Tornin rakentanut porilainen pappi

Carl Ferdinand Nordlund syntyi samana vuonna kuin Karl Wahlroos kuoli, joten kirjassaan Kuvaelmia menneitten aikojen eloista ja oloista (1885) kertomansa tarinat lienevät tuleet tiedokseen vaikuttaessaan aikuisiällään Porissa.

Jan Brandes: Allegorische voorstelling van oorlogsdreiging in Zweden. Rijksmuseum

Wahlroos oli tullut kaupunkiin kirkkoherran apulaiseksi vuonna 1779 ja kuoli vuonna 1820 varapastorina. Nordlund epäilee, että Wahlroosin "pahat elkeet" alkoivat varapastoriksi vuonna 1800 päästyään.

Eräs vaimo tuli pastorin luo otettaksensa "kirkkoon". Kun hän monta kertaa oli käynyt pastoria hakemassa eikä ollut kohdannut häntä, neuvottiin vaimo, joka mieli päästä kotiin mitä pikemmin, menemään pastoria hakemaan perunamaalta likellä kaupunkia.

Vaimo menikin ja kohtasi pastorin perunamaan aitauksen sisäpuolella jossakin toimessa. Vaimo seisahti aidan ulkopuolella ja selitti kumarrellen asiansa.

Pastori oli kohta paikalla valmis pyydettyyn virkatoimitukseen, joka kävi siten, että pappi pisti kätensä ulos aidan raosta, kehoittaen vaimoa laskemaan polvilleen ja tarttumaan tarjottuun käteen saadakseen tavallinen siunaus,

Tapahtui monta kertaa niinkin, että pastori suoritti saman virkatoimituksen sängyssä maatessaan paitahihoillaan siten, että vaimo laski polvilleen sängyn viereen.

Tämmöisestä säädyllisyyden ylenkatsomisesta pastori tosin monet kerrat sai nuhteita lääninprovastilta. Mutta tähän vastasi pastori, ett'ei kirkkolaissa säädetä, missä kirkkoonottaminen on tapahtuva, kun sitä ei, niinkuin määrä olisi, toimiteta kirkossa. 

Ylenkatse ei rajoittunut kirkottamiseen.

Eräänä aamuhetkenä astui talonpoika pastorin etuhuoneeseen, hämissään käännellen nahkalakkiansa käsissään tai sukien korvantaustaansa. Vähitellen tuli asia esiin: "pastori olis hyvä ja vetäisi paperille muutamia kriipaleita mulle."

Pastori, jota talonpojan pitkäpiimäisyys suututti, istui kohta kirjoitustuolilleen, otti pienen kolmikulmaisen paperilipun, piirusti siihen joitakuita pahanpäiväisiä viivoja ristin rastin ja antoi sitte talonpojalle lausuen: "tässä on nyt sulle kriipaleita".

Tietysti talonpoika sai todistuksensa asiansa kunnollisesti selitettyään.

Yli 40 vuoden avioliitto päättyi vaimon kuolemaan vuonna 1819 ja "antoi paha pappi maalata ruumisarkun punaiseksi, sillä muka ilmoittaen että rouvan kuolema oli hänestä otollinen. Kovin vaikeata oli saada ihmisiä ruumista vaatettamaan ja erittäin kantamaan sitä hautausmaahan. Vihdoin saatiin kantajiksi joitakuita haminaroikaleita runsasta maksoa ja kestittämistä vastaan." Kirkkolaissahan ei tietenkään sanottu arkun väristä mitään.

Wahlroosin kurinpidosta oli vastuussa Ulvilan ja Porin kirkkoherra Fredrik Lebell, joka oli vuodesta 1812 myös lääninrovasti.

Lääninprovastin ja pastorin keskinäiset kohdat olivat niin riitaiset ja komilliset, etten saata olla niitä kertomatta. 

Lääninprovasti oli sen ajan sivistyneimpiä pappeja ja ylpeimpiä prelateja, joka ylenkatsoi alhaisia pappismiehiä ja harvoin päästi heitä luokseen. Eikä se ollutkaan ihme, kun papit olivat sitä laatua kuin meidän pastorimme.

Tätä ei pastori voinut kärsiä. Ulkonaisesti hän kyllä osoitti provastille tarpeellista kunnioitusta, mutta kaikissa tiloissa ja seuroissa, joissa provasti ei ollut saapuvilla, esitteli hän kaikki provastin hankkeet sangen naurettavalla tavalla. Tämmöiset asiat joutuivat tietysti ennen pitkää provastin korviin hänen ystäviensä kautta.

Tämän kautta herrojen keskinäinen kohta tuli yhä vaikeammaksi aina siihen määrään, ett'eivät he enään ensinkään sopineet olemassa saman katon alla.

Ensimmäisinä aikoina, kun pastori vielä silloin tällöin armollisesti kutsuttiin provastin luo, tapahtui eräänä iltana, kun pastori oli pidoissa provastin tykönä, että pöllähti pastorin mieleen välillisesti soimata provastia siten, että hän istuessaan provastin raha-arkun ohella taputteli sitä toisella kädellä ja toisella provastin ainoaa 12-vuotista poikaa lausuen: pappa kyllä rukoilee raha-arkkuansa avatessaan: "kasvakaa ja lisääntykää", mutta tästä nousee poikanen, joka aikanansa on lausuva: "iloitkaa ja riemuitkaa, sillä teidän pelastajanne elää".

Kun pastori ei enään koskaan päässyt provastin silmien eteen, keksi hän pahanelkisyydessään hyvin sukkelan keinon saadakseen joka päivä nähdä ylpeätä ylimystä. Hän rakensi näet samaan kortteliin, jossa provastin talo oli, eriskummaisen rakennuksen kolmessa kerroksessa, neljä huonetta ensikertaan, kaksi keskimmäiseen ja yhden ylimmäiseen. 

Tätä rakennusta kutsuttiin yleisesti muotonsa tähden W:n torniksi, ja se veti tietysti puoleensa kaikkien erittäin outojen huomion. Kun kysyttiin pastorilta syytä tähän kummalliseen yritykseen, sanoi hän rakentaneensa sen saadaksensa siten joka aamuhetki tarkastella provastin kulkua pihallaan, koska hän ei muuten saanut provastia nähdä.