Jalmari Finnen sukututkimustoimistossa

Kyltti Mariankadulla Helsingissä

Toverikunnan numeroon 4/1927 kirjoittanut T. V. oli taivaltanut  

Kruunuhakaan kirjailijan asunnolle ja soitin ovikelloa. Vastaani tuli samettiseen aamukauhtanaan puettu teräväkatseinen mies, kirjailija itse. Muita ei talossa olekaan, sillä kirjailija hoitaa yksin koko taloutensa. Menot supistuvat siten sangen vaatimattomiksi ja kalliin kotiapulaisen palkkarahat saavat nekin upota sukututkimustöihin. 

Varmaankin sama T. V. kirjoitti Finnen luona käynnistä hieman eri tyyliin lehteen Vapaita sanoja 1/1928.

Ilmassa on tupakansavua ja arkistopölyä, mikä saa jokaisen historiasta innostuneen tuntemaan olonsa kodikkaaksi. Vanhoja muistoesineitä on siellä täällä kohtalaisen hyvässä järjestyksessä.  

— No jos huvittaa, niin katsellaan näitä kahvin kiehuessa. Tuossa on pieni keskiaikainen lamppu, joka toimii tupakkakuppina, tuossa Otavan antama vanhalla suomenkielellä pergamentille tekstattu kirje. Se rikkiammuttu Monna-Liisan kuva on saanut jäädä muistoksi sotakeväästä. Tämä on puuman nahka ja nuo kaksi — (tjah, en tiedä, muistanko oikein, mutta eläimen nimeksi mainitsi isäntä tshikrik tai ainakin sinnepäin). Tuon taskumikroskoopin olen saanut lahjaksi — etsivältä keskuspoliisilta. Piikkikaktus, jonka näette tuolla, on Itämailta tuotu ja samaa lajia kuin se, mistä Kristuksen orjantappurakruunu katkaistiin. Tuossa on käsikirjoituksiani (kunnioitusta herättävä pinkka!) ja tuolla takahuoneessa korttilaatikoita.

 Toverikuntaan palaten.

Katsokaa nyt, kun selitän, alkaa kirjailija. Näihin korttilaatikoihin olen apulaisteni kanssa, joita minulla nykyisin on viisi, koonnut henkilötietoja 26 hämäläisestä pitäjästä. Olemme käyneet, läpi valtavan määrän tuomiokirjoja, rippikirjoja, kirkonkirjoja j. n. e. Aineisto on tavattoman runsas. Työ täytyy suorittaa systemaattisesti. Sitä varten olen, kehittänyt oman järjestelmäni ja opettanut apulaiseni käyttämään sitä. 

Jalmari Finnen arkisto on Tampereen kaupunginarkistossa.