, symbolistisia kuvia, syvien ajatusten tulkkeja, on palmujen varjossa, aamukoitteessa astelevia kameeleja ja paljon muutakin. Kaikki taiteellisen silmän ja äärimmäisyyteen asti kehitetyn taituruuden yhteistyötä. [1]

Helsingin Sanomiin kirjoittaneen mukaan Hedvig von Schantzin ansaitsi "tässä taidossaan sijan toisen siluetinleikkaajamme Emil Cedercreutzin rinnalla." [7]

Hbl 18.2.1942
Hedvig von Schantz kuoli 15.2.1942. Testamentilla muodostettiin SLS:lle rahasto, jonka tuotoilla piti palkita Runebergin päivänä vuosittain tai joka toinen vuosi ruotsiksi kirjoitettu elämäkerta. Rahasto oli niin pieni, että palkintoja ei ole jaettu aiottua määrää. [5] Digitoiduista lehdistä löysin tiedon vain kahdesta palkitusta.

  • Tito Colliander: Den femte juli
  • Harald Hornborg: Konspiratören - Johann Reinhold Patkul
[1] T. S. Hedvig v. Schantzin silhuettinäyttely. Naisten ääni 8/1931
[2] Landtman, Gunnar. Silhuetteringskonsten och dess utövning i Finland. Finsk tidskrift 5-6/1929 (Hedvig von Schantzin silhuettileikkaus tästä)
[3] Aura 30.12.1894 
[4] Aura 24.7.1894
[6] Lucina Hagman: Isänmaanrakkautta. Naisten ääni 22-23/1928 (Pernon kartanon kuvat tästä.)
[7] Helsingin Sanomat 29.3.1931

Ei kommentteja: