Enontekiöltä Tornioon syksyllä 1808

Gallica

Saksalainen geologi Leopold von Buch tutkimusmatkaili Norjassa ja Ruotsissa vuosina 1806-08 eli juuri ennen Suomen sotaa. Matkastaan kirjoittamansa kirja Reise durch Norwegen und Lappland painettiin Berlinissä 1810 ja käännös englanniksi Lontoossa 1813. Siinä kerrotun mukaan hän ei ollut kiinnostunut nykyisen Suomen Lapista, mutta tuli jokia alas Enontekiöstä Muonion kautta Tornioon syyskuussa 1808. En huomannut kuvauksen kohdalla mitään mainintaa jo käynnissä olleesta sodasta, jossa käytiin samaan aikaan taisteluita Pohjanmaalla

Muoniossa von Buch näki mielestään ison kylän, jossa hänet majatalossa ohjattiin lasi-ikkunoilla varustettuun huoneeseen, jossa sai syödä "maitonsa" hopealusikalla. Näin vaikka vilja ei tällä korkeudella juuri koskaan kypsynyt ja väestö eli perunan varassa.

Von Buch näki suomalaisten edistyksen pysähtyneen Muonioon siksi, että heidän liikaväestönsä oli muuttanut pohjoisemman Lapin sijaan Jäämeren rantaan Norjassa. Saamelaisten ja suomalaisten ero oli hänelle selvä, saamelaiset olivat lyhyitä ja suomalaiset pitkiä. (Nykytiedolla pituuskasvuun vaikuttaa genetiikan lisäksi nautitun ravinnon määrä ja laatu.)

Muonion kirkkoherra Matias Kolström totesi viljasadon epäonnistuvan lähes joka vuosi ja väen elävän pääosin perunoilla ja kalalla. Hänestä von Buch oli onnekas saadessaan matkaa jatkaessaan koskenlaskijakseen Kolarin Juhanin, joka oli kaikkein kokenein.

The two men in the fore-part of the boat have a most frightful appearance. Their fixed looks, their eyes, which seem to start from their sockets, endeavour to read every thought of the pilot, whether they ought to row in the fall more rapidly or more slowly. Their own preservation depends on their correct under standing of the thoughts of the pilot. Every muscle is stretched in the highest degree, and the arms only are in motion. 

Von Buch käyttää koskista kirjoitusasua Eianpaiku ja 30 vuotta myöhemmin paikalla käyneet ranskalaiset Eyanpaïka. Jälkimmäisiin, joiden muita kuvia esittelin sarjassa Matka 1839, kosket tekivät niin suuren vaikutuksen, että niistä on kirjassa Voyages de la Commission scientifique du Nord, en Scandinavie, en Laponie, au Spitzberg et aux Feröe kaksi näkymää.

Köngäksen ruukki samaisessa ranskalaisessa kirjassa

Ennen Torniota pysähdyttiin Köngäksen ruukilla, joka oli aivan muuta kuin ympäristönsä. Jossain sen eteläpuoleisessa kylässä (Tuttila? Pellon paikkeilla?) von Buch näki ensimmäiset kypsät herneet ja samassa paikassa kasvoi naurista ja piparjuurta.

Ylitorniosta matkaa jatkettiin tiellä hevoskyydillä.

I reached Korpikylä at mid-day : the horse and car were quickly changed, and trees, houses, and fields, flew rapidly by. The road was wholly covered with people: they came from the church ; youths and maidens hurrying gaily along, and the old people as venerable as Armenian priests, dressed in a long black talar, or overall, buttoned from the throat downwards, a sulphur-yellow Swedish scarf round the body, and a small black bonnet on the head. A singular dress for a peasant. We imagine we see so many ghosts. They are, however, clean-looking, rich, and prosperous people. About two o'clock I passed the beautiful church of Charles Gustavus, surrounded by large farm houses, and at Frankilä, a short distance from it, I again changed horse and car. They were not in readiness, and yet I no where waited a quarter of an hour, notwithstanding I was never fortunate enough to make myself understood to the people, who speak only Finnish, and not a single word of Swedish. 

Käännöksen alaviitteen mukaan ylitorniolaisten asuista on kuva S. G. Hermelinin kirjassa Special kartor och ritningar till beskrifning öfver Sverige. Jostain syystä siitä on verkkoon käytettävässä formaatissa päätynyt vain karttoja. Tornion kaupunki ei tehnyt saksalaiseen suurta vaikutusta. Kadut ovat päällystämättömiä, rakennukset enimmäkseen vaatimattomia ja kaupunki hiljainen.

There are a number of streets, it is true ; they are generally straight, and intersect one another at right angles. A plan of the town would exhibit it as large and regular. But these streets are not paved ; they have quite the look of so many fields or meadows, they are so grown over with grass. We see few traces of footsteps in them, and carriages only go through the lower principal street. The upper streets are actually barred. The inhabitants have the exclusive right of feeding their own cows on them, and perhaps also of making hay; [...] How-ever, the road from Stockholm to the Bothnian Gulph goes through the market place, and the streets which run from it towards the river-side. In this quarter, therefore, every thing looks better and more respectable. We see several houses two stories high, painted and ornamented; and at the river side the house of M. Carlenius, the merchant, has a most distinguished appearance. All the other houses are merely low huts, and they are situated at a distance from one another; for every hut has generally its little garden beside it, containing flowers, garden stuffs and herbs, and beautiful mountain-ash trees. The life and stir is confined to the landing-place on the banks of the river, and it is soon lost in the empty streets. 

[...] The people seem here, however, to enjoy life comfortably in their own way. They frequently meet together— in the morning at the apothecaries in the market place, at midday in the public-houses, in the afternoon again at the liquor flasks of the apothecary, and in the evening the punch flows in streams in the coffee-house. There is no want there of frequent sallies of joviality and animation. They are beings who are very faintly moved by the convulsions of the world.