Vuodesta 2009 on Pirkanmaan alueen arkeologisia tutkimustuloksia esitelty vuosittaisessa seminaarissa, jota lähdin viime lauantaina ensimmäistä kertaa seuraamaan.
Erityisesti olin kiinnostunut Pirkkalankylästä, josta jaettiin väliaikatietoja viime kesänä Twitterissä ilman, että oikeasti ymmärsin missä oltiin ja mitä tekemässä. Nyt sain Sami Ranisen esittelystä kuvan vanhan tien viereen rakennettavan pyörätien vaatimista kaivauksista, joissa oli löytynyt vuotta 1000 edeltävä rakennuksen pohja, jota jopa ympäröi pari hirsikertaa, toisen rakennuksen pohja ja keskiajan alun salaoja. Esinelöytöihin kuului runsaasti todennäköisesti Välimeren itäpuolella valmistettuja lasihelmiä. Sillä Hämeessäkään ei rautakaudella eletty eristyksissä ulkomaailmasta.
Tietoa kaivauksesta kirjallisena saa Pirkanmaan alta -julkaisusta, joka on verkossa vapaasti luettavissa edellisten tapaan. Alkusanoissaan Tuija-Liisa Soininen kertoi, että Siiri-tietopalvelussa on avautunut kulttuuriympäristöosuus, joka on yhteydessä Museoviraston tietokantoihin. Sopivalla haulla voi jostain paikasta saada nyt esiin valokuvia, esinekuvia ja arkeologiaa.
Ulla Moilasen esitys Pälkäneen rauniokirkon koekuopista herätti mielenkiintoisen yleisökysymyksen. Voisiko luukuopan aineistosta tehdä dna-kartoitusta? Ammattilaisten reaktio oli oitis negatiivinen. Luita on käsitelty niin paljon, ettei luotettavia tuloksia irtoa, ja on liian kallista. Ensimmäinen argumentti on validi. Mutta kun käynnissä on alueellisia dna-projekteja, joissa yksityiset ihmiset jo maksavat satoja euroja testeistä, voisi heiltä ehkä saada kerätyksi pienen lisäsumman arkeologisen analyysin teettämiseenkin?
Muuten yleisön mukaanotto tuntui olevan Pirkanmaalla hyvin käynnissä. Museon esityksen mukaan vapaaehtoisia on käytetty muistitiedon keruussa, kuva-arkistossa ja katukierrosoppaina. Metallinpaljastajaharrastajatkin onnistuttiin mainitsemaan positiivisessa mielessä: 1780-luvun hopeasolki oli päätynyt valtakunnalliseen kokoelmaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti