"Kenen kirjoissa sinä viimeksi olet ollut?" tiuskasi pappi kirjoitettavalle. "Enkö tuota liene Poutiaisen kirjoissa, koska sieltä eilen otin sillitynnörin velaksi." (Pilke 1/1887)
Pappi: Onko vielä muita kirjoitettavia?
Tyttö: Olihan se vielä Rytteikön kylästä riätäl Puavon tyttö.
— Mistä?
— No sieltä vuan, joss on metän mujerikkoo ja leppävesakkoo, siltä kelekkeeltä päivärinteeltä.
— Houkkako sinä olet?
— Em minä herra pastuor hoekka on. Kottoo lähtiissän söen kaorarieskoo ja puurovaen pohjaan.
— Mutta ainakin sulla on vähän päässä pitämistä.
— Kyllä mullon piässäi pitämistä. Kuus kertoo oun ollunna vihillä, kaekki kuus huntuva ouvat kotona ja tää huiv on piässän seihtemees. (Velikulta 12/1903)
Rippikirjoituksessa. (Kuopiossa.) Pappi kirjoittaa ripille aikovain nimet kirjaansa aakkosjärjestyksessä ja sen vuoksi luettelee aakkoset.
Pastori: Onko ketään V-kirjaimelta?
Seurakuntalainen: On. Vuurmanni pitkänen! (Tuulispää 7/1904)
Sysmäläinen rippikirjoituksessa.
Rovasti: Sysmästäkös ollaan ?
Mies: No mistäs sitte.
Rovasti: Ripillekkös tullaan?
Mies: No mihkäs sitte.
Rovasti: Tuleeko muija mukaan?
Mies: No kukas sitte. (Tuulispää 11/1904)
Rippikirjoituksessa. Kirkkoherra Paksunen epäilee rikkaalla Nukarisella olevan enemmän karjaa kuin mitä on ilmoitettu ja tämän ripille ilmottautuessa päättää kirkkoherra kysyä asian oikeata laitaa, rippivieraana kun hän ei uskaltane valehdella.
Kirkkoherra: Kuuleppas Nukarinen, montako lehmää ja härkää sinulla onkaan?
Nukarinen: Ainoastaan minä ja vaimoni ripille tulevia! (Velikulta 24-25/1905)
Jotakin aivan erityistä sydämellä.
Itse asiassa ei puoluetoveri Jussinkoski liene niitä, jotka sokeasti uskovat pirun ja jumalan päälle.
Syistä, joista syrjäisen on mahdoton tietää ja jotka sitäpaitsi eivät asiaan kuulukaan, tunsi hän viime kevännä tarvetta lähestyä herran armopöytää.
Tämä tarve sattui pitkäksi perjantaiksi. Edellisenä päivänä kävi hän rippikirjoituksessa kirkkoherran kansliassa, kuten muutkin hengelliset vaivaiset. Ja pitkänä perjantaina istui hän vakaasti kirkossa, veisata hujautti virtensä, torkahti saarnan aikana, kuten muutkin, ryyppäsi ryyppynsä ja lähti siivosti tiehensä.
Mutta seuraavana päivänä, lauantaina, ilmestyi hän jälleen rovastin kansliaan. Huolestuneen näköisenä selitti hän, että hänellä oli aikomus huomenna, sunnuntaina, nauttia herran pyhää ehtoollista ja että hän oli tullut tänne sitä varten, että kallis edesottamisensa elämänkirjoihin merkittäisiin.
Pappi tiskinsä takana raappasi korvantaustaansa ja kysyi:
— Mutta ettekö te olleet herranehtoollisella eilen?
— Kyllä minä olin — myönsi toveri Jussinkoski.
— Ja huomenna taasen olisi aikomuksenne nauttia pyhää alttarin sakramenttia?
— Joo, kyllä aikomus on sellainen.
Hetken aikaa näytti sielunpaimenella olevan jauhot suussa, kuten sanotaan. Hän kyhmytteli leukaparran sänkeä, vilkasi toveri Jussinkosken huolestuneeseen naamatauluun ja kysyi sitten osanotolla:
— Mutta onko teillä todellakin jotakin aivan erityistä, joka tuntoanne painaa?
— Joo, kyllä minulla on aivan erityistä — vakuutti toveri Jussinkoski mörkillä muodolla.
— Ja mitähän se olisi? tiedusteli sielunpaimen edelleen.
Puoluetoveri Jussinkoski sanoi:
— Sitä, kun kävivät lemmot tänäaamuna ryöstämässä kirkonveron! (Kurikka 17/1910)
Ei ripilläkäypiä.
Eräässä seurakunnassa papilla oli tapana rippikirjoituksen ohella pitää kirjaa lehmistäkin, koska epäili, että seurakuntalaiset eivät toisi niin monta naulaa voita kuin on lehmiä. Niinpä kysyy eräältä isännältä, joka kirjoitutti itsensä ja kotiin jääneen vaimonsa, että montako teillä olikaan lehmää, johon isäntä vastaa, että vaimoni tietäisi parhaiten niiden kappaleluvun, vaan sen voin minäkin sanoa, että ei niissä ole ripillä käypää yhtään. (Kurikka 13/1914)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti