Uudisraivaajan nuoruusvuodet

Otava 8-9/1920 julkaisi E. Cajanderin kirjoituksen Juho Pekka Sääksilahti. Peräpohjalainen pellonraivaaja. Oletan, että kyseessä on pohjoisesta maataloudesta kirjoittanut Eino Cajander, jonka tekstien tekijänoikeus on rauennut.

Cajanderin teksti kuullostaa siltä, että lähteenä on ollut Sääksilahden itsensä haastattelu.

Sääskilahti syntyi maaliskuun 1 päivänä 1861 Niskalan talossa Rovaniemellä. Juho Pekan isällä oli tosin oma maasaunansa Kemijoen ahteella nykyisen Mattilan torpan maalla, mutta hän oli kulkuriluonne, joka ei kauan paikallaan viihtynyt eikä myöskään pitkiä aikoja kerrallaan maasaunassaan kestänyt eikä vastaisen päivän varalle mitään koonnut. Tämänpä takia joutuikin Pekka-poika heti ruotulais-pojaksi Niskalaan, jossa hän lapsuutensa päivät vietti. 

Kastemerkinnässä Juho Petterin syntymäpäivä on varsin selkeästi 7.3.1861. Kasteelle hänet on viety vasta 30.3. eli liekö isänsä, jota kutsutaan rengiksi, ollut tuolloinkin liesussa. Kummeista ensimmäisenä on Anders Niskala vaimonsa kanssa.

Juho Petterin isää kutsutaan rengiksi myös kun hänet vihittiin tapaninpäivänä 1855 Sofia Pehrsdotter Kumpuniemen kanssa ja esikoisen syntyessä vuotta myöhemmin. Myöhempien kasteiden rippikirjaviitteiden avulla perhe löytyy sukunimellisten sivulta 282 ja 146. Näissä merkinnöistä ei selviä palvelus- eikä asuinpaikka. Isälle eikä pojalle. Juho Petterin kohdalle merkitty R:b voisi tarkoittaa ruotulaishoitoa? Molemmat vanhempansa olivat tuolloin elossa.

Ruotulaispojalle ei monia lapsuusvuosia suoda. Jo kaksitoistavuotiaana oli Pekankin lähdettävä renkinä palvelemaan Putkivaaran taloon, jossa hän oli vuoden, saaden rahapalkkaa kokonaista 35 markkaa. Mutta suuretpa eivät Pekan rahatarpeetkaan olleet. Palkastaan hän säästi 32 markkaa, jotka hän siirtyessään rengiksi toiseen taloon antoi uuden isäntänsä säilytettäväksi. Tämä kuitenkin "lainasi" suurimman osan Pekan säästöistä ja palkasta. Vuoden tätä isäntää palveltuaan hän tuli rengiksi lautamies Matti Pekkalalle, jota hän palveli kolme vuotta. 

Nyt oli Pekkamme 17-vuotias reipas nuorimies, joka vuorostaan tahtoi koetella omin päin kulkemista maailman rannoilla. Hän oli kesän tukinuittotöissä Simojoella ja teki sen jälkeen kaikenlaisia "tienestitöitä" milloin siellä milloin täällä. Isän kulkuriluonne ei kuitenkaan ollut mennyt perinnöksi Pekalle, vaan hän halusi vakavampaa tointa. Tämä halu kiihtyi hänessä yhä enemmän, kun hän 21-vuotiaana meni naimisiin, jolloin hän asettui "huonemiehenä" asumaan Mustonniemen kruununmetsätorppaan Rovaniemelle Kemijoen rannalle.