Tilastoista ja panttilainaamoista

Muutamissa (aikoja sitten) kuuntelemissani Stadin salaisuudet -pätkissä kirjastolaisten vastaukset perustuivat Helsingin tilastollisiin vuosikirjoihin sekä Suomen tilastollisiin vuosikirjoihin. Jälkimmäiset ovat tuttuja ja digitoituja, mutta Helsingin omat olivat kaupunginkirjastossa vain Pasilan käsikirjastossa, jonne ei tullut tehtyä retkeä. Onneksi huomasin sarjan myös Kansallisarkiston kirjastossa.

Kirjastolaiset löysivät tilastoista vastauksen syysperunan hintaan 1920-luvulla ja tupakan hintaan vuonna 1921. (Taustatietoa Kirsti Ahlqvistin väitöskirjassa Kulutus, tieto, hallinta : Kulutuksen tilastoinnin muutokset 1900-luvun Suomessa.)

Mitä muuta kuin elintarvikkeiden histoja tilastoitiin? Vaikka mitä, ainakin vuonna 1915, jonka kirjan selasin läpi. (Ilmeisesti ensimmäisenä, sillä osa aukeamista oli aukileikkaamattomai.) Tulipalot, Helsingistä lähteneet ja tulleet rautatiematkustajat per suunta. Pika-ajurit, kuorma-ajurit, venemiehet, velosipedit ja autot. Sähkösanomien vaihto, kuolinpesien arvo. Käynnit kaupunginkirjastossa, Helsingin yliopistossa ja Valtioarkistossa. Viimeksi mainitun tutkijasali oli alkaneen sodan vuoksi suljettuna elokuusta 1914 syyskuuhun 1915.

Kaupungin väestöä oli analysoitu taulukkokaupalla. Samoin rakennuksia ja saatavilla on myös kustannukset kaupungin istutuksista per puisto. Itselleni aivan uutta tietoa oli se, että Helsingissä 1900-luvun alussa oli tyypillisesti puoli tusinaa kunnallisvaalia per vuosi ja joskus kymmenenkin. Ei suurempi yllätys, että äänestysprosentti oli usein alle prosentin ja monissa vaaleissa 0,1%.

Monet tilastot oli annettu alueittain. Esimerkiksi puolueiden kannatus per alue kertoo asukkaista jotain. Hauska oli myös katsoa lukuja per kuukausi. Valtioarkiston kohdalla en huomannut vuosissa samankaltaisuutta, mutta järkeenkäyvästi poliisin huostaan otettuja juopuneita oli eniten heinä- ja elokuussa, jolloin alkoholin vaikutuksen alaisena on tapana liikkua ulkoilmassa. Samoina kuukausina puhelujen määrä per puhelin ja päivä oli alimmillaan, oletettavasti liiketoiminnan hiljaisemman kauden ja säätyläisten maalle lähdön vuoksi.

Panttilainakonttoreista oli monta taulukkoa. Panttilainoista 44% annettiin vaatteita vastaan. Velikullan 18/1903 kuvassa jono on syntynyt niistä, jotka halusivat rahaa Aino Ackten konserttilippuja varten.

Panttilaina tunnettiin yksityisenä järjestelynä tuomiokirjojen perusteella jo 1600-luvulla ja lähes varmasti vuosisatoja sitä ennen. Mutta laitoksena se oli Pohjoismaissa 1800-luvun tulokas. Tähti kertoi 19.2.1867 Tukholman yhteisestä painttilainalaitoksesta, Turun kaupungin panttilainalaitos mainitaan Suomalaisessa Wirallisessa lehdessä 7.10.1869. Tampereen Sanomat raportoi 10.10.1876 yksityisestä yrittäjästä ja Suomalainen Wirallinen Lehti kertoi 1.11.1879, että Helsingissä yksityisenä panttilainaajana aloitti neiti E. Strömberg. Uusi Suometar valittelee 29.12.1879, ettei ole syntynyt muita työmiehelle luottoa antavia laitoksia.