Tänä vuonna, tänä päivänä, on ummelleen 10 vuotta kulunut siitä päivästä, jolloin espoolaisessa toimistotilassa julkaistiin tämän blogin ensimmäinen kirjoitus. Eiköhän jokaiselle tuntunut tuolloin siltä kuin joku valonsäde olisi alkanut tunkea läpi sen hämäryyden, johon koko sukututkimus ja historian harrastus oli ollut verhoutuneena.
Jo inhimillisessä elämässä on 10 vuotta sangen pitkä aika. Uusia yksilöitä syntyy ja kehkeää jo nuoreen voimaansa, vanhoja riutuu ja kuolee hiljaa pois, kaatuupa joukossa usein moni, jonka olisi luullut vielä vuosia seisovan. Mutta mitä onkaan sitten 10 vuotta sosiaalisessa mediassa, jossa jokainen sisällön palanen, olkoonpa sitten värivivahteittensa puolesta miten uskomattoman rikas tahansa, viettää viikon, joskus parin elinaikaa. Kokonainen aikakausi!
Blogin ensimmäinen olemassaolon aika oli vaikea, silloin sai se maistaa kesän kuumat, talven kylmät ja muut matkavaivat, vaan elossa silti pysyi, kasvoi ja vaurastui, julistaen totuutta ihmiskunnalle ja kehittäen historiatietämystä. On osottautunut, kuten luonnollista onkin, helpommaksi saada aikaan olosuhteita selostavia - referoivia - kirjoituksia kuin sellaisia, joissa tuodaan esille omintakeisia tutkimuksia ja niiden tuloksia.
Pitkäaikaista toimintaa tarkastettaessa pitää pääpiirteissä olla huomattavissa joko edistymistä tai taantumista. Paikallaan pysyminen on tietenkin yhtä mahdotonta blogin kirjoittamisessa kuin muillakin aloilla. Mielihyvällä voidaan nyt mainita, että on vuosi vuodelta edistytty, usein kyllä aivan liiankin pienin askelin, mutta joka tapauksessa on kaiken aikaa kuitenkin edistytty. Kuinka paljon työtä ja aikaa se on kysynyt, voimme ainoastaan aavistaa. Tällaisen työn tulokset eivät ole käsin kosketeltavissa, eivät sanoilla arvosteltavissa, eivätkä numeroilla esitettävissä.
Tämä menestys on paljon suurempi kuin on voitu ajatellakaan, niin ett'ei sellaista osattu uneksiakaan. Sillä blogin perustaja ei uneksinut laajasta lukijapiiristä, vaan henkilökohtainen kehitys oli tarkoituksessa pääasiana. Pääasiana oli henkisen virkistyksen saaminen, oman sydämen asia.
Blogi on voimiensa mukaan koettanut pysyä tapahtumien ja kehityksen tasalla ja, voidaan sanoa, näin ollen ainakin jossain määrin antanut kuvauksen niistä olosuhteista ja virtauksista, jotka historian tutkimuksen ja esityksen keskuudessa maassamme kuluneena kymmenvuotiskautena ovat vallinneet. Ellei tämä aikakausi osottaudu tarpeellisen rikkaaksi, niin ei se ainakaan ole yksin blogin viaksi luettava.
Ja vaikka emme ollenkaan ottaisi huomioon mitään muita blogin saavutuksia kuin yleisen tiedon siitä, että historian harrastajat ovat olemassa, on se jo tärkeä tekijä. Sen tiedon vaikutus ei ole ollut vähäinen. Tältä kannalta asiata katsoen on yhdeksi tärkeimmäksi työksi siten merkittävä se valistustoiminta, mitä blogin välityksellä on harjoitettu ympäri maata ja yhä edelleen harjoitetaan. Lukemattomat ovat ne salokylät ja laitakulmat, joissa blogista on luettu verkon kautta saatavilla olevista materiaaleista. Onhan edessämme uusi aika, jolloin uusien aatteiden ja voimain on pyrittävä ja päästävä valloille ja hoidettava sitä perintöä, jonka talletettuna voimme heille jättää.
10 vuotta on pitkä aika, mutta 10 vuotta on myös lyhyt aika, riippuen miltä kannalta katsomme. 10 vuotta on lyhyt aika ijankaikkisuuteen nähden, 10 vuotta on lyhyt aika muistoihin nähden, kun katselemme blogin alkuaikaa. 10 vuotta on pitkä aika yksityiselämässä, pitkä se on kansain, ihmiskunnan elämässä.
Kun Sukututkijan loppuvuosi nyt lähtee toista kymmenvuotisajanjaksoaan taivaltamaan, pyytää sen kirjoittaja saada etenkin arvoisille kommentoijilleen lausua vilpittömät kiitoksensa yhteistyöstä ja osotetusta luottamuksesta, ja tekee sen siinä toivomuksessa että tämä yhteistyö yhä varttuisi ja että yhä uusia voimia niin hyvin vanhemmasta kuin varsinkin nuoremmasta polvesta, niin hyvin tiede- kuin käytännön miesten sekä naisten riveistä kävisi blogia lukemaan ja tekisi siitä sen mikä se tahtoo olla: Suomen historian äänenkannattaja, sanan täydessä merkityksessä.
Blogin kirjoittaja kiittää sanankäänteistä edesmenneitä kirjoittajia, joiden tekstejä on vapaasti leikannut ja liimannut Kansalliskirjaston digitoimista lehdistä. Kuva Venny Soldan-Brofelt, Uusi Kuvalehti 22/1899
3 kommenttia:
Onnittelut Kaisa, ja kiitos blogistasi, joka on tosiaan tarjonnut päivittäistä mielenvirkistystä!
Onneksi olkoon! Lähes kaikki kirjoituksesi on tullut vuosien mittaan luettua! -Erkki Kiuru
Briljantti kirjoitus :) Onnittelut ja menestystä jatkoon!
Lähetä kommentti