Häät keskellä Suomen sotaa (2/2)

Selitettyään aamuisen kohtauksen Euran Isovaheen talossa Carl Ferdinand Nordlund siirtyi maaliskuun loppuun 1808 sijoittuvassa kertomuksessaan kirjassa Kuvaelmia menneitten aikojen eloista ja oloista (1885) Köyliön pappilaan, jossa

oli paljon tärkeitä arveluttavia kysymyksiä ja keskustelemisia, pitikö pappilan kahden tyttären, jotka vanhempainsa kanssa olivat kutsutut häihin, ensinkään sinne lähteä, eritoten kun vanhemmat eivät millään ehdolla tahtoneet paikaltaan lähteä. [Kyseinen kirkkoherra oli nimeltään Henrik Törnroth ja vaimonsa tähän aikaan oli Sofia Albertina Demoën. Sopivimmassa iässä häävieraiksi olivat tyttäret Charlotta Sophia (s. 1793) ja Albertina Helena (s. 1795)]

Provastin rouva oli sitä mieltä, että semmoinen yritys olisi pelkkää hurjuutta, eikä sanonut milloinkaan sallivansa lastensa käydä oijetis kalmukkien suuhun. Mutta provasti, joka nuorempana oli ollut pappina Viaporin linnassa ja sitten sotapappina, oli päinvastoin vakuutettu siitä, ett'eivät kalmukitkaan milloinkaan voisi häiritä turvattomia naisia. 

Täydellisesti rauhoittaaksensa arkaa rouvaansa, pani provasti tyttäriensä suojelijoiksi matkalle kaksi tukevaa miestä, joista toinen oli provastin apulainen. Seuruessa oli myös ylkämiehen äiti ajomiehineen. [Kotivuoren ylioppilasmatrikkelin mukaan sulhasen vanhemat olivat Köyliön Kankaanpään rusthollari Thure Thuresson ja Lisa Mattsdotter.]

Seurue oli siis aivan hyvin sekä hengellisesti että maallisesti varustettu vastustamaan vaikka pahaa henkeäkin.

Köyliön ja Euran välisellä taipaleella oli ensisti 20 virstan metsätie kuljettavana ja sitten 2 à 3 virstaa valtatietä Euran pitäjän lakealla. Nämä kaksi virstaa olivat koko matkan vaarallisimmat paikat. Matkustajat olivat tuskin jättäneet metsätien taaksensa ja saapuneet valtatielle, kun heidän sanomattomaksi kauhistuksekseen kasakkajoukko tuli näkyviin, kuitenkin niin kaukana heistä, että vielä oli aikaa peräytyä metsän suojaan. 

Pahaksi onneksi oli maafiskalin äidillä turkit yllä punaisella päällyksellä, joka auringon paistaessa kipeästi loisti lunta vasten ja oli juuri antaa karkurit ilmi. Akan täytyi siis lymyillä lumikinoksessa hevosloimella peitettynä, kunnes vaara oli käynyt ohitse.

Toinen pelättävä kohtaus oli se, että matkustajaimme hevoset kasakkien lähetessä rupesivat hirnumaan, jotta oli täyttymys peittää hevoisten päät loimilla.

Mahdollista on, etttä joku kasakoista huomasi karkulaiset ja heidän vehkeensä, vaikka semmoisia varustuskeinoja oli käytetty. Mutta kasakat kuitenkin kulkivat sivutse mitään häiriötä tekemättä, jotta matkustajamme pääsivät pelkästään paljaalla pelästyksellä.

Kasakkaparven päästyä näkyvistä aikovat häävieraat vähitellen rupesivat kömpimään esiin piilostaan ja antaumaan matkalle. Nytpä ajettiin täyttä laukkaa eteenpäin niin varomattomasti, että re'et pahassa käänteessä menivät kumoon, josta tietysti taasen syntyi tukalaa viivykettä. 

Kun vihdoin kaikki taas olivat paikoillaan, sekä hatturasiat ja matkalaukut asemillaan, pääsivät vieraat vihdoin viimeinkin muita vastuksia näkemättä perilleen Isovaheen kartanoon, jonne vahtikasakat heidät kieltämättä päästivät. 

Samaan aikaan saapuivat myös kutsutut vieraat omasta pitäjästä, jotta asianomaiset nyt olivat koossa kello yhden aikana, kaikki pelästyksissään. Suurin pelko oli nuodeneitosista, jonka tähden net suljettiin ylihuoneesen. Kaksi heistä lymysi sänkyvaatteiden sisään, mutta toiset olivat kuitenki niin uuteliaat, että akkuliinojen lomista tirkistelivät komeita kasakkoja. Kun nämät olivat lähteneet kello kahden aikana, ruvettiin vihkimistoimitukseen. [Tarinan ruotsinkielisessä versiossa Hbl:ssä 1.4.1885 lähteneillä kasakoilla tarkoitetaan viimeisiä ohikulkeneita.]

Nuodeneitien täytyi siiis jättää piilopaikka ja asettua nuodemiehiä vastapäätä tellaa pitämään. Ovet suljettiin toimituksen ajaksi.

Oli se kamala toimitus. Pappi sai tuskin sanoja suustaan ja kirja vapisi kädessä, vanhat miehet näyttivät tuimilta, vaimot vaaleilta, neittien poskilla vaihetteli ruusuja ja liljoja ja nuoret miehet puristivat nyrkkejään plakkarissa. [Euran vihittyjen listan mukaan pappina oli kirkkoherra Arvid Paulin.]

Vihkimistemppujen toimitettua tavallisessa järjestyksessä sekä ilman odottamattomia esteitä ruvettiin puolipäiväisille, jotka tietysti vastoin tavallisuutta suoritettiin niin pikaisesti kuin mahdollista, jotta ruokapalat olivat pystyä kurkkuun sekä pelosta että kiireestä.

Päivällisen syötyä peräysivät neitoset taasen yliskamariinsa ja pitkittivät havaintojansa niin paljon kuin pelko myödenantoi. Välittäjänä yliskamarilaisten ja muiden vierasten kesken oli lukkari Tasténin vaimo, tavallisesti kutsuttu lukkarin muoriksi. 

Kuten tietty on, kuului lukkarin virkaan ennen muinoin olla seurakuntalaisten lääkärinä ulkoisissa vammoissa. Lukkarin muorit olivat myös tavallisesti enemmän tai vähemmän harjaantuneet parannuskeinoissa, ja sentähden Tasténin muori nyt piti velvollisuutenansa tuoda esiin lääkeopillisia tietojaan.

Neitosien juuri paraimmallaan tirkistellessä sivutse kulkevia kasakkoja sattui lukkarinmuori sisään kantaen kainalossaan hako-oksaa, ja tiuskasi uutelioille varamattomille tytöille: "pankaa Jumalan tähden heti kohta hakoa nenäänne, ett'eivät nuot koirankuonoiset haistaisi täällä nuoria neitosia olevan!"

Tavallisen käsityksen mukaan olisi kalmukkien ennen sopinut pistää neulosia nenään. Mutta muorilla oli omat mielipiteensä, eikä hän siinä kauan viivytellyt, vaan pani heti paikalla keinonsa toimeen pistämällä tukkusen neulosia jokainoan nenään.

Oliko se nyt tämä keino, joka näytti voimansa, vai joku muu - sehän vaan lopuksi tuli että vaara meni ohitse kuin uhkaava ukkosenpilvi. Kello 5:den aikana iltapuolella kulki viimeinen kasakkaosasto ohitse, ja uskolliset vartijat, joita väliaikana oli runsaasti kestitetty ruualla ja juomalla, sanoivat jäähyväiset ja läksivät matkalle muiden muassa.

Edellisestä kertomuksesta sopii arvata että sinä päivänä hyvin monta kasakkasotniaa kulki pitäjän läpitse.

Kun nyt vaara oli ohitse mennyt, uskalsivat neitoset jättää asemansa huoneen ylisillä ja ilolla antautua tanssiin sekä muihin huvituksiin.

Kotopitäjän vieraat läksivät sitten kotiin, seuraavana päivänä taas tavan mukaan tullakseen juhlaa viettämään kaukaisempien vierasten kanssa, jotka olivat olleet yötä häätalossa, paremmassa rauhassa kuin ensimmäisenä hääpäivänä.

 Joku Nordlundin tiedonantaja on tainnut kuulua morsiusneitojen joukkoon.