Sanomia Turusta julkaisi keväällä 1851 muutamassa osassa tekstin
Tapaturmia. Sen ensimmäiset tulipalotiedot ja -muistot ovat Satakunnasta:
Lapin pitäjään luoteisessa kulmassa, Eurajoen kakoloukkoa vastaan on Haudan Rustholli, kussa nuon 55 vuotta sitte talo paloi siitä varottomuudesta, että kekälen ulkopää ulottui yli takan reunan, ja vaimo-väjen tarhalla ollessa, halon poikki palattua, putosi halko-läjään, joka enempää keitäntöä, taikka uunin lämmitystä varten sisälle, takan viereen kannettu oli. Korkealla paikalla, oli vesi syvässä kaivossa, miehet metsä-työssä. Lunta kyllä oli, mutta jäätyneessä hangessa; niin emännän ja piikain ja lasten kädet eivät kestäneet aikanansa auttamaan — vast' aika sitte eläimiä korjata ja kokea edes jotakin säilyttää, kuin miehet metsästä kotiin kerkesivät.
Luvian Kappelin Perän-kylässä paloi talo sydänyöllä Pitkäisen leimauksesta siitä syystä, että talossa oli korkeampi viirin-varsi (Flaku-raaka), kun kenelläkään muulla, ja päälliseksi rautanen huippu, rauta-viiri (fleiju) ja siinä rautanen (vippuri) väkkärä, sepän muka kunniaksi. Rauta ja kaikki muutkin metallit vetävät ukkoisen (pitkäisen) leimauksen puoleensa, sitä enemmin, mitä leveämmällä niitä on, ja mitä korkeammalle ne ylettyivät. Ukkoisen-, eli Pitkäis-ilman tullessa alkoi tuulemaan oikein myrskyllä ja satamaan rakeita, josta trenki heräsi, joka makasi luhtissa, jonka päädyn päähän tämä tuulen näytös liitetty oli. Ei aikaakaan ennen kun koko huonet tärähti, leimaus täytti huoneen, mies meni puoli-kuolluksiin, ja siitä tointuessansa näki usiassa paikassa pieniä tulen liekkiä ikänänsä kuin nuoleskelevan ympärillensä: pääsikin kauniisti ulos, herätti muun väjen; mutta ei tätä tulta enään saatu sammumaan: se huone meni tuhaksi, hyvä jos muista saatiin katkastuksi. Tämän viiri-varren oli pirstannut pieniksi sälöiksi ympäri mäkeä, sillä ukkoisen Sähkö-laatuinen voima seurasi sateesta kastuneita rakoja huoneen kattoon saakka; mutta kuin raaka tästä maahan oli kuiva, niin se löi märkään kattoon ja huoneen läpi maahan. (Sanomia Turusta 1.4.1851)
Kolmas taas toiselta puolen maata.
Muutaman tuttavani ja likimäisen naapurini tehdessä hiilihaudan, eli miilun Pielis-joen saarelle, hänen rakennuksensa ja minun asuntoni väliin, minä sanoin: mitä hän tuota tuohon tekee, sillä miilun palaessa taidamma luulla rakennuksensa palavan, ja jos valkia rakennuksissa irti pääsee, niin ei meillä taida olla oikeaa neroa apuun rientämään, luullessamme miilun liekitsevän. Ja niin kävikin. Joulun edellä oli hänen jo kasvaneilla tyttärillänsä sangen suuri kiiret, ennätellessänsä toisillensa ja vanhemmilensa joululahjoja tekemään, jotka, valmiiksi saatuna, aina pistettiin talteen. Tässä kiireessä noustin jo kello 4 aikana ylös, tytär meni vaatehuoneesta, joka pitkän kamarin perään oli lauta-seinällä tehty, vaatteita sisarillensakin ottamaan, kynttilä kädessä, jonka valkiasta jonkun vaatteen liepeeseen taikka jonkun langan taikka nauhan päähän tuli lienee salaa syttynyt ja siitä hienoihin puun-villaisiin vaatteisiin tarttunut. Liekin jo meidän majaan näkyessä, miilun ajatus hidastutti meidän väjen niinä silmän räpäyksinä kuin enimmän olisimma auttaa taitaneet. (Sanomia Turusta 15.4.1851)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti