Kurssin Aineellinen kulttuuri historiallisen ajan lähteenä esseestä sain 5/5, joten ilmeisesti lukukelpoisena kierrätän tänne kahdessa osassa, vaikka ei blogityyliä olekaan.
1. Kirjallinen lähde
Rikkaimpia kirjallisia lähteitä aineellisen kulttuurin tavoittamiseen on tavaralistaus. Näitä on Pohjolassa tehty keskiajalta lähtien kuoleman jälkeen vainajan omaisuuden selvittämiseksi. Mutta myös moniin muihin tarkoituksiin. Isojen talouksien kuten linnojen, kuninkaankartanoiden ja yksityiskartanoidenkin irtaimiston hallitsemiseksi on tehty säännöllisiä tai ajoittaisia inventointeja. Omaisuutta voidaan luetella oikeuspöytäkirjoissa perinnönjakoja tai varkauksia käsitellessä.[1] Joissakin erikoistapauksissa inventaario voi myös dokumentoida rakennusten aineellista kulttuuria.[2]
Oleellista on se, että listaus on tehty tiettyyn tarkoitukseen ja tietyin periaattein. Esimerkiksi tunnetusti rikkinäiset kulhotkin listaavat 1800-luvun perukirjat saattavat yllättää jättäen mainitsematta perusvaatteita, jotka todennäköisesti on nähty arvottomiksi.[3] Valitettavasti periaatteita ei tavallisesti ole kerrottu listan yhteydessä, joten sisällöstä on tulkittava mahdollisesti kirjaamatta jäänyt.
Lisäksi listaus edustaa vain kyseisen hetken tilannetta. Ainoastaan kuninkaankartanoista on Suomen 1500-luvulla käytettävissä useampia jokseenkin samoin periaattein tehtyjä inventaarioita, joista on tavoitettavissa aineellisen kulttuurin muutoksia.
Vähäiset lähteet 1500-luvulla tarkoittavat vähäisiä mahdollisuuksia vertailuun, joka on ainoa tapa ymmärtää, mikä on tyypillistä tai erikoista. On siis varsin poikkeuksellista, että 1500-luvun lopulla eläneen kirkkoherran omaisuus on esitelty kahdessa lähteessä, jotka molemmat tarjoavat mahdollisuuden vertailuun.
Viimeistään vuonna 1557 Karkun kirkkoherrana aloittanut Mathias Martini oli toimessaan vielä kun hopeaveroa kerättiin vuonna 1571. Hän oli sen yhteydessä tehdyn listauksen mukaan Ylä-Satakunnan varakkain mies. Yhteiskunnan monetarisoitumisen ollessa vasta aluillaan on huomiota herättävää, että koko inventoidun omaisuutensa arvosta 1326,5 mk lähes puolet eli 600mk oli rahana. Erikseen laskettiin muu hopea, jota oli 60 luotia.[4]
Mathias Martinilla oli lisäksi 1,5 leiviskää tinaa ja 5,5 leiviskää kuparia, josta 1,5 leiviskää oli patakuparia. Osa metallista, kuten hopeastakin, on ollut käyttöesineitä, mutta Juhani Piilonen on esittänyt, että suuret määrät voisivat viitata ansioiden hankkimiseen metallinvälityksellä.[5]
Valitettavasti hopeaverojen kerääjät eivät siis välittäneet esineistä eivätkä kiinnittäneet huomiota muuhun kuin eläimiin ja arvometalleihin. Omaisuus tekstiileissä, huonekaluissa ja viljavarastoissa jätettiin huomiotta.
Kirkkoherrana Matthias Martini sinetöi Karkun verolistan, joten hän olisi joutunut todella pahoihin vaikeuksiin, jos olisi yrittänyt kätkeä omaisuuttaan ennen voutien tuloa. Sadalla jaollinen rahamäärä olisi kyllä kiinnittänyt myöhemmän ajan tilintarkastajan huomion.
Seuraava katsaus Matthias Martinin omaisuuteen on takavarikkoluettelo vuosilta 1590-1591.[6] Matthias Martini ei enää ollut kirkkoherra, sillä hänet oli erotettu toimestaan 1588, Mikko Hiljasen mielestä todennäköisesti Juhana III:n liturgiareformiin liittyen.[7]
Takavarikoitu omaisuus on todennäköisesti vain osa Matthias Martinin omaisuudesta ja on mahdotonta sanoa kuinka suuri osa. Listasta on kaksi versiota, sillä Matthias Martini sai takavarikoidun omaisuuden takaisin 27.6.1591.
Jättäen huomiotta listan rahat, eläimet, viljavarat ja painolla ilmoitetun metallin, entisellä kirkkoherralla on ollut kotonaan
Hopeakannu (25,5 luotia), 6 hopeatuoppia (18,75; 10,5; 11; 10,75; 9; 12 luotia), 10 hopealusikkaa (yht 30,25 luotia), kullattu hopeavyö remmeineen (30 1/8 luotia), kullattu hopeaketju (9 luotia), patjoja, tyynyjä, sänkyvaatteita, ryijyjä, lakanoita ja turkispeitteitä.
Takavarikoidut hopeaesineet, joiden lisäksi taloudessa on voinut olla muitakin, ovat painoltaan 167 ⅛ luotia. Maksettuaan vuonna 1571 kruunulle 10% tuolloin omistamastaan 60 hopealuodista, on Matthias Martini vaurastunut vielä merkittävästi.
Hopeaveroluettelo ja tiedot takavarikosta antavat siis kuvan erittäin vauraasta kirkkoherrasta, mutta varsin vajaan kuvan käyttämästään ja näyttämästään tavarasta. Kuvaa voisi jossain määrin tarkentaa vertailemalla takavarikkolistaa muihin samassa asiakirjassa oleviin. Onko niissä mainittu esineitä, jotka kirkkoherralta puuttuu? Tai voisi vertailla takavarikoituja määriä samaan aikaan eläneen aatelismiehen taloudesta tehtyihin inventaarioihin.[8]
Takavarikkolistassa mainittuja esineitä voi kontekstualisoida lukemalla esinetutkimusta, jota on ainakin Matthas Martinin hopeaesineitä koskien. Visa Immosen mukaan 1500-luvun lopulta on säilynyt kaksi hopeista “kaiverretuin kukin ja köynöksin” koristeltua kannua, joissa on “lieriömäinen runko, jonka kylkeen on kiinnitetty kahva”. Arvatenkin näistä on tarjoiltu olutta tai viiniä.[9]
Takavarikkolistassa hopeatuopiksi kutsuttu esine on joko hopeapikari tai hopeamuki. Pikarit saattoivat olla yksinkertaisia suoria tai suuta kohti laajenevia sylinterejä, mutta 1500-luvun lopulta tunnetaan myös juomalaseja jäljitteleviä rikkaampia muotoja. Hopeamukissa oli kahva.[10]
Hopealusikoista on säilynyt useampia esimerkkejä meidän päiviimme ja ne olivat 1500-luvulla laajemman ryhmän käytössä kuin edellä mainitut astiat.[11] Myös hopeavöitä päätyi 1600-luvun alkuun mennessä talonpoikaistalouksiin ja jo Olaus Magnus pohjoisten kansojen historiassaan vuonna 1555 kertoi, että täällä sekä miehet että naiset käyttivät kullasta tai hopeasta tehtyä vyötä.[12] Matthias Martinin taloudelle kuuluneen kappaleen kuvaus “med rem” tarkoittanee, että kyseessä oli ajalle omainen n.s. panssarivyö, jossa nahkaremmiin on kiinnitetty “peräkkäin suorakulmaisia, hieman kaarevia hopealaattoja”.[13]
Takavarikkolistan muista tavaroista tutkimusta on kohdistunut ryijyihin, mutta ymmärrettävästi keskittyen huomattavasti myöhempään aikaan, jolta on säilynyt esimerkkejä.[14] Näitäkin yksinkertaisemmilta tuntuvien sänkytekstiilien ja patjojen tutkimusta ei ole tiedossa. Kannattaa kuitenkin huomata, että omana aikanaan ne olivat niin arvokkaita, että päätyivät tämän kaltaiseen listaan.
[1] Haggrén 2.11.2018
[2] Esim. Piilonen 2007 s. 369-371
[3] Merja Uotilan tiedonanto joulukuussa 2018, artikkeli julkaisuprosessissa.
[4] KA2247:15v, 52; Suomen hopeaveroluettelot 1953 s. 115; Piilonen 2007 s. 138, 152, 630; Leinberg 1900 s. 87; Ehrnsten 22.11.2018
[5] Piilonen 2007 s. 293
[6] KA 129:52v-53, 131v-132
[7] Hiljanen 2017 s. 202
[8] Koskinen 2010
[9] Immonen 2015 s. 245-250
[10] Immonen 2015 s. 254-261
[11] Immonen 2015 s. 261-280
[12] Impola 1995; Pylkkänen 1955 s. 298. Lehtinen&Sihvo 2005 s. 61
[13] Immonen 2015 s. 299-305; Pylkkänen 1955 s. 299, 301
[14] Willberg 2008 s. 17-21; Sihvo 2009 s. 15-18
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti